Olin tosi kivan näköinen, rohkea, sananvalmis ja kaunis nainen ja nyt tunnen olevani kaikkea rumaa, löyhkäävää ja väärinkäyttäytyvää eliötä, jonka voi liiskata mattoon mennen tullen... missä meni vikaan:)? Ja tämä ei ole sitten mikään vitsi tai provosointi... jota tuolla alareunalla aina yritetään ensiin tuoda esiin ...
Minne minä hävisin ???
Liila and lila19
8228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi hävisit? jonkun miehen takia ei minuuttaaan kannata hävittää..Pois huonosta seurasta ja ole arvoisesi nainen.Ala muuttamaan itseäsi siksi miksi haluat--Et tarvitse siihen muita kuin oman päätöksesi olla sinä.
Itse itseään ei ihminen loppujen lopuksi, pysyvästi pysty juurikaan muuttamaan. Jos yrittää olla jotain muuta mitä on, niin se ei ole aito muutos. Sanokaa mitä sanotte, mutta minun syvälliset, tähän asti pitäneet muutokset ovat lähtöisin Jumalasta. Otin Jeesuksen vastaan pelastajanani ja Vapahtajanani, niin pikkuhiiljaa, aina kun olin siihen valmis Jumala muutti minua. Tulos on se, että paranin alkoholismista, laihdun 30 kg joka oli tarpeen ja paranin lapsuuden traumoista!
Uskovaisia on kahdenlaisia: niitä jotka on kasvatettu eli aivopesty lapsesta asti uskoon ja niitä, jotka ovat kokeneet niin vaikean henkilökohtaisen kriisin, että eivät selviäisi muuten enää normaalissa elämässä. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat mm. ryvettyneet julkkikset, mielenterveyspotilaat ja murhamiehet.
Onneksi en itse kuulu kumpaakaan edellämainituista ryhmistä. Olen mieluummin ateisti tai uskon vaikkapa Tapioon, Ahtiin tai Ukkoon.
No, minä kyllä tiedän ja tunnen uskovia ihmisiä paljon jotka eivät kuulu yhteenkään mainisemistasi ryhmistä.
No. se on juuri ihminen itse, joka muuttaa itse itsensä, jos tahtoo. Paino on sanalla TAHTO ja se on ihmisessä se, mikä on jumalasta ja jumalallista tai Luojan antama ihmisen suurin voimavara.
Niin minäkin kysyn, että miksi hävisit omasta milestäsi.
Kenenkään ei tarvitse hväitä minnekään, vaikka solmii avioliiton. Nainen ole nainen ja älä missään nimessä lähde miehen talutusnuoraan.
Sinulla on oikeus omaan elämään liitossakin, eli hoida itseäsi, käy kampaamossa tarvittavin välein, kuten ihoinhoidossa, eikä tekisi pahaa saada jokin hierontahoitokin aina silloin tällöin. Hhammaslääkärissä ja gynegolokilla ainakin vuosittain.
Pukeudu oman makusi mukaan naisellisesti, mutta huomioi oman kroppasi vaatimat tarpeet, eli älä etsi itseäsi muotilehdistä.
Hyvin tärkeää on sisäinen kauneus, jossa ymmärrät ja eroitat oikean ja väärän ja uskallat olla omaa mieltäsi, etkä lähde ketään matkimaan. Samoin on sen moraalin laita, jokainen täysijärkinen nainen ymmärtää, että moraalin on oltava luja, kenenkään leperryksiin on turha ihastua, sillä niillä ei elä, eikä niistä saa kuin murheita.
Kyllä sen tuntee kun se oikea kumppani löytyy, etsimällä se ei löydy, joten odota rauhassa, se tulee jos on tullakseen, mutta silloin tiedät, että tämä ei vaadi sinun muuttumistasi tai vaadi sinua hylkäämään ketään ystävistäsi, perheestä, sinä kelpaat hänelle ihan omana itsenäsi.
Jatkuva ilonpito ei kuulu elämään, eikä iltojen istuminen kavereiden kanssa, työtoverit on työtovereita, ei ystäviä, sillä työpaikat muuttuvat , todelliset ystävät ovat ihan muualta kuin työpaikalta, sillä ihminen tarvitsee päästä pois työstä ja se ei onnistu jos ne samat ihmset pyörii aina ympärillä.
Joten pidä oma elämäsi erillään työpaikastasi.
Kyn ymmärtää vielä sen, että jokaisella on myös niitä raskaita päiviä elämässä, puolisokaan ei aina ymmärrää ja hänelläkin on omia menojaan. Silloinkin muista, että älä milloinkaan lähde koston tielle, se on surkein tpa tuhota itsensä ja kaikki kunnioituksensa.
Tukaslassa tilanteessa hae apua oikeista paikoista, on paljon terapeutteja, mutta koeta valikoida todella asiantunteva, jotta saat apua.
Mielestäni se että hakee apua kertoo suuresta välittämisestä.
Jokainen tekee välillä vääriä valintoja, mutta suurinta on että uskallat tunnustaa ja tehdä muutoksen valaintaasi. Älä pakene minkään taakse , esim uusi suhde on pakoilua.
Minä myös katosin, vuosikausiksi. Takana loistava tulevaisuus, mahdollisuudet joita en koskaan sitten saanutkaan kiinni.
Itseeni minä hukuin. Luulin, kuvittelin ja leikin, että maailmassa kaikki ajattelevat kuin minä. Eivät ajatelleet ja mistään mitään tajuamatta annoin mieheni kävellä ylitseni. Kun mieleeni ei tullut sanoa EI. Kun minun maailmassani toisia ihmisiä ei pitänyt käyttää hyväkseen. Pyytää piti vain kun tarvitsi, ei sen vuoksi, että se oli mahdollista.
Miehen vastaus kun aloin herätä oli seuraava :" Mut sähän suostuit ja halusit itse niitä asioita!" Niin-pä. Suostunut olin, vaan en halunnut. Luulin toisen tarvitsevan, ja taivuin.
Oma vika, turhaa sitä selittelemään. Positiivista on se, että tajuan edes nyt. Voisi olla, että olisin herännyt vasta viiden vuoden päästä. Mitä kaikkea ehdinkään tehdä viiden vuoden aikana. Parasta vain katsoa eteenpäin, takaisin ei pääse.
Yeap, tiedän mistä puhut, minäkin hukkasin itseni avion alkuvuosina. Tosin pidin jääräpäisesti kaikesta ulkoisesta habituksesta kiinni, mutta sisältö uinui jossain toisen tahdon ja määräysvallan alla.
Ehkä se oli sama jääräpäisyys, joka sitten lopulta herätti ja alkoi nostella omaa mieltä, sielua, sisintä ylös. Taistelu oli kovaa, mutta minusta tuli minä. 'Hintalappua' olen koettanut karttaa katsomasta ja toivon että se unohtuu tai nollaantuu, niin kuin kaikki muutkin hinnat meikäläiseltä.