Mieheni jätti minut tylysti 3 vuoden seurustelun jälkeen. Suhteessamme ei ollut suurempia ongelmia, seksi toimi mielestäni, ja myös miehen mukaan hyvin ja tulevaisuuden suunnitelmat olivat samanlaiset. Kuulemma vain mielenkiinto katosi. Mutta itse asiaan: Haluaisin kostaa miehelleni jättämisen, sillä hän teki sen niin tylyllä tavalla, ei puhunut mitään ongelmista, lähti vaan menemään. Haluaisin harrastaa seksiä hänen parhaan kaverinsa kanssa kostoksi, mutta mies ei tunnu lämpenevän minulle. Olen flirttaillut ja vihjaillut selvästi halustani, pukeutunut paljastavasti yms. Aiemmin minulla ei ole ollut mitään ongelmia saada haluamaani miestä ja kyseisen miehen kohdalla luulisi olevan helppoa, sillä hän on melkoinen panomies. En vaan ymmärrä miksei lämpene minulle. Toivottavasti täällä olisi saman tilanteen kokeneita tai muuten vain viisaita, jotka voisivat neuvoa minua asiassa.
Tarvitaan neuvoja miehen iskemiseen
katkerasti pettynyt
14853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä tee itsestäsi pelleä ja tyrkytä itseäsi exäsi kavereille. Jatka elämääsi, se on pahin kosto.
Sää et satuta siinä muuta kuin itseäsi, jos alat tuollaiseen lapselliseen kostamiseen. Lapset uhoavat kostavansa toisilleen asioita, mutta hei, ei aikuisen enää pitäisi. =)
Tulin tänne nyt kysymään neuvoja miten mies isketään, en lukemaan sitä, että pitäisi tehdä jotenkin toisin. Tämä on minun tapani kostaa ja minun ja ex-mieheni luonteen tuntien paras tapa kostaa.
Miksi ihmeessä pitää KOSTAA?? Herätys nyt tähän päivään! Oletko aikuinen? Viesteistäsi päätellen et.
Jos sen miehen kaverin saatkin sänkyyn, niin luultavasti se vaan dissaa sua, kertoo kaikki yksityiskohdat kavereille jne. Sit ne nauraa sulle oikein porukalla. Sellasia me miehet ollaan. Ei me arvosteta kostonhimoisia naisia, eikä pidäkään. Sä pilaat tossa vaan oman mainees.
Eikä sulla ole mitään syytä kostaa. Sä olet vaan vihainen että mies tuhoaa sun avioliittounelmat ja sulla meni kolme vuotta elämästä hukkaan. Mutta eihän se miehen vika ole. Ei se mieskään voi tunteilleen mitään ja jos ei rakasta niin sit ei. Mies teki vaan sen mikä tuntuu miehestä loogiselta: pisti kerrasta poikki jäämättä vatvomaan asiaa. Te naiset haluatte tietysti pitkät keskustelut ja halailua, mutta ei me miehet sitä aina ymmärretä. Jos sä rankaiset miestä tuosta, niin osoitat vain oman lapsellisuutesi ja pilaat maineesi ympäristön silmissä.
Jos et tienny niin miehillä on sanaton sopimus aina että kaverin omaan eikä exään kosketa koskaan. Ei kannata varmaan tehdä itsestä spedeä sen takia, luultavasti tämä kaveri nauraa sinun iskuyrityksille sen exäsi kans.
Tiedän kyllä useammankin "kaverin" joka sopimuksen on rikkonut ja siitä ollaan hissukseen tälle naisen entiselle.
Aloituspostaaja voisi laihduttaa ja mennä elämässään jo eteenpäin.
Vaikea löytää sanoja kuvailemaan aloittajan kaltaista ihmistä :D
Mies varmaan jätti sinut koska olet täysi idiootti bimbo?
Iske joku helvetin läski ruma mies ja mee sen kaa samaan baariin pussailemaan miehes nähten.
Uskomaton bimbo! En tiennyt että tälläisiä naisia on olemassa, mutta ilmeisesti on.
ooksä nyt joku provo vai oikeesti noin sekaisin.
Pyydä se miehes kaveri kahville tai drinkille. Sit ehdotat sun luokse jatkoille menoa ja muista ostaa alkoholia. Kännissä alkaa panettaa ja sit viettelet sen silleen nätisti.
kostamisen tarkoitus on päästä tasoihin.
miten se sinulla onnistuisi kun siinä ei ole kukaan päässyt tasoihin.