inspiroivia tarinoita?

Mä oon ollu ylipainonen, pahasti. 'Läski', niin kuin oon tottunu kuulemaan. Mä olin kiusattu koko ala-asteajan. Ja syystäkin. Olin vajaat 150 senttiä pitkä ja painoin reilut 70 kiloa. Vaikka painoindeksiä ei voida soveltaa alle 18-vuotiaisiin, oli painoindeksini yli 30. Kaikki muut olivat laihoja pikkutyttöjä, mä olin ihan toista maata, ihan erilainen. Itseluottamukseni oli nollassa. Olin surkeassa kunnossa henkisesti ja fyysisesti.Koulun jälkeen tein läksyt ja söin. Olin yksinäinen, masentunut, mulla ei ollu mitään sisältöö elämässä. Jos olisin tajunnut mahdollisuuden itsemurhaan, olisin sen tehnyt. Mutta en tajunnut sitä, Luojan kiitos. Yläasteelle mennessäni päätin asioiden muuttuvan. Halusin elää, enkä vain kärsiä. Aloitin jalkapallon harrastamisen. Olin kolme kertaa isompi kuin muut pelaajat. Aluksi minua syrjittiin joukkueessakin. En välittänyt. Jatkoin jonkin ihmeen voiman avulla harrastamista. Aloin käydä lenkillä, uimassa, tehdä lihaskuntoa ja harrastaa hyötyliikuntaa. Jätin kerralla karkit, pullat, sipsit, roskaruuan, juuston, rasvaisen lihan, kaiken lihottavan. Ja tuloksia sain. Olen nyt 163 senttinen ja painan 57 kiloa. Mussa ei oo läskiä vaan pituuteen nähden 'korkea' painoni johtuu lihaksista. Olen onnellinen, voin hyvin, minulla on paljon ystäviä ja monet pojatkin pitävät minusta. Kiusaajani elävät vaikeata aikaa, minä olen onnellinen elämässäni. Harrastan jalkapalloa edelleen ja olen yksi joukkueemme parhaista pelaajista. Olen saanut vuoden pelaaja-palkintoja ja voittanut maalintekijä-titteleitä. Liikuntanumeroni on 10 ja uskon että tulevaisuuteni on liikunnan parissa. Sanonpa vaan että ottakaa itteänne niskasta kiinni, se kannattaa!!!

Joskus aikaa sitten olin hirmuisen lihava. Tuo lihominen oli alkanut jo ala-asteella koska jouduin vähän ulkopuolisena yhteisöön tulleena kiusaamisen kohteeksi, söin murheeseen enkä kokenut koululiikuntaa mielekkäänä. Vuosien myötä paisuin ja paisuin pullataikinan lailla itse edes kunnolla tajuamatta tilanteeni vakavuutta kunnes vaaka näytti yli 120 kg! Tässä vaiheessa tajusin että minun oli pakko tehdä jotain, joten otin järjen käteen ja aloin miettiä mitä tehdä. Päätin että ottaisin tavoitteeksi ainakin normaalipainon ja pyrin pitämään laihtumisajan realistisena. Olin aiemmin koittanut laihduttaa, mutta ne dieetit kaatuivat aina siihen kun en puolessa vuodessa saanutkaan ihmeitä aikaan. Nyt sen sijaan laskin että joutuisin laihduttamaan ainakin viisi vuotta putkeen ennen kuin pääsisin tavoitteeseen. Kun onnistuin hyväksymään sen ajatuksen, oli helpompi päästä vauhtiin.

Ensimmäinen askel oli laittaa kaikki turhat ruuat, kuten leivonnaiset, naposteltavat karkit jne pannaan, samoin kuin virvoitusjuomat. Pienensin myös ruoka-annoksiani, join paljon vettä ja opettelin sietämään nälkää. Johtotähtenä oli kuitenkin koko ajan ajatus, että alan syödä niin kuin sitten laihana tulisin syömään. Elintapojen muutos siis, sillä en tahtonut enää saada polttamiani läskejä takaisin!

En ollut liikkunut juuri lainkaan moniin vuosiin, mutta aloin tehdä kävelylenkkejä. Ensin puoli tuntia päivässä, sitten tunnin, ja lopulta kykenin tekemään 1,5 tunnin kävelylenkin joka päivä. Tällä kuurilla sain yhden vuoden aikana painoa pois toistakymmentä kiloa, ja kun tapasin opiskelukaverini kesäloman jälkeen, he eivät oikeasti olleet tuntea minua!

Seuraavana vuonna tiukka linjani lipsui, osittain pitkäaikaisen taudin vuoksi, mutta kolmantena vuonna keksin ottaa avuksi uimisen, joka olikin loistava ratkaisu. Vaikka uinkin tunnin päivässä vain arkisin, painoni alkoi laskea kilon viikossa, kun kävelemällä vauhti oli ollut parhaimmillaankin kilo kahdessa viikossa. Lopulta saavutin normaalipainon, mutta en malttanut pysähtyä siihen! Pudotin lopulta vielä kymmenen kiloa ylimääräistä. Tosin liikunta-annoksen lieventämisen jälkeen ihan kaikki kilot eivät pysyneet poissa ennen painoni tasoittumista viitisen kiloa alle normaalipainon ylirajan.

Muutos vaikeasta ylipainosta ihannepainoon oli aika valtava, kuten oli muutos rapakunnosta melkein atleetiksi. Yhtäkkiä saattoi vaikka juosta rappuset ylös eikä hengästyttänyt yhtään! Oli melkoinen kokemus kun ensimmäistä kertaa tajusi vatsansa olevan oikeasti litteä, tai venytellessään saattoi nähdä omat kylkiluunsa. Hämmästyttävintä oli kun pystyi liikkumaan missä tahansa, ilman että tunsi olevansa jonkinlainen silmätikku, ihmiset jopa kehuivat ulkonäköäni! Kaupoistakin alkoi löytyä enemmän sopivia ja hyvännäköisiä vaatteita. Vanhat valokuvat tosin muuttuivat epämiellyttäviksi. On edelleen jotenkin värisyttävää kun tajuaa, että kaiken sen rasvan alla oli sama ihminen kuin joka nykyisinkin olen. Kuinka silloin yleisesti ottaen jaksoi sitä? Nuo valokuvat pitävät osaltaan huolen, etten koskaan enää päästä itseäni yhtä huonoon kuntoon.

Kaikki olisi mennyt hyvin tähän päivään saakka, ellei elämääni olisi tullut suurta muutosta viime kesänä... jouduin lääkitykselle, jonka vuoksi painoni nousi nopeasti n. kahdeksan kiloa. Sain kuitenkin painonnousun pysäytettyä ahkeralla liikunnalla ja pienillä muutoksilla ruokavalioon (olen alkanut tosissaan välttää vahvoja hiilihydraatteja ja suosia kalaa ja vähärasvaista lihaa) ja olen tämän kesän aikana päässyt takaisin normaalipainooni. Kunhan pääsen kyseisestä lääkkeestä eroon, uskoisin, että elämä helpottaa taas pikkuisen.

Tässä sitten minun tarinaani:

Edellisistä kirjoittajista poiketen olen ollut lapsuuteni ja nuoruuteni hyvin urheilullinen ja hoikka.

Lukiossa toiselle paikkakunnalle muuttaessani paino vielä tippui jonkin verran (rahaa ei oikeasti riittänyt kunnon ruokaan). Vuoden päästä rahatilanne parani, muutin miehen kanssa yhteen, liikunnan harrastaminen väheni. Tässä vaiheessa painoa oli n. 50 kg (pituus 163cm). Paino nousi salakavalasti, pikkuhiljaa. Välillä yritin laihduttaa, onnistumatta siinä kolmea viikkoa pidempään. Yritin laihduttaa varmaan viisi-kuusi kertaa vuodessa.

Loppujen lopuksi vaaka näytti 68 kg, olin siis kerännyt kolmessa vuodessa kahdeksantoista kiloa!! Minulle se paino oli liikaa, en viihtynyt kropassani, ahdistuin aina juhlimaan lähtiessä kun missään vaatteissa ei näytä hyvältä (ei varmastikaan, kun kaikki olivat liian pieniä).

Nyt, puolen vuoden urakan jälkeen painoni on 54kg. En ole laihduttanut, vaan muuttanut elämäntapani täysin. Pikku hiljaa, pala palalta. Olen herkutellut silloin tällöin, mutta muutoin elänyt terveellisesti & liikkunut säännöllisesti. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajattelen peiliin katsoessani, että näytänpä hyvältä :) Voin olla rannalla bikineissä ilman minkäänlaista ahdistusta ja shoppailla. Von rehellisesti sanoa, että laihduttaminen on tehnyt minut onnellisemmaksi!! Itsevarmuus on kasvanut ja rehellisesti pidän itsestäni

Nutriletillä laihdutin 18 viikossa 30 kiloa. Sen jälkeen pidin taukoa kuukauden ja sitten vielä osanutrauksella (söin vähän muutakin) 5 kiloa lisää, eli yhteensä laihduin 35 kiloa. Vieläkin on reilusti ylipainoa, mutta on olo kuitenkin ihan erilainen entiseen verrattuna!