Olen 42v ja seurannut tuttavavien touhuja. En voi lakata ihmettelmästä erästä mysteeriä.
Moni tuttu on "vienyt" jonku kolmannen puolison ja myöhemmin tullut itse petetyksi ja jätetyksi.
Jos alkaa vehtaamaan jonku sellaisen kanssa, joka pettää silloista puolisoaan, niin eikö tosiaan käy mielessä että hänen kohdallaan sama voi toistua uudelleen?
Jos ihminen hankkiutuu suhteeseen ennen kuin edellinen on saatettu loppuun, niin erittäin suurella todennököisyydellä hän tekee sen uudelleen.
Moni tuttu on "vienyt" jonku kolmannen puolison ja myöhemmin tullut itse petetyksi ja jätetyksi.
Jos alkaa vehtaamaan jonku sellaisen kanssa, joka pettää silloista puolisoaan, niin eikö tosiaan käy mielessä että hänen kohdallaan sama voi toistua uudelleen?
Jos ihminen hankkiutuu suhteeseen ennen kuin edellinen on saatettu loppuun, niin erittäin suurella todennököisyydellä hän tekee sen uudelleen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
nimenomaan: todennäköisyys on suuri, mutta aina on mahdollisuus että juuri tämä mies tekeekin juuri minun kohdallani poikkeuksen. rakkaus saa uskomaan mitä kummallisimpia asioita.
Tyypillinen naisen ajatus. Mies on retku, mutta minä voin muuttaa hänet. Sori, et onistu.
jotkut onnistuu, suurin osa ei. tai kyse ei taida olla niinkään miehen muuttamisesta, vaan siitä että joskus se rakkaus vain osuu kohdalle vaikka varattu olisikin. ja tiedän, tällä palstalla suuri osa ihmisistä on niin katkeroituneita ja kyynisiä, että nyt saan hirveän vastalauseiden ryöpyn niskaani:)
Ei kyse olekaan miehen muuttamisesta. Ei ketään ihmistä voi muuttaa mieleisekseen. Se on väärin edes vaatia sellaista.
Ei ihminen muuta tapojaan, jos ei itse niin todella halua. Siinähän pitää tehdä valtava työ pitääkseen itsensä kurissa. Hlökohtaisesti en lähtisi rakentamaan parisuhdetta ihmisen kanssa, joka on pettänyt puolisoaan minun kanssani. Luulen, etten oppisi luottamaan. Enkä mä voisi vaatia toista ihmistä muuttumaan minun takiani. Se ei vaan ole oikein.
Ei ole katkeraa eikä kyynistä miettiä asioita. Naurettavaa puskea eteenpäin ruusunpunaiset lasit silmillä että muka rakkauden tähden mies yks kaks muuttuu uskolliseksi. Kai niitäkin on.
Mä olen monesti kuullut juttuja, että mies eroaa liitosta, koska on kakkonen kuvioissa. Sitten käykin niin, että eron jälkeen mies valitseekin uudeksi puolisokseen aivan jonkun muun kuin sen kakkosen. Oletko varautunut sellaiseen vaihtoehtoon?
neljä vuotta on nyt kulunut siitä kun tämän miehen toiselta naiselta "vein". ikinä en ole ollut onnellisempi kuin nyt nämä neljä vuotta olen ollut. luottamuksen eteen joutui toki tekemään töitä ja paljon, mutta se kannatti. ruusunpunaiset lasit silmillä en ole eteenpäin puskenut. tietenkään en voi olla ikinä täysin varma siitä etteikö mies minuakin pettäisi, mutta ei voi kukaan muukaan olla.
Terveisiä vaan naapurille...
Kannattaa kuitenkin olla myös realistinen vaikka se rakastuminen tekeekin sokeaksi. Eikö kuitenkin ole melko mahdotonta rakastua jos samaan aikaan elää onnettomana huonossa suhteessa ja haluaa vain siitä tilasta pois? On vähän niinkuin tilannut jo itselleen sen rakastumisen ja siihenhän sitten kelpaa ensimmäinen joka tyydyttää tätä tarvetta. Ei mies itse tajua sitä että tunne on vain rakastumisen harhaa mutta se toinen nainen voisi jo tajuta sen. Onneton ihminen ei kykene oikeasti rakastumaan ilman että vertailisi koko ajan esimerkiksi sitä vaimoa ja kakkosta. Hän hakee huonoja puolia vaimosta oikeuttaakseen pettämisen ja pois lähtemisen ja hän hakee hyviä puolia tietenkin siitä kakkosesta jotta varmistuisi siitä valinnastaan. Minä uskon että suhteesta ei voi vauhdissa hypätä toiseen ilman että ei toisi omiakin paskojaan mukanaan sinne uuteen. Olisi elettävä yksin ja käytävä itsekseen läpi mikä meni pieleen ennenkuin lähtee rakentamaan uutta. Olisi annettava anteeksi ja nuoltava haavansa ihan yksin ja löydettävä se onni itsestä ennenkuin etsii sitä toisesta. Rakkaus vaatii hyvän kasvualustan ei entisen suhteen raunioille mitään rakenneta sen uudenkaan kanssa. Ei se ole rakkautta vaan pakoa pahasta olosta.
Ja jälleen kerran tällainen aloitus. Vienyt puolison, jos olisit itse edes kerrankaan rakastunut niinkuin mies ja nainen tietäisit ettei ketään viedä eikä aikuiset toimi niin. Tuolla ajatuksella se suhde ei tule koskaan toimimaan mutta jos luottaa toiseen kun häntä rakastaa saa se luottamus ihmeitä aikaan. Se tuo pysyvyyttä ja halua rakentaa suhdetta yhdessä. En puolustele pettäjiä mutta heillä se suurin ongelma on suhteessa joka on alkanut pettämisestä. He tietävät kuinka epävarmalla pohjalla suhde on aluksi. Heiltä vaaditaan paljon ja heidän tulee tehdä lujasti töitä saadaakseen kumppaninsa luottamaan. Täällä kysellään usein miksi mies palaa ykkösen luo pettämisen paljastuttua, tässä syy, he eivät usko kakkosen luottamukseen vaan pelkäävät kakkosen jättävän heidät. Ykkönen, tottakai haluaa miehen takaisin ja useimmiten siksi koska vasta miehen petettyä huomaa mitä on menettämässä. Näitä näkee myös tapauksissa joissa asutaan jo erillään, kun miehelle ilmestyy nainen alkaa ykköstä taas mies kiinnostamaan. Ja noissakin tapauksissa kakkonen on "vienyt" miehen...repikää siitä.
kippistä, kippistän sulle
Hyvää tekstiä. Tosin kaikki ykköset eivät halua pettäjä puolisoaan takaisin vaikka pettäjä haluaisi. Mikään ei suhteessa palaudu ennalleen toki toiset pariskunnat pääsevät siitä episodista yli kovalla työllä ja toiset eivät. Itse olen yrittänyt päästä mieheni salasuhteesta yli, mutta en ole. Olen eroamassa enkä taatusti tule häntä takaisin ottamaan. Hänellä oli mahdollisuus elää minun kanssani ja hän meni käymään aidan toisella puolella. Väittää sitä elämänsä virheeksi. Salasuhde on jo sellainen asia jota en voi antaa anteeksi, jonkin ravintola illan satunnaisen suhteen kenties olisin voinut.
Kun puolisolla on salasuhde tulee tuo suhteen toinen osapuoli puolisolle tärkeäksi ja suhde on muutakin kuin seksiä, läheisyyttä jne..(Se on seurustelua) Tämä on se asia, jota en voi unohtaa. Miksi minun pitäisi ottaa katuva mies takaisin, kun voin ihan hyvin elää ilman häntä. Vaikka kakkonen muuttaisi mieheni kanssa asumaan ei se minua enää hetkauttaisi niin että haluaisin tulevan ex- mieheni takaisin.
Ei pidä paikkaansa. Riippuu täysin taustoista, jotka eivät pettäjillä ole koskaan samanlaiset.
Otetaampa esimerkki, että pettäjä on ollut saman naisen kanssa nuoresta asti. Naimisissa parikymmentä vuotta. Pettänyt puolisoaan koko liiton ajan. Jo ennen naimisin menoa. Mitä luulet, muuttaako pettäjä tapojaan kenenkään uuden valloituksen takia? Uskaltaisitko luottaa ja miksi?
Uskaltaisin jos on luottamuksen arvoinen. Tämä kyseinen mies ei rakasta tätä vaimoaan jota on pettänyt parikymmentä vuotta mutta en näe mitään syytä etteikö olisi uskollinen kun kohtaa sen jota rakastaa, miksi häntä pettäisi?
Katsos, pikkuinen, tuollainen mies ei rakasta ketään. Ei sinuakaan. Pettäminen siis jatkuu.
hei
nyt kerron oman tarinani.
Minä olen pettäjä nainen. Eroa oltiin jo suunnittelemassa, mutta jotain tapahtui. Kohtasin erään miehen, jonka olin nähnyt jo kerran aiemmin.Siispä menin hetkeen ja tein sen,petin tulevaa exääni...vietin oikein koko viikonlopun tän miehe kanssa ja nautin.
No ei pitänyt tulla mitään tapaamista vain viestejä... no siinä meni viikko ja meni toinen..viestein myötä tunteet kasvoi..ja tuli se päivä että tapasimme taas. Mitä siinä tapahtui, no tuli seksiä juu meni 20 min kunnes vaatteet vain riisuuntui. Mutta jotain muutakin oli tapahtunut, mies kertoi siinä alkuun ennen seksiä että pitää kulissiliittonsa lasten vuoksi..minä kerroin että ei se haittaa..
Sitten hän kuitenkin kertoi kaipaavansa minua kun ei näe, harmitteli ettei päästä niin usein tapaamaan ja paikkakunnallani ei voida mennä kahden ulos...yms jotain hänen tunteisiin oli mennyt..minä!
En ole pitkän suhteeni aikan kertaakaan kokenut sellaista seksiä jossa mies samalla puhuu asioita, kaikki mitä hän kertoi tai siis sanoi oli kuin jossain leffassa..puhui suoraan tunteella. Olin aivan taivaissa.
Miksikö en saisi jatkaa? Jatkan varmasti ja odotan häntä, silllä meillä vain on sellainen yhteys jota ei tule hetken huumasta vaan kuulumme yhteen. On se hidasta, hänen perheensä yms... mutta jos on tuntenut puolisonsa jonkin 20v ja löytääkin sattumalta toisen, onko se niin väärin? Heidän liittonsa perustuu puhtaaseen sopimukseen, ei rakkauteen ei seksiin... Älkää nyt vain sanoko, että hei se valehtelee sulle. En usko, sillä minulla on vain niin vahva tuntemus.
Nyt elän hetkessä ja minäkin olen onnellinen 20 v:n jälkeen..
Eihän se sulle valehtele, ei sitten koskaan. Sähän olet hänen elämänsä nainen. Puhui seksin aikana kuin elokuvissa? Tarkoitat varmaankin kuin pornoleffoissa? Ei uskoisi, että olet varmaakin neljänkympin hujakoilla. Vaikutat erittäin lapselliselta ja hölmöltä. Sori vaan. Tuu vuoden päästä tälle palstalle kertomaan, miten kävi. Saitko miehen. Epäilen.
Tuskin olet ensimmäinen, jonka kanssa vaimoaan pettää. Tuskin olet viimeinenkään. Taitava pettäjä tietää heti, mikä kehenkin naiseen tepsii että saisi seksiä.
Varmaankin olet 20 v:n jälkeen ihan yhtä onnellinen kuin pettäjämiehen aviovaimo on tällä hetkellä. Onnellisen tietämätön siitä mitä miehesi puuhailee jonkun uuden,
nuoremman naikkosen kanssa.Näin se vaan ikävä kyllä menee.
jopas täällä on mielenkiintoisia tekstejä. Mitä kellekkään kuuluu muiden petämiset ja suhteet?
Mitäs jo hankitte elämän? Tämä palsta on sellanen jonka moralli ei kestä, voi mennä takaisin nukkumaan...
Mieheni salasuhde on tai oli myös naimissa, mutta en enää jaksa välittää. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä yli 20 vuotta, joten se siitä.
Te kaikki jotka olette naimisissa ja petätte puolisonne mietikää kahdesti onko tuo salasuhde tai pettämiskierre sen arvoista, jos vastaatte kyllä niin jatkakaa, mutta siinä tilanteessa kun käry käy syyttää vain ja ainostaan itseänne suhteenne päättymisestä. Meilläkin mies anelee ja sanoo tekevänäsä mitä vain jos jatkan suhdettamme, mutta olen päätökseni tehnyt. Mieheni saa lähteä meillä ei ole enää lapsia lukuun ottamatta muuta yhteistä.
kyllä mies varmasti anelee...mutta onko anelu vain tapa. Olet hänelle kodinhengetär, et se jota hän haluaa... lapsien vuoksi ei kannata jatkaa. lapsilla on isä ja äiti. Miksi et hae itsellesi onnea muualta? Jos mies pettää sinua niin silloin ehkä muutoksen aika. Minä myönnän löysin varatun, en sitä tietoisesti hakenut me vaan kohdattiin. Jatkan tätä vaikka suurinosa ihmettelee. Tulee päivä jolloin tämä salailu päättyy, joko ei tavata tai hän ottaa eron. Mutta menen nyt hetki kerralla ja nautin.
Mikset sinä etsi jotakuta vapaata miestä ja hanki onneasi sitä kautta? Antaisit avioparin selvitellä omat erimielisyytensä. Jos mies eroaa ja palaa sen jälkeen luoksesi, silloin voit olla varma, että hän välittää sinusta ihan aidosti. Itse tulin petetyksi ja mieheni myös aneli anteeksiantoa ja itki. Mies olisi voinut vapaasti lähteä, mutta eipä lähtenyt. Kun sain selville salasuhteen, se oli minullekkin todellinen tyrmäys, en ollut osannut edes kuvitella, että mieheni tekisi jotakin sellaista. Asia tuntui todella kurjalta ja aiheutti pahaa mieltä, niin minulle kuin lapsillekkin. Me ykkösetkin ollaan vain ihan tavallisia, työssäkäyviä naisia, emmekä ilkeyttämme ole naimisissa miehen kanssa, jonka sinä haluat itsellesi. Ei 20 vuotta naimisissa ihan hetkessä unohdu. Me olemme selvinneet kriisistä yhdessä, vaikka kakkonen yritti kovasti roikkua mukana. Onneksi hän asuu kaukana meistä, ei tarvi koskaan törmätä häneen.En tunne vihaa tätä kakkosta kohtaan, koska miehenihän se oli joka petoksen teki, pikemminkin tuntemus on säälinsekainen.
helpompi sanoa kuin tehdä, toi selvittää. Itselläni on varattu mies ja ei omalla paikkakunnalla asu. Voisi olla se sun miehesi. Mutta oletko varma mitä mies todella puuhaa? Lupaa kotona ettei petä ja lupaa kakkoselle samaa...
Itse yritin juuri lopettaa suhteeni, mutta ei onnistu. Odotan vain että löytyisi joku vapaa mies, olisi elämäni helpompaa. Olen vielä kakkonen ja ehkä odotan toki tapaamista tohon mieheen. Meillä on ja tunteita, yhteys. Jokin sellainen joka vain tapahtui. Kohtasimme jo kerran aiemmin, ei tapahtunut mitään. Mutta seuraavalla kerralla se olikin jo menoa. Minkäs teet jos tunnet vetovoimaa ja myöhemmin tajuat hei tää on varattu. Ei mies vietä useita öitä ollakseen kamunsa kanssa minun seurassa.. ja suunnitelee uutta.
Mutta yritän itse selvittää tän suhteen tavalla tai toisella.
Tietenkään en voi olla 100% varma, etteikö mieheni pettäisi edelleen, mutta uskon hänen olevan uskollinen. Mieheni näytti minulle kaikki viestit mitä tämä nainen hänelle asioiden selviämisen jälkeen lähetteli. Sanallakaan en pyytänyt tai rukoillut miestäni jäämään meidän kanssamme, vaan hän oli täysin vapaa lähtemään. Aloin jo etsiä asuntoa itselleni ja lapsillemme, viimeistään siinä vaiheessa hänelle tuli hätä. Hän tajusi, että kakkosen kanssa vietetty aika oli hauskaa niin kauan kun se oli salaista, mutta kun se olisi tullut luvalliseksi, kakkonen ei ollutkaan enää kiinnostava. Luultavasti mieheni hullaantui siihen ihastumisen aiheuttamaan tunteeseen ja jännitykseen, ei itse naiseen niinkään. Onneksi olemme selvinneet pahimman yli. Asiahan on niin, että anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei milloinkaan.
ei enää petä, kunhan on yli kuuskymppinen, se on luonnon laki,ei vaan jaksa enää
Kyllä vaan jaksaa pettää yli kuuskymppinenkin ja hyvin jaksaakin, nam.
Aika surullista sen 60-kymppisen kannalta, jos vaimo jättää. Vanhan miehen. Tämän näin sukulaismiehen osalta. Surkea esitys eron jälkeen. Kakkonen jätti, kun mies sai sydäninfarktin ja sen jälkeen vielä aivoinfarktin.
Ja ihan oikeasti vaimot, onko se sitten sinullakaan aito voittajafiilis, jos mies lopulta jää luoksesi, kun ei oikeastaan tunne mitään sinua kohtaan ja jää vain, koska on joskus luvannut niin alttarilla?!
En usko, että kenelläkään vaimolla on mitään voittajafiiliksiä siinä vaiheessa, kun on kuullut miehensä pettäneen. Viimeksi siinä sellaisia asioita miettii.
Ei se ole kilpailua jotain kakkosta vastaan, ehkä kakkoset haluavat kilpailla vaimon kanssa ja tuntevat voittavansa joka lajissa, seksissä, hellyydessä, sielunkumppanuudessa, keskusteluissa, huomaavaisuudessa yms. En minä sellaisia miettinyt. Mietin vain, miten selviän hengissä seuraavaan päivään, miten jaksan hoitaa kodin ja lapset. Miten selvitämme asioita, erotaan tai ei. Lasten takia pitää sentään saada asiat siihen malliin, että pystyy heidän asioista sovussa keskustelemaan.
Eikä se vaimon rakkaus miestään kohtaan salamana lakkaa, kun kerran on rakastanut siihen asti, kunnes kuulee toisen pettävän. Ei ne vaimot miehensä kanssa ole huvikseen, minä ainakin rakastin miestäni aivan täysillä. Olin aina kuvitellut, että elämme yhdessä hamaan vanhuuteen asti. Rakastin ja paljon, eikä meiltä myöskään seksiä puuttunut. Kyse ei ollut edes siitä, sen mies myönsi. Se oli jotain muuta.
Nyt en enää jaksa asiaa miettiä sen enempää, siitä on jo aikaa. Tuota kriisiä tuli pohdittua niin paljon, että se sitten vain jää taka-alalle, kun sitä on riittävästi pohdittu ja terapioissa käyty.
Ei puolison suhde ole mikään pikkujuttu, joka sitten koettaisi kuin urheilukilpailu - kuka voittaa hienon miehen itselleen? Minulle mies merkitsi rakkautta, jatkuvuutta, yhteistä historiaa ja lapsia, kaikkea sitä, mitä oli yhdessä koettu, yhdessä puhuttu ja kaikkea sitä läheisyyttä ja hyvää oloa hänen kanssaan. Sitten kaikki hajosi. Totaalisesti murskautui. Hänen omien valintojensa takia.
Siitä alkoi monen vuoden kriisi meidän suhteessa, kipuilimme molemmat, mutta emme päässeet eroon siitä rakkaudesta, joka meillä kuitenkin sitten oli toisiamme kohtaan. Haimme eroa yhdessä, mutta emme pystyneetkään eroamaan. Harkinta-aika oli se aika, jolloin molemmat työstimme loppuja tuosta suurimmasta kriisiajasta ja se oli se aika, joka tarvittiin ymmärrykseen, että haluamme olla yhdessä, ihan puhtaasta omasta tahdosta.
Ei vaimot roiku miehissään, eivätkä he anna miesten roikkua heissä, jos eivät niin tahdo. Eikä tämä ole kilpailu. Tämä on elämää, iloineen ja suruineen. Suruista oppii enemmän kuin ilosta, jos haluaa sen opikseen ottaa.
Ei kilpailu, kiitos sanoistasi, oli kuin minun ajatuksia. Teille myös onnea tulevaisuuteen.
Meillä ei yrityksistä huolimatta kestänyt. Toinen nainen oli niin voimakastahtoinen että voitti. Vaikka ei tässä kilpailusta olekaan kyse. Ehkäpä enämpi siitä että mies ei ollutkaan tosissaan lupauksistaan huolimatta.
Kysytäänpä näin että onkos kakkosilla sitten voittajafiilis jos saa miehen mukaansa?
Eihän kakkonen ole yhtään paremmassa asemassa kuin vaimo.
"toinen nainen oli niin voimakastahtoinen, että voitti". Mitä ihmettä sinä tällä haluat todistaa? Että miehesi ei edelleenkään ollut vastuussa mistään?? Kyllä se kuule oli ihan miehesi oma henkilökohtainen valinta jatkaa elämäänsä ilman sinua sen kakkosen kanssa.
niimpä, ja kuka haluaa pyörätuolissa olevaa pettäjää kuskata, jos vaimo antaa anteeksi..vanhana voi sairastua...
Mitä ei tajuta???
Minä olen se joka on vienyt, sanojasi käyttäen jonkun kolmannen puolison!! (Mitenkäköhän tuokin tapahtuu)
Tajuan hyvinkin että mies voi minuakin pettää. Mutta miksi ihmeessä monet eivät tajua etteivät kaikki ajattele olevansa jonkun saman miehen kanssa ainiaan. Kestää sen minkä kestää. Ja jos pettää niin ulos. Eihän tuossa ole mitään vaikeaselkoista.
Miksi se pettäminen on muka niin hirveää? Ei tarvi olla sellasen kanssa joka pettää sinua. Tai sitten voit sinäkin maistella vieraita suhteita jos kiinnostaa.
Kaikille miehet eivät ole kertakäyttötavaraa. Kaiken se (yrittää) kestää. Ei ole itsekään niin täydellinen, että sellaista voisi toiselta vaatia.
Jos ottaa pettäjän saa pettäjän.. Niinpä niin...
Voiko pettäjästä koskaan tulla uskollinen?
ei taida tulla, sillä pettäjä kyllästyy ja siksi pettää...
Kyllä sen ensimmäisen pettämiskerran jälkeen siitä on vaikea eroon päästä.. Väittäisin, että mahdotonta..
Itsekin olen pettänyt (useammin kuin kerran.....)
Tuota aloittajan otsikkoa pohdin itsekin. Hirveässä tilanteessa.
Tielleni osui kesällä mies, jonka kanssa juttu alkoi lähinnä samojen opiskelu- ja työasioiden tiimoilta. Aika nopeasti ihastuin häneen, ja hänkin minuun. Kysyin pariinkin kertaan, onko hän kotipaikkakunnallaan vapaa mies eikä varattu. Vastaus oli aina, että vapaa on. Annoin suhteen edetä, mies aluksi hieman jarrutteli (nyt tajuan miksi), kunnes heittäytyi mukaan ja rakastui korviaan myöten. Älyllisesti, henkisesti ja fyysisesti uskomaton suhde alkoi. Kuin hyvinsujuvaa tanssia, jossa kohtasimme niin sielut paljaaltaan, että vieläkin tärisyttää. Ja tärisyttää muustakin syystä.
Kun mies oli palannut kotiinsa kesän jälkeen, ja jatkoimme yhteydenpitoa, hän tuskaisena tunnusti, että hänellä on lapsi ja avokki kotonaan. Hajosin tuhanneksi kappaleeksi. Turha lienee mainita mitä tunteita kävin läpi.
Haukuin miehen pettäjäksi ja valehtelijaksi ja paruin oloani. Hän sanoi, ettei kadu yhtään mitään, eikä erehtynyt suhteeni. Hän on elänyt nuhteessa parikymmentä vuotta, ja sanoi että vihdoin uskalsi elää ja antaa tunteille vallan, ja että hän uskoo siihen, että se jonka kanssa on ensin lyöttäytynyt yhteen ja hankkinut lapsen, ei välttämättä ole se oikein ihminen, vaan täydellinen voi löytyä yllättäen ja nyt on uhrauksien paikka. Ok, minö uhrauduin. Perhettä en hajota. Mieskään ei hajota, lapsi on pieni.
Nyt hän kertoo, että lähtee kuin voi, eli kun kokee että lapsi pärjää ilman jokapäiväistä isän läsnäoloa.
No, mitä minä voin tehdä? Olen passiivinen, ja mietin, että ok, jos hän lähtee kotoaan itse oikeasti, niin sen jälkeen voin elää hänen kanssaan. Pelko siitä, että hän tekisi saman minulle tavallaan on ja ei ole olemassa.
En omista ketään, ja hyvää elämänpituista ihmissuhdetta ei kukaan voi kellekään taata. Koskaan. Täytyy vain elää kuten parhaaksi näkee.
Pidämme yhteyttä vain sähköpostitse, ja olemme sopineet, ettemme tapaa, emme soittele tai vehtaa mitään. Mies sanoo silti, että haluaa minut, kun aika on kypsä. Mikä olisi hänen motiivinsa pitää minua reservissä vuosia, ilman tapaamisia, jos hän ei kokisi minua elämänkumppanikseen? Sitä olen pohtinut. Suhde ei perustu seksille, ei millekään hätäiselle huumalle, vaan henkiselle puolelle.
En tiedä mitä teen, tuhlaanko elämäni häntä odottaessani vai pilaanko sen alkamalla suhteeseen jonkun toisen kanssa, joka olisi heti vapaa? Kaikkia miehiä tulen vertaamaan tuohon tapaamaani ihmiseen, ikuisesti.
Ei asiat ole aina niin mustavalkoisiakaan.
Koetan olla loukkaamatta ketään, painostamatta mihinkään, ja en ole valehdellut kellekään mitään. Sillä mennään. Vaikka tänäkin aamuna olo oli kovin surullinen.
Miksi ihastumisen kriteerinä ei pidetä toisen korkeaa moraalia? Se vasta tekee miehen ja naisen.
Ota huomioon, että sinulla on miehestä vain ihannekuva, joka ei välttämättä vastaa ollenkaan todellisuutta. Et voi tietää millaista elämänne olisi yhdessä. Olisiko se mitään edes sinne päin mitä toivot, odotat ja olet kuvitellut. Motiivi pitää reservissä? Olet varalla, kun miehen avovaimo jättää tai hänestä tulee miehelle hankala. Eli miehen täytyisi huomioida myös avokkinsa. Lapsen ollessa pieni, vanhemmilla on vähemmän aikaa toisilleen ja molemmat ovat niin väsyneitä, ettei kumppanilta odoteta muuta kuin arkirutiinit. Lapsen kasvaessa parisuhteen odotukset tulevat taas tapetille, ja harmit alkaa.
Vaikka olisi minkälainen mies tahansa, niin enpä jäisi odottelemaan. En myöskään vertailisi miestä kehenkään. Oikeastaan vertailu on ihmisoikeusloikkaus. Jokainen on paras "minä".
"Jos ihminen hankkiutuu suhteeseen ennen kuin edellinen on saatettu loppuun, niin erittäin suurella todennököisyydellä hän tekee sen uudelleen. "
Ei noin. Otanta on liian pieni tuossa. Mutta jos on esim. kuusi kertaa ollut suhteessa, ja näistä kuudesta neljä-viisi on alkanut lennosta, niin siitä voi jo laskea jonkinlaista todennäköisyyttä. Tosin ihmisellä alkaa olla tuon jälkeen jo sen verran ikää, niin sekin voi hillitä kiinnostusta aloittaa taas kohta uusi suhde. Sitäpaitsi monia alkaa tympiäkin parisuhde jo parin kolmen kerran jälkeen. Etenkin jos suhteet ovat olleet varsin pitkähköjä. Aina pitää opetella uusi historia, tutustua puolison ystäviin/lapsiin/sukulaisiin, tutustuttaa omat ystävät/lapset/sukulaiset puolisoon. On siinä urakkaa.