Viikonloppuna oli joku uutinen jonka mukaan valtaosa Suomen nuorista aikuisista arvostaa pysyvää parisuhdetta ja perhettä, irtosuhteiden harrastamista puolusti 1? % en muista tarkaa lukua, mut jossain 10-20% välillä se oli.
Jotenki mun korvaan särähti se, että tämän perusteella sanottiin että nuoret aikuiset on konservatiivisia. Ehkä niin voisi sanoa jos he esim. voimakkasti tuomitsivat irtosuhteet. Näinhän ei välttämättä ole vaikka omalta osaltaan he ovat sitä mieltä että irtosuhteet ei ole heitä varten heidän kannaltaan tyydyttäviä.
Jotenki mun korvaan särähti se, että tämän perusteella sanottiin että nuoret aikuiset on konservatiivisia. Ehkä niin voisi sanoa jos he esim. voimakkasti tuomitsivat irtosuhteet. Näinhän ei välttämättä ole vaikka omalta osaltaan he ovat sitä mieltä että irtosuhteet ei ole heitä varten heidän kannaltaan tyydyttäviä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Myös minä ihmettelin kyseistä ilmaisua. Haluan elää uskollisessa parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kumppanini kanssa enkä todellakaan luokittele itseäni (arvo)konservatiiviseksi tai "perinteisten arvojen" kannattajaksi. Ehkä raportin johtopäätösten kirjoittajien ideologia paistaa siitä läpi.
Vain 14 prosenttia nuorista aikuisista oli kiinnostunut irtosuhteista.
Sama epäily tuli mullekin mieleen. Että onko "johtopäätös" pikemminkin ideologinen vakaumuksellinen, yhteiskunnallinen ja tarkoitushakuinen kannanotto.
Ehkä kysymyksenasettelussakin oli jotain vikaa. Aika moni varmaankin haluaa tosiaan kestävän parisuhteen, joka perustuu uskollisuudelle, mutta sitä etsiessään päätyy myös irtosuhteisiin. Näin minulle ainakin kävi nuorempana. Irtosuhteiksi käsitän sellaiset suhteet, jotka kestävät vain kuukauden-pari ja purkautuvat sitten, kun osapuolet huomaavat, etteivät olekaan toisilleen kovinkaan sopivat kumppanit. Irtosuhteeksi käsitetään joskus kai vain ns. yhden illan jutut.
Konservatiivisuuden määritelmä taitaa olla tuon tutkimuksen tekijälle vähän hukassa, tai sitten se ei enää tarkoita sitä mitä ennen - varsinkin mitä tulee parisuhteeseen muotoon.
Ennen konservatiivinen parisuhde oli nimenmaan kristillinen avioliitto, ei suinkaan mikä tahansa parisuhde. Taitaa koko parisuhde -sana keksitty vasta 1990-luvulla tai peräti 2000-luvulla vasta. Ennenhän avoliitossa asuminen oli syntiä, ja susipareja paheksuttiin enemmän ja vähemmän ja heitä pidettiin radikaaleina ja juuri perinteisistä arvoista piitttaamattomina. Konservatiivinen parisuhde oli sellainen, että asuttiin kotona niin kauan kun mentiin naimisiin, ja erottiin hyvin harvoin. Konservatiiviseen avioliittoon/parisuhteeseen kuuluu myös selkeä roolitus. Tässä analyysissa ei esim. eroteltu parisuhdetoiveissa sitä, onko vastaaja hetero vai homoseksuaali. Parisuhdetta, lapsia ja perhettä haluavaa homoseksuaalia tuskin kukaan konservatiivi itse pitää konservatiivina. Konservatiivihomo on kaapissa, ja menee naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Minusta siis otsikko on aivan väärin, että se kuvaisi tuota tutkimusta.
Todella outoa kysymyksenasettelua muutenkin. Mitä on ollut vaihtoehtona: yhden illan panot, viikon seurustelu vai mikähän...? Samat haaveet nuorilla on ennenkin ollut. Mutta nyt heitä aletaankin kutsua konservatiiveiksi, jos haluaa pysyvää parisuhdetta ja perheen - se on uutta. Ihan kuin joku ei-konservatiivi ei tällaista haluaisi... Pysyvät parisuhteethan yleinen toive jos tapaa oikeanlaisen ihmisen. Mutta eihän se nykyään monellakaan mene niin, että saisi mitä haluaa. Ja sitten voi mennä eteen päin eikä jäädä konservatiivisesti vanhaksipiiaksi tai peräkammaripojaksi vaan mahdollisuuksia riittää, vaikkei avioliittoakaan pidetty väkisin pystyssä kuolemaan asti, kuten konservatiivien ihanne on joskus muinoin ainakin olla.
Outoa on myöski omakotitaloasumisen tuominen johonkin konservatiivisuus-viitekehykseen. Mitähän vaihtoehtoja kysymyslomakkeessa on tässä kohtaa mahtanut olla...
ja tämä liittyi ateismiin miten?
Eihän konservatiivisuus aina kaikissa yhteyksissä tarkoita vanhoillisuutta ja "perinteisten arvojen" henkeen ja vereen puolustamista. Johonkin yksittäiseen asiaan, kuten parisuhteeseen voi hyvinkin radikaali ihminen suhtautua niin, että pitää nykyistä (perinteistä) tapaa hyvänä, eikä kaipaa muutosta. Ehkä siinä uutisessa tarkoitettiin juuri sitä, että kyseiseen asiaan nähden ovat konservatiivisia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konservatiivisuus
"Konservatiivin mielestä kaikki muutos ei ole edistystä, vaan että olemassa olevat tavat on perinteisesti todettu hyviksi ja toimiviksi rakenteiksi."
"Eihän konservatiivisuus aina kaikissa yhteyksissä tarkoita vanhoillisuutta ja "perinteisten arvojen" henkeen ja vereen puolustamista."
Ei tarkoitakaan. Eikä se myöskään ole sinällään mikään negatiivinen ilmaus vaikka moni sen jostain syystä sellaiseksi aina mieltääkin. Riippuu ihan tilanteesta, onko konservatiivisuus järkevää perinteiden säilyttämistä vai jääräpäistä kehityksen vastustamista. Ihan samoin kuin uudistusmielisyys voi olla rakentavaa tai sitten kaiken vanhan tuhoavaa.
Normaalin tasapainoisen avioliiton ja perheen haluaminen on siis uhka 60-luvun taistolaisten "arvoille".
Kaksinaismoralismia. Sanotaan toisin ja tehdään toisin. Eli pannaan ja petetään vaikka sanotaan olevan pettämistä vastaan.
Teinit yrittää näyttää "fiksulta", kun oikein medialle kertoo "hyvistä" arvoistaan.
Konservatismi voi olla myös hyväksi. Mikä on ihanampaa kun huomata,. että on pariskuntia, jotka ovat olleet yhdessä lähes koko elämänsä ja yhä edelleen kunnoittavat toisiaan, rakastavat ja viihtyvät yhdessä. Harva ihailee ihmistä, joka on eronnut usein ja vaihtaa puolisoaan tiiviissä tahdissa.
Itse kuulun näihin onnellisiin ja olen ollut mieheni kanssa 19-vuotiaasta lähtien eli yhteensä 34 vuotta. Mukavaa on ollut ja on vieläkin, tosin kaikenlaista huonoakin on sisältynyt suhteeseemme ja on ollut aikoja jolloin ero on tuntunut ainoalta vaihtoehdolta.
Nyt keski-ikäisenä pariskuntana voin vain kiittää Luojaani, ettemme eronneet. Meillä on taas aikaa toisillemme aivan eri lailla kuin lasten ollessa pieniä, joka sekin oli upeaa aikaa,