Uusien ohjeiden ja valmistelu suunnitelmien järkevintä on, että isoimmat kunnat nielevät liitoksissa pienet kunnat. Kittilä, Kolari, Muonion liitetään Enontekiön kuntaan
kuntaliitoksessa. Enontekiön kunta on ylivoimaisesti suurin pinta - alaltaan, joten pienet kunnat tulee liittää Enontekiön kuntaan. Uudeksi kuntaliitos nimeksi tulennee: Tunturi Lapin Enontekiön kunta. Kuntaliitoksen kunnajohtatajaksi suunnitellaan Kuntien alueella eri viroissa ansioitunut. Neuvottelussa jo on todettu, että eläkkeellä oleva viroistaan näyttää olevan ehdolla. Eikä tarvitsisi kunnanjohtajalle maksaa palkkaa eläkeläisenä, joten kunta tarjoisi vain neuvotteluista päivärahat ja luontais edut. Ehdolla oleva on selittänyt, että eläke on riittävä hänelllä ja ei tarvitse kunnanjohtajana palkkaa maksaa uudessa virassaan. Valtio palkitsee säästämistä.
kuntaliitoksessa. Enontekiön kunta on ylivoimaisesti suurin pinta - alaltaan, joten pienet kunnat tulee liittää Enontekiön kuntaan. Uudeksi kuntaliitos nimeksi tulennee: Tunturi Lapin Enontekiön kunta. Kuntaliitoksen kunnajohtatajaksi suunnitellaan Kuntien alueella eri viroissa ansioitunut. Neuvottelussa jo on todettu, että eläkkeellä oleva viroistaan näyttää olevan ehdolla. Eikä tarvitsisi kunnanjohtajalle maksaa palkkaa eläkeläisenä, joten kunta tarjoisi vain neuvotteluista päivärahat ja luontais edut. Ehdolla oleva on selittänyt, että eläke on riittävä hänelllä ja ei tarvitse kunnanjohtajana palkkaa maksaa uudessa virassaan. Valtio palkitsee säästämistä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
...joo ja kuntakeskus Kilpisjärvelle...
ja samat naamat joka kunnan edustus ja muissa tehtävissä. Enontekiö rules!!! Onko täällä ihmiset loppu.Vaihtakaa ja valitkaa uusia naamoja sinne!!!
Lähe sie ehokkaaksi nyt SINULLA on tilaisuus ,vaalit on kohta pidä kiirettä että et vain myöhästy .
enontekiön kansallis puisto.
eikä täällä saa enää liikkua kukaan , kokoomus rulettaa.
Etelästä jo 60 luvulta tunnettu mies muuttaa Enontekiölle asumaan ja kunnanvaltuusto ehdokkaaksi. Laatii melkoisen äänestys listan, mitä kuntalaiset Hetassa ja sivukylissä esittävät vaatimuksinaan kuntalaisten elämän parantamiseksi kuntansa hyväksi. Ehdokkaaksi tuleva on henkilö, joka ehkä tulee sellaisena jolle ei ole luottamus palkkio rahastus tililleen tärkeä. Ensi töinään näitä menoja on Enontekiön kunnassa merkittävästi riisuttava alas luottamushenkilöiltä, tyhjänpäisten vähäisten asioiden kokousten palkkioiden rahastamismielessä lopettamiset.
Kokeilkaa Kainuunmallia ! Kokeilu loppuu jättialijäämän takia. Hommassa on vain yksi mutta :kaksinkertainen virkamieskoneisto. Samat naamat hoitaa oman kunnan asioita ja kuntayhtymän? Miten erotat kun kuntalaki antaa viiden vuoden suojan? Et mitenkään ja nytkin 13miljoonaa alijäämää kesäkuun loppuun. Virkamiehet pitää kiinni kuukausipalkoistaan. 3000-7000 egeä kk.Maakuntajohtaja saa eniten kaikki kokouspalkkiot ja muut etuudet.
On se ikääntynyt, mutta kokenut. Tämä samanen täräytteli, että Enontekiön kunta velkaantuu hurjaa vauhtia ja myös luottamus tehtävä työssä oleva voi joutua, jopa velkavastuuseen, jos ei ymmärrä päätyä oikeaan tulokselliseen ratkaisuun asoissa. Kunnan hallituksen, valtuuston ja lautakuntien kokousten kulut ja kokouspalkkiot, auto, sekä työansio korvaus vaatimuksineen on melkoista rahallista ahneus tuhlausta usein kunnissa. Eräät näyttävät olevan läänintason ja kunnan kaikissa mahdollisissa luottanuttehtävissä. Ansiotulo yksin palkkioista voi nousta reippasti jopa yli 20.000,- euroon vuodessa ja mitä vielä lisäksi päivärahat, työansio korvaukset, kilometrikorvaukset. Enontekiön luottamustehtävien yksittäisten kokousten asialista käsittely määrä on lisättävä ainakin 100%, jolloin huikea hyöty tulee kunnalle palkkioista ja kuluista kokous määrien vähentämisessä. Mikäli on etevä ja eläkeellä, kyseiselle ei kunta joudu maksamaan päätyön työpalkkaa kokous ajoilta.
Enontekiön kunta on harvinainen kuntana, jossa Suomen Valtio omistaa kiinteistömaat,metsät, vesistöt ja heitän arviona, että valtion omistusosuus on noin 90§. Valtion tulisi maksaa veroja täysin samanlaisesti kunnalle, mitä ykistyiset maksaa, eikä valtio saa pinnata yksityisiin nähden. Etelä- Suomessa valtiolla on vähäiset omistukset. Enontekiön kunta tomimaan verotuloja Valtiolta saadakseen.
Enontekiön kunta saa miltakin metsä omistuksistani ihan merkittävästi ja Valtio samaan verotukseen.
Niin sitä suurena sankarina Enontekiölle muuttamassa ja vielä kunnallisvaltuustoon pyrkimässä. Eiköhän siinä nyt sitten olla tiukkana 70 vuoden eläke ikärajaan päättyväksi, eikä jatkoa. Mitäs siinä. Pyysihän presidentti Kekkonenkin täytettyään 70 vuotta, likäaikaa maan johtoon. Häytyy Kunnahallitukselta pyytää, ikärajan muutosta valtuusto ehdokkaaksi pääsemiseksi. Hakemusta ollaan laatimassa ja neuvotellaan valtuutettujen ja hallituksen jäsenten kanssa, että he suotuisivat puoltamaan hakemusta.
Nyt on sitten taas syksy tullu. Hettalaiset uhkaavat erota terveyskeskuskuntaliitosta. Näin se on ollu joka syksy. Mithän ne ajjaa tällä takkaa. Luulevakko ne, että saavat halvemmala samat palvelut yksinjärjestettynä vai aikovakko ne siirtyä ostamhan vielä kauempaa ne palvelut eli Kittilästä. Saapi nähhä, ko menhän taas vuosi etheen päin.
Joo, kukahan siellä kunnantalolla pullistelee? Kuka se vois olla, täytyy oikein miettiä...
Muonion kirkonkylä on todellisuudessa koko Luoteis-Lapin luontaisin keskus. Se on neljäntien risteyksessä eli on vilkas liikenteellinen solmukohta. Uskokin, että, jos Muoniosta tulisi tulevan suurkunnan kuntakeskus, se voisi kehittyäkin suontaisesti.
Kittilä on sivussa. Siellä ei ole muuta, kun se Keski-Euroopasta matkittu Levikeskus ja ne parikymmentä hissiä yhden törmän ympärillä juottoloita erilainen määrä. Itse kirkonkylä on vain läpikulkupaikka alavalla paikalla. Pääraitin varressa muutama kauppa. Ainoa valopilkku on lentokenttä, mutta sekin on enemmän turistien palveluksessa.
Kolarin kirkonkylä on sivussa päätien varresta ja kirkonkylä täynnä tyhjiä liiketiloja. Ylläs on sekin sivussa. Rautatieasemalle pääsee paremmin sesonkiaikoina, mutta jatkoyhteydet on sitten luojassaan.
Enontekiön kirkonkylä sinällään on kaunis Tunturi-Lapin kirkonkylä, sivussa kaikesta ja lentokenttäkin toimii silloin kun toimii.
Tarkoitin "... voisi kehittyäkin luontaisesti."
Ja Muonio on kyläpahanen ohiajotien varressa.
Kittilästä Enontekiölle ajellessa ei tartte ees koko Muonion kylälle mennä. Kääntyy vain ensimmäisestä risteyksestä pohjoshen ja hups, ohi meni...
Etkö sattunut ajamaan kuitenkin neljäntien risteyksen kautta?
Hetta on ohiajotien varressa eikä edes minkään päätien.
Palojoensuu Käsivarren keskus!
Ja tinhaaraan uusi kuntakeskuskongressikeskus, kyhyt matka sveanmaalle, mahta VA paikka, vaalikampaaja tästä pystyyn, saapi äänestäjiä
Palojoensuu, Kuttasen sivukylä... Näkyvät rakentaneet ohitustienkin sinne. Hyvä niin.
Tulee rajut kuntaliitokset Enontekiö länkhisääriporukka liitethä Kittilään sekä
muonio samoin Pästhään laiskoista kunnantyöntekijöisthä kerralla eroon
Kunnantalot myöhään pois vaikha kirpputoreiksi
KITTILÄSTÄ tulee kuntakeskus koko perä lapille
Enontekiön malmivaroista olhaan rajusti kiinnostuneina mailmalla jotka louhithaan
pois aikojen myötä
reservaatti
Aikoinaan olen jatkuvasti toitottaen 24;ssa esittänyt "Tunturilapin kuntaliitosta selkein numeraali laskelmin." Valtion avustamisen silloin suuren miljoona määrän hyödystä. Jos nämä neljä kuntaa olisivat liittyneet heti yhteen. Kittilä ja Kolari, eivät olleet ensin erityisen innostuneita, koska valtion miljoonilla olisi pyyhitty pois Enontekiön ja Muonion velkataakat, sekä olisi ollut rauhallisen turvallista nukkua yöunet ja pysyä ilman painajaisia terveene.
Minulle on ollut tuttua työnä hyvin tärkeät ammatit ja myös pörssi. Nämä entiset rakkaat kotikunnat joutuvat merkittävästi erittäin ennalta arvaaamattomiin vaikeuksiin. Ellei ihmeitä tapahdu.
Suomen Valtiota on Euroopassa jatkuvasti toitotettu varakkaimaksi valtioksi. Suomi on sokeasti sokaistunut ja mennyt omassa tyhmyydessä ajaen eturivissä Valtion velka sitoumuksillaan vaikeuksiin.
Suomen tärkeimmät yhtiöt ajautuvat nyt heti suuriin velkavaikeuksiin Nokian alkuvanassa. Edelleen Suomen Valtion tärkeimmät yhtiön, järkyttävin alasajo nyt Metsolla. Poliisi ja armeijassa saneeraukset. Valtion joutuu heti puuttumaan ennen poliisin virkojen vähentämistä. Vähentäen miljoonia vuosittain valtion varoista rikoksiin epäiltyjen avustamisesta asianajajille maksettuihin asianajo palkkioihin ja kuluihin. Onko mitään järkeä samoja rikoksia amatikseen harjoittaneelle Valtion varoin maksaa huikeat asianajo palkkiot, joka rikoksessa toistuen oikeudenkäynnissä. Samoin ennen näkemätön määrä Suomessa joutuu työttömäksi. Eikä enää Valtiolla ole nyt yhtään varaa avustaa kuntaliitoksiin ja joutuvat omin avuin köyhyydestä kunnat kuntaliitoksiin.