Löysin rakkauteni lähempänä 30 ja olin kaiken lisäksi ylipainoinen ( n. 25kg) Mies kun näki eka kerran tuijotti vain suu auki :) kertoi myöhemmin sen johtuvan siitä kun häkeltyi niin kauneudestani tosin itse en koskaan ole pitänyt itseäni kauniina vaan todella rumana. Monet miehet ovat toki kehuneet hyvännäköiseksi, vaikkakin suurimman ajan elämästäni olenkin ollut ylipainoinen reippaasti enkä pahemmin välittänyt kiinnittää huomiota ulkonäkööni koska olen aina ollut vähän laiska, saamaton, masentunutkin, kärsinyt huonosta itsetunnosta enkä ole oikein pitänyt itseäni edes naisena ja myös kaikenlaisia psyykkisiä ongelmia, kaikenlisäksi ujo ja arka sekä koulukiusattu, todellinen atn, eikä teininä yksikään ikäiseni poika ollut kiinnostunut, tosin vanhemmat miehet olivat sitäkin innokkaampia.
Osa miehistä taas on haukkunut ja nauranut minulle päin naamaa varsinkin ne jotka ihailevat hoikkia ja siroja. Moni mies aikoinaan sanonut, myös mieheni, että jos vain laihduttaisin hoikaksi olisin todella kaunis, mutta en halua enkä ehkä pystykään, en halua ylenpalttisia huomioita ja mieluummin haluan olla todella huomiota herättämätön johtuen myös paniikki häiriöstäni jolloin ei halua mitään toisten huomion tai tunteen kohteita itseensä. Tosin nyt tuijotetaan taas läskiyteni takia ja miehelleni valitan, että rumuuteni takia ne mua tuijottaa, mutta aina muut sanoo, että kuvittelen vain, mutta en usko, kyllähän tämä lihavuus rumentaa, vaikka en nyt niin kovin lihava eli n. 15 kiloa ylipainoa. Samoin koen, että olen epänormaalin ja poikkeavan näköinen naiseksi ja siksi kaikki tuijottaa minua, tottahan se varmasti on, vaikka muut mitä väittäis. Olisin onnellinen jos olisin edes normaalin tavallisen näköinen nainen koska koen todellakin olevani poikkeavan näköinen.
Isäni oli todella harvinaisen komea, mutta isäni oli muuten täys paska joten ehkä tuo opetti minut karttamaan niitä komeita miehiä. Ja muutenkin nämä menestyneet komistukset yleensä ovat mielestäni epäluotettavia varsinkin jos ajattelee pysyvää suhdetta, itse en ainakaan luottaisi ja olen aina tykännyt sellaisista tavallisista miehistä jotka ovat luotettavia, mukavia ja kilttejä, sellaisen kanssa sitä elää ihan loppuelämänsä.
En ennen naimisiin menoani kulkenut missään viihteellä baareissa jne. kun korkeintaan pari kertaa, enkä harrastanut irtosuhteita vaan olin kotosalla enimmäkseen yksinäni, söin ja katoin tv:tä ja olin masentunut. Vain yksi seksikokemus teininä (ennen nykyistä miestäni) sekin 15 v vanhemman miehen kanssa enkä ollut edes seurustellut joten aika kokematon olin minäkin.
Mieheni ei ole mikään komea tasokas menestyjä, mutta meillä menee muuten hyvin. Minulle siis kelpasi ihan hyvin itseäni vanhempi, tuolloin työtön sekä vähemmän komea mies. En tiedä enkä oikeastaan edes välitä olisinko saanut jonkun paremman menestyneen tai komeamman miehen koska sillä ei ole minulle parin valinnassa merkitystä. Tärkeintä, että muuten tykkää ja luottaa toiseen sekä menee hyvin yksiin. Tosin en edes kauaa viitsinyt etsiä sitä oikeaa eli otin melkeinpä ensimmäisen miehen joka kohdalleni tuolloin sattui koska olin juuri tuona aikana todella masentunut ja hällä väliä asenteella ja suunnittelin jopa itsaria, onneksi sattui silti kohdalleni juuri tuolloin tulemaan hyvä ja minulle oikea kumppani joka myös psyykkasi minua ja sai minut pääsemään itsetuhoisista ajatuksistani. Melko kauan minua silti sai suostuteltua ja luomaan takaisin elämänhalua. Tosin koskaan en ole päässyt psyykeongelmista täysin, vaikken itsaria enää niin paljon ajattelekaan. Varmasti tämä ollut raskasta miehelleni kestää minua näiden kaikkien ongelmieni ja jatkuvien valitusten takia.
Tänään tulee siis 15 vuotta täyteen yhdessä oltua naimisissa.
Osa miehistä taas on haukkunut ja nauranut minulle päin naamaa varsinkin ne jotka ihailevat hoikkia ja siroja. Moni mies aikoinaan sanonut, myös mieheni, että jos vain laihduttaisin hoikaksi olisin todella kaunis, mutta en halua enkä ehkä pystykään, en halua ylenpalttisia huomioita ja mieluummin haluan olla todella huomiota herättämätön johtuen myös paniikki häiriöstäni jolloin ei halua mitään toisten huomion tai tunteen kohteita itseensä. Tosin nyt tuijotetaan taas läskiyteni takia ja miehelleni valitan, että rumuuteni takia ne mua tuijottaa, mutta aina muut sanoo, että kuvittelen vain, mutta en usko, kyllähän tämä lihavuus rumentaa, vaikka en nyt niin kovin lihava eli n. 15 kiloa ylipainoa. Samoin koen, että olen epänormaalin ja poikkeavan näköinen naiseksi ja siksi kaikki tuijottaa minua, tottahan se varmasti on, vaikka muut mitä väittäis. Olisin onnellinen jos olisin edes normaalin tavallisen näköinen nainen koska koen todellakin olevani poikkeavan näköinen.
Isäni oli todella harvinaisen komea, mutta isäni oli muuten täys paska joten ehkä tuo opetti minut karttamaan niitä komeita miehiä. Ja muutenkin nämä menestyneet komistukset yleensä ovat mielestäni epäluotettavia varsinkin jos ajattelee pysyvää suhdetta, itse en ainakaan luottaisi ja olen aina tykännyt sellaisista tavallisista miehistä jotka ovat luotettavia, mukavia ja kilttejä, sellaisen kanssa sitä elää ihan loppuelämänsä.
En ennen naimisiin menoani kulkenut missään viihteellä baareissa jne. kun korkeintaan pari kertaa, enkä harrastanut irtosuhteita vaan olin kotosalla enimmäkseen yksinäni, söin ja katoin tv:tä ja olin masentunut. Vain yksi seksikokemus teininä (ennen nykyistä miestäni) sekin 15 v vanhemman miehen kanssa enkä ollut edes seurustellut joten aika kokematon olin minäkin.
Mieheni ei ole mikään komea tasokas menestyjä, mutta meillä menee muuten hyvin. Minulle siis kelpasi ihan hyvin itseäni vanhempi, tuolloin työtön sekä vähemmän komea mies. En tiedä enkä oikeastaan edes välitä olisinko saanut jonkun paremman menestyneen tai komeamman miehen koska sillä ei ole minulle parin valinnassa merkitystä. Tärkeintä, että muuten tykkää ja luottaa toiseen sekä menee hyvin yksiin. Tosin en edes kauaa viitsinyt etsiä sitä oikeaa eli otin melkeinpä ensimmäisen miehen joka kohdalleni tuolloin sattui koska olin juuri tuona aikana todella masentunut ja hällä väliä asenteella ja suunnittelin jopa itsaria, onneksi sattui silti kohdalleni juuri tuolloin tulemaan hyvä ja minulle oikea kumppani joka myös psyykkasi minua ja sai minut pääsemään itsetuhoisista ajatuksistani. Melko kauan minua silti sai suostuteltua ja luomaan takaisin elämänhalua. Tosin koskaan en ole päässyt psyykeongelmista täysin, vaikken itsaria enää niin paljon ajattelekaan. Varmasti tämä ollut raskasta miehelleni kestää minua näiden kaikkien ongelmieni ja jatkuvien valitusten takia.
Tänään tulee siis 15 vuotta täyteen yhdessä oltua naimisissa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja asiasi oli? Valitus? Yhyy, yhyy olen niiiiiiiiin lihava, kaikki tuijottaa,yhyyy. Muuten taidat olla ihan terve,siis ei ole ulkoisia vammoja, joita ihmiset OIKEASTI tuijottavat?
On ihmisiä, joilla on asiat paljon huonommin, kuin joku ylipaino. Ja painon voi pudotttaa, jos on yhtään selkärankaa.
Kyllä ne ihmisten tuijotukset on todella poikkeavaa tuijotusta, mutta onhan se ymmärrettävää kun on epänormaalit kasvot ja tietenkin vartalokin poikkeava, mutta minkäs voin. Onhan minulle sanottu, että päässä se vika on, mutta kuka tahansa menisi päästään sekaisin jos omaisi ulkomuotoni, eikä kyse todellakaan enää ylipainostani.
Anteeksi, että tännekin valitin, mutta uskon, että kukaan nainen ei koe maailmassa kohtaloani näin raskaalla tavalla ja lähinnä täysin ulkopuoliseksi tuntevana olento lajina . .? koska kaikki naiset maailmassa olivat he sitten ylipainoisia tai vammaisia he ovat kuitenkin omassa osassaan normaaleja eikä kukaan ole yksilönä niin erikoisen poikkeava kuin minä joka olen ja lähinnä avaruusolentoon verrattava erilaisuudellani, vaikka ihminen olen tietääkseni.
No ehkä tämä on jotain epämuodostuneisuutta, vaikka lääkärit, sukulaiset ja tuttavat ovat sanoneet kerta toisensa jälkeen, että olen ihan normaali kaikin puolin paitsi ajatusmaailmaltani ja sitten hieman ylipainoa. Tiedän, että ylipainosta voi päästä, mutta eipä se auttaisi kun on niin poikkeava ulkomuoto muuten.
No ehkä tällaisiakin pitää olla, että normaalit ihmiset saavat vertailukohteen ja tuntevat olevansa normaaleja. Anteeksi, että tällaisiakin paskoja on olemassa. Poissa silmistä poissa mielistä suurimman osan ajastani olenkin.
Ööh... Siis nyt jäi kyllä täysin epäselväksi, että missä mielessä kuvittelet olevasi jotenkin poikkeavan näköinen? Ylipainoisia on vaikka millä mitalla! Onko sulla kenties kolme silmää tai korva otsassa? Sitten Ehkä ymmärtäisin jos katsottaisiin. Eikä ihmisten katseiden tarvitse tarkoittaa mitään negatiivista, vaikka joku onkin vähän erilainen! Kyllä mäkin katselen kaikkia, vaikka mistä syystä. Pitkiä, lyhyitä, lihavia, laihoja, kauniita, rumia, lävistettyjä, tatuoituja, bodattuja, anorektisia, erikoisesti pukeutuvia, liikaa kamaa kantavia, humalaisia, erirotuisia, vihaisia, iloisia jnejne enkä aattele siitä juuri mitään kummempia. Jos nyt vaan hyväksyisit, ettei sussa oo mitään erityistä ja suostuisit oleen ihminen? Mäkin oon. Moi.
Kyllä mä olen todella poikkeavan näköinen, jos näkisit ihmettelisit sinäkin. Mua ei katsota tavallisesti kuin ketä tahansa, vaan aivan veret seisauttavan hämmentyneinä. Ylipainosta ei kyse niinkään vaan todella poikkeavista kasvoistani. Vaikkei mitään kolmatta silmää ole tms. niin muuten vain kasvojenmalli on tooooooooooooodella outo.
Ihminen todellakin, mutta muilta se näyttää unohtuvan.
Elikkäs olet täysin normaali nainen, näet itsesi vain rumana? Miksi pitää tehdä elämästään noin vaikeaa? Ei kai se miehesi sinua katsoisi, jos et hänen silmää miellytä? Toivottavasti kirjoituksesi on vain provo.
Olen itse vammainen ja minulla on näkyviä vammoja ja leikkausarpia, olen lyhytkasvuinen, hiljainen, joka ikinen päivä on kipuja. Kyllä minuakin ihmiset tuijottavat, mutta se on heidän häpeänsä, itse naureskelen heidän idioottimaisuudelleen.
Itsekin entisenä koulukiusattuna ymmärrän monia asioita kirjoituksestasi, mutta kehottaisin kirjoittajaa hakeutumaan terapiaan. Jos on koko kasvuikänsä kuullut olevansa ties mitä niin minäkuva vääristyy ja itseinho valtaa mielen. Itsestään pitää opetella tykkäämään, itsekin lopullisesti olen hyväksynyt itseni vasta lapset saatuani päälle kolmikymppisenä. Oma itsetuntoni onkuitenkin edelleen hauras, vaikka olen ns terveiden kirjoissa ja monella mittarilla elämässä onnistunut eli on perhettä, hyvä työ jne.