Argh...

elät juuri eron sitä vaihetta kun yksinäisyys ja epätoivo valtaa. Iskee kaipuu ja ikävä. Kaikki entisen suhteen viat unohtuu ja mielessä on vaan ne ihanimmat hetket ja toisen parhaimmat puolet. Välillä kiukuttaa. Välillä itkettää kun ikävä sattuu niin paljon. Mietit mielessäsi kaikki mahdolliset variootiot erosta. Mitä jos... pyörii koko ajan päässäsi. Elättelet vielä toivoa josko palaisitte yhteen että kaikki on vaan väliaikaista painajaista. (yleensä jätetyillä tämä kaikki on vielä moninkertaisempaa).

Tuo on normaalia. Kunhan pystyt miettimään myös omalta kannaltasi sen, miksi suhteessanne meni huonosti. Voisiko asiat muuttua. Kuinka todennäköistä se olisi. Ja onko parempi olla yksin. Onko mahdollista löytää se parempi. Yhteen palaaminen on yleensä se helpoin ratkaisu. YLEENSÄ. mieti tarkkaan mitä toivot.

kunhan mietin kirjoitti:

elät juuri eron sitä vaihetta kun yksinäisyys ja epätoivo valtaa. Iskee kaipuu ja ikävä. Kaikki entisen suhteen viat unohtuu ja mielessä on vaan ne ihanimmat hetket ja toisen parhaimmat puolet. Välillä kiukuttaa. Välillä itkettää kun ikävä sattuu niin paljon. Mietit mielessäsi kaikki mahdolliset variootiot erosta. Mitä jos... pyörii koko ajan päässäsi. Elättelet vielä toivoa josko palaisitte yhteen että kaikki on vaan väliaikaista painajaista. (yleensä jätetyillä tämä kaikki on vielä moninkertaisempaa).

Tuo on normaalia. Kunhan pystyt miettimään myös omalta kannaltasi sen, miksi suhteessanne meni huonosti. Voisiko asiat muuttua. Kuinka todennäköistä se olisi. Ja onko parempi olla yksin. Onko mahdollista löytää se parempi. Yhteen palaaminen on yleensä se helpoin ratkaisu. YLEENSÄ. mieti tarkkaan mitä toivot.

Noh, ongelmana onkin se kun ei siinä meidän suhteessa rehellisesti ollut huonoja hetkiä tai vikoja. Totta kai hyvin harvoin tuli pieniä riitoja jostain, mutta se oli normaalia ja ne sovittiin nopeasti jo saman päivän aikana. Sovimme toisillemme kaikin puolin ja arvomme ja tulevaisuuden näkymämme menivät yhteen. Pystyimme puhumaan toisillemme avoimesti kikesta eikä mitään kyttäämistä tai toisen rajoittamista ollut. Tulimme toistemme kanssa toimeen loistavasti ja oli jossain vaiheessa puhe jopa kihloista.

Suhde päättyi siihen, kun toinen osapuoli vain kuulemma lakkasi rakastamasta kuin miesystävää. Olin muuttunut todella hyväksi ystäväksi. Ihastui toiseen ja siksi pisti poikki.

Olen miettinyt omalta kannaltani ja kaikilta muiltakin kannoilta ja aina päätynyt siihen tulokseen, että meiltä jäi kaikki kesken ja olimme selvinneet jo niin paljosta, että olisi sääli heittää kaikkea hukkaan. Ja silti olen täysin tietoinen siitä, että toisen tunteita ei voi pakottaa ja siksi vain odotan toisen tajuavan, mitä menetti ja että ei se vaihtamalla parane.

Samalla työstän tätä eroa ja yritän parhaani mukaan elää omaa elämääni. En aio vain seisoa tumput suorina odottaen jotain, jota ei ehkä koskaan edes tapahdu. Mutta sydän ei vain tässä yrityksessä ole mukana, ja saa kaiken tuntumaan todella väkinäiseltä.

Niinhän se on kirjoitti:

Noh, ongelmana onkin se kun ei siinä meidän suhteessa rehellisesti ollut huonoja hetkiä tai vikoja. Totta kai hyvin harvoin tuli pieniä riitoja jostain, mutta se oli normaalia ja ne sovittiin nopeasti jo saman päivän aikana. Sovimme toisillemme kaikin puolin ja arvomme ja tulevaisuuden näkymämme menivät yhteen. Pystyimme puhumaan toisillemme avoimesti kikesta eikä mitään kyttäämistä tai toisen rajoittamista ollut. Tulimme toistemme kanssa toimeen loistavasti ja oli jossain vaiheessa puhe jopa kihloista.

Suhde päättyi siihen, kun toinen osapuoli vain kuulemma lakkasi rakastamasta kuin miesystävää. Olin muuttunut todella hyväksi ystäväksi. Ihastui toiseen ja siksi pisti poikki.

Olen miettinyt omalta kannaltani ja kaikilta muiltakin kannoilta ja aina päätynyt siihen tulokseen, että meiltä jäi kaikki kesken ja olimme selvinneet jo niin paljosta, että olisi sääli heittää kaikkea hukkaan. Ja silti olen täysin tietoinen siitä, että toisen tunteita ei voi pakottaa ja siksi vain odotan toisen tajuavan, mitä menetti ja että ei se vaihtamalla parane.

Samalla työstän tätä eroa ja yritän parhaani mukaan elää omaa elämääni. En aio vain seisoa tumput suorina odottaen jotain, jota ei ehkä koskaan edes tapahdu. Mutta sydän ei vain tässä yrityksessä ole mukana, ja saa kaiken tuntumaan todella väkinäiseltä.

No eikö se ole hyvin suur syy erota. Rakkauden loppunen? Harva ihminen haluaa elää suhteessa jossa rakkaus on yksipuolista. Etenkin kun varmasti löytyy ihminen jolta sitä rakkautta saa takaisin... Yleenäs myös tuohon tilanteeseen on syitä. Vaikuttavia asioita, että miksi ei rakastu. Ehkä ette kuitenkaan sopineet niin hyvin yhteen että rakkaus olisi pysynyt yllä, ehkä toinen osapuoli tarvitsee jatkuvaa "ihastumisen tunnetta" ollakseen rakastunut ja elääkseen suhteessa, ehkä masennus iski, ehkä kasvoitte erikseen. ehkä riittämättömyys suhteeseen sai aikaan apaattisuuden ja täten rakkauden katoamisen.. mistä sen koskaan tietää. Joka tapauksessa harvoin rakkaus tosta noin vaan sammuu ilman syytä. Tottakai tunteet muuttuvat ja parisuhteessakin tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että rakkautta ei enää ole ja on vaan ystävyyttä. Se on normaalia. Mutta jos toinen osapuoli ei sitä ymmärrä saati kykene elämään sellaisessa suhteessa, jossa aina ei ole sitä palavaa rakkautta... Niin haluatko sitä? Olen kuullut puhetta että syvä rakkaus on ystävyyttä, rakkaus saattaa välillä jäähtyä mutta ei kadota kokonaan..

Joillekin ei vaan mikään riitä. Ja ihailtavaa on se, että jos ei suhteessa halua olla niin eroaa. Jotkut roikkuvat suhteessa joka ei tyydytä vuosia. Ja kumpikin soapuoli kärsii..

Sori kirjoitustyylini. Hieman rönsyilevä ja yleistävä. Mutta ehkä ymmärrät pointin ja saat siitä ajatuksia..

kunhan mietin kirjoitti:

No eikö se ole hyvin suur syy erota. Rakkauden loppunen? Harva ihminen haluaa elää suhteessa jossa rakkaus on yksipuolista. Etenkin kun varmasti löytyy ihminen jolta sitä rakkautta saa takaisin... Yleenäs myös tuohon tilanteeseen on syitä. Vaikuttavia asioita, että miksi ei rakastu. Ehkä ette kuitenkaan sopineet niin hyvin yhteen että rakkaus olisi pysynyt yllä, ehkä toinen osapuoli tarvitsee jatkuvaa "ihastumisen tunnetta" ollakseen rakastunut ja elääkseen suhteessa, ehkä masennus iski, ehkä kasvoitte erikseen. ehkä riittämättömyys suhteeseen sai aikaan apaattisuuden ja täten rakkauden katoamisen.. mistä sen koskaan tietää. Joka tapauksessa harvoin rakkaus tosta noin vaan sammuu ilman syytä. Tottakai tunteet muuttuvat ja parisuhteessakin tulee niitä hetkiä, kun tuntuu että rakkautta ei enää ole ja on vaan ystävyyttä. Se on normaalia. Mutta jos toinen osapuoli ei sitä ymmärrä saati kykene elämään sellaisessa suhteessa, jossa aina ei ole sitä palavaa rakkautta... Niin haluatko sitä? Olen kuullut puhetta että syvä rakkaus on ystävyyttä, rakkaus saattaa välillä jäähtyä mutta ei kadota kokonaan..

Joillekin ei vaan mikään riitä. Ja ihailtavaa on se, että jos ei suhteessa halua olla niin eroaa. Jotkut roikkuvat suhteessa joka ei tyydytä vuosia. Ja kumpikin soapuoli kärsii..

Sori kirjoitustyylini. Hieman rönsyilevä ja yleistävä. Mutta ehkä ymmärrät pointin ja saat siitä ajatuksia..

Ei mitään, asiaahan tuossa vain kirjoitit. Ja olen itsekin yrittänyt järkeillä asiaa juuri tuolla tyylillä. Kuten mainitsin, sydän ei vaan tahdo pysyä aivojen mukana, kipuilee jatkuvasti ja lähettää jotain outoja ajatuksia jatkuvalla syötöllä. Osa minua toivoo, että tämä olisi ohimenevä vaihe ja joskus voisimme vielä yrittää kokeneempina.

Tällä hetkellä tuntuu kuin olisin kaksi eri henkilöä; välillä se järkevä ja rationaalinen osa ottaa ohjat ja pystyy tosiaan analysoimaan asioita kylmän rauhallisesti. Sitten yhtäkkiä se tunteikas, rakastunut romantikko nostaa päätään ja käskee ryntäämään rakkauden tunnustuksineen Hänen luokseen. Onneksi tämä järkevä osapuoli osaa suurinpiirtein pitää kaiken hallinnassa, mutta se on todella kuluttavaa ja masennus on kova, kun ei voi vaan toteuttaa sitä, mikä sydämelle tuntuu luonnollisimmalta. Mutta mutta....pakko se on ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää antaa niiden aivojen ohjata.

Näin on parempi meille molemmille. En suurin surminkaan halua aiheuttaa hänelle enempää pahaa mieltä roikkumalla ja soittelemalla jatkuvasti.

Usko tai älä, mutta kisjoituksesi itseasiassa piristi minua suuresti :)

Joo, itseasiassa oli aika päinvastainen tilanne siinä mielessä, että rakkautta oli mutta ei yhteisiä asioita. Itselläni taisi olla ikalailla toisinpäin toiselta osapuolelta, mutta todellakin samat tunteet kuvastuvat.

Juu, olen päättänyt ottaa sen asenteen, että kyllä rakkaus selviää jos on selvitäkseen. Mutta en jää sitä odottamaan, vaan tarvon rohkeasti eteenpäin.

Ja vielä anteeksi tämän ektjun aloittajalle, taisimme näillä keskusteluilla vähän tukkia alkuperäisen aiheen :)

Niinhän se on kirjoitti:

Usko tai älä, mutta kisjoituksesi itseasiassa piristi minua suuresti :)

Joo, itseasiassa oli aika päinvastainen tilanne siinä mielessä, että rakkautta oli mutta ei yhteisiä asioita. Itselläni taisi olla ikalailla toisinpäin toiselta osapuolelta, mutta todellakin samat tunteet kuvastuvat.

Juu, olen päättänyt ottaa sen asenteen, että kyllä rakkaus selviää jos on selvitäkseen. Mutta en jää sitä odottamaan, vaan tarvon rohkeasti eteenpäin.

Ja vielä anteeksi tämän ektjun aloittajalle, taisimme näillä keskusteluilla vähän tukkia alkuperäisen aiheen :)

Hieno homma! Itse kun on käynyt samoja tunteita läpi ja tietää miltä toisesta voi tuntua on kiva jos jollain tavalla helpotti :)

Onnea sinulle jatkossa !

Ja eiköhän ketjun aloittaja anna anteeksi :)