Olemme seurustelleet mieheni kanssa noin 2 vuotta. Muutaman viikon olen ihmetellyt hänen viileää ja etäistä käytöstään. No, viikko sitten sain selville mikä vaivaa kun tinkasin aikani. Hän ei ottanut tunteistaan selvää ja suurin syy mikä hänen mieltä painaa on se, että minä tulen hänen sanojensa mukaan haluamaan lapsia, mutta hän ei enää, kun kolme on jo entuudestaan.
Lähdin viikoksi maisemista pois eikä oltu yhteydessä käytännössä ollenkaan. Sitten sunnuntai iltana viesti tuli jossa vuodatti että "ei ne tunteet ole hävinny mihinkään, on niin ikävä että haluaisin ottaa syliin ja halata ja sanoa että kaikki on ok, ja tule saunomaan illalla kotiin"
No, ei siinäkään kaikki. Tulin sitten kotio, mies vain itki yksin koko illan, samoin itkin minä. Tilanne junaa edelleen paikallaan. Ei pysty/uskalla puhua asioistaan kenellekään, vetäytyy ja murehtii yksin. Sanoo, että haluaa miettiä vielä jatkuuko suhteemme vai ei.
Tässä sitten on viime päivät menneet niin itkiessä kuin nauraessakin. ON hetkiä jolloin iskee ahdistus ja hetkiä jolloin elämä tuntuu taas ihan mukavalta. En vain itsekään enää tiedä mistään mitään kun liekassa pidetään ja mietitään mitä sitä sitten..Pelkään kuiten pahinta, ja olen mielessäni varautunutkin siihen. En voi vain odottaa viikkoja saman katon alla, mitä mies tuumaa lopulta. Niin ja sanoi, että saan asua kotona (hänen talo) eikä ole minua häätämässä mihinkään..
Muilla tällästä?
Lähdin viikoksi maisemista pois eikä oltu yhteydessä käytännössä ollenkaan. Sitten sunnuntai iltana viesti tuli jossa vuodatti että "ei ne tunteet ole hävinny mihinkään, on niin ikävä että haluaisin ottaa syliin ja halata ja sanoa että kaikki on ok, ja tule saunomaan illalla kotiin"
No, ei siinäkään kaikki. Tulin sitten kotio, mies vain itki yksin koko illan, samoin itkin minä. Tilanne junaa edelleen paikallaan. Ei pysty/uskalla puhua asioistaan kenellekään, vetäytyy ja murehtii yksin. Sanoo, että haluaa miettiä vielä jatkuuko suhteemme vai ei.
Tässä sitten on viime päivät menneet niin itkiessä kuin nauraessakin. ON hetkiä jolloin iskee ahdistus ja hetkiä jolloin elämä tuntuu taas ihan mukavalta. En vain itsekään enää tiedä mistään mitään kun liekassa pidetään ja mietitään mitä sitä sitten..Pelkään kuiten pahinta, ja olen mielessäni varautunutkin siihen. En voi vain odottaa viikkoja saman katon alla, mitä mies tuumaa lopulta. Niin ja sanoi, että saan asua kotona (hänen talo) eikä ole minua häätämässä mihinkään..
Muilla tällästä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lisätäkseni tähän, että nyt ei kolmansista osapuolista ole kyse, vaan siitä, että minä olen ihminen, joka sanoo asiat suoraan. Olen ladellut totuuksia viime aikoina vähän liikaakin ja niistä mieheni ahdistui..Vähän niinkuin saisin syyttää itseäni kaikesta tästä. Jos olisin yhtä hiljainen ja vetäytyvä, tähän pisteeseen ei oltaisi koskaan tultu..
Ei ne jotkut miehet näköjään osaa puhua. Mulla oli saman tyylinen tilanne pari kuukautta sitten. Olimme olleet vuoden kihloissa, emme onneksi asuneet saman katon alla. Mies kertoi, että hänellä pitää miettiä asioita ja käsitellä niitä itsekseen, kun ei osaa puhua niitä toisten kanssa. Mies halusi sitten aikalisän ja sitten kun kuukauden päästä tavattiin, oli nakannut kihlasormuksen pois ja oli tosi kylmä ja viileä. Sanoi vaan, ettei hän pysty jatkamaan tätä, muttei kertonut syytä vaikka kuinka tivasin. Sen verran vaan sanoi, ettei pysty tällä hetkellä olemaan kenekään kans. Ja tiedän, ettei tähän liity kolmansia osapuolia.
Nyt sitten päivä kerrallaan eteenpäin ja toivoa vaan, että joskus helpottaa tää ikävä.
Minulla on vähän sama tilanne. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä kohta kaksi vuotta ja muutimme nyt kesällä epävirallisesti yhteenkin. Yhdessä olimme paljon ennen sitäkin, mutta aina joko minun tai mieheni asunnossa. Nyt vaikuttaa, että mieheni on muuttunut jotenkin. Tiuskii ja haukkuu ja huomauttelee. Olen yrittänyt tiedustella, että ahdistanko minä häntä jotenkin tai ahdistaako minun läsnäoloni, mutta en ole saanut mitään vastausta. Vain murinaa :(
En oikein tiedä mitä tehdä. Muutin miehen perässä uudelle paikkakunnalle, vaihdoin työpaikkaa ja olen tehnyt elämääni paljon muutoksia miehen toivomuksesta. Mutta nyt tuntuu, että ne eivät olisikaan olleet hyviä muutoksia ja olen hieman tyhjän päällä ja epävarma siitä jatkuuko suhteemme enää. Omista tunteistani olen varma rakastan miestäni yli kaiken ja hyväksyn hänet sellaisena jörrikkänä kuin hän, mutta tiedän että joka tapauksessa tulee särkemään sydämeni tavalla tai toisella.