Onko sellaisia pariskuntia, jotka eivät riitele?
Vaimo sanoo, että ei kestä 'jatkuvaa' riitelyämme. Minusta emme riitele, vaan olemme eri mieltä asioista.
Vaimo sanoo, että ei kestä 'jatkuvaa' riitelyämme. Minusta emme riitele, vaan olemme eri mieltä asioista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei sellaisia pariskuntia varmaan ainakaan monia ole jotka eivät koskaan riitele. Jatkuva riitelykin on vähän miten sen ottaa.
Monille se on ihan normaalia että aina nahistellaan eikä se kaikista tunnu pahalta vaan on pariskunnan tapa.
Mutta jos edes toisella tulee jatkuvasti riitelystä huono ja ahdistava olo, silloin ei kaikki ole hyvin.
Mulla oli semmoinen riidaton suhde ja näin jälkeenpäin olen sitä mieltä, ettei ollut hyvä. Riidatonta oli koska nielin kiukun. Sitten kun aloin sitä näyttää ei ollutkaan mitään yhteistä riitelytapaa, jolla ongelmia olisi selvitetty. Mies meni ihan lukkoon eikä sanonut mitään. Eihän siitä mitään tullut. Kannatan suuresti kunnioittavaa, napakkaa riitelyä, jossa saa ilmaista tunteita ja pölyn hälvettyä tuntea, että toinen on entistä rakkaampi, kun uskaltaa riidelläkin mun kanssa. ;)
itselläni nyt oikeastaan melko riidaton parisuhde ja hyvin pyyhkii. Eri mieltä voidaan asiosta toki olla,mutta loppujen lopuksi on aina yhteinen ratkaisu löytynyt. Koskaan ei kumpilaan ole toista kohtaan ollut epäkunnioittava..nimitellyt, puhunut alentavasti tms. Ja näin se pitää ollakin! Suhteessa tärkeintä on mielestäni keskinäinen kunnioitus ja kun toista rakastaa, ymmärtää myös joskus antaa periksi omaltakin pulelta, että päästään kompromissiin.
Ei tuohon munkaan kuvaamaan riitelyyn mitkään epäkunnioittavat eleet liity. Hyvä jos teillä on homma hanskassa ja molemmat tyyliin tyytyväinen. Itse olen mallia "kipakka" kun suutun ja niin on nykyinen mieskin. Tosin olen myös mallia "suuttuu harvoin ja leppyy pian". Näissä jutuissa me ollaan aika vahvasti geeniemme vietävissä.
Annapa esimerkki tilanteista ja asioista, joissa olette eri mieltä.
Taidat olla aika jääräpää, etkä ole lähtenyt kyllä kulta-linjalle. Pisteet siitä. Riidellessäkin pitäisi keskinäisen kunnioituksen säilyä. Eikä kumpikaan saisi silkasta ylemmyydentunnosta kokea olevansa oikeassa taas kerran.
me emme oikeastaan riitele, ainakin riitelemme todella, todella harvoin
riitojen välillä hurahtaa hyvinkin 6-10kk mutta sitten huudammekin toisillemme ja olemme pari yötä toinen toisessa paikassa .. sitten puhutaan asiat selviksi kun ollaan rauhoituttu koska molemmat olemme sellaisia luonteita että meitä on vaikea saada tosissaan suuttumaan mutta jos siinä onnistuu niin sitten on parempi antaa pölyn hieman laskea.
en tiedä onko tämä hyvä vai huono tapa, meillä se toimii eikä kummallakaan ole valittamista.
Me emme riitele, me väittelemme. Tajusin sen eron kun käytiin taas kavereilla ja kuultiin miten siellä riidellään: ne menevät AINA henkilökohtaisuuksiin.
Me ei mennä, meillä kinataan asioista muttei yritetä voittaa kinaa lyttäämällä toista ja nostamalla itseä samanaikaisesti. En tiedä mistä me on tällaisiksi opittu, mutta luultavasti se tulee jo kotikasvatuksesta, ja meillä kahdella se on melkolailla samanlainen.
Ei. Ja jos on, niin toinen pistää suunsa - ja mielensä - suppuun eikä ole silloin aidosti oma itsensä, ei uskalla tai voi sanoa omaa mielipidettään. Mielistely, varominen, toisen hyvittely ja paremmaksi tekeminen itsensä kustannuksella, alistuminen ... ei ole mitään oikeata 'rakkautta'.
Riidellä ja / tai väitellä jopa pitää, mutta se tulisi osata tehdä rakentavasti, ei niin, että raastaa ja repii kaiken rikki.