Olen ollut poikaystäväni kanssa reilut 3 vuotta ja meillä menee muuten hyvin, mutta tulevaisuuden suunnitelmamme ovat aivan erilaiset ja kun niistä keskustelemme emme koskaan pääse asiasta sopuun ja keskustelu jää siihen. Minä haluaisin tulevaisuudessani asua joko rivitalossa tai kerrostalossa, haluaisin aivan ehdottomasti koiran koska rakastan koiria yli kaiken, haluaisin ehkä yhden lapsen ja haluaisin muuttaa ulkomaille jossain elämän vaiheessa edes vähäksi aikaa. Poikaystäväni taas haluaisi asua omakotitalossa, ei haluaisi koiraa, ei haluaisi muuttaa ulkomaille ja haluaisi enemmän kuin yhen lapsen. Olen luvannut joustaa kaikessa muussa paitsi lasten määrässä ja koira asiassa, mutta poikaystävälleni ei käy hänen on saatava kaikki.
Onko suhde tuhoon tuomittu?
Onko suhde tuhoon tuomittu?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suhde on tuhoon tuomittu jos et sinä tingi. Miehet yleensäkin odottavat naisen tinkivän, koska sinun asumistoiveesi ja ulkomaan toiveesi ovat naisten harrastuksia, toissijaisia pohjimmiltaan, ja tosiasia on että edelleen, hyvin moni pitää jopa työssäkäyntiäsi ja opiskeluasi pelkkänä toissijaisena puuhasteluna, miehen työhön verrattuna. Miehellä on elämä, sinulla on haaveita, kunnes oikea elämäsi alkaa eli siis, vakiinnut miehen kanssa. Tämä ei ole enää räikeää, mutta olemassa. (niin naisilla kuin miehillä siis)
Karrikoiden sanottu, ja sanoin yleensä, koska se ei koske kaikkia eikä ole kaikilla näin radikaalisti, mutta hyvin pitkälle ja hyvin monella edelleen vaikuttaa ihan ne samat vanhat arvot, jotka kääntyy, muuttuu ja alkaa joustamaan hyvin, hyvin hitaasti.
Rivitalo olisi kompromissi, siinä voi olla pihaa kuten omakotitalossa ja se on helppohoitoisempi niin sanotusti, kun valitsee taloyhtiön oikein. Lyön kuvainnollisesti tässä 100 euroa vetoa, ettei miehesi koskaan suostu siihen ja pitää sitä vähäpätöisempänä asumistoiveena. Omakotitalo on sekä status että saavutus että elämän tarkoitus. Voisin lyödä 1000 euroakin vetoa, ja oikeastikin, koska ei käy. Ei, vaikka löytäisitte rivitalon missä olisi autotalli ja hankkisitte kesämökin. Hän ei tule ikinä ymmärtämään perusteita, miksi haluat asua "köyhemmin" kun omakotitalo on suomalainen unelma ja merkki siitä, että ihminen on oikea ihminen. Lähiössä asuu elämänsä pilanneet, siis noin kuvainnollisesti. Ellette asu Helsingin keskustan kalliilla alueella tai ole täysiä kaupunkilaisia, ja teille maalaiselämä ole Espoon (kallis) kaksikerroksinen rivitalo.
(kallis on avainsana, sen pitää sitten olla sen näköinen, että muut tajuaa, että se ei ole pakko vaan oikein varmasti valinta)
Koira-asiassa hänhän joustaa, kun sinä olet se, joka ne lapset synnyttää ja sinähän siis synnytät, useammankin. Kun teette sen yhden lapsen, hän alkaa tinkimään ja kinuamaan toista ja käytännössä sinut pelastaa ainoastaan hengenvaarallinen raskaus ja/tai kuoleman vaaran aiheuttava synnytys, missä vuodat verta lähes kuiviin ja se kestää noin 38 tuntia. Missä HÄN siis tramatisoituu, jos hän ei traumatisoidu, sinäkään et voi.
Muuten, synnytys on sinulle luonnollista eikä todellakaan naiselle mikään uhraus, se on sinun tehtäväsi. Sitä väheksytään, ja tottakai sinä sen kestät, ja tottakai se on itsestään selvää, että sinä haluat enemmän lapsia, kun olet nainen ja äiti.
Mutta. Kun sinä jäät kotiin, ja hoidat ne lapset, sinä myös päätät kotiasioista. Teet suurimman osan kotitöistä, hoidat lapset ja kodin... Ja koiran. Voit siis siinä vaiheessa vaan todeta, että teille nyt tulee koira ja miehesi saa nyt luvan joustaa. Sinä otat koiran ja toki hoidat sen kuten kaiken muunkin, ja miehesi tuntee itsensä suureksi sankariksi, koska on joustava. Sitten hän valittaa, hermoilee, kitisee sinulle ja huutaa koiralle, aina kun hänellä on stressiä eikä koskaan lakkaa muistuttamasta sinua, että sinä sen halusit. Mutta se kohta on se, missä tulet saamaan oman tahtosi läpi.
Ulkomaille pääset, jos miehesi saa hyvän esimerkiksi vaihto-oppilasvuoden (jos hän vielä opiskelee jossain vaiheessa), sinä et saa lähteä, mutta hän lähtee, ja jos te olette siis perhe, sinä voit lähteä mukaan. Tai jos hän saa loistavan työmahdollisuuden, ja vaikkei juuri silloin sopisi, hän vetoaa "sinä itsehän olet aina ulkomaille halunnut", ja siinä ne sinun mahdollisuutesi on. Muuten voit haudata ulkomaan haaveesi. Jos sinä lähdet esimerkiksi vuoden vaihto-oppilasmatkalle, suhteenne päättyy siihen ja jos sinä saat hyvän työmahdollisuuden, sinun pitäisi ajatella hieman suhdetta ja valita "syvällisesti" rakkaus, siis naisethan aina ovat he*vetin syvällisiä, kun hylkäävät rahan, uran , työn, mahdollisuudet ja kaiken muunkin oman "rakkauden tähden".
(Mies ei sitä koskaan tee.)
Siinä on realismi tuon miehen kanssa, noin 99,9% varmuudella. Joten suhde on tuhoon tuomittu, jos haluat mitään omia halujasi, ja ei, jos olet valmis joustamaan miehen mukaan.
Koska tilanne siis edelleen on tuo. Kyllä 3 vuodessa saa tietää jo mikä toinen on ja kuten huomaat, keskustelujenne ainoa tulos on se, että vain ja ainoastaan sinä joustat.
(jatkuu en jaksa tiivistää)
(tulipas nyt pitkä, mutta ainakin tulee asia sanottua ja perusteltua :D )
Jos taas haluat miehen jonka kanssa voit muuttaa rivitaloon, ja ulkomaille, sinun pitää etsiä semmoinen, joka niitä asioita haluaa. Jos mies on mallia "hieman hippi", hän todennäköisemmin ymmärtää sinuakin, eikä vaadi enempää lapsia kun sinä, ja on eläinten ystävä. Taas karrikoiden sanottuna, mutta esim. Pitkätukat, hipit ja sivarit. Mitä juntimpi, sen varmempaa on, että mikään sinun toiveistasi ei tule toteutumaan. Mitä insinöörimpi, sen varmempaa ettei hän haihattele, hän ei lähde ulkomaille ja statukset kuten auto ja talo on tärkeitä jne. no, tarkkaile ihmisiä, keskustele paljon muiden kanssa, kysyen, niin huomaat mitä he sinulle kertovat. Yritä olla avoin, niin löydät itsellesikin vastauksia.
3 vuodessa tosiaan toisen jo tuntee, ja sinä siis joustat, hän ei. Siinä on suhteenne totuus jatkossakin. Kesustelu päättyy, suhde ei, koska hänhän tulee saamaan (omasta mielestään) haluamansa, koska ei edes keskustele muista vaihtoehdoista.
Sinä siis valitset. Joillekin se käy ja joillekin ei. Jotkut osaavat suhtautua realistisesti, mutta useat naiset roikkuvat miehessä odottaen tämän "muuttuvan" ja sitten itkevät muka uhreina, miten "kestivät", vaikka kyllähän tosiasia on se, että mies on ollut ihan sitä mitä on jo kauan aikaa ennen siihen jämähtämistä. Naiset eivät oikein tunnu hyväksyvän omaa vastuutaan valinnoistaan ja siitä, että he tosiaankin valitsevat myös.
Miehen ei olekaan pakko joustaa, totta. Hänen haaveensa ovat nuo ja hän todennäköisemmin pitää niistä kiinni. Hänelle on edelleen jo tukena myös kasvanut stereotypiat ja muut, mitkä vaikuttavat vahvasti edelleen ja nekin ovat totta: myöntää niitä tai ei. Se on asia mikä vain on, mutta vaikutta realismiin. Älä siis haihattele, kun valitset.
No, hänen ei siis tarvitse joustaa...
Ei sinunkaan. Riippuu miten rakkaita ne haaveet siis on. Mies on valinnut, hänellä on siihen oikeus. Niin on sinullakin. Maailma on totta ja ihmiset eivät juurikaan muutu periaatteiltaan. Muista se kun teet valintojasi.
Jos olet onnellinen luopuessasi haaveistasi, ettei ne ole niin tärkeitä, teillä on hyvä tulevaisuus. Jos taas et, joudut luopumaan miehestä. Jos siis aiot olla onnellinen. Tai sitten voi kitistä kuin pikkulapsi, kun miehesi ei muutu ja olekaan se, miksi hänet kuvittelit tai mitä häneltä toivoit.
No itse en kyllä koiraa ottaisi kerrostaloon just ja just rivitaloon, mutta parasta se koiralle on omakotitalossa. Muksujen määrään ei poikaystävälläsi pitäisi olla mitään sanomista vaihtakoon naista, jos haluaa enemmän.
Koirasta sanoisin, että varmaan pelkää, että siitä tulee "teidän" koira eikä "sinun" koira eli hän joutuu myös hoitamaan, vaikkei ole koirista edes kiinnostunut.
Ulkomaille muuttaminen on varmaan asioita, joista joutunet joistamaan muuten en pahemmin joustaisi. Tosin saisit ehkä neuvoteltua esim. pitemmän ulkomaanmatkan, vaikka joku 6 kuukautta Australia/Uusi-seelanti akselilla.