Tällä palstalla ovat äänessä lähinnä petetyt vaimot ja salarakkaat. Tulee helposti sellainen mielikuva ettei naiset petä ollenkaan. Tämä ei pidä paikkaansa sillä naiset pettää aivan yhtä usein kuin miehetkin. Missä nämä naiset ovat, miksi he vaikenevat? Petetyt miehet ovat kanssa hiljaa, miksi?
Missä petetyt miehet ja pettäjänaiset?
Tasapuolisuutta!
21239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ehkä niillä on muut tavat prosessoida asiaa kuin kirjoitella keskustelupalstoille?
Onhan täällä paljon kirjoituksia naisilta jotka pettävät miehiään. He useimmiten perustelevat vielä hyvinkin selkeästi tekemisiään ja oikeuttavat salasuhteen joko sillä että oma mies itsekkin pettää tai pettävät koska jäävät suhteissa ilman hellyyttä ja huomiota.
Petetyt miehet eivät käy täällä siitä syystä että miesten ei yleensäkkään ole tapana avautua tälläisillä palstoilla eikä muutenkaan. Petetty mies kantaa kipunsa ihan itse sisällään.
Hyvä "Siksipä-": jos mies pettää, niin on aika järkeenkäypää naiselle maksaa samalla mitalla. Tuosta toisesta mainitsemastasi kohdasta olen eri mieltä: ei nainen petä kokemansa hellyden tai huomion puutteen vuoksi. Väitteessä on sisään rakennettu oletus, että pettämisen aiheuttaa se mies, joka on siten syypää tuohon onnettomuuteen. Pettämisen tekee pettäjä itse omassa päässään pyörivien ajatusten seurauksena. On väärin syyllistää petettyä, hän on uskottomuuden uhri ja kärsijä. Pettäjällä on aina mahdollisuus toimia toisin, mutta hän valitsee tietoisesti pettämisen.
Hei haloo mä vaan vastasi apeelle en ilmaissut omaa mielipidettäni. Naiset oikeesti perustelee noilla sanoilla täällä pettämisiään jos luet kirjoituksia. Tottakai nyt kun kysyit munkin mielipidettä on luonnollista että naiset maksaa samalla mitalla takasin. Ihan inhimillistä eikä siinä sen enempää enkä sano onko se oikein tai väärin kun ne vaan tekee niin ja niin sanoo myös että eivät saa hellyyttä. Itsekkinoon joskus sen takia pettänyt edellisessä elämässäni. Ei kai tässä syyllistetä ketään nyt kun vastataan aapeen kysymykseen.
Kun mieheni on tietoisesti valinnut sen, ettei halua seksiä, niin mikä ihmeen uhri ja kärsijä hän on, kun hoidan tarpeeni siististi ja hiljaa miehen kanssa, jolla on samankaltainen ongelma?! Miksi minun pitäisi olla ilman hellyyttä loppuikäni tai rikkoa perhe ja laittaa lusikat jakoon vain saadakseni hetken läheisyyttä?! Kun olin muutaman vuoden pyöritellyt asiaa päässäni, yrittänyt keskustella ja lähestyä suorasukaisemmin, päädyin todellakin pettämään ihan tietoisesti. Miestäni en syyllistä, mutta mielestäni minä olen ennemminkin ollut kärsijä, jos joku. Olisihan miehellänikin ollut mahdollisuus valita toisin. Minussa kun kuulemma ei ole vikaa eikä hänessäkään ruumiillisella puolella.
Ei miehesi olekaan kärsijä, jos olette yhteisesti sopineet, että haet seksiä muualta. Ilmeisesti näin ei ole eli olet pettäjä. Et sä itseäsi voi kärsijäksi mieltää. Sähän olet tietoisesti hakenut seksiä liittosi ulkopuolelta sen sijaan, että olisit reilusti edes ilmoittanut miehellesi asiasta.
Hän olisi ehkä ottanut susta eron. Ja saanut mahdollisuuden löytää nainen, joka tulee toimeen vähemmillä fyysisillä tarpeilla kuin sinä. Mutta sä et saavutetuista etuuksista halua luopua. Olet itsekäs ihminen. Et ajattele oikeasti muita kuin itseäsi. Oikeutat pettämisen sillä, että sä kärsit. Noin itsekäs ihminen selittelee asiat itsellensä mieluisaksi. Pettäminen ei ole reilua eikä oikeutettua missään tapauksessa.
Et uskalla miehellesi kertoa, että käyt vieraissa, koska pelkäät, että hän jättää sut. Eikö niin?
Hyvä "Siksipä-": ymmärsin kyllä täysin alkuperäisen viestisi, ei vastauksestani kannata hermostua :-) Tuo petettyyjen syyllistäminen on vain niin yleistä ja ties millä verukkeita, että on lähes pakko jotenkin reagoida ja yrittää saada pettämisen vastuita kohdalleen.
Minä en lähtisi petettyä syyllistämään sillä olen kyllä täällä lukenut kuinka vaimojen sinisilmäisyyttä ivataan ja mollataan vaikka minun mielestäni luottaminen onkin ainoa vaihtoehto parisuhteissa. Ei se joka luottaa väärin tee vaan se joka pettää. Aina on riski tulla petetyksi ja kumppaninsa voi menettää muullakin tavoin kuin toiselle naiselle tai miehelle. Hyvänhän nämä tosiasiat on tiedostaa mutta sinisilmäisyydessä ei ole mitään pahaa. Itsensä siinä riskeeraa. Kerroin että minäkin petin edellisessä elämässäni ja juuri siitä huomion kipeydestä ja hellyyden puutteesta. Näin ainakin sen itselleni perustelin ja totta kai suurin osa pettäjistä syyllistää sen kumppaninsa kotona ja oikeuttaa näin itselleen pettämisen. Minäkin tein niin oli se väärin tai ei mutta niin tein. Eihän pettäjä itse halua olla syyllinen mihinkään vaan uhri joka "joutuu" pettämään.
Minun mies oli aina matkoilla ja vieraannnuttiin toisistamme. Koin kantavani arjessa kaiken taakan yksin. Tänä päivänä jo 10 vuotta sitten eronneina meillä on hyvät välit ja meillä on myös 3 aikuista lasta. Elämme molemmat uusissa suhteissa enkä ole edes harkinnut pettäväni kun tiedän mikä taakka se oli itsellekkin se kaksoiselämä. Jos en saa riittävästi huomiota pyydän sitä ja jos en saa sittenkään ja voin huonosti eroan ennenkuin petän. Petetty ex mieheni ei olisi ikinä kirjoittanut tälläisille palstoille. Hän todellakin lähti eromme jälkeen samoileen jonnekkin metsiin vuodeksi.
Saavutetuista etuuksista? Puolikas asuntolainaa vanhaan, jatkuvan remontin tarpeessa olevaan taloon, ihanat lapset, auto, jonka olen maksanut itse, hitusen suurempi palkka kuin miehelläni, jostain syystä enemmän kuin hitusta suurempi osuus laskuista... No joo. Onhan tässä saavutettu kaikenlaista. Miksi seksi on sinulle ainoa merkitsevä asia? Miksi kaiken pitäisi kaatua siihen? Mikset ajattele, että mieheni tekee väärin halutessaan pakottaa minut olemaan ilman seksiä loppuikäni? Emme me yhdessä sopineet siitä, ettei seksiä olisikaan. Sekin päätös oli erittäin yksipuolinen Oletko itse itsekäs ihminen, kun selittelet oikeaksi sitä, ettei suo avioliittoon olennaisena osana kuuluvaksi miellettyä läheisyyttä puolisolleen? Eikä kyse ole siitä, etten "saa" niin usein kuin haluaisin tai tarpeeksi romanttisesti. Kun viides vuosi oli menossa ilman eikä miehellä koko aikana ilmennyt halua korjata asiaa millään lailla, annoin periksi ja aloin hakea hellyyttä muualta. Seksuaalisuuteni ei kuulu miehelleni varsinkaan, kun hän on päättänyt siitä luopua. En anna pois mitään, mikä ei olisi omaani. Ja ei - erota en aio, koska rakastan kuitenkin miestäni, haluan lapsilla olevan molemmat vanhemmat läsnä, olen melkoisen kiintynyt jopa tähän taloröttelöömme, joka pitäisi erotilanteessa myydä. Jos itse olet täydellisen hyveellinen, ei sinun sovi tuomita muita, sillä kas, silloin et enää olekaan täydellinen. Jos taas joskus olet tehnyt jotain moraalitonta, ajanut vaikkapa ylinopeutta tai ylittänyt kadun suojatien vierestä, et taaskaan kelpaa tuomitsemaan.
Kysymys onkin, että onko sulla pokkaa sanoa tuo miehellesi? Onko niin että et ole valmis pelaamaan yhteisillä säännöillä, vaan valehtelet? Se on meinaa vaan niin, että näistä asioista pitää puhua, muuten aiheutat vaan enemmän hallaa, myös lapsillesi. Itse ainakin pystyisin kunnioittamaan naista, joka sanoo että munaa pitää saada jostain muualta jos ei multa saa riittävästi, mutta en voisi kunnioittaa naista joka lähtee pettämään.
Muuten, oletko koskaan itse tuominnut esim. perhesurmaajia, pedofiilejä, raiskaajia, hirmuhallitsijoita? Niinpä niin.
Sä puit sanoiksi sen, mitä yritin prosessivastaavalle sanoa. Seksi on ihanaa ja suotavaa olisi, että se kuuluu jokaisen ihmisen elämään. Jos seksuaaliset halut ei kohtaa, niin siltikään ei ole oikeutta pettää. Pitää edes uskaltaa ilmoittaa toiselle, että vieraisiin menen, kun sua ei seksi kiinnosta.
En mä halua todellakaan tuomita ketään, en ole virheetön ihminen. Olen samaa mieltä tuossa, että jos mun mies menisi liian vähän seksin takia vieraisiin ja kertoisi mulle siitä, kunnioittaisin häntä. Mutta pettämistä en vaan hyväksy. Ei sovi mun moraaliin. Prosessivastaavan mies elää valheessa. Luulee, että kaikki on hyvin, vaikka seksi ei toimikaan. Ja se on väärin häntä kohtaan. Jos uskaltaa hakea vierasta seksiä varten, pitää olla munaa myös uskaltaa tunnustaa se.
"Jos itse olet täydellisen hyveellinen, ei sinun sovi tuomita muita, sillä kas, silloin et enää olekaan täydellinen."
Kukaan ei ole täydellinen, siinä olet oikeassa. Mutta veikkaampa että kovasti olet tuomitsemassa jos joku mättää turpaan kiinni saamaansa petturia tai vaihtoehtoisesti jos sinuin miehesi lähtisikin jokun toisen mukaan.
"Mutta sehän on ihan eri asia lyöd tai hajottaa perhe"
Tietenkin, kun se on joku muu joka on sitä tekemässä...ihminen osaa kyllä keksiä hyvät perustelut omalle epäeettiselle toiminnalleen, mutta jos naapuri tekee jotain, se on moraaliton mulkvisti.
Ehkä just sen takia että tällä/näillä palstalla/palstoilla ei juurikaan miehet pyöri!!!
En tunne yhtäkään miestä joka pyörisi minkään sortin keskustelupalstoilla, ellei se liity urheiluun, autoihin tai tietokoneisiin.
Kyllä nää parisuhteisiin liityvät palstat on vähän meidän akkojen juttuja, vähän sama asia kun ihmettelisit miksi miehet ei lue me naiset lehteä.
Juu kyllä mun akka petti 4 kk sisään ainaki 2 eri miehen kanssa ja montako oli vuosien varrella. ja osas kusettaa niin häikäilemättömästi ja valehella ettei mitään merkkiä..oikein niin törkysesti pääsi tekeen ettei uskois röyhkeimmän miehenkään tekevän. mutta eipä auta ku kärsiä..ja ero tuli onneks ei oltu naimisissa ja lapset ei yhteisiä. kahesta jäi kiini ni voi vain miettiä kuka jäis kaikista kiini joilla tuota vikaa et varmaan monta muutakin oli...
täällä olen, pettävä nainen
Mies jonka nainen pettää on surkea otus, siksi vaikenevat. Miehelle on paljon pahempi juttu jos nainen pettää kuin päinvastoin, näin se vain on. Pahimpia surkimuksia ovat ne miehet jotka ottavat huoravaimonsa takaisin. Heitä ei kukaan arvosta, ei miehet eikä naiset.
Näinhän se on.
JOs miet pettää, se on miehen vika. Jos nainen pettää, sekin on miehen vika. Semmoinen mies on joko tuhkamuna tai saamaton nahjus, joka ei osannut pitää vaimoansa kurissa.
Näin se menee.
Vaimon uskottomuus ja pettäminen tapahtui jo vuosia sitten, mutta paljastui vasta äskettäin. Uskottomuus panee kerralla koko yhteisen avioliiton pirstaleiksi ja on syvin mahdollinen loukkaus, jonka puolisolleen voi avioliitossa tehdä. Kun tähän vielä lisätään vuosien valehtelu ja salailu, saadaan puolison nöyryytyksestä ja ihmisarvon mitätöinnistä täydellinen. Paljastumisen jälkeen asiat on keskusteltu moneen otteseen, puoliso katuu ja haluaisi jatkaa yhdessä edelleen. Avioeromme tulee voimaan harkinta-ajan jälkeen, ja sen jälkeen on aika arvioida, löytyisikö uudelle yhteiselämälle riittävästi molempien sitoutumista. Yhden osapuolen sitoutuminen kun ei riitä. Tangoon tarvitaan täsmälleen kaksi, yksi ei riitä ja kolme on jo liikaa.
"Avioeromme tulee voimaan harkinta-ajan jälkeen, ja sen jälkeen on aika arvioida, löytyisikö uudelle yhteiselämälle riittävästi molempien sitoutumista."
Se että tuollaista edes harkitsee kertoo että kyseessä on täysin munaton mies, nahjus, lallukka. Ei ihme että vaimosi sinua petti, mene ostamaan hamekangasta. Et ole mies etkä mikään kun vielä harkitset huoravaimosi takaisinottoa. Tai kenties olet masokisti.
Kiitos kannustuksesta, "Totta joka sana", olet päivieni ilo ja ajatusten autiomaa! Suuressa viisaudessasi ymmärsit välittömästi, että olen munaton mies, nahjus ja lallukka. Harras toiveeni on, että voisin olla myös surkea otus, mutta siihen kelpuutit viestissäsi vain vaikenevat petetyt miehet. Ehkä vielä joskus sillekin tasolle pääsen, kunhan vain pystyn omaksumaan edes hitusen ajatustesi kirkkaudesta.
"ja sen jälkeen on aika arvioida, löytyisikö uudelle yhteiselämälle riittävästi molempien sitoutumista"
En suosittele.
Sinulla on jo näyttöä siitä, mihin vaimosi kykenee. Miksi ihmeessä haluaisit käyttää mahdollisesti vuosia varmistaaksesi asian, minkä jo tiedät?