Naisystävän sairaus

No ei ne mielisairaudet mikään hyvä juttu ole.

Parisuhteesta kannattaa pysyä kovin kaukana, koska omastakin elämästä tulee muuten vuoristorataa ja ahdistavaa tuskaa.

Ja olin saanut miinuksen.... voi hellurei.

Kirjoitin kokemuksesta. Kuinkakohan moni on seurustellut psyykkisesti sairaan kanssa ja voi suositella sitä.... veikkaan tasan 0.

Heh...hypomania. Sen diagnoosin saa, jos vaikka shoppailee vähän liikaa. Eihän se edes ole mania. Ei ole kyse siitä, onko hänellä hypomania tai ei, vaan siitä, että rakastatko häntä vai et. Minä tapasin miesystäväni, kun hänellä oli diagnisoitu vakava masennus. Eikä se masennus kyllä paljonkaan ole yhteiselämässämme näkynyt, ehkä silloin joskus hän nukkui tavanomaista enemmän ja edelleen vaatii hyvät yöunet.

Bipo tekee elämästäsi helvetin. Älä edes uskottele itsellesi että suhde voi kantaa.

Ja Bipot pettää 99,9% jossain vaiheessa suhdetta.

Tässä koitetaan vaan puhua ihmisille järkeä, että kaukana kandee pysyä tällaisistä ihmisistä. Jos saatkin suhteen pysymään, niin vuos tai kaks ja sut on henkisesti riisuttu täysin aseista.

Älkäämme unohtako sitä, että ihminen voi aina muuttua. Tervekin ihminen voi seota jos kokee elämässä rankkoja asioita.

Nimimerkillä: Ennen ollut päästään sekaisin

Bibojakin on erilaisia, ei kaikki petä!!! Pettäähän ns. terveistäkin ihmisistä jotkut! Apna en liikaa kyselis muiden mielipiteitä, etköhän sä ite parhaiten tiiä voisiko suhde toimia kyseisen naisen kaa. Tosiasia on, ettei koskaan voi tietää ellei kokeile. Suhde sellaisenki ihmisen kaa kuka ei oo saanu mitään diagnoosia, voi päättyä ikävästi. Jos tämä nainen on itse sinulle kertonut diagnoosistaan, nii hän ei ainakaan ole salannut asiaa sinulta ja pitäisin sitä vain hyvänä merkkinä. Hän voi pelätä, että suhtaudut negatiivisesti häneen sen vuoksi, mutta on ainakin kertonut!

Kokemuksesta voin sanoa että en suosittele parisuhdetta bibon kanssa. En suosittele perhettä hänen kanssaan. Se on todella raskas sairaus ja myös sinun mielenterveys voi olla vaarassa. Hänelle voi tulla pitkiäkin sairaalajaksoja, lääkemuutoksia, tunnekylmyyttä, agressiivisuutta... Elämän tulee olla tasaista eli säännöllinen unirytmi, ravinto, ei stressiä, ei mitään mikä voisi heilauttaa mielialan ja pistää kierrokset liikkeelle. Jos olet hyvin vahva, itsenäinen ja valmis elämään sairauden ehdoilla niin sitten se voi onnistua. Mutta itse en jaksanut ja nyt toivun kaikesta siitä mitä sain bibon kanssa kokea.

Se on niin kuoppainen tie ettet selviä. Kukaan jolla on oma itsetunto ei anna
kaltaisensa pilata elämäänsä.

Varovaisuutta nimimerkille...

Mä seurustelin bipon kanssa 1,5 vuotta ja oon samaa mieltä kanssasi. Nyt vihdoin ymmärrän, että vika ei todellakaan ollut minussa, vaikka sain kuulla kaikenlaista.
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kanssasi! Mimmoinen suhde sinulla oli ja mitä kaikkea jouduit kärsimään?
Mulla tässä lyhyesti:
Haukkumista, loukkaamista, lyömistä, pettämistä, valehtelua ja asioiden kääntämistä minun syyksi. Mukavasta ravintola-illallisen jälkeen täysi kaaos ja tappelu pienestä asiasta

Jos toista rakastaa OIKEASTI, niin siinähän ei haittaa mikään kaksisuuntainen mielialahäiriökään. :) En meinaa, että ne olis kivoja juttuja, mutta uskon siihen, että oikea rakkaus kestää.