Halut ei kohtaa, se nyt ei uusi asia parisuhteessa ole. Itse naisena olen kiukkuinen kuin per*een ammuttu karhu a) yöaikaan, unien keskeytyessä b) aamulla herättyäni ja c) etenkin yhdistäen nämä kaksi (huonosti nukuttu yö katkonaisilla unilla aamuäreys ylipäätään). Yhdistetäänpä tähän sitten vielä se, miksi herään yöllä useamman kerran. Siksi, että miestä haluttaa ja pökkii vehkeellään minua jalkaan, pakaraan jne. Tiedostaen tai tiedostamattaan. Joka tapauksessa, olen sitten entistä enemmän ärtynyt herätessäni tähän pökkimiseen a) siksi että ylipäätään herään kesken unien ja b) siksi että minun pitäisi seksiin ryhtyä. Haluan haluta, eikä niin, että kesken unien seksiin ryhdyn, tai vastaavasti, välittömästä kellon soitettua kukonlaulun aikaan.
Koen jotenkin ahdistavana tällaisen sanattoman pakottamisen, aivan kuin en olisi kuin yhtä tarkoitusta varten ja omilla haluillani ei ole mitään väliä. Tulee likainen ja lähes raiskattu olo (vaikken tiedä - onneksi - miltä raiskatusta tuntuu). Kyllä minä voisin jalat levittääkin ja maata siinä kuin kuollut lahna, mutta mitä se sitten loppuviimeksi kummallekaan antaa: itselleni ei ainakaan mitään, miehelle nyt luonnollisesti paineenpoiston. Olisi kiva ryhtyä seksiin, kun kunnolla tekee mieli. Tämä vaan on aika tuntematon käsite: minun ei ehdi oikein koskaan alkaa tekemään mieli, mies kun änkeää päälle ilman esileikkiä, minimaalista sellaista jos lainkaan. Joka tapauksessa, tästä "ruikutuksesta" huolimatta, rakastan miestäni ja seksi itsessään on taivaallisen hyvää ja minunkin nautinto lähes joka kerta taattu. Itse asiaan ryhtyminen on vaan mulle nyt muodostunut edellä mainituista syistä johtuen näköjään pahaksi pakkopullaksi...
Tiedän, että tästä pitäisi miehen kanssa keskustella. Ollaankin keskusteltu, mutta asia ei muuksi muutu: hän loukkaantuu, kun torjun hänet. En kuulemma tykkää hänestä enää ja närkästyy todenteolla ja on naama väärinpäin sitten asiasta jos toisestakin torjunnan jälkeen. Siitä syystä, ettei ole saanut pi**ua. Lapsellista... Miksi ei voi ymmärtää, että aina ei voi haluta samaan aikaan? En ole mikään kone, jossa on-off kytkin pelaa. Pitää vähän lämmitellä ensin...
Koen jotenkin ahdistavana tällaisen sanattoman pakottamisen, aivan kuin en olisi kuin yhtä tarkoitusta varten ja omilla haluillani ei ole mitään väliä. Tulee likainen ja lähes raiskattu olo (vaikken tiedä - onneksi - miltä raiskatusta tuntuu). Kyllä minä voisin jalat levittääkin ja maata siinä kuin kuollut lahna, mutta mitä se sitten loppuviimeksi kummallekaan antaa: itselleni ei ainakaan mitään, miehelle nyt luonnollisesti paineenpoiston. Olisi kiva ryhtyä seksiin, kun kunnolla tekee mieli. Tämä vaan on aika tuntematon käsite: minun ei ehdi oikein koskaan alkaa tekemään mieli, mies kun änkeää päälle ilman esileikkiä, minimaalista sellaista jos lainkaan. Joka tapauksessa, tästä "ruikutuksesta" huolimatta, rakastan miestäni ja seksi itsessään on taivaallisen hyvää ja minunkin nautinto lähes joka kerta taattu. Itse asiaan ryhtyminen on vaan mulle nyt muodostunut edellä mainituista syistä johtuen näköjään pahaksi pakkopullaksi...
Tiedän, että tästä pitäisi miehen kanssa keskustella. Ollaankin keskusteltu, mutta asia ei muuksi muutu: hän loukkaantuu, kun torjun hänet. En kuulemma tykkää hänestä enää ja närkästyy todenteolla ja on naama väärinpäin sitten asiasta jos toisestakin torjunnan jälkeen. Siitä syystä, ettei ole saanut pi**ua. Lapsellista... Miksi ei voi ymmärtää, että aina ei voi haluta samaan aikaan? En ole mikään kone, jossa on-off kytkin pelaa. Pitää vähän lämmitellä ensin...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.