jos olet kiinnostunut jostakusta ja yrittänyt piirittää aikas. Yrityksistä huolimatta et saisi kontaktia niin missä vaiheessa olisit valmis luovuttamaan ja katseleen muita?
Hei
Kaupunkilais Nainen
9118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Noin 3 minuuttia.
No ohhoh! Suurin piirtein sama kuin itsellä. Siihen kolmeen minsaan täytyy mahduttaa aika paljon asiaa.
Joo. Se kolme minuuttia on sopiva aika karsimaan jotkut vaikeasti tavoiteltavaa leikkivät. Eikä siihen tarvitse paljoa mahtua.
Mitä kerkiää kolmessa minuutissa? Vaikeasti tavoiteltavaa leikkivät? Onko sellaisia ?
3 minuutia myös täällä max. Tosin meidän suvun miehet ovat antanee 3 minuutissa koko hoidon myös tyydyttännet naisen.
Nämä riippuu tapauksista todella paljon, ja missä "maailmassa" liikutaan - itse ajattelen että esim. ilta baarissa voi olla yksi "maailma", jossa omat sääntönsä ja , se on kuin pieni tarina jolla on alku (-> kaverin luona otetaan pohjia) ja loppu (-> esim. yksin kotiin taksilla, oksentaa vessanpönttöön TAI vaikkapa pokaa sen naisen josta oli kiinnostunut siellä baarissa monen eri vaiheen jälkeen), ja vaikkapa interrail-matka ja siellä tavatut ihmiset kuukauden aikana on yksi "maailma" ja opiskeluvuodet on yksi.. no, tämä lienee selvä.
Olosuhteista riippuen siis viidestä sekunnista (= *läts* baarissa) vuoteen voi mennä että luovuttaa... mutta ehkä se vuosi on sellainen realistinen deadline todella todella kiinnostavien tapauksessa, siinä ehtii ihastuskin vähän laantua.
Ja yllättävää kyllä, tauon jälkeen voikin käydä niin että se jonka suhteen luovutti onkin yhtäkkiä kiinnostunut, joskus (mutta harvoin) luovuttaminen voi olla se paras strategia.
Aika vaikea kysymys oikeastaan, jos kyseessä "elämän nainen" (jos olet kohdannut hänet niin tiedät mitä tarkoitan) niin luovuttaakohan sitä koskaan...
Oi voi, sekö sun tarina onkin...mä olenkin miettinyt miksi ihmeessä noin mussulta vaikuttava mies kuleksii ilman hempukkaa.
Tai yksinkertaisesti e i o l e löytynyt sopivaa hempukkaa matkan varrella.. Moni nainen kulkee ilman hellua niin ikään.
Tietenkin. Mutta maailma on kauniita ja fiksuja naisia täynnä, jotka suorastaan tappelisi tuollaisesta fiksusta ja söpöstä miehestä, jolla on hyvä asenne.
Mutta jos sydän on jo varattu jollekin, on vaikea huomata muita.
Kauhean surullista.
Toivotaan, että se unelmien nainen havahtuu, eihän sitä koskaan tiedä.