Perus tarina teinistä yhteen ja avioliiton kautta pari lasta ja ok-talo työpaikat eli kaikki mitä elämältä toivoa sopii ja yhteistä elämää reippaasti yli 10v takana.
No itse asiaan, nuorimmaisen lapsen odotus aikoihin vaimoni ihastui kaveriini. Ja siitä n.vuosi etiä päin sitten he aloittivat suhteen joka kesti n. vuoden kunnes hiljakkoin paljastuivat ja jäivät kiinni. Olivat kuulemma tulisesti rakastuneet toisiinsa.
No jotta ette täysin mollaisi vaimoani niin sekoitin pakkaa itsekin pettämällä vaimoani ko. kaverin vaimon kanssa muutama kk sitten. Tämä tosin oli täysin lihallinen kontakti vailla suurempia tunteita. En tuntenut suurempaa vetoa naiseen, mutta niin vain sattumalta kävi. Ehkä olin jotenkin sisäisesti tajunnut heidän suhteensa ja se johti tuohon tai jotain. Tai ehkä sitten vain olen pettävä sika.
No aisiat on saatu puhuttua ja itkettyä läpi ja molemmat pariskunnat päättivät jatkaa yhteis eloa, kun niitä lapsiakin kummallakin on. Meillä menee arki kohtuu hyvin, mutta vaimoni sanoo, että ei enää tunne minuun samanlaista rakkauden paloa kuin kaveriini. Mutta silti rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Mutta silti haikailee toisen perään. Ja haluaisi saada meidät molemmat, samalla kiroten yhteiskunnan aiheuttamia sääntöjä avioliittoon.
Viimeksi sanoi ettei haluaisi päästää elämänsä rakkautta lipumaan pois käsistään. Niin kuin joskus teinivuosinaan oli käynyt. Kysyin että enkö minä olekaan elämäsi rakkaus johon totesi että olet sinäkin, enhän muuten olisi naimisiin mennyt ja lapsia kanssasi tehnyt. Mutta meidän rakkaus ei koskaan ole aiheuttanut sitä roihua vaan on ollut tasaisen hyvää.
Mutta mitenkä jatkaa, siirtyäkö avoimeen suhteeseen jolloin vaimo saisi hakea piristyksensä "kaveristani" ja viettää kotiarkea kanssani lasten kanssa. Vai pitäisikö pysyä kovana ja sanoa ettei saisi tavata toista ja näin nähdä toisen kärsivän ja muuttuvan kyyniseksi.
Erota en vaimostani tahtosi sillä edelleen tunnen syvää rakkautta häneen ja meillä on mukava olla yhdessä. Mutta ilmeisesti se palava rakkaus puuttuu, minkä perään vaimoni haikailee. Muuten kaikki olisikin hyvin, paitsi se haikailu toisen perään ja sanominen että sisällä on suuri monttu.
Tosin lisä mausteensa soppaan tuo tuo toinen pariskunta joka on päättänyt kokeilla omaa huonosti mennyttä suhdettaan korjata. Ja kaverini ei haluaisi vaimoani nähdä, sillä hänellä on liian suuret tunteet vaimoani kohtaan ja pelkää että rikkoisi oman liittonsa jos olisi edes ystävä vaimolleni.
Itse olen asian suhteen kovin hakoteillä...
No itse asiaan, nuorimmaisen lapsen odotus aikoihin vaimoni ihastui kaveriini. Ja siitä n.vuosi etiä päin sitten he aloittivat suhteen joka kesti n. vuoden kunnes hiljakkoin paljastuivat ja jäivät kiinni. Olivat kuulemma tulisesti rakastuneet toisiinsa.
No jotta ette täysin mollaisi vaimoani niin sekoitin pakkaa itsekin pettämällä vaimoani ko. kaverin vaimon kanssa muutama kk sitten. Tämä tosin oli täysin lihallinen kontakti vailla suurempia tunteita. En tuntenut suurempaa vetoa naiseen, mutta niin vain sattumalta kävi. Ehkä olin jotenkin sisäisesti tajunnut heidän suhteensa ja se johti tuohon tai jotain. Tai ehkä sitten vain olen pettävä sika.
No aisiat on saatu puhuttua ja itkettyä läpi ja molemmat pariskunnat päättivät jatkaa yhteis eloa, kun niitä lapsiakin kummallakin on. Meillä menee arki kohtuu hyvin, mutta vaimoni sanoo, että ei enää tunne minuun samanlaista rakkauden paloa kuin kaveriini. Mutta silti rakastaa minua ja haluaa olla kanssani. Mutta silti haikailee toisen perään. Ja haluaisi saada meidät molemmat, samalla kiroten yhteiskunnan aiheuttamia sääntöjä avioliittoon.
Viimeksi sanoi ettei haluaisi päästää elämänsä rakkautta lipumaan pois käsistään. Niin kuin joskus teinivuosinaan oli käynyt. Kysyin että enkö minä olekaan elämäsi rakkaus johon totesi että olet sinäkin, enhän muuten olisi naimisiin mennyt ja lapsia kanssasi tehnyt. Mutta meidän rakkaus ei koskaan ole aiheuttanut sitä roihua vaan on ollut tasaisen hyvää.
Mutta mitenkä jatkaa, siirtyäkö avoimeen suhteeseen jolloin vaimo saisi hakea piristyksensä "kaveristani" ja viettää kotiarkea kanssani lasten kanssa. Vai pitäisikö pysyä kovana ja sanoa ettei saisi tavata toista ja näin nähdä toisen kärsivän ja muuttuvan kyyniseksi.
Erota en vaimostani tahtosi sillä edelleen tunnen syvää rakkautta häneen ja meillä on mukava olla yhdessä. Mutta ilmeisesti se palava rakkaus puuttuu, minkä perään vaimoni haikailee. Muuten kaikki olisikin hyvin, paitsi se haikailu toisen perään ja sanominen että sisällä on suuri monttu.
Tosin lisä mausteensa soppaan tuo tuo toinen pariskunta joka on päättänyt kokeilla omaa huonosti mennyttä suhdettaan korjata. Ja kaverini ei haluaisi vaimoani nähdä, sillä hänellä on liian suuret tunteet vaimoani kohtaan ja pelkää että rikkoisi oman liittonsa jos olisi edes ystävä vaimolleni.
Itse olen asian suhteen kovin hakoteillä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos asiat, filosofiat ja tunteet olisivat seesteisemmät, voisitte perustaa vaikka kommuunin.
Mutta koska sotku on mikä se on, unohtakaa "palavat rakkaudet" ja pitäkää lasten koti ehjänä. Muuttakaa vaikka toiselle paikkakunnalle, jos kiusaukset ovat liian kovat.
Seksi voi tässä rytäkässä kadota kokonaan, mutta niin se on kadonnut yksinkertaisemmiltakin pariskunnilta.
Lukaise Tony Dunderfeltin kirja "Parisuhteen kemia".
Anna vaimon vapaasti päättää, yrittää, erehtyä, pettyä ja palata itse luoksesi. Et voi käskemällä lopettaa hänen palavia rakkaudentunteitaan toiseen, etkä pyytää häntä rakastamaan itseäsi sen sijaan. Anna hänen itse tehdä virheensä ja oppia niistä. Uskon että voitte onnistua! Parisuhdeviikonloput esim. seurakunnan järjestämänä eivät olisi pahitteeksi myöskään.
Tuossa logiikassa on vain se vika, että näitä palavn ia rakkauksia tuppaa tietyntyyppisten ihmisten elämään jatkuvasti ja jos tietynlainen käyttäytyminen sallitaan niin avioliitossa on jatkuvasti joku rakkaus menossa.
Ihmiset ihastuvat palavastikin olivatpa avioliitossa tai eivät. Kaikki eivät vain mene tuntemuksiensa mukaan vaan osaavat ajatella ja käyttäytyä tilanteen mukaisesti (=tunneäly) sekä ymmärtävät ottaa huomioon myös muut osapuolet kuten lapset.
JOs kumpikin puoliso on avoimen suhteen kannalla, silloin ei ongelmaa tietenkään ole. Jos taas toinen haluaa mennä ja tulla himojensa mukaisesti, suosittelisin avioeroa ja yhteishuoltajuutta, näin vältyttäisiin eripuraisesta arjesta ja kyyräilystä, joka väistämättä seuraa jatkuvasta pettämisestä, joka tosin teillä näkyy olevan tavallista jopa sallittua.
Uskon vaimon saavan pahasti nenilleen lähitulevaisuudessa, kun tämä palava rakkaus-mies valitseekin oman vaimonsa ja omat lapsensa. Ehkä aika tylystikin. Siinä sitä elämänkoulua.