Kolme vuota oltu yhdessä, josta kaksi naimisissa. Ollaan jo vanhempia ja molemmilla toinen avioliitto meneillään.
Vaimo on alkanut ottaa etäisyyttä. Päivisin ollaan tietenkin töissä, mutta sitten iltaisin hänellä on väsy ja pitää saada olla omissa oloissa. Lukea, katsoa tv:tä tai jotain muuta, missä voi olla itsekseen. Okei, voin mennä sohvalle viereen, mutta ei ole kiva kun ei vaimo ei vastaa mitenkään siihen, että olen lähellä. Jos kosketan, ei mitään vaikutusta, sama vaikka sohvaa silittelisin.
En oikein saa keskusteluyhteyttäkään. Joskus alussa sovittiin, että vähintään kerran viikossa vietetään juttelutuokio, jossa kumpikin voi sanoa, jos jokin painaa mieltä suhteessa. Jonnekin nämä hetket ovat vain unohtuneet. Itse tykkäisin vielä jatkaa lähellä oloa, sellaista kun oli alussa, oltiin niin rakastuneita, mentiin joka paikkaan yhdessä, kuljettiin ulkona käsi kädessä.
Jotenkin kaipaan enemmän läheisyyttä ja sellaista lapsellista lepertelyä, kun ollaan minusta vielä aika uusi pari yhdessä. Olen itse muutaman kerran yrittänyt, mutta kun huomaa toisen naamasta, ettei hän tällaista kaipaa, tulee vähän tyhmä olo.
Ikävä on myös niitä alkuajan tekstareitakin töistä, vaikka ei mitään asiaa olisikaan. Vaikka ruokiksella laitettaisiin viesti 'on ikävä sinua', tai muuta sellaista lapsellista. Sanoinkin asiasta kesällä, mutta vaimon mielestä eivät normaalit ihmiset viestittele kesken päivän, jos ei ole asiaa. Hänestä tuollainen viestittely ja sen kaipaaminen on puoleltani jotakin kontrollointihalua. Onko se?
Normaalit ihmiset. Siinäpä se, pitäisi olla niin normaali. Hajuton, mauton, väritön ja asiallinen. Vaikea siihen muottiin mennä, kun olen luonteeltani aika tunteellinen ja räiskyvä. Se tarkoittaa myös riitatilanteissa räiskyvyyttä. Kuohahtelen joskus hieman liikaakin, mutta nopeasti rauhoitun ja osaan pyytää anteeksi.
Tämä ei vaimolle kuitenkaan riitä ja hän erään riidan jälkeen antoi ymmärtää, että ei kestä tuollaista riitelyä. (Minusta ei ollut edes riita, vaan olimme eri mieltä asioista) Joka tapauksessa vaimo ei sellaista aio sietää elämässään, koska ei sellaista ollut ensimmäisessäkään avioliitossa. X-mies oli niin tyyni ja tasainen. Mistä vaimo on muistanut mainita.
Nyt kun hän on vetäytynyt ottamaan omaa aikaa ja on asiallinen, tulee mieleen kaipaako hän elämää exän kanssa. Olihan moni asia varmaan silloin paremmin, myös taloudellisesti. Omaa exää en itse kaipaa, vaikka sielläkin niitä hyviä hetkiä oli. Olen jotenkin koteloinut sen suhteen jonnekin historiaan.
Vaikuttaahan tämä muuttunut tunnelma seksihaluihinikin. Ei minua ainakaan enää haluta niin kuin ennen, kun tulee olo, että minä jotenkin häiritsen ja onko läheisyyteni tai kosketukseni hänestä edes kivaa. Suhteen alussa oli seksiä varmaa lähes joka päivä, nyt ollaan sillai pari kertaa viikossa. Eikä sitäkään olisi, jos en itse tekisi aloitetta.
Kaikkea kun pohtii olen ajatellut, että tuostako se johtuukin. Rakentuiko suhteemme alkuunkin vain hyvän ja tiheän seksin varaan. Nyt kun tahti on harventunut olemme alkaneet oireilla. Vaimo ottanut etäisyyttä ja minä hermostun, kun huomaan jonkin muuttuneen.
Minulle tämä meidän juttu eli suhteemme on todella tärkeä. Ehdin olla ensimmäisen eron jälkeen niin paljon yksin, että tiedän mitä se on. Kaikkeni tekisin suhteemme eteen, kun vain tietäisin mitä se olisi. Tulee mieleen sellainenkin kauhuajatus, että vaimo on vain lakannut rakastamasta. Kaipaa ehkä elämäänsä jotakin sellaista, mitä minä en pysty antamaan. Ikävä ajatus jos itse rakastaa, mutta toinen ei.
Vaimo on alkanut ottaa etäisyyttä. Päivisin ollaan tietenkin töissä, mutta sitten iltaisin hänellä on väsy ja pitää saada olla omissa oloissa. Lukea, katsoa tv:tä tai jotain muuta, missä voi olla itsekseen. Okei, voin mennä sohvalle viereen, mutta ei ole kiva kun ei vaimo ei vastaa mitenkään siihen, että olen lähellä. Jos kosketan, ei mitään vaikutusta, sama vaikka sohvaa silittelisin.
En oikein saa keskusteluyhteyttäkään. Joskus alussa sovittiin, että vähintään kerran viikossa vietetään juttelutuokio, jossa kumpikin voi sanoa, jos jokin painaa mieltä suhteessa. Jonnekin nämä hetket ovat vain unohtuneet. Itse tykkäisin vielä jatkaa lähellä oloa, sellaista kun oli alussa, oltiin niin rakastuneita, mentiin joka paikkaan yhdessä, kuljettiin ulkona käsi kädessä.
Jotenkin kaipaan enemmän läheisyyttä ja sellaista lapsellista lepertelyä, kun ollaan minusta vielä aika uusi pari yhdessä. Olen itse muutaman kerran yrittänyt, mutta kun huomaa toisen naamasta, ettei hän tällaista kaipaa, tulee vähän tyhmä olo.
Ikävä on myös niitä alkuajan tekstareitakin töistä, vaikka ei mitään asiaa olisikaan. Vaikka ruokiksella laitettaisiin viesti 'on ikävä sinua', tai muuta sellaista lapsellista. Sanoinkin asiasta kesällä, mutta vaimon mielestä eivät normaalit ihmiset viestittele kesken päivän, jos ei ole asiaa. Hänestä tuollainen viestittely ja sen kaipaaminen on puoleltani jotakin kontrollointihalua. Onko se?
Normaalit ihmiset. Siinäpä se, pitäisi olla niin normaali. Hajuton, mauton, väritön ja asiallinen. Vaikea siihen muottiin mennä, kun olen luonteeltani aika tunteellinen ja räiskyvä. Se tarkoittaa myös riitatilanteissa räiskyvyyttä. Kuohahtelen joskus hieman liikaakin, mutta nopeasti rauhoitun ja osaan pyytää anteeksi.
Tämä ei vaimolle kuitenkaan riitä ja hän erään riidan jälkeen antoi ymmärtää, että ei kestä tuollaista riitelyä. (Minusta ei ollut edes riita, vaan olimme eri mieltä asioista) Joka tapauksessa vaimo ei sellaista aio sietää elämässään, koska ei sellaista ollut ensimmäisessäkään avioliitossa. X-mies oli niin tyyni ja tasainen. Mistä vaimo on muistanut mainita.
Nyt kun hän on vetäytynyt ottamaan omaa aikaa ja on asiallinen, tulee mieleen kaipaako hän elämää exän kanssa. Olihan moni asia varmaan silloin paremmin, myös taloudellisesti. Omaa exää en itse kaipaa, vaikka sielläkin niitä hyviä hetkiä oli. Olen jotenkin koteloinut sen suhteen jonnekin historiaan.
Vaikuttaahan tämä muuttunut tunnelma seksihaluihinikin. Ei minua ainakaan enää haluta niin kuin ennen, kun tulee olo, että minä jotenkin häiritsen ja onko läheisyyteni tai kosketukseni hänestä edes kivaa. Suhteen alussa oli seksiä varmaa lähes joka päivä, nyt ollaan sillai pari kertaa viikossa. Eikä sitäkään olisi, jos en itse tekisi aloitetta.
Kaikkea kun pohtii olen ajatellut, että tuostako se johtuukin. Rakentuiko suhteemme alkuunkin vain hyvän ja tiheän seksin varaan. Nyt kun tahti on harventunut olemme alkaneet oireilla. Vaimo ottanut etäisyyttä ja minä hermostun, kun huomaan jonkin muuttuneen.
Minulle tämä meidän juttu eli suhteemme on todella tärkeä. Ehdin olla ensimmäisen eron jälkeen niin paljon yksin, että tiedän mitä se on. Kaikkeni tekisin suhteemme eteen, kun vain tietäisin mitä se olisi. Tulee mieleen sellainenkin kauhuajatus, että vaimo on vain lakannut rakastamasta. Kaipaa ehkä elämäänsä jotakin sellaista, mitä minä en pysty antamaan. Ikävä ajatus jos itse rakastaa, mutta toinen ei.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi hitsi kun vaimosi saisi lukea tuon kirjoituksesi! Printtaa se ulos ja jätä se hänen nokkansa eteen... ;)
No, tää oli vaan mun eka ajatus täältä etäältä.
Kriisi edeltää muutosta. Kriisiin ajaudutaan silloin kun on tarve muuttaa totutut kuviot. Miten ne sitten muutetaan on jokaisen pariskunnan itse keksittävä.
Yksi kariutunut pidempi parisuhde opetti teillekin jotain mikä pitäis muistaa juuri nyt. Kolme vuotta on lyhyt aika uuden ihmisen vaikutuspiirissä, joten jotakin te olette ilmeisesti jättäneet tekemättä pohjan muuraustöissä. Arvelusi seksin merkityksesta saattaa siis osua hyvinkin oikeaan.
Oletteko te olleet koska viimeksi matkoilla kaksistaan?
Kesällä ystäväpari (yli 45 vee) lähti Ausseihin kolmen viikon reissulle. Molemmat niin rättejä työkiireidenkin takia, että kaipasivat kunnon irtioton normaalista arjestaan. Heilläkin oli ongelmia jo parisuhteessakin kun niin kauan ovat samoja latuja hiihtäneet ja lapsetkin jo maailmalla.
Se matka piristi ainakin heidän keskinäistä suhdettaa huomattavasti. Joutuivat olemaan toistensa tukena kun ympäristö oli niin vieras ja oli niin paljon uutta ja erilaista jota kokea yhdessä, että se pakostikin lähensi ja vahvisti keskinäistä luottamusta. Eivät kuulemma ehtineet edes riitelemään kun oli paljon muutakin tekemistä!
Ovat nyt kuin eri ihmisiä, jo tuollaisen breikin jälkeen, ja heitä on ilo katsella!
En sano, että kaikki kaipaavat vastaavanlaisia ääriolosuhteita, mutta ehdottomasti kannattaa tehdä jotakin erilailla kuin ennen aina kun uhkaa alkaa tympimään, muutenhan mikään ei pääse muuttumaan.
Et sinä tietenkään voi TIETÄÄ mitä sun vaimosi päässä liikkuu ellei hän puhu ulos ajatuksiaan. Voit vain kuvitella, ja se ei ole pidemmän päälle hyvä asia. Kuulee jo nyt miten olet alkanut epäillä kaikenlaista negatiivista koska sulla ei ole tarpeeksi faktatietoa.
Ehkä se avautuminen tapahtuisi helpommin jossain muualla kuin kotinurkissa, missä voi vetäytyä tuttuihin lokeroihin ja jättää toisen yksin.
Viikonloppuretki jonnekin naapurikaupunkiin hotelliöineen, rauhallinen junamatka jonka aikana olla läsnä erilailla kuin auton ratissa, jne. Onhan noita vaihtoehtoja ja varmasti maiseman vaihtuminen tekisi hyvää molemmille.
Sinä tiedät teidän luonteet, tavat ja tottumukset paremmin, joten mieti mitä te voisitte tehdä erilailla kuin tähän asti, mikä tempaisisi irti totutusta ja siten yhdistäisi teidät ihmisinä ja partnereina.
Tai jos matka ei tule kyseeseen, ole rehellinen ja sano vaimollesi, että sulla on ikävä häntä. Omat tuntemukset voi aina kertoa ulos ekana, ja ehkä kumppani sitten seuraa esimerkkiä ja avautuu myös.
Voi kun olen suorastaan häkeltynyt alkuperäisen kirjoittelusta. Tuollaista meilläkin nyt kuten teillä alussa, viestejä laitetaan päivällä.Löhötään sohvalla ym. Mekin olemme uusi pari, kaksi vuotta vajaa oltu yhdessä. ja haluaisin vielä kävellä käsikädessä ja osoittaa muillekkin se että rakastetaan. Kauniisti alkuperäinen kirjoittanut, olisi vaimon hyvä lukea kirjoituksesi, tunteesi. olisin itse ainekin täysin myyty :)
meille taas tullut sellanen mutka matkaan, että mies käynyt katsomaan muita naisia ja se häiritsee minua, kun olen niin valtavan rakastunut mieheeni :( En vieläkään huomaa muita miehiä...