Hei.
Tämä ei ehkä kuulu tänne... mutta kirjoitan silti.
Minulla on kai oman pääni sisällä jotain ongelmia...
Eli.. olen 22v tyttö. Olen mitoiltani 170/100 eli ylipainoa on ja reippaasti... Olen tällä hetkellä laihiksella, tai pikemminkin hieman parantelen syömätottumuksiani uuteen uskoon, ja tavoitteenani on hoikistua 10-20kg. ELI: TAVOITTEENI EI OLE NORMAALIPAINO.(ja sitä ei, ei vain hyväksytä) Miksi tavoitteeni noin alhainen?
Noh. Olen ollut aina iso. Olen laihtunut normaalipainoonkin joskus, nuorempana, kun kyllästyin läskiksi haukkumiseen yms. koulukiusaamiseen. Loppuihan se kiusaaminen, kun laihduin! mutta vain siksi aikaa, kunnes aloin taas lihota.. kun en jaksanut pitää yllä sitä kauheaa itseni hallintaa, kun muut herkutteli ja minä en... :/ (olen kai helposti lihoavaa sorttia)
No.. muutuin hyvin katkeraksi ihmisiä kohtaan.. minua kiusattiin ja haukuttiin kun olin iso, kun "normaali" minusta pidettiin ja olin suosittu. Ihan kuin sisimpänikin olisi johonkin muuttunut?? pojat, entiset kiusaajat, yrittivät iskeä...
Tästä on kai jäänyt mulle jotenkin traumat. En tiedä. Toinen syy on, että mieluumin laihdun sen verran että pystyn pitämään painoni, kuin että laihdun paljon ja lihon taas. Enhän välttämättä liho enää takaisin normaalipainosta, mutta.. itseni tuntien epäilen suuresti tätä asiaa.
Olenko paha, outo, kummallinen, jos en laihduta normaalipainoon vaan "tyydyn" vähempään? tuntuu, että jos ei ole hoikka, elämä on täysin paskaa ja huonoa ja arvotonta... niin olen saanut tuntea kun olen muita kuunnellut... kai se niin onkin...
Ja kyllä, on tyhmää että laihdutustani estää osittain myös henkiset syyt. En voi sille mitään, en yksinkertaisesti voi... en pysty muuttumaan siksi että olisin arvostetumpi, en halua muuttua siksi että muut sitä toivoo/haluaa.. enkä täten pysty muuttamaan tätä tunnetta omaksi haluksenikaan. Olisin tosi iloinen jos saisin 15kg pois.
En tosiaan tiedä mitä tehdä? ei tuollainen henkinen asia voi olla näin vahva... minua vaivaa se että en laihduta kun kuitenkin fyysisesti siihen pystyn (ainakin jonkun aikaa). Kun haluaisin niin tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Mutta sehän on täysin väärä ajattelutapa! koska tottakai hoikka on kauniimpaa kuin ylipainoisuus, ja normaalimpaa ja terveempää.
Mutta... niinpä, mutta...
Oonko mä sit onnellinen tällaisena? en. Olisinko onnellinen 15kiloa laihempana? varmasti paljon onnellisempi. Olisinko onnellinen hoikkana? olisin, jos se ei vaatisi niin paljon ponnistuksia. Ja, jos en tuntisi että teen sen vain siksi kun muut haluaa. En oikein tiedä mitä itse haluan, koska se kaikki sekoittuu siihen, mitä muut haluaa.
Olen niin neuvoton... Varmaan tää kaikki on kiinni siitä, et minun pitäisi saada ITSETUNTO olla juuri sellainen kuin itse haluan.. siihen tää varmaan pohjautuu...
Mut en tiedä mitä ajattelette.. löytyykö yhtään ymmärtäjää? (kai mä just ymmärrystä haen, ja hyväksyntää. Kun joku, luultavasti, vastaa et laihduta vaan et pakkohan sun on jne.. niin tulen vain niin surulliseksi ja ei huvita laihtua yhtään.. valivali)en kaipaa mitään haukkumisia.. Olisi kiva saada asiallisia vastauksia... mut.. toiv joku jaksoi lukea edes läpi...
Iloista kesän jatkoa kaikille...
Tämä ei ehkä kuulu tänne... mutta kirjoitan silti.
Minulla on kai oman pääni sisällä jotain ongelmia...
Eli.. olen 22v tyttö. Olen mitoiltani 170/100 eli ylipainoa on ja reippaasti... Olen tällä hetkellä laihiksella, tai pikemminkin hieman parantelen syömätottumuksiani uuteen uskoon, ja tavoitteenani on hoikistua 10-20kg. ELI: TAVOITTEENI EI OLE NORMAALIPAINO.(ja sitä ei, ei vain hyväksytä) Miksi tavoitteeni noin alhainen?
Noh. Olen ollut aina iso. Olen laihtunut normaalipainoonkin joskus, nuorempana, kun kyllästyin läskiksi haukkumiseen yms. koulukiusaamiseen. Loppuihan se kiusaaminen, kun laihduin! mutta vain siksi aikaa, kunnes aloin taas lihota.. kun en jaksanut pitää yllä sitä kauheaa itseni hallintaa, kun muut herkutteli ja minä en... :/ (olen kai helposti lihoavaa sorttia)
No.. muutuin hyvin katkeraksi ihmisiä kohtaan.. minua kiusattiin ja haukuttiin kun olin iso, kun "normaali" minusta pidettiin ja olin suosittu. Ihan kuin sisimpänikin olisi johonkin muuttunut?? pojat, entiset kiusaajat, yrittivät iskeä...
Tästä on kai jäänyt mulle jotenkin traumat. En tiedä. Toinen syy on, että mieluumin laihdun sen verran että pystyn pitämään painoni, kuin että laihdun paljon ja lihon taas. Enhän välttämättä liho enää takaisin normaalipainosta, mutta.. itseni tuntien epäilen suuresti tätä asiaa.
Olenko paha, outo, kummallinen, jos en laihduta normaalipainoon vaan "tyydyn" vähempään? tuntuu, että jos ei ole hoikka, elämä on täysin paskaa ja huonoa ja arvotonta... niin olen saanut tuntea kun olen muita kuunnellut... kai se niin onkin...
Ja kyllä, on tyhmää että laihdutustani estää osittain myös henkiset syyt. En voi sille mitään, en yksinkertaisesti voi... en pysty muuttumaan siksi että olisin arvostetumpi, en halua muuttua siksi että muut sitä toivoo/haluaa.. enkä täten pysty muuttamaan tätä tunnetta omaksi haluksenikaan. Olisin tosi iloinen jos saisin 15kg pois.
En tosiaan tiedä mitä tehdä? ei tuollainen henkinen asia voi olla näin vahva... minua vaivaa se että en laihduta kun kuitenkin fyysisesti siihen pystyn (ainakin jonkun aikaa). Kun haluaisin niin tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Mutta sehän on täysin väärä ajattelutapa! koska tottakai hoikka on kauniimpaa kuin ylipainoisuus, ja normaalimpaa ja terveempää.
Mutta... niinpä, mutta...
Oonko mä sit onnellinen tällaisena? en. Olisinko onnellinen 15kiloa laihempana? varmasti paljon onnellisempi. Olisinko onnellinen hoikkana? olisin, jos se ei vaatisi niin paljon ponnistuksia. Ja, jos en tuntisi että teen sen vain siksi kun muut haluaa. En oikein tiedä mitä itse haluan, koska se kaikki sekoittuu siihen, mitä muut haluaa.
Olen niin neuvoton... Varmaan tää kaikki on kiinni siitä, et minun pitäisi saada ITSETUNTO olla juuri sellainen kuin itse haluan.. siihen tää varmaan pohjautuu...
Mut en tiedä mitä ajattelette.. löytyykö yhtään ymmärtäjää? (kai mä just ymmärrystä haen, ja hyväksyntää. Kun joku, luultavasti, vastaa et laihduta vaan et pakkohan sun on jne.. niin tulen vain niin surulliseksi ja ei huvita laihtua yhtään.. valivali)en kaipaa mitään haukkumisia.. Olisi kiva saada asiallisia vastauksia... mut.. toiv joku jaksoi lukea edes läpi...
Iloista kesän jatkoa kaikille...
Vastaukset 10
Vanhimmat
pyörii nimittäin minunkin päässäni. Olen pian 29v. ja ne mitat on 160cm/80kg. Minäkin olen ollut kiusattu aikoinaan mm. ylipainon takia ja ystäviä ei pahemmin ollut, onneksi se yksi joka on kyllä säilynyt ystävänä lapsesta saakka. Laihduttanut olen, menestyksekkäästikin ja ollut siinä painossa jonkin aikaa. MUTTA minustakin hoikkana pysyminen vaatii minulta liikaa ponnisteluja ja sitten elämistä pienellä ruokamäärällä ilman herkkuja. En halua itseäni sillätavoin rankaista.
Minullakin olisi tavoitteena laihtua semmoinen 10kg, en halua siis siihen ihannepainoon vai mikä lie. En vain saa aikaiseksi, tiedon puutteesta se ei voi johtua. Joskus on päiviä, että ruokailut sujuvat hyvin ilman ylimääräisiä naposteluja, toisina päivinä homma kaatuu niin että kolisee.
Sama pätee tähän itsensä hyväksymiseen. Toisina päivinä ajattelen, että olen hyvä näin ja katselen muitakin pulleita ihmisiä ja ajattelen heistäkin, että he ovat hyviä sellaisena kuin ovat. Ja jos joku toinenkin isompi ihminen voi olla noin itsevarma ja hyvännäköinen, niin miksen minäkin. Sitten tulee taas niitä päiviä, että tuntuu etten voi mitenkään olla näine läskineni.
En tiedä oliko tässä kirjoituksessa mitään tolkkua, mutta pakko oli jotain vastata kun sinun juttusi tuntui niin "omalta".
ajatuksia myös minulla. ja muuten tasan samat mitat kuin edellisellä...olen 24-vuotias. olin myös koulukiusattu ja ystävien saaminen oli nuorena ihan hirveän hankalaa.
olen jälleen kerran päättänyt että tänä syksynä laihdun, mutta samalla poden hirveää morkkista siitä että miksi minun täytyy. olen aina tavallaan odottanut että tapaisin jonkun (miehen siis) joka hyväksyisi minut tällaisena kuin olen. että joku voisi rakastaa minua omana itsenäni. ja kun se olisi tapahtunut niin sitten voisin alkaa laihduttamaan - koska minä OIKEASTI haluaisin.
mutta nyt olen tullut siihen tulokseen että minun on ruvettava joksikin muuksi että minua voisi rakastaa. ja se on niin pirun epäreilua! kyllä mun pitäisi kelvata tällaisena....ja kaikkein eniten pelkään varmaan sitä että entä jos laihdun ja yhtäkkiä miehet kiinnostuu musta..sit ajattelen aina et se johtuu vaan siitä ulkonäöstä ja olen katkera. tai vielä hirveämpi vaihtoehto: entä jos olen sen jälkeenkin yhtä yksin...!! mitäs sitten teen elämälläni....paino on hemmetin hyvä suojapuku johon verhoutua...
olen aina ollut näin iso (onnittelut teille että olette pystyneet isoon painonpudotusurakkaan! minä en koskaan), joten en usko että sisälläni asuu se kliseinen laiha ihminen joka pyrkii ulos. vaan toisin päin, että vaikka laihtuisin kuinka niin olisin aina sisimmässäni se pieni pyöreä tyttö.
niin jos ikinä nyt onnistun laihtumaan, niin itse en myöskään halua tuonne normaalipainoon asti pudottaa, tosin melkein. olen ajatellut että semmonen 65 kg voisi olla hyvä, luulen että pieni pyöreys pukisi minua. mutta sen näkee sitten joskus, en osaa kuvitella itseäni ei-pyöreänä...ja 70 on nyt ensimmäinen tavoite.
saisikohan jommastakummasta teistä sähköposti-motivaatiokaveria?
Hei, ja kiitos molemmille vastauksistanne!
Sinä jälimmäinen, tekstisi oli kuin suoraan ajatuksistani kirjoitettu..
Minäkin pelkään, että jos laihdun, saan sit miehen... ja olen 100% varma, että silloin minusta tulee katkera. Toivon, että joku pitäisi minusta tällaisena kuin olen (tai 15kg laihempana, ku sen verran haluan ITSE pois) mutta jos oikein miettii, ni ei se kyllä ole mahdollista...
MUTTA toisaalta kuinka paljon näkeekään lihavia naisia joilla on mies? PALJON! miksi siis minäkin? ehkä se johtuu juuri siitä, ettei pysty rakastamaan itseään, koska ajattelee liikaa sitä mitä jotkut ihmiset sanoo/ajattelee. En tiedä.
Koska totuushan on että niin monta kuin on ihmistä niin monta on mielipidettä.
En tiedä. Jotenkin tuntuu, että olen umpikujassa.
Kumpa vain olisi tahdonvoimaa, ja itseluottamusta sen verran, että voisi olla juuri sellainen kuin haluaa. Koska sehän näkyy päällepäinkin ja ihminen jolla ei ole itseluottamusta on melkein vielä pahempi kuin lihavuus. Esim. raakel lignel on upea nainen koostaan huolimatta, mutta tiedän monta hänen kokoistaan jotka ovat vähemmän upeita.
Itse pidän muissakin naisissa, kun katselen, pyöreyttä kauniimpana kuin hoikkuutta.
Mutta mutta. Minä ainakin voisin tsempata sähköpostin välitykselläkin... en haluaisi omaani tähän laittaa, voitko sinä laittaa..? Jos et niin katsotaan sit mitä jatkossa. Tsemppiä! :)
mä oon 20 vee 168/86 ja oon aina ollu tämmönen pullukka. On muakin ehkä vähän syrjitty elämäni aikana painoni takia, mutta silti olen ollut melko onnellinen kiloineni kaikkineni. Mul on paljon kavereita ja ihana poikakaveri, joka rakastaa mua ihmisenä!
Pointti on se, että opetelkaa rakastamaan niitä hyviä puolia itsessänne. Niitä on paljon. Älkääkä antako kilojen rajoittaa elämäänne.
Ja jos päätätte laihduttaa (mullakin on sama projekti) tehkää se rauhallisesti, pikkuhiljaa ja itsenne sekä terveytenne takia.
Hyvää loppukesää!
etten ole ainoa.. :) pistä sähköpostia (ja myös muut tähän kirjoittaneet jos haluatte). spostiosoitteeni on [email protected].
Moi! Satuin sattumalta lukemaan kirjoituksesi ja ajattelin vastata, kun kerran olet miestä vailla. Tai ainakin olet ollut. Haluaisin Sinut juuri sellaisena kun olet, sillä pidän isommista tytöistä ja olen aina pitänytkin. Ittse olen normaalipainoinen mies 23v., etelä-Suomesta. Jos vähäänkään kiinnostaa niin vastaile! Toki muutkin isommat tyttöset saavat ilmoittautua, jos kiinnostaa. [email protected]
aloitettaessa laihduttamaan painotavoitteen on oltava realistinen esim. -5 tai -10% nykyisestä painosta. Sekin vaikuttaa positiivisesti terveyteesi!
Tsemppiä!
Kiitos, Viiru! :)
Samat on ongelmat täällä, kirjoituksesi oli kuin omani olisi ollut. Toivon sinulle onnea tavoitteessasi kohti hyvänolon painoa. Luulempa myös että siinä matkalla, löytyy se kadoksissa oleva itsetunto. Tsemppiä :)
Minä, itsekin pyöreä nainen, olen sitä mieltä, että ei kaikkien ihmisten tarvitse olla hoikkia. Pyöreys on kaunista, nainen naisen näköinen.
Se, että laihdutat 10-20 kiloa on jo paljon - paljon sinulle itsellesi, sisäisesti. Uskon, että saat siitä lisää voimia ja iloa elämääsi.
Tärkeintä on, niin itsestään selvältä kuin se kuulostaakin, olla onnellinen. Ja onnellisuus lähtee siitä, että on itse tyytyväinen itseensä, ovatpa muut mitä mieltä tahansa. Toinen tykkää äitistä, toinen tyttärestä, niinhän se sanonta menee, ja pitää paikkansa: toinen tykkää pyöreästä, toinen suorasta. Onneksi kaikille löytyy mieleinen! :)
Kaikkien ei siis tarvitse olla langanlaihoja, riittää, että osa on. Ollaan me ylpeinä muodokkaita ja muhkeita. Niin sielultamme kuin ruumiiltammekin.