Tästä tulee varmaan pitkä teksti, mutta tuntuu ettei lähipiiriäni enää edes kiinnosta puuttua tähän, kun tätä on jatkunut jo aika kauan.
Aloitan kertomalla että olen ollut kaukosuhteessa, ikäeroa meillä on, mutta olen melko kypsä 23v (paljon kokenut tms) ja tuntuu, että tämä mies on taas taantunut jonnein teini-ikään.. Hänellä ikää 30v.
Siitä on noin vuosi kun tapasimme kotipaikkakunnallani, josta hänkin kotoisin, ja aloimme tapailemaan. Menin hänen luokseen ja vice versa. Olimme seurustelleet jokseenkin 3kk, kun täysin puskasta mies sanoi, että tämä oli nyt tässä, tästä ei voi tulla mitään, välittää ja tykkää, mut ei voida jatkaa. Puhuttiin asiasta ja päätettiin jatkaa. Meillä oli viikon tauko, jolloin ei pidetty yhteyttä, tämän jälkeen mies myönsi, että hänellä tuli ikävä ja tahtoo olla kanssani. Välillä hän kävi taas luonani ja kaikki hyvin. Noin kuukauden päästä menin takaisin hänen luokseen, olin noin viikon. Kaikki meni taas hyvin, olimme iloisia, seksi pelasi, tehtiin asioita yhdessä. Ja sitten taas yllättäen sanoi, ettei tämä toimi, ja yritti keksiä kaikkia syitä miksei, joita en uskonut, koska oli tehnyt ja sanonut vielä pari päivää sitten toisin. Linjat hiljenivät kun lähdin takaisin kotiin.
Yhteyttä kyllä pidettiin netin ja puhelimenkin välityksellä taas koko ajan, mitä kuuluu, mitä oot tehnyt, aijjaa sehän kiva, sellaista mitä kaverit nyt jutskaa. Sitten mies tuli käymään sukuloimassa taas minun asuinpaikallani. Välit lämpenivät taas, mies sanoi että on ikävä jne. Puhuttiin asioista taas. Päätettiin yrittää, olimme sitten hetken eri paikkakunnilla ja sitten menin hänen luokseen viikonlopuksi. Kaikki oli ihanaa, mies sanoi, että tahtoo olla kanssani. Ok, olin onneni kukkuloilla. Lähdin maanantaina takaisin kotiin ja olin onnellinen. Tiistaina laitoin miehelle töistä viestiä, jotain ihan perus, miten työpäivä sujuu hani ja jotain perussettiä, et miten itellä on menny ja ehdotin Skype-treffejä illaksi. Mies ei vastannut. Illalla tuli tekstari, tämä ei toimi. Nyt tuntuu taas siltä.
Hajosin taas totaalisesti ja yritin puhua ja kysyä, et miten mieli muuttuu kun vittu virtanapista. En saanu oikein vastauksia.
Tässä vaiheessa tätä säätämistä oli jatkunut reilu puoli vuotta.
Sitten oli taas hiljaista. Kunnes alettiin juttelemaan. Taas niistä näistä. Sitten mies lähti työmatkalle ulkomaille, tekstasimme paljon sinä aikana, hänen aloitteestaan. Hän sanoi miten on ikävä ja tajuaa tehneensä väärin ja mä olin oikeassa ja meidän pitäs yrittää kun hän tulee pidemmäksi aikaa kanssani samalle paikkakunnalle. Miten ihana olen jne.. Annoin tulla paljon tekstiä takaisin sillä minuakin tässä suhteessa on vituttanut monet asiat, sillä asia josta en ole vielä maininnut on hänen alkoholin käyttönsä.
Olen ihan ulalla, että tuntuu et ylireagoinko, mutta sisimmässäni luulen että en. Alkoholismiahan voi olla vaikka kävisi töissä. Vuoden alussa mies sanoi kahden selvän viikonlopun jälkeen, ettei ole vuoteen ollut näin paljon viikonloppuisin selvinpäin.. Yleensä dokaaminen alkaa perjantaina kun päästään töistä. Lauantaina herättyään lähetään bisselle ja haetaan samalla kotiin bissee ja sit siinä tissutellaan, ja joskus jopa alkuiltapäivästä sammutaan keskelle kämpän lattiaa. Tätä siis tapahtunut vaikka olen ollut paikalla. Sitten sunnuntaiaamuna on hirveä darra ja itketään kun on rapula, ei ikinä enää. Olen yrittänyt rajoittaa hänen juomistaan, ainakin kun ollaan yhdessä. Vain yksi päivä viikonlopussa, mutta tuntuu että hän lyö aina asiat läskiksi, jos yritän tästä asiasta sanoa. Paitsi silloin kun tekstasi minulle ja lupasi, että muuttuu. Suhteen alussa sanoi, että on etsinyt naista, joka kääntää hänen elämänsä ja se olen minä. Lomalla juodaan vaikka joka päivä. Ja kun juodaan ni sit kans juodaan, alkuillasta vedellään välikuolemia ja sitten jatketaan, aamulla ei muisteta koko illasta mitään mut varmaan oli hauskaa. Sammutaan julkisiin liikennevälineisiin ja herätään hornantuutissa. Hävitetään tavaroita. Juodaan, vaikkei siihen olisi varaa. Kai tämä on alkoholismia, kyse on kuitenkin 30v miehestä, ei mistään teinistä??
Kuitenkin, ulkomailta palattuaan hän tuli luokseni. Kaikki meni kolmen viikon ajan hyvin. Hän jopa hoivasi minua kun olin sairaana. En häntä siihen pakottanut. Oltiin molemmat iloisia ja onnellisia. Mies sanoi myös ensimmäisen kerran SELVINPÄIN rakastavansa minua. Parin viikon päästä siitä lähdin hänen luokseen. Kaikki meni alkuun hyvin, kunnes taas yhtäkkiä hän sanoi, että ei toimi. Rakastaa, muttei se riitä. Taaskaan ei nää yhteistä tulevaisuutta, vaikka vasta sanoi sen näkevänsä. Lähdin seuraavana päivänä kotiin, jotain yritin puhua, muttei siitä tullut mitään.
Aloitan kertomalla että olen ollut kaukosuhteessa, ikäeroa meillä on, mutta olen melko kypsä 23v (paljon kokenut tms) ja tuntuu, että tämä mies on taas taantunut jonnein teini-ikään.. Hänellä ikää 30v.
Siitä on noin vuosi kun tapasimme kotipaikkakunnallani, josta hänkin kotoisin, ja aloimme tapailemaan. Menin hänen luokseen ja vice versa. Olimme seurustelleet jokseenkin 3kk, kun täysin puskasta mies sanoi, että tämä oli nyt tässä, tästä ei voi tulla mitään, välittää ja tykkää, mut ei voida jatkaa. Puhuttiin asiasta ja päätettiin jatkaa. Meillä oli viikon tauko, jolloin ei pidetty yhteyttä, tämän jälkeen mies myönsi, että hänellä tuli ikävä ja tahtoo olla kanssani. Välillä hän kävi taas luonani ja kaikki hyvin. Noin kuukauden päästä menin takaisin hänen luokseen, olin noin viikon. Kaikki meni taas hyvin, olimme iloisia, seksi pelasi, tehtiin asioita yhdessä. Ja sitten taas yllättäen sanoi, ettei tämä toimi, ja yritti keksiä kaikkia syitä miksei, joita en uskonut, koska oli tehnyt ja sanonut vielä pari päivää sitten toisin. Linjat hiljenivät kun lähdin takaisin kotiin.
Yhteyttä kyllä pidettiin netin ja puhelimenkin välityksellä taas koko ajan, mitä kuuluu, mitä oot tehnyt, aijjaa sehän kiva, sellaista mitä kaverit nyt jutskaa. Sitten mies tuli käymään sukuloimassa taas minun asuinpaikallani. Välit lämpenivät taas, mies sanoi että on ikävä jne. Puhuttiin asioista taas. Päätettiin yrittää, olimme sitten hetken eri paikkakunnilla ja sitten menin hänen luokseen viikonlopuksi. Kaikki oli ihanaa, mies sanoi, että tahtoo olla kanssani. Ok, olin onneni kukkuloilla. Lähdin maanantaina takaisin kotiin ja olin onnellinen. Tiistaina laitoin miehelle töistä viestiä, jotain ihan perus, miten työpäivä sujuu hani ja jotain perussettiä, et miten itellä on menny ja ehdotin Skype-treffejä illaksi. Mies ei vastannut. Illalla tuli tekstari, tämä ei toimi. Nyt tuntuu taas siltä.
Hajosin taas totaalisesti ja yritin puhua ja kysyä, et miten mieli muuttuu kun vittu virtanapista. En saanu oikein vastauksia.
Tässä vaiheessa tätä säätämistä oli jatkunut reilu puoli vuotta.
Sitten oli taas hiljaista. Kunnes alettiin juttelemaan. Taas niistä näistä. Sitten mies lähti työmatkalle ulkomaille, tekstasimme paljon sinä aikana, hänen aloitteestaan. Hän sanoi miten on ikävä ja tajuaa tehneensä väärin ja mä olin oikeassa ja meidän pitäs yrittää kun hän tulee pidemmäksi aikaa kanssani samalle paikkakunnalle. Miten ihana olen jne.. Annoin tulla paljon tekstiä takaisin sillä minuakin tässä suhteessa on vituttanut monet asiat, sillä asia josta en ole vielä maininnut on hänen alkoholin käyttönsä.
Olen ihan ulalla, että tuntuu et ylireagoinko, mutta sisimmässäni luulen että en. Alkoholismiahan voi olla vaikka kävisi töissä. Vuoden alussa mies sanoi kahden selvän viikonlopun jälkeen, ettei ole vuoteen ollut näin paljon viikonloppuisin selvinpäin.. Yleensä dokaaminen alkaa perjantaina kun päästään töistä. Lauantaina herättyään lähetään bisselle ja haetaan samalla kotiin bissee ja sit siinä tissutellaan, ja joskus jopa alkuiltapäivästä sammutaan keskelle kämpän lattiaa. Tätä siis tapahtunut vaikka olen ollut paikalla. Sitten sunnuntaiaamuna on hirveä darra ja itketään kun on rapula, ei ikinä enää. Olen yrittänyt rajoittaa hänen juomistaan, ainakin kun ollaan yhdessä. Vain yksi päivä viikonlopussa, mutta tuntuu että hän lyö aina asiat läskiksi, jos yritän tästä asiasta sanoa. Paitsi silloin kun tekstasi minulle ja lupasi, että muuttuu. Suhteen alussa sanoi, että on etsinyt naista, joka kääntää hänen elämänsä ja se olen minä. Lomalla juodaan vaikka joka päivä. Ja kun juodaan ni sit kans juodaan, alkuillasta vedellään välikuolemia ja sitten jatketaan, aamulla ei muisteta koko illasta mitään mut varmaan oli hauskaa. Sammutaan julkisiin liikennevälineisiin ja herätään hornantuutissa. Hävitetään tavaroita. Juodaan, vaikkei siihen olisi varaa. Kai tämä on alkoholismia, kyse on kuitenkin 30v miehestä, ei mistään teinistä??
Kuitenkin, ulkomailta palattuaan hän tuli luokseni. Kaikki meni kolmen viikon ajan hyvin. Hän jopa hoivasi minua kun olin sairaana. En häntä siihen pakottanut. Oltiin molemmat iloisia ja onnellisia. Mies sanoi myös ensimmäisen kerran SELVINPÄIN rakastavansa minua. Parin viikon päästä siitä lähdin hänen luokseen. Kaikki meni alkuun hyvin, kunnes taas yhtäkkiä hän sanoi, että ei toimi. Rakastaa, muttei se riitä. Taaskaan ei nää yhteistä tulevaisuutta, vaikka vasta sanoi sen näkevänsä. Lähdin seuraavana päivänä kotiin, jotain yritin puhua, muttei siitä tullut mitään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olen myös huomannut että miehen mielestä parisuhteessa ei pitäisi joutua puhumaan asioista eikä riitelemään vaan kaiken pitäisi mennä omalla painollaan ja kaiken pitäisi olla yhtä ruusuilla tanssimista. Olen sanonut, että pitäisi puhua, ennen kuin pikkujutut alkaa ärsyttää suunnattomasti, ja toisessa ärsyttääkin jotkut asiat, ne pitää vaan hyväksyä tai sanoa, että toinen sen tiedostaa. Pitäisi riidellä asioista. Mutta ei kai sellaista olekkaan kuin täydellinen parisuhde. Tuntuu vaan, että olen antanut tähän paljon, jotta tämä onnistuisi ja aina meneekin hyvin, pääasiassa minun luonani.
Olen myös pohtinut, että miksi juuri hänen luonaan on aina niitä ongelmia. Hän käy siellä töissä kun minä vaan lomailen. Ja hänellä on stressaava työ ja univaikeuksia muutenkin, niin projisoiko hän sitten kaikki henk.koht. ongelmansa meidän suhteestamme johtuvaksi. En enää tiedä mitä ajatella. Ja kyllähän se alkoholin käyttökin on huono homma, sekin vaikuttaa ihmisen mieleen, kun sitä tuolla tavalla käyttää. Monesti hän myös saattaa illalla nauttia yhen tai kaksi olutta, siis arkena. Joskus on lähtenyt myös dokaamaan kun aamulla on myöhäisempi töihinmeno.
En ole koskaan ennen tänne kirjoittanut, mutta kaipaan nyt jotain mielipiteitä.
Kannattaako mun enää yrittää vai antaa vaan olla. Rakastan tätä ihmistä kaikesta huolimatta ja uskon sen, kun hän sanoo rakastavansa minua. Olen nähnyt sen hänessä tekoina ja sanoina, etten ole hänelle yhdentekevä.
Lisään vielä, että tiedän ettei hänellä ole toisia sillä aikaa kun olemme erossa. Eikä minullakaan. Olen tavannut hänen vanhempansa monen monta kertaa, hänen omasta tahdostaan. En luule, että jos olisin ihan yhdentekevä, niin hän niin tekisi.
Miksi ihmeessä suostut tulemaan jätetyksi vähän väliä? Kun mies on jo 30 eikä osaa sitoutua parisuhteeseen ja on kaiken lisäksi alkoholisti, niin miksi et osaa lopettaa suhdetta. Tuo mies ei todellakaan ole sellainen kultakimpale, josta kannattaisi pitää kiinni kynsin hampain. Toisaalta jos haluat tuhlata nuoruuttaasi ja suostut olemaan pomputeltavissa, niin eihän sille kukaan mitään voi. En yhtään ihmettele miksi lähipiiriäsi ei jaksa kiinnostaa teidän suhde kun siinä ei ole mitään järkeä. Itsekin huomaat sen toivottavasti silloin kun löydät itsellesi uuden kumppanin, joka ei kaiken aikaa tuo vain ongelmia.
Minäkin kuvittelin nuorena olleeni niiiin rakastunut vanhempaan mieheen ja hän sai jonkun aikaa pyöritellä minua mennen tullen. Aina löytyivät kauniit sanat ja anteeksipyynnöt kun suhteelle kerjättiin jatkoa. No viimein minulle riitti ja nyt jo aikuisena olen tajunnut miten erilailla ja isostii voi rakastaa ihmistä, joka ei ole alkoholisti tai muuten tunteiltaan tuuliviiri.
Itelläni on/off-suhde loppui vasta, kun tunteet toista kohtaan lopahtivat. Jatkuvasti olin jätetty osapuoli 1,5v ajan.
Iso kersa.
Niin,nyt ensinmäisenä sinun pitää miettiä näetkö itse tulevaisuuttaa teillä.Miten paljon kyseinen juominen rassaa sinua.Haluatko lapsia,ja jos niin onko hänestä isäksi.Yms muita elämän perusasioita.
Ja jos päädyt tulokseet että kyllä,niin sitten miehen pitää ITSE ymmärtää ongelmansa,joka on ainakin tuo juominen.Jollei hän itse tajua onglmaansa niin et voi sinäkään valitettavasti auttaa vaikka tahtoa olisikin.Tuo on siis alkoholismia,olet siinä oikeasssa.
Toinen asia mikä miehen pitää käsittää ja opetella on tuo puhuminen asioista.Olet tässäkin oikeassa että suhteet eivät ikinä ole pelkkää ruusuilla tanssimista joten ongelmia tulee.Mutta,jos ja kun niistä selvitään aidosti yhdessä niin se vain vahvistaa liittoa ja antaa ymmärystä toisesta ihmisestä.
Mutta,sen sanon vielä että jos mies ei tajua mitä ja miten pitää korjata,niin ei se valitetettavasti sitten vain ymmärrä.Ja senkin haluan sanoa että toinen ihminen ei voi muuttaa toista väkisin,ei lempeydellä,puhumalla,huutamalla,kiristämällä,ei millään.Aito muutos lähtee ihmisestä itsestään.
Onnea kuitenkin teille ja toivottavasti saatte ongelmanne ratkaistua:)
Saimme jotenkin puhuttua joistain asioista. Sain kyllä kasan tekosyitä taas miksei tämä toimi.. Siis ihan naurettavia, joihin,pystyin aina vastaamaan että ajattelitko mun kannalta esimerkiksi. Öö, en.. Mutta nyt ymmärrän.
Mies aikoo nyt olla pidemmän aikaa selvinpäin, koska juominen häiritsee häntäkin. Tahdon lapsia, myös hän tahtoo.
Olemme siis taas eronneet. Rakastan ko ihmistä, enkä jaksa tätä enää. Toimisiko jos emme asuisi niin kaukana? Mutta en voi tässä tilanteessa lähteä pois, kun jatkunut on/off niin monesti.
Miksikö suostun aina uudelleen? Yhteydenpito aina alkaa uudelleen. Ikävä tulee puolin ja toisin. Mies sanoo,tajunneensa asioita, viimeksi ensimmäisen kerran myös rakastavansa. Jos toista rakastaa niin vaikeahan se on olla erossa. Jaksan aina,toivoa, että tämä nyt kestää.
"Tahdon lapsia, myös hän tahtoo."
Jos parisuhde on tuolla mallilla, älkää harkitkokaan lasten tekoa.
Te kumpikin olette varsinaisia jojoja!
Yhteen ja eroon, yhteen ja eroon yhteen ja ..... koko lopun iän. Te varmaaan saatte siitä jotain outoa nautintoa kun kumpikin "yrittää" puhua ja puhua ja puhua. Samalla kumpikin tietää että puhe on halpaa. Jatketaan vain tätä jojoilua.
No, te olette aikuisia ja huolellisesti harkiten päätätte toimia (hyvin oudosti). Mutta se on teidän asianne.
Tee kuitenkin kristallin kirkkaasti selväksi itsellesi ( tuo toinen jojo ei pysty biologisista syistä tulemaan raskaaksi) että ET ALA lisääntymään tuon nyt! juoppo jojon kanssa
No en nyt tässä tilanteessa aiokkaan alkaa vauvaa suunnittelemaan. On sentään jotain älyä tallella.. Minulta vaan kysyttiin tahdonko lapsia, niin vastasin.
Minä en tästä ainakaan mitään nautintoa saa, että jätetään ja sit tahdotaan palata. Rakastan tätä ihmistä ni hankala olla ottamatta takas. Väkivaltainen kun hän ei ole ollut koskaan.
En vaan koskaan saa mitään oikeaa syytä. Yksi päivä rakastetaan, seuraavana kaikki huonosti ja ainoa ratkaisu eroaminen. Sanotaan, että ei tuu ikävä. Sitten taas noin kuukauden päästä tunnustetaan, että on ollut ikävä ja kaikki alkaa alusta. Enkä ymmärrä miksi asiat kärjistyy aina hänen luonaan, minun luonani ollessa asiat paremmin.. ?
Väkivalta ei aina ole fyysista. Itse juuri kerrot olevasi rikki ja hämilläsi. Mitä se kertoo suhteesta?
Kai sitä eron jälkeen aina ihminen on rikki. Kaikki tuntuu, että mussa on se vika. Huom, näin ei ole mies sanonut. On vaan sanonut tekosyitä. Suhteen ollessa on, olen aina ollut iloinen ja onnellinen, tai no en nyt koko ajan, mutta paskoja päiviähä on joka suhteessa et toinenki ärsyttää yms. Tuntuu ettei vaan saisi herralla olla mitään tylsää tai paskaa, johtu se suhteesta tai ei.
Katsot suhdettasi kyllä aika omalaatuisesta näkökulmasta vaikka se tietyllä tavalla ymmärrettävää onkin. Elät "jos jokainen päivä olisi hyvä" elämää ihan kuten mieskin. Sinä ymmärrät että näin ei voi olla mutta silti katsot suhdettasi vain siitä näkökulmasta että mies on ihana ja hyvä aina silloin kuin teillä menee hyvin. Mutta kun teillä ei mene ollenkaan aina hyvin ja silloin mies ei todellakaan ole mikään unelmakumppani. Saldo ei siis ole todellisuudessa mitenkään plussan puolella vaikka kuinka niin haluaisit uskotella.
Ja onko sinulla jotain ihan todellista konkreettista syytä uskoa että tuo mies muuttuisi äkkiä radikaalisti niin että noita hyviä hetkiä olisi melkein aina ja huonoja tuskin koskaan? Epäilen että näin ei ole. Olet siis tyypillinen nainen joka haluaa uskoa että mies muuttu ja parantaa tapansa ja sitten kaikki on lopulta hyvin. Enteeksi jos sanon sen suoraan mutta näitä on nähty ihan liikaa ja niissä moni hyvä nainen hukkaa elämänsä ja samalla mahdollisuutensa löytää se mies jonka kanssa olisi ihan oikeasti helppo ja hyvä elää ilman jatkuvaa vuoristorataa. Sellaisiakin miehiä kun on ja ihan yllättävän paljon.
Mielestäni sanoin että joka suhteessa on paskojakin päiviä, ihan kumppanista riippumattomistakin syistä. Että toinenkin ärsyttää, kaikki ärsyttää. Eikä se silti tarkoita, että olisi huono suhde. Sitten on,asioita, jotka ärsyttää toisessa, mutta niistä pitäisi sanoa tai miettiä oliko nyt nii iso juttu oikeesti.
Mies on itsekin puhunut että juomiseen pitää tulla muutos ja taistelee viikonloppuja, et on selvin. Se varmasti voisi muuttaa asioita. Hän itse myönsi, että monesti on iloinen oikeasti vain kun on kännissä, tietää saavansa viinaa yms. Tuntuu vaan, että jatkuvasti pitäis tehdä jotain, että normaali arki on liian tylsää. Elämän pitäisi hänen mielestään olla vaan ruusunpunaista ja iloista.
Voi miten kamalaa lukea näitä juttuja. Kulutin itse yli 20 v elämästäni alkoholistin kanssa. Kaikkien kai täytyy tehdä omat virheensä. On se niin sääli.
"Mielestäni sanoin että joka suhteessa on paskojakin päiviä, ihan kumppanista riippumattomistakin syistä. Että toinenkin ärsyttää, kaikki ärsyttää. Eikä se silti tarkoita, että olisi huono suhde. Sitten on,asioita, jotka ärsyttää toisessa, mutta niistä pitäisi sanoa tai miettiä oliko nyt nii iso juttu oikeesti."
Jos nuo miehesi huonot puolet ovat vain pieniä ärsyttäviä asioita niin mikä sinulla silloin on edes ongelma? Alkuperäisestä kirjoituksesta kyllä saa sellaisen kuvan että elämänne on melkoista vuoristorataa jossa mies vähän väliä on sinut jättämässä ja lisäksi juo ihan liikaa. Ne eivät ole minusta mitään "joka suhteessa on paskojakin päiviä" juttuja vaan ihan oikeita ongelmia. Oikeassa hyvässä suhteessa huonoja päiviä on aina joskus hyvin harvoin, suurin osa elämästä on mukavaa ja helppoa. Ja noiden huonojenkin päivien koittaessa ei tarvitse pelä'tä toisen lähtevän lätkimään eikä katsella toisen kännisekoiluja.
Tunnistaisitkohan hyvän suhteen vaikka se nenäsi eteen laitettaisiin?
"Hän itse myönsi, että monesti on iloinen oikeasti vain kun on kännissä, tietää saavansa viinaa yms."
Melko varmoja alkoholistin merkkejä...
"Se varmasti voisi muuttaa asioita."
Onnea vain muutoksessa ja sen odotuksessa. Voi olla että saat odottaa kauan ja kuulla muutamankin lupauksen ennen kuin muutos tulee jos ikinä tulee.
Ja miksi mies edes haluaisi oikeasti muuttua? Hänhän se on sinua ollut jättämässä aina joka käänteessä ja sinä riiput mukana aina kun hän vähänkin vihjaisee ottavansa takaisin. Miksi siis hän muuttuisi koska sinä olet hänen kanssaa näköjään joka tapauksessa?
"Elämän pitäisi hänen mielestään olla vaan ruusunpunaista ja iloista."
Mutta se ei tule sitä koskaan olemaan. Onko hänellä siihen joku muu ratkaisu kuin viina? Jos ei ole niin viina ei taatusti jää pois. Eli jotain muuta oikeasti tärkeää pitäisi löytää elämän tyhjyyden täyttäjäksi ennen kuin on toivoa että joku muuttuu.
Tarkoitin noilla paskoilla päivillä, että niitä on,eikä kaikki arki voi olla aina sellaista romanttista elokuvaa, mikä tuntuu hänestä olevan realistinen käsite hyvälle suhteelle.
Mies on ilmaissut asiaan haluavan muutosta ja pitävän omaa dokausta ja sitä että kännissä oikeasti onnellinen, ongelmana ja myöntänyt, et on ongelma. Eivät monet pysty edes asiaa myöntämään. Eri paikkakunnilla asuminen on ongelma siinä mielessä etten voi olla enempää tukena ja keksiä raitista tekemistä. Kyllä itsekkin käytän alkoholia, mutta n. 2x kuussa ja kohtuudella. Surettaa katsoa toisen alamäkeä. Olen niitä harvoja, joilla on edes todenmukainen käsitys miehen juomisesta.
Enkä ole häntä aina avosylin takaisin ottanut. Hän saanut reissata pk seudulle luokseni ensin katsomaan miltä tuntuu. Saanut kuulla melkoisen tiukkaa tekstiä myös minulta. Aina sitten kuitenkin osannut minut lepyttää. Sanomalla että olin oikeassa ja viimeksi sanoi rakastavansa. Tunteet kun ei ole kertaakaa ehtinyt kuolla niin tahtonut antaa mahdollisuuden.