Olen 166/67,2 melkein 18 vuotias tyttönen. Minulla on kahden vuoden aikana paino noussut 15 kiloa ( suurin osa keskivartaloon) ja päätin pari viikkoa sitten aloittaa lenkkeilyn, reippaalla kävelyllä ja hölkkäämisellä. olen yrittäny monia eri laihdutus ruokavalioita ja olen aina sortunut herkuttelemaan, joten nyt olen syönyt kaksi lämmintä kotiruokaa päivässä myös, aamupalan, välipalan ja ilta palan ( puuroa, jukurttia, leipää, marjoja, hedelmiä) olen jättänyt alkoholin ja sipsit, karkit, popparit kaikki pois. pyrin liikkumaan 6 päivänä viikossa. Mutta tässä tämä itse kysymys onko mahdollista että kroppa kiinteytyy vaikka paino ei ole laskenut? vai kuvittelenko vain että jenkkakahvat/mahani oisi pienentynyt? toivottavasti joku saisi tästä teksistä tolkkua ja voisi kertoa minulle hyviä vinkkejä miten onnistuisin paremmin! :)
Hukassa
epätietoinen18
358
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On mahdollista.
Kehon lihakset kasvavat ja varastoivat nestettä, joten vaaka on monella tapaa harhaanjohtava väline edistyksen mittaamisessa.
Halpa keino seurata edistymistä on peili ja mittanauha.
Hyvä hyvä!
Toisekseen olet jättänyt nuo turvottavat ruoat/juomat pois, joten sellainen pöhötys on hävinnyt kehostasi :)