Moi. Haluaisin kuulla ajatuksia tilanteestani ja neuvoja siihen. Tiivistettynä ongelma on se, että muutamalla ystävälläni, jotka minulla on, on paljon ystäviä ja minulla vain heidät. Se aiheuttaa välillä pahaa mieltä, yksinäisyyttä yms. He ovat minun parhaimpia ystäviä eli en ole tilanteesa, jossa täytyisi sanoa ettei minulla ole ystäviä. On pari YSTÄVÄÄ ja muita kavereita, mutta koska he ovat minulle niin tärkeitä ja parhaimpia ystäviäni on välillä vaikeaa olla heille vain yksi monesta ystävästä eikä todellakaan se paras.
Yritän ajatella sen viisaan ajatuksen mukaisesti että täytyy olla kiitollinen kaikesta mitä saa ja mikä osuu kohdalle eikä haikailla koko ajan jotain lisää ja olla tyytymätön siihen mitä ei ole. Olenkin heistä syvästi kiitollinen! Onhan tämä niin paljon parempi tilanne kuin jos minulla ei olisi heitäkään.
Toiselle ystävälleni olen lähinnä työkaveri. tai töissä me ollaan tavattu ja ystävystytty kun huomattu viihtyvämme toistemme seurassa ja hän ilmeisesti huomannut pitävänsä minusta ja varmaan myös tarvitsevansa vanhojen ystäviensä lisäksi itselleen jonkun töistäkin. Onhan se sieltäkin hyvä olla edes yksi hyvä ystävä, joka ymmärtää paremmin ne jutut ja on mukana niissä. Ollaan tekemisissä paljon tietysti myös työasioiden ja -aikojen ulkopuolella, eihän se muuten ystävyyttä olisi. Jutellaan paljon ja tiedetään henk koht asioistakin tosi paljo, ei siinä mitään, mutta vapaa-ajalla tapaa tyyliin aina näitä vanhoja kavereita kun niitä ei töissä näe ja esim bilettämään lähtee aina niiden kanssa, ei taida tulla mieleenkään pyytää mua mukaan ulos. Vapaa-ajalla me tavataan aina rauhallisemmissa merkeissä jommankumman kotona tai leffassa/syömässä tms.
Toiselle ystävälleni olen lähinnä harrastuskaveri. Pelaamme samassa joukkueessa käsipalloa ja käymme yliopiston jumpissa. Niissä lähinnä näemme, lomilla tietysti enemmän ja kyllä nyt slloin tällöin muutenkin mutta treenit on niin usein että niissä lähinnä näkee ja se melkein riittääkin tälle ystävälleni. Näkee sitten vanhoja kavereitaan vapaa-ajalla, mua näkee tarpeeksi niissäkin...näin musta tuntuu. Itse haluaisin nähdä häntä enemmän ja useammin muuallakin kuin harrastuksissa. Sitten kun kysyy treenien jälkeen et mitäs meinaat tehdä niin "kaveri on tulossa käymään"..miksen minä ole se kaveri useammin? pari kertaa olen kyllä ollutkin...
Täytyy vaan varmaan olla kiitollinen että he ovat ylipäätään valinneet minut noista porukoista ja halunneet juuri minut kuitenkin ystäväkseen noista työ- ja harrastusporukoista ja luottaa siihen että pikkuhiljaa ehkä minusta tulee selvemmin osa heidän ystäväpiiriään. Olen kyllä tavannut heidän kummankin muita/parhaita ystäviään, minut on kutsuttu synttäreille yms illanviettoihin yksin erillisenä heidän perusystäväporukastaan mikä on ollut tosi hienoa. Ja minut on esitelty heidän vanhemmilleen myös ja he puhuvat minusta ihan etunimellä perheelleen ja muille kavereilleen eli eivät joudu enää selittelemään kuka piip ja mistä vaan muut tietävät minut, mikä kertoo kuitenkin aika paljon mielestäni. En voi sitten olla vain "joku jostain". Jos vanhemmille esitellään ja kutsutaan mukaan vanhaan ystäväporukkaan viettämään aikaa niin on mielestäni kyse pysyvämmästä tarkoituksesta. Olen toisen tuntenut kuitenkin vasta vuoden ja toisen kaksi vuotta että aika tuoreet ystävyydet kyseessä mutta kun omat vanhat kaverini ovat aika pitkälti jääneet niin näistä on tullut minulle niin tärkeitä mutta heillä on tosiaan niitä vanhoja kavereita ja erittäin hyviä sellaisia, jotka ovat heille minua tärkeämpiä. Että ehkä tuntemisajan puolestakaan ei voi vielä olettaa olevansa niin itsestäänselvä vaihtoehto, ajan kanssa. Ystävyyden muodostuminen vaatii aikaa ja nämä muut ovat tunteneet nä mun kaverit jotkut pineestä pitäen, jotkut kuitenkin vuosia kauemmin kuin minä. Olisihan se hullua jos ei se aika vaikuttaisi heidän merkitykseensä ystävilleni mitenkään. Eli täytyy vaan tehdä joka tilanteessa selväksi, että haluan olla ystävä ja aion pysyä tässä ja luoda hetki hetkeltä pidempää ystävyyttä. Kai se ajallaan kehittyy siihen missä nämä vanhat kaverit nyt on.
Suuri kiitos jos joku luki loppuun.
Yritän ajatella sen viisaan ajatuksen mukaisesti että täytyy olla kiitollinen kaikesta mitä saa ja mikä osuu kohdalle eikä haikailla koko ajan jotain lisää ja olla tyytymätön siihen mitä ei ole. Olenkin heistä syvästi kiitollinen! Onhan tämä niin paljon parempi tilanne kuin jos minulla ei olisi heitäkään.
Toiselle ystävälleni olen lähinnä työkaveri. tai töissä me ollaan tavattu ja ystävystytty kun huomattu viihtyvämme toistemme seurassa ja hän ilmeisesti huomannut pitävänsä minusta ja varmaan myös tarvitsevansa vanhojen ystäviensä lisäksi itselleen jonkun töistäkin. Onhan se sieltäkin hyvä olla edes yksi hyvä ystävä, joka ymmärtää paremmin ne jutut ja on mukana niissä. Ollaan tekemisissä paljon tietysti myös työasioiden ja -aikojen ulkopuolella, eihän se muuten ystävyyttä olisi. Jutellaan paljon ja tiedetään henk koht asioistakin tosi paljo, ei siinä mitään, mutta vapaa-ajalla tapaa tyyliin aina näitä vanhoja kavereita kun niitä ei töissä näe ja esim bilettämään lähtee aina niiden kanssa, ei taida tulla mieleenkään pyytää mua mukaan ulos. Vapaa-ajalla me tavataan aina rauhallisemmissa merkeissä jommankumman kotona tai leffassa/syömässä tms.
Toiselle ystävälleni olen lähinnä harrastuskaveri. Pelaamme samassa joukkueessa käsipalloa ja käymme yliopiston jumpissa. Niissä lähinnä näemme, lomilla tietysti enemmän ja kyllä nyt slloin tällöin muutenkin mutta treenit on niin usein että niissä lähinnä näkee ja se melkein riittääkin tälle ystävälleni. Näkee sitten vanhoja kavereitaan vapaa-ajalla, mua näkee tarpeeksi niissäkin...näin musta tuntuu. Itse haluaisin nähdä häntä enemmän ja useammin muuallakin kuin harrastuksissa. Sitten kun kysyy treenien jälkeen et mitäs meinaat tehdä niin "kaveri on tulossa käymään"..miksen minä ole se kaveri useammin? pari kertaa olen kyllä ollutkin...
Täytyy vaan varmaan olla kiitollinen että he ovat ylipäätään valinneet minut noista porukoista ja halunneet juuri minut kuitenkin ystäväkseen noista työ- ja harrastusporukoista ja luottaa siihen että pikkuhiljaa ehkä minusta tulee selvemmin osa heidän ystäväpiiriään. Olen kyllä tavannut heidän kummankin muita/parhaita ystäviään, minut on kutsuttu synttäreille yms illanviettoihin yksin erillisenä heidän perusystäväporukastaan mikä on ollut tosi hienoa. Ja minut on esitelty heidän vanhemmilleen myös ja he puhuvat minusta ihan etunimellä perheelleen ja muille kavereilleen eli eivät joudu enää selittelemään kuka piip ja mistä vaan muut tietävät minut, mikä kertoo kuitenkin aika paljon mielestäni. En voi sitten olla vain "joku jostain". Jos vanhemmille esitellään ja kutsutaan mukaan vanhaan ystäväporukkaan viettämään aikaa niin on mielestäni kyse pysyvämmästä tarkoituksesta. Olen toisen tuntenut kuitenkin vasta vuoden ja toisen kaksi vuotta että aika tuoreet ystävyydet kyseessä mutta kun omat vanhat kaverini ovat aika pitkälti jääneet niin näistä on tullut minulle niin tärkeitä mutta heillä on tosiaan niitä vanhoja kavereita ja erittäin hyviä sellaisia, jotka ovat heille minua tärkeämpiä. Että ehkä tuntemisajan puolestakaan ei voi vielä olettaa olevansa niin itsestäänselvä vaihtoehto, ajan kanssa. Ystävyyden muodostuminen vaatii aikaa ja nämä muut ovat tunteneet nä mun kaverit jotkut pineestä pitäen, jotkut kuitenkin vuosia kauemmin kuin minä. Olisihan se hullua jos ei se aika vaikuttaisi heidän merkitykseensä ystävilleni mitenkään. Eli täytyy vaan tehdä joka tilanteessa selväksi, että haluan olla ystävä ja aion pysyä tässä ja luoda hetki hetkeltä pidempää ystävyyttä. Kai se ajallaan kehittyy siihen missä nämä vanhat kaverit nyt on.
Suuri kiitos jos joku luki loppuun.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Laita mailiosotteesi jos haluat ystävän tai seuraa lisää. Mulla ainakin on aikaa ihan liikaakin ittekseni:-) Olen totuttautunutkin tilanteeseen jotenkin iän myötä vaikka nuori olenkin.
Ei pidä tyytyä vähempään jos voi saada enemmän:-)
Tuo tilanne johtuu ihan siitä mitä itekin pohdiskelet, ystävilläsi on vanhoja ystäviä pidemmältä ajalta ja sinä olet tuntenut ystäväsi vain muutaman vuoden. Aika on näissä ystävyyssuhteissa se, mikä ne hitsaa yhteen. Siksi nämä alkuperäiset kaverit ovat yleensä vahvemmassa asemassa, eikä sille asialle oikein voi eikä kannata tehdä mitään. Itse ajattelen että suurin osa ihmisistä tarvitsee ja pystyy käsitellä tietyn määrän ystävyyttä. Jos hyviä ystäviä on jo riittävästi, ei uusia syvällisempiä synny helposti, ja silloin uudet kaverisuhteet voivat jäädä hieman pinnallisemmiksi. Ehkä jotain tällaistakin voisi olla taustalla. Hyviä ystäviä tuntuu olevan vaikea löytää aikuisiällä. Mutta jos sinua lohduttaa, niin olen pitkään kärsinyt samasta asiasta. Nykyisin olen yrittänyt olla murehtimatta siitä. Kannattaa tosiaan olla tyytyväinen siihen, että sulla kuitenkin on ystäviä. On niin paljon yksinäisiäkin ihmisiä.