Pitkä tarina; takana 2 v yhdessäolo. Ensimmäinen puoli vuotta meni rakastumishuumassa ja suurilta osin hyvin! Pikkuhiljaa ongelmat alkoivat; riidat väkivalta lisääntynyt juominen molemmilla sekä mustasukkaisuus . Mies kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja on ennaltaarvaamaton. Alan pelkäämään miestäni mutta uskon että se on ohimenevää. Syyt riitoihin ovat aina minussa joko nalkutan liikaa tai puhun liikaa tai vaadin huomiota liikaa häneltä . Mitään ed mainituista en koe tehneeni, yritin keskustella jotta riidat olisi loppuneet kun asioista olisi puhuttu ja selvitetty mutta ei koskaan en saanut kaikua. Sitten alkoi reissut. Riidan päätteeksi mies hävisi omille teilleen yleensä viikonlopuksi ja palasi kotiin kun viina ei enää maistunut . Epäili minua pettämisestä vaikka itkun ja istuin kotona ja odotin kotiin. Sisimmässä en usko hänenkään minua pettäneen mutta varma en täysin voi olla! Annoin anteeksi reissut vaikka niitä alkoi tulla kerran kuukauteen. Minä olin syypää aina! Silti halusin uskoa parempaa tyhmä kun olin. Asumme hänen asunnossa ja kerta toisensa jälkeen hän heitti minua ulos asunnosta otti avaimet ja pyysi sitten takaisin ja minä tulin! Hetken aikaa jälleen hyvin. Viime aikoina tätä samaa jatkunut kunnes viikko sitten mies jälleen huusi ja riehui ettei jaksa enää... Olin pyytänyt rauhassa riidan aikana että puhutaan ja lopetetaan tappelu mutta ei..minun olisi pitänyt olla hiljaa ja antaa hänelle tilaa hengittää ja olla rauhassa!!! Vaikka suhde kaipaisi eniten keskustelua , läheisyyttä sekä kunnioitusta ei sillä ollut tälle miehelle mitään merkitystä . Kovasti väitti rakastavan silti jne ... Ja viikko sitten Sanoi haluavansa erota. Otti kamat ja lähti. Jäin itkemään ja Anelin takaisin . Eu tullut kuin parin yön päästä . Taas syy minussa... Anelemisien jälkeen sanoi että voidaan koittaa katsella vielä mutta kihlasormuksia ei oteta käyttöön. Olin surusta turta ja suostuin kunhan saan hänet takas. Ihana osannut olla välillä ja koen kovasti rakastani häntä vaikka selkeästi on narsisti ja paha sellainen. Viime päivät mennyt sekavissa fiiliksissä kun en uskalla aloittaa keskustelua enkä osaa sanoa mitään kun pelkään että taas jättää ja lähtee. Ihmiselämää tää ei ole sen nyt kaikki ymmärtää mutten minä itse. Sokeasti rakastan annan kohdella kuin paskarättiä mutta mitäpä tässä valitan kun en irti osaa päästää itse. Seksi sujunut aina loistavasti ja välillä ihanat hetket ja ajanjaksot kai mua tässä yhä pitää ja usko parempaan... Kunnes kuolema meidät erottaa?! En tiedä toiv ei kuitenkaan.. Olen ehdottanut pariterapiaa mutta ei ehdi kun kiireitä aina, eli ei haluja edes yrittää. Eniten mietityttää miksi mies sitten haluaa olla suhteessa ja väittää rakastavansa jos olen niin kauhea kuin sanoo ja hakkaa hiljaiseksi kun en osaa olla puhumatta jne! Huh shokki päällä kai kosk ajatus ei kovin juokse nyt ja tekstini on vaikeasti luettavaa mutta kirjoittaminen helpotti kiitos jos joku jaksaisi vastata ja antaa neuvoja tai muuta.
Väsynyt elämään
Toosadtosaygoodbye
7262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lisäys vielä että olen sittemmin tullut Mustasukkaiseksi kun kotona läheisyys ja hulluus loppunut kokonaan. Koittanut ajatella järkevästi mutta riitojen aikana omat tunteet kuohuvat myös ja toisaalta hyväkin että edes tunnen jotain. Välillä vihaan itseäni ja häntä miksi elämä mennyt tähän pisteeseen ...
Siis ei hulluus vaan hellyys;)
Siis ei hulluus vaan hellyys;)
"Mies kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja on ennaltaarvaamaton. Alan pelkäämään miestäni mutta uskon että se on ohimenevää"
Stop there! Siis jos mies vaikuttaa väkivaltaiselta niin älä yritä selitellä itsellesi "menee ohi" tai "kyllä mä sen koulutan!" vaan lähde pois, heti!!!
Ei voi muuta sanoo, ku että lähde suhteesta heti, jos yhtään itsestäs välität.
Itse olin tuollaisessa suhteessa ihan liian kauan ja koville otti loppu aikana.
Lopulta tajusin jättää miehen. aikani siitäkin huolimatta itkin ja rakastan edellen, mutta kaikkien kannalta on perempi pysyä erillään. Mikään ei tulisi muuttumaan ja väkivalta vain pahenee ajan kanssa.
Ja vielä lisäys. Voimia kovasti mitä ikinä päätäkin. Rankkaa on tekipä miten tahansa.
Te kumpikin olette hyvin, hyvin sairaita ja kuten vanha sanonta "ryhmässä tyhmyys tiivistyy" , pitää tässäkin paikkansa.
Jos kummallakaan on enää yhtä ainutta järjen molekyyliä enää tallella, hän haluaa muuttaa toisesta niin kauas kuin mahdollista. Kumpi vain, aivan sama.
Kumpikin tarvitsee omaa rauhaa, ei tuollaista mieletontä repimistä ja riehumista. Et sinä eikä mies.
Teidän pitäisi muuttaa erilleen jo eilen. Miestäsi en voi neuvoa, mutta sinulle: koska näytät olevan sinulle ei-sopivien miesten mangneetti, oletko koskaan ajatellut asua ykin ja jättää miehet rauhaan? Ystäviä ja puhekavereitä täytyy olla, mutta älä tunge itseäsi kenenkään kotiin asumaan tai raahaa ketään omaan (tulevaan) kotiisi!!!!!