Vitsit.. taas on mietitty ja pähkäilty puoli yötä...
Mulla on tavallaan todella ihana mies. Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta. Hän on kivannäköinen, ahkera, tekee remontteja kotona ja vähän kotitöitäkin, mutta....
Hän on aina ollut minun kanssani aika vähäsanainen, mutta viimeiset 6 vuotta on ollut tooodella hiljaista. Kun esim kysyn päivästä tai lapsista tai jotain tai oikestaan ihan mitä vaan, en saa mitään vastausta. Jos satun kysymään uudestaan hän katsoo minua "kuin tyhmää" ja sanoo: "mitä kyselet turhia, kai sun pitäis tietää"?
-Mitä v*****, pitäiskö mun oikeesti lukea mieheni ajatuksia?? Kristallipalloni taitaa olla epäkunnossa..
Meillä on 4 yhteistä lasta ja 1 mun edellisestä suhteesta. Nää 4 omaa saa isältään joskus asiallista kohtelua, joskus pelkkää raivoomista/ huutamista.
Mut tää vanhin, voi luoja. 2 vuoteen miehen ja tän esikoisen välit on ollu ihan p***'*:stä. Siis ei mitään kuin pelkkää vähättelyä ja raivoomista. Ja vielä yleensä niin, että mies syyllistää mua oikein huolella.
Esim. nyt ollaan vähän tehty kotiimme lisää huoneita, ja muutimme osan lapsista uusiin huoneisiin. Minä siirsin myös tämän esikoisen tavarat eilen uuteen huoneeseen ja illalla kun mies huomasi edellisestä huoneesta sängyn hävinneen, päivän ainoa häneltä kuulemani sana oli -"mitä v****a, mihin toi sänky on viety, se tyttö ei v***** todellakaan muuta niihin huoneisiin!!! Saat uskoo sen!!!" Pitkä raivoo täynnä oleva katse ja poistuminen takavasemmalle.
Oon aika ajoin miettinyt pois muuttamista. Tää on vain niin turhauttavaa. Mä tykkäisin jutella, vaikka ihan vaan niitä näitä. Tykkäisin käydä kylässä , mutta mies ei, joten ei käydä missän ainakaan yhdessä. Minä kyllä käyn lasten kanssa, mutta mies ei koskaan lähde mukaan. Tämän kesän lomareissunkin tein yksin lasten kanssa, koska muuten oltaisiin vaan oltu kotona. En saa käydä iltaisin missään, koska voin vaikka vahingossa tavata jonkun. Vuosi sitten kävin kahden naispuolisen ystäväni kanssa ravintolassa ja tulin kotiin kahden aikaan yöllä. N. 10 minuuttia aiemmin mieheni oli soittanut "aiotko tulla ollenkaan kotiin". Tästä seurasi 9 päivän olet mulle ilmaa mökötys. Jonka jälkeen mieheni tivasi ettenkö voisi aina vain olla kotona...?
Lasten takia mä kai aina jään, sitä jotenkin miettii lasten tarpeita aina ensin ja vasta sitten omia. Paha on olla, mutta päätöstä lähtemisestä on Niiin vaikea tehdä.
Mulla on tavallaan todella ihana mies. Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta. Hän on kivannäköinen, ahkera, tekee remontteja kotona ja vähän kotitöitäkin, mutta....
Hän on aina ollut minun kanssani aika vähäsanainen, mutta viimeiset 6 vuotta on ollut tooodella hiljaista. Kun esim kysyn päivästä tai lapsista tai jotain tai oikestaan ihan mitä vaan, en saa mitään vastausta. Jos satun kysymään uudestaan hän katsoo minua "kuin tyhmää" ja sanoo: "mitä kyselet turhia, kai sun pitäis tietää"?
-Mitä v*****, pitäiskö mun oikeesti lukea mieheni ajatuksia?? Kristallipalloni taitaa olla epäkunnossa..
Meillä on 4 yhteistä lasta ja 1 mun edellisestä suhteesta. Nää 4 omaa saa isältään joskus asiallista kohtelua, joskus pelkkää raivoomista/ huutamista.
Mut tää vanhin, voi luoja. 2 vuoteen miehen ja tän esikoisen välit on ollu ihan p***'*:stä. Siis ei mitään kuin pelkkää vähättelyä ja raivoomista. Ja vielä yleensä niin, että mies syyllistää mua oikein huolella.
Esim. nyt ollaan vähän tehty kotiimme lisää huoneita, ja muutimme osan lapsista uusiin huoneisiin. Minä siirsin myös tämän esikoisen tavarat eilen uuteen huoneeseen ja illalla kun mies huomasi edellisestä huoneesta sängyn hävinneen, päivän ainoa häneltä kuulemani sana oli -"mitä v****a, mihin toi sänky on viety, se tyttö ei v***** todellakaan muuta niihin huoneisiin!!! Saat uskoo sen!!!" Pitkä raivoo täynnä oleva katse ja poistuminen takavasemmalle.
Oon aika ajoin miettinyt pois muuttamista. Tää on vain niin turhauttavaa. Mä tykkäisin jutella, vaikka ihan vaan niitä näitä. Tykkäisin käydä kylässä , mutta mies ei, joten ei käydä missän ainakaan yhdessä. Minä kyllä käyn lasten kanssa, mutta mies ei koskaan lähde mukaan. Tämän kesän lomareissunkin tein yksin lasten kanssa, koska muuten oltaisiin vaan oltu kotona. En saa käydä iltaisin missään, koska voin vaikka vahingossa tavata jonkun. Vuosi sitten kävin kahden naispuolisen ystäväni kanssa ravintolassa ja tulin kotiin kahden aikaan yöllä. N. 10 minuuttia aiemmin mieheni oli soittanut "aiotko tulla ollenkaan kotiin". Tästä seurasi 9 päivän olet mulle ilmaa mökötys. Jonka jälkeen mieheni tivasi ettenkö voisi aina vain olla kotona...?
Lasten takia mä kai aina jään, sitä jotenkin miettii lasten tarpeita aina ensin ja vasta sitten omia. Paha on olla, mutta päätöstä lähtemisestä on Niiin vaikea tehdä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
itse olen elänyt tälläseessä perheessä kun olin edellisestä avioliitosta. elämäni kusi niin pahasti etten halunnut enää kotiin, joten MINUA syytettiin kun minut huostaanotettiin, MINÄ olin tehnyt väärin. kukaan ei minua kuunnellut, edes äiti. tänä päivänä olen vielä katkera sille miehelle. yritän tässä sanoa että lapsi kärsii huonoista väleistä isä- tai äitipuolensa kanssa.
Äitini ei vieläkään usko, että miehensä tosiaan olisi joskus lukinnut minut mm. ulos pakkaseen tai huoneeseeni 8 tunniksi ihan vain siksi, ettei jaksanut kattella mua.
Siinäpä sulle purtavaa. varmistathan, että tilanne on hallussa. :)
Ja siis sun miehelläs ja äidin miehellä on sama ongelma, hermostuu herkästi ja hyvin vähäsanainen. En silti sano missään tapauksessa, että miehesi voisi niin tehdä, kuin mulle on tehty.
ps. anteeks sekava teksti, oon väsynyt. :)
Lähde jo, hyvä ihminen! Ei epäterveeseen parisuhteeseen kannata jäädä. Tilanne muistuttaa kovin paljon ystäväni tilannetta, jossa roolit ovat kylläkin toisinpäin. Mitä nopeammin teet päätöksen itsenäisestä elämästä, sitä nopeammin voit saavuttaa tasapainoisen tilan ja kenties vielä mahdollisuuden onneen jonkun toisen miehen kanssa!
kiitos catezify kommentistasi.... kyllä meillä tuo esikoinen kovastikin kärsii tilanteesta ja olen siihen apujakin hakenut.
Meillä tuo "väkivalta" on vain henkistä , vaikka se ei kyllä ole sittenkään helpompi.
Ja itsekin olen avioero perheestä ja myös isäpuoleni oli tuolilla päähän heittelijä. Aidilleni asia selvis oikeesti vasta kun mulla oli jo 3 omaa lasta ja äidilleni ja tälle isäpuolelle tuli ero.
ja KS :Taidan olla päätökseni suhteen jatkumisesta jo tehnyt. Milloin sitten muutan pois on ajan kysymys. Tänään vaihdan oman sänkyni paikan :))
"kenties vielä mahdollisuuden onneen jonkun toisen miehen kanssa!"
Onnea on jo löytynyt kahden miehen kanssa viiden lapsen edestä. En nyt miettisi miesasioita vaan lapsiasioita.
Olisiko ero parempi lapsille?
Miksi teit lapsia miehen kanssa joka on ääliö, ei osaa puhua ja kohtelee sua arvottomasti?
Kyllä meilläkin on asiat ollu joskus ihan hyvin. Oon saanut kukkia ja lahjoja. Viimeisen lapsen jälkeen, nämä mustasukkaisuudet yms... jutut vain on pahasti kärjistyneet, vaikka mitään syytä ei todellakaan ole ollut.
Jos olisin aikoinani tiennyt miehen muuttuvan tollaiseksi kuin on, en todellakaan olisi lapsia tehnyt.... Se kristallipallo kun ei vaan silloinkaan toiminut .
Nämä lapset on kuitenkin Jokainen ihania lapsia, enkä niitä vaihtais /antais pois. Enkä kadu, että heidät olen maailmaan saattanut♥
No eipä mielessäkään käynyt , että heti lähtisin uutta miestä metsästämään. Ihan rauhassa kun saisi vaan olla pelkäämättä hetken, olis ihan kiva.
En tiedä onko ero kaikkien lasten kannalta parempi vaihtoehto. Mutta tässä tilanteessa ainakin osa kärsii, joskus enemmän joskus vähemmän.
Itse yritän luovia molemminpuolin.