Sadisti työtoverina - piinaa seksillä

Samassa huoneessa kanssani istuva nuori naispuolinen työtoveri on ottanut asiakseen kiusata minua päivittäin. Hän on poikkeuksellisen kaunis, mutta ilmeisen tunteeton nainen, joka nauttii kokemattomuudestani ja nöyryyttämisestäni. Istumme siis samassa huoneessa. Hän pukeutuu viettelevästi ja tarkkailee, miten reagoin hänen vartaloonsa. Usein hän tekee tikusta asiaa ja tunkee työpisteeni viereen, vain saadakseen minut hämilleen.

Minusta on äärimmäisen nöyryyttävää, kun hän kiehnää vieressäni ja tarkkailee samalla sivusilmin haarojani, ilmeisesti arvaillen erektioni astetta. Usein poistun naama punaisena paikalta ja tungen itseni miesten vessaan, huuhdellakseni naamani ja saadakseni hetken rauhan itselleni. Tullessani takaisin työpisteeseeni, välillä jopa itkettyneen näköisenä, naisen kasvoilta loistaa aito voitonriemu ja vahingonilo.

En kehtaa puhua tästä kenellekään. Kuulun seurakuntaan, mutta en uskalla ottaa asiaa esille seurakunnan vanhinten kanssa. Olisiko jollain ystävällisellä, elämää enemmän kokeneella ihmisellä jakaa minulle hyviä neuvoja ? - Kiitos.

Ai niin, en kaipaa kannustusta mihinkään työpaikaromansseihin, olen onnellisessa seurustelushteessa samanhenkisen naisystäväni kanssa. (En kehtaa puhua asiasta hänenkään kanssaan.)
24793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei muuta kun melaa mekkoon

Äänestä

provo

Äänestä
  • Kunpa olisikin "provo", sillä tarvitsen kipeästi apua tai ainakin hyviä neuvoja. Minulla on hyvä työpaikka, enkä haluaisi luopua siitä. Lisäksi pelkään itseäni, tunteeni vellovat laidasta laitaan, suuttumuksesta ja raivosta kaipuuseen ja himoon. Pelkään pilaavani seurustelusuhteeni, itsekunniotukseni ja koko elämäni, myös kuolemanjälkeisen. Auttakaa, jos osaatte!

    Äänestä

Tuolla ihastuminen palstalla on lähes samanlainen viesti!!!

Äänestä
  • Niin on ja se on myös minun kirjoittamani. Olen pahoillani ja pyydän anteeksi jos häiritsen jotakin. Anteeksi vielä kerran.

    Äänestä

Ihmettelinkin, mitä sä siellä vessassa aina ravaat ja palaat naama punaisena! :)

Äänestä

Epäilin, jo että olet seksiaddikti ja käyt siellä yhtenään näppäilemässä fagottia.

Äänestä

En usko, että olet HÄN, vaikka niin kirjoitat. Jos olisit, niin haluaisin vain sanoa Sinulle tämän:

Olen sydämeni ja sieluni syvyydestä pahoillani siitä, että en pysty pitämään katsettani erossa sinusta, kun tulet työpaikalla viereeni, liian lähelle. Tiedät itsekin, että olet kaunis, liian kaunis. Pyydän nöyrimmästi, että et enää käytä ulkonäköäsi ja minun hätääni hyväksesi ja lopetat "leikkisi" ja muutat käytöstäsi. Anteeksi vielä kerran, että en ole voimakkaampi, enkä pysty vastustamaan Sinua.

Haluan pyytää anteeksi myös kaikilta tämän ketjun lukijoilta, toivottavasti teitä hävettää tällä hetkellä vähemmän kuin minua. En tiedä, miksi olen tuonut ongelmani teidän eteenne, ehkä en tiedä minne muuallekaan voin ne viedä.

Anteeksi vielä kerran.

- Mikko

Äänestä

Pyydän myös anteeksi sitä, että olen nimittänyt Sinua tämän ketjun avauksessa sadistiksi. Olen hyvin yksinkertainen ja vilpitön ihminen, enkä tunne omia rajojani, mutta en halua loukata ketään.

Anteeksi vielä uudelleen.

- Mikko

Äänestä

Kyllä voisit minua panna, mutta epäilen sinulla olevan yhtä pieni pili kuin itsetuntosi.

Äänestä

Valaise vähän millä alalla työskentelet..? Etten vain olisi minä? En kyllä mielestäni Mikko katsele sinun haaroväliäsi vaan silmiäsi.

Äänestä

Sulla on sairas fantasia.

Haluat että se käskee sut ottamaan housut pois ja sitten osoittaa pientä mulkkuasi sormellaan ivallisesti nauraen.

lisäksi haluaisit että hän runkkaisi pinseteillä mikropenistäsi ja sitten tekisi vielä niin vittumaisesti että lopettaisi sen kesken kaiken ja kävelisi pois.

oot jotenkin vialla päästäsi kun fantasioit tollaisesta nöyryytyspornosta.

miksi joku olisi kiinnostunut kaltaisestasi taviksesta ?

ole ruma tavis, älykkyysosamääräsi on naurettavan alhainen ja olet autistisen kömpelö tyylitajuton kehitysvammainen.

Äänestä

Juttele ehdottomasti tyttökaverisi kanssa ja muuten kuulutko johonkin liittoon? Saat oikeudellista apua varmasti ja voin vannoa, et toi ämmä jättää sut rauhaan viimeistään, kun ammattiliittosi lakimies ottaa yhteyttä työnantajaasi.

Sanoit olevasi uskossa. Tiedät varmasti sanomattakin kuinka Helvetin Herraa kiukuttaa jokainen joka on uudelleen syntynyt Jeesuksessa Kristuksessa ja on Pyytänyt Kolmiyhteistä Jumalaa ottamaan syntitaakan harteilta pois. Tuo nainen vaikuttaa kertomuksesi perusteella syöjättäreltä joka on lähetetty koettelemaan uskoasi!

Usko pois en pilkkaa tai ole susi "lammasten" vaatteissa.

Äänestä

Hahahaaaaaaa.....tässäkin ketjussa ei kirjoittele kuin yksin eräs idiootti Tuuli- Leikkii ässää ja leikkii ärrää....ketähän toikin poloinen oikein esittää ja mitä tuolla käyttäytymisellään yrittää viestittää-- Säälittävä elukka!

Äänestä
  • Olisi mielenkiintoista tietää kuka tuo kuuluisa Tuuli on, joka kerkiää kuulemma kirjoitella täällä erinäisillä palstoilla ilman nimimerkkiä? Itse en ainakaan tunnistaisi hänen kirjoituksiaan lukuisista muista nimettömistä kirjoituksista.

    Äänestä

Niin ikävältä kuin minusta tuntuukin, sinun kirjoituksessasi saattaa sisältää totuuden, tai se on ainakin oikean suuntainen.

"Joh 8: 32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

Tämän ketjun kommenttien kannustamana otin ongelmani esiin työpaikalla henkilön kanssa, jota pidän ystävänäni. Näköjään kysymyksessä on useampi asia, joista monet henkilöt työpaikallani tuntuvat olevan selvillä, minua lukuunottamatta. Asia on kyllä ollut tiedossa, mutta siihen ei ole haluttu puuttua.

Olen tämän naispuolisen työtoverini kanssa työpari ja meidän pitäisi työskennellä yhdessä. Nainen on firmassa minua vanhempi työntekijä ja hän on meidän kahden hengen työryhmämme "teamleader" tai "senior member." Häntä pidetään erittäin älykkäänä, luotettavana ja hyvänä työntekijänä.Minä olen ollut firmassa vasta keväästä lähtien ja minut valittiin yli 200 hakijan joukosta. Naispuolinen työtoverini oli mukana valitsemassa minua ja nosti minut tavallaan esiin joukosta, eli siis sai mitä halusi työtoverikseen. (Jos joku minut tästä tunnistaa, niin tunnistakoon. Totuus on tekevä minut vapaaksi.)

Oikeastaan "kiusaaminen" alkoi vasta alkukesästä ja se liittyy ristiin, jota olen pitänyt kaulassani. Yleensä se on ollut vaatteiden alla, mutta nyt se sattui olemaan esillä T-paidan päällä. Naispuolinen työtoverini kiinnitti siihen huomiota ja tuli istumaan työpöytäni reunalle, kosketti ristiä ja sanoi sitä kauniiksi. Sen jälkeen hän alkoi kysellä taustastani ja kerroin kuuluvani seurakuntaan, josta hän tuntui olevan kiinnostunut.

Eilisen keskustelun perusteella työpaikaikalla olevan ystäväni kanssa tieto tästä taustanii on tullut nopeasti laajemmalti tunnetuksi firmassa ja sitä tunnutaan pidettävän yleisesti ongelmana. Naispuolinen työtoverini on esimieheni luottohenkilö ja aivan erityinen ystävä, luulen että hän on keskustellut asiasta ja saanut jonkinlaisen hiljeisen "siunauksen" kiusaamiselleen. Ystäväni kertoi myös, että työtoverini oli kehunut jossain pienemmässä piirissä, että hän kykenee persoonallisuutensa, viehätysvoimansa ja älykkyytensä avulla ohjaamaan minut pois seurakunnan piiristä. (Kyllä, tämä tuntuu minustakin uskomattomalta.) En tiedä, mitä ajatella. En usko, että voin keskustella asiasta esimerkiksi esimieheni kanssa, luulen että en tule hyväksytyksi firmassa ja "kiusaamiselle" on olemassa jonkinlainen hiljainen suostumus.

Näissä ajatuksissa.

- Mikko

Äänestä

Huomenta!

Oikeasti jos haluat säilyttää edes mielenterveytesi rippeet, niin punnitset mielessäsi & ystäviesi kesken tilanteen ja teet ratkaisusi. Kyseessä on kuitenkin seksuaalinen ahdistelu jota ei nykypäivänä kuitata parilla anteeksipyynnöllä. Olen itsekin miehenä saanut rahallista korvausta kokemastani vääryydestä. Sain 6kk palkkaa vastaavan summan. Liittoni lakimies AKT neuvotteli tuon korvaussumman ja kiitos kahden työkaverini jotka kertoivat kaiken pomostani tämä henkilö sai siirron toisiin tehtäviin.

Mikäli et halua kulkea tätä polkua niin mieti oikeasti vaihtoehtojasi. Miten olisi työ ulkomailla. Sukulaiseni oli 8 vuotta töissä Isossa-Britanniassa. Palkka ja ns. Living Allowances moninkertaiset Suomeen verrattuna. Bioanalyytikko eli labrahoitajan alkupalkka yli 36000 puntaa vuodessa ja Living Allowance yli 5000 vuodessa. Mietin itsekin mm. tätä vaihtoehtoa.

Jaksamista sulle..

Äänestä

Kamala tilanne! Varmasti osaltaan houkutteleva ja imarteleva, mutta voin vaan kuvitella miten inhottavaa se sinulle on, kun on suhteessakin vielä ja seurakunnassa/uskovainen. Jollekin toiselle miehelle tuo varmasti olisi lottovoitto.

Mitä jos ottaisit tämän asian esille ihan suoraan tuon naisen kanssa joko puhuen tai vaikka sähköpostilla? Kerrot asiallisesti mutta suoraan että arvostat häntä työtoverina kaikin tavoin mutta hän tekee olosi vaikeaksi. Ei tuo ole reilua.
Seksuaalinen ahdistelu on ihan yhtä vakava asia, vaikka olisi kuinka hemaisevan naisen tekemää. Naisetkin osaa olla ällöttäviä ahdistelijoita siinä missä miehetkin.

Älä anna kohdella itseäsi näin! Ja jos asia ei selviä, keskustelet häntä ylemmän ihmisen kanssa.

Äänestä
  • Kiitos rohkaisusta ja tuesta, nimimerkki =nainen=.

    Eilen minua auttoi syvällinen keskustelu ja itku henkilön kanssa kanssa, joka käytti ensimmäistä kertaa elämässäni ammattimaista lähestymistapaa ongelmiini. Se että hän sattuu olemaan psykiatri, ei merkinnyt juuri mitään keskustelussamme, mutta silti hänestä oli minulle arvokas apu. Keskustelumme lopussa hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Mikko, ymmärrätkö, että sinä olet rakastunut työtoveriisi?”

    Myös ensimmäistä kertaa elämässäni olen myöntynyt käyttämään masennuslääkettä lyhyen jakson ajan. Enkä tunne enää tarvetta ponnistella ylläpitääkseni reippaan roolia työpaikallani. Mieleni tekee huutaa ja painua maan sisään, vaikka seuraavaan työpäivään, maanantaihin, on jäljellä vielä kaksi tuntia. Enkä osaa edelleenkään kertoa ystävilleni, miksi olen niin kalpea ja poissaoleva ja puhun heille hammasta purren ja itkua pidätellen.

    Pyydän vielä uudelleen anteeksi, jos joku ärsyyntyy kirjoittelustani.

    - Mikko

    Äänestä

  • Mikko työpaikalta kirjoitti:

    Kiitos rohkaisusta ja tuesta, nimimerkki =nainen=.

    Mutta oletko tosiaan rakastunut tuohon naiseen? Edellisistä kirjoituksistasi en ainakaan saanut sellaista käsitystä.

    Äänestä

  • mies täältä. kirjoitti:

    Mutta oletko tosiaan rakastunut tuohon naiseen? Edellisistä kirjoituksistasi en ainakaan saanut sellaista käsitystä.

    Rakkaus vai rakastuminen?

    Todellinen rakkaus on minun maailmassani aivan eri asia kuin rakastuminen. Enkä missään tapauksessa rakasta tätä työtoveriani, päinvastoin. Olen mahdollisesti rakastunut hänen häneen fyysisesti, sillä hän on onnistunut rakastuttamaan minut itseensä, omilla tempuillaan. Mikäli minulla ei olisi mitään tunteita häntä kohtaan, ei suhteeni häneen tuntuisi näin mahdottomalta.

    En hyväksy työtoverini käytöstä, enkä kykene pitämään hänestä ihmisenä, rakastamisesta puhumattakaan. Oikea rakkaus on päätös, halua rakastaa ja hyväksyä oma kumppani sellaisenaan kuin hän on. Rakastuminen kertoo vain kiinnostuksesta,intohimosta, fyysisestä halusta tai kaipauksesta, ei todellisesta rakkaudesta.

    Näin ainakin toivon sen olevan.

    Minäkin ajattelen suunnilleen noin rakastamisesta ja rakastumisesta.
    Tunnet fyysistä vetoa tuohon naiseen, koska hänen käyttäytymisensä on saanut hormonisi liikkeelle. Hän lienee asetettu tiellesi kompastuskiveksi, johon paholainen toivoo sinun kompastuvan. Jos nimittäin annat periksi himolle ja menet mukaan tuohon, voit olla varma, että joudut elämäsi pahimpaan syöveriin.
    Jos taas et mene, olet kunnon mies, joka näyttää pitkän nenän tuollaiselle syöjättärelle ja säilyttää itsensä puhtaana. Tuollaiselle naiselle tekee hyvää joutua joskus huomaamaan, ettei hän voi saada kaikkea haluamaansa.

    Äänestä

Anteeksi, että minulta menee päivät sekaisin. Kirjoitan tätä lauantaina.

- Mikko

Äänestä

MIKKO!

Haluan vilpittömästi vain neuvoa. Tiedätkö, ihmisten välinen vetovoima on NORMAALIA! Nainen ei edes tee sitä välttämättä kiusatakseen sinua. Miksi ajattelet, että hän KIUSAA! Ehkä hän on IHASTUNUT sinuun. Rohkea ja estoton nainen saattaa osoittaa ihastuksensa TÄLLÄ TAVALLA. Hän saattaa ajatella, että YMMÄRRÄT.

Oma tarinani on tämä:

Olen varattu nainen ja tapasin todella komean miehen töissä. Mies tuli lähelle kiehnaamaan, kuin tämä sinun työpaikkasi nainen. Hän katsoi silmiin, niin että sekosin. Taisin itsekin ihastua, joten tein sitten samaa kiusaa. Menin lähelle ja nähdessäni miehen punastuvan ja tärisevänkin, minua hymyilytti. MUTTA MIKSI?! Koska tiesin, että hänellä on tunteita ja että ihastus ei ollut muuttunut laimeammaksi. En mene syihin, miksi näin tapahtui, ehkä me kummatkin olemme liitoissamme yksinäisiä.. Luoja tietäköön. Kuitenkaan en ole soimannut itseäni tai miettinyt helvetin tulia. En edes, vaikka tämä asia johti asioihin ja omaan elämääni ja sen ihmissuhteisiin.

Sinulla on oikeus uskoa Jumalaasi, mutta mieti vähän. Miksi Jumala heittäisi tuliseen pätsiin ihmisen, jonka luonnossa on seksuaalisuus??! Kuka sen seksuaalisuuden on luonut?? Ja jos ihminen on heikko, kuka sen heikkouden on luonut?? Maailmassa tapahtuu asioita: avioon menemistä, avioeroja, uusperheitä, joku menee nunnaksi.. Kaikella on tarkoitus! Älä vaadi itseltäsi asioita, joihin et kykene!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko työpaikalta kirjoitti:

Samassa huoneessa kanssani istuva nuori naispuolinen työtoveri on ottanut asiakseen kiusata minua päivittäin. Hän on poikkeuksellisen kaunis, mutta ilmeisen tunteeton nainen, joka nauttii kokemattomuudestani ja nöyryyttämisestäni. Istumme siis samassa huoneessa. Hän pukeutuu viettelevästi ja tarkkailee, miten reagoin hänen vartaloonsa. Usein hän tekee tikusta asiaa ja tunkee työpisteeni viereen, vain saadakseen minut hämilleen.

Minusta on äärimmäisen nöyryyttävää, kun hän kiehnää vieressäni ja tarkkailee samalla sivusilmin haarojani, ilmeisesti arvaillen erektioni astetta. Usein poistun naama punaisena paikalta ja tungen itseni miesten vessaan, huuhdellakseni naamani ja saadakseni hetken rauhan itselleni. Tullessani takaisin työpisteeseeni, välillä jopa itkettyneen näköisenä, naisen kasvoilta loistaa aito voitonriemu ja vahingonilo.

En kehtaa puhua tästä kenellekään. Kuulun seurakuntaan, mutta en uskalla ottaa asiaa esille seurakunnan vanhinten kanssa. Olisiko jollain ystävällisellä, elämää enemmän kokeneella ihmisellä jakaa minulle hyviä neuvoja ? - Kiitos.

Ai niin, en kaipaa kannustusta mihinkään työpaikaromansseihin, olen onnellisessa seurustelushteessa samanhenkisen naisystäväni kanssa. (En kehtaa puhua asiasta hänenkään kanssaan.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu