15 vuoden yhteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen minulle selvisi, että mieheni on elänyt kaksoiselämää koko tämän ajan. Toisia naisia ja valheita valheiden perään.
Olen päättänyt erota, tässä ei ole enää mitään korjattavaa. Mies ei halua erota, tietenkään. Tunnen suunnatonta syyllisyyttä, että olen se joka rikkoo perheen. Miten murskata syyllisyydentunto ja ottaa se ratkaiseva askel? Yhteiselämämme on ollut käytännössä ohi jo pitkään, mutta minulla on ollut suunnaton velvollisuudentunto lapsia kohtaan, ja olen halunnut pitää perheen kasassa. Soudan ja huopaan uhraanko itseni vai lapseni.
Olen päättänyt erota, tässä ei ole enää mitään korjattavaa. Mies ei halua erota, tietenkään. Tunnen suunnatonta syyllisyyttä, että olen se joka rikkoo perheen. Miten murskata syyllisyydentunto ja ottaa se ratkaiseva askel? Yhteiselämämme on ollut käytännössä ohi jo pitkään, mutta minulla on ollut suunnaton velvollisuudentunto lapsia kohtaan, ja olen halunnut pitää perheen kasassa. Soudan ja huopaan uhraanko itseni vai lapseni.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Et sinä ole syyllinen eroon, vaan mies! Ota tuo ajatus päästäsi pois. Miehesi teidän avioliiton/perheen rikkoi.
Itselläni vastaava tilanne. Kaksi lasta, avioliittoa 12 vuotta takana. (Siihen väliin on mahtunut pettämistä, sekä fyysistä, että henkistä pahoinpitelyä, valheita... Kymmenen vuotta sitten mies jo lopetti sormuksen sormessa pitämisen...) Meilläkin parisuhde käytännössä päättyi jo aikoja sitten, mutta olen/ollaan yritetty silti "kestää" toisiamme lasten vuoksi. Omien vanhempieni erosta "viisastuneena" ja seurattuani omia lapsiani, päätin että tämä meidän suhde antaa vain sairaan kuvan parisuhteesta.
Meidän ero tulee nyt lähipäivinä voimaan. Sain juuri huipputyöpaikan ja odotan vihdoinkin innolla tulevaa, pohjamudissa ryvettyäni... Viimeksi tänään minun tuleva ex "haukkui minut pystyyn" ja yritti jälleen syyttää minua, minun halusta erota. Mutta itse hän on toiminut, niin kuin on ja seuraukset hän joutuu nyt niistä kantamaan.
Lapset näkevät enemmän kuin uskotkaan ja sinun on näytettävä esimerkkiä heidän tulevaisuudelleen.
Kiitos, olet oikeassa. Minun olisi oltava se joka näyttää lapsille esimerkkiä, selkärankaa, rohkeutta ja vastuun kantamista alistumisen sijaan. Varmasti he näkevät minusta pettymyksen, turhautuneisuuden ja ilon katoamisen... sitä en haluaisi heille siirtää. Viestistäsi kuultaa läpi into uudesta alusta ja uudesta elämästä, toivon että sama odottaa edessäpäin. Hyvää jatkoa!
Oletko tullut ajatelleeksi, minkälaisen mallin parisuhteesta lapsenne saavat ? Teillä ei ehkä riidellä lapsien kuullen - vaan ollaan "kaksi kohteliasta aikuista" ? Onko se mielestäni sellainen esimerkki toimivasta parisuhteesta, jonka haluat lapsillesi antaa?
Entäpä, jos nyt päätät lapsien vuoksi jatkaa ja heille selviää myöhemmin totuus... Melkoinen taakka sekin, kun joutuu ajattelemaan äidin olleen onneton, koska halusi perheen pysyvän koossa...
Hyvänen aika, eihän ero tarkota sitä, ettei lapsilla ole enää sen jälkeen isää! Se on isästä itsestään kiinni, minkä roolin ottaa! Sinä tuskin tukkeeksi tielle asettuisit lasten ja isänsä kanssakäymiselle, joten what's the problem? Jos mies alkaa sinua lapsille syyllistää siitä, että haluat eron, sinä voit puolestaan hienovaraisesti kertoa, mistä asiassa on kyse. Ei ole pahasti tehty siinä tilanteessa!
Sinä et perhettä riko, vaan sen on miehesi tehnyt jo silloin, kun ensimmäisen kerran sinua petti ja sinulle valehteli. Miehesi ei ole kunnioittanut sinua ja lapsiaan pätkän vertaa, vaan on tietoisella toiminnallaan vetänyt lokaan elämänne perheenä. Mies lienee varsin etevä manipuloimaan ihmisiä, koska sinäkin jo valmiiksi syyllisyyden kanssa kärvistelet...
Ei, parisuhteen mallin näyttämistä en ymmärtänyt edes ajatella pääni pyöriessä mitä ihmeellisimpien kysymysten äärellä. Vaan näinhän se on, lapset eivät näe aikuisten välillä lämpöä, vaan juurikin kuvaamiasi kohteliaita aikuisia riitojen välissä. Siinä osuit oikeaan, että mies on taitava manipuloimaan. Ilmoitettuani, että tämä oli tässä olen nähnyt koko kirjon syyllistämistä, mielistelyä, kiukkua, kohteliaisuutta, masennusta joilla minut yritetään taas saada jatkamaan.
En tunne enää mitään miestä kohtaan. En rakkautta, vihaa, katkeruutta, edes surua suhteen päättymisestä. Kaikki on jo käyty läpi vuosien varrella. Vain kipua lasten surun vuoksi. Mutta myönnän, ei tämä kylmyys ja iloton koti voi olla lapsille hyvä. Kiitos sinullekin paljon, juuri tätä selvästi tarvitsin pitääkseni pääni...
No puolustaudu, hyvä nainen! Jos mies enää kertaakaan syyllistää sua niin ilmoitat heti, ettet puhu pettureiden kanssa! Pidä kirkkaana mielessä, Miksi olet lähdössä ja kerro sama myös lapsille. Silloin opetat myös lapsillenne, että petos on iso rike. Miehelle heti, välittömästi se linja, ettei huoripukkeja tarvitse kuunnella. Korvat kiinni ja siten stop manipuloinnille. Tiukka ote. Jos mies on pystynyt vuosia elämään tuollaista elämää, jo itsepetos on sitä kokoluokkaa, ettei opi kerrasta.
Yritän pitää itseni kovana. Hän on saanut vuosien varrella lukuisia kertoja mahdollisuuden korjata parisuhteemme, joka on vain ollut uusi kerros valheita entisten päälle. Oletan, että sama on edessä taas, ei hän minua tästä helpolla päästä... suhteen ulkoiset puitteet ja mukavuudet ovat liian tärkeät että saisin hänet lähtemään ensi yrittämällä. Huomasin jo mustamaalaamiseni alkaneen, mies on onnistunut pääsemään marttyyrin asemaan ja minä olen se pahis. En kuitenkaan halua kailottaa hänen tekojaan julki, lapset siitä vain saavat osansa.
Rikot vain kulissit et muuta. Miksipä tuon miehen muuttaisi jos ei hänellä omaa älyä päässä ole.
Voi ,lähde ja ilman mitään omantunnontuskia tai syyllistämistä.Itse olen eronnut jo kahdesti ja menin vielä kolmannen kerran naimisiin, uskoen,että vihdoin löysin miehen, joka ei petä ja saamme elää loppuun saakka yhdessä.Mutta miten kävikään? Selvisi,että mies vokottelee naista,jota on himoinut jo ennen minua! Ei vaan silloin uskaltanut hänelle sitä sanoa.Joten,,,,mitäpä siinä, yksinäinen elämä alkakoon jälleen:(. Osaan olla yksin ja nautinkin siitä mutta selän takana puuhailu ei kuulu avioliittoon.Ja kun kerran tekee niin tekee toisenkin.Pitkään olet kestänyt ja monta vuotta tuhlannut.
Älä kanna miehen häpeää, se kuuluu hänelle itselleen. Lapsillekin täytyy ikätason mukaisesti kertoa totuus, asiallisesti ja kiihkoilematta. Valheet ovat jatkuneet vuosia, sen varaan ei voi rakentaa yhtään mitään, kaikki ymmärtävät sen, kun kerrot asiallisesti ja kiihkottomasti, välttäen syyllistämästä miestä. Hän on omalla tavallaan onneton, kun ei pysty sitoutumaan ja rakastamaan. Anna itsellesi ja lapsillesi mahdollisuus nähdä sitoutunut parisuhde ehkä joskus tulevaisuudessa.
Lähde.
Et tiedäkkään miten pahaa sitä on lasten katsoa vierestä. Minäkin olen joutunut katsomaan omaa äitinäni. Hän on niin onneton mutta silti yhdessä,kun uskoo mokoma siihen että lapsille, meille vaikka aikuisia olemme on sen olevan muka parasta. Minä en itse edes pitkään halunnut mitään parisuhdetta kun olin saanut niin vääristyneen kuvan parisuhteesta. Että sellaista se sitten olisi.
MUISTAKAA VANHEMMAT. Te olette lapsillenne se TÄRKEIN esikuvamalli parisuhteesta ja mitä se on. Älkää antako heille sellaista kuvaa että pettävä puoliso ja onnettomat suhteet ovat normaaleja.
Ketjun aloittaja soutaa ja huopaa uhraako itsensä vai lapsensa - vastaan, että lopulta uhraat sekä itsesi että lapsesi!!!
Kerrankin ketjun vastaukset sisältävät asiallista tekstiä, jossa kulissiavioliittoa ei hyväksytä. Koska Lapsillekaan ei ole hyväksi malli avioliitosta, jossa toinen on alistunut pitämään avioliittoa kasassa oman henkisen hyvinvointinsa kustannuksella!!!
Tarkista ensin lähde? Vaimoni otti minusta eron 5/ 2012 ja luotti ystävänsä sanomiseen , että miehesi pettää sinua. Olimme olleet naimisissa 2 vuotta
ja minulla oli valmiina talo johon sai muuttaa. Onnellisuus hävisi kevättalvella kun hänen työkaverinsa oli nähnyt minut ravintolassa ja lähtevän vieraan naisen kanssa pois. Vaimo oli silloin käymässä Äitinsä luona ruotsissa. Tämä em. työkaveri oli nähnyt toisenkin kerran saman naisen kanssa lääppimässä.
Useista vakuutteluista ja keskusteluista huolimatta hän otti eron ,koska luotti
ystävänsä sanaan. Hänen ystävä ei tunne minua kuin joskus nähnyt ,mutta itse
en tunnista häntä. Olin katkera koska juttu oli keksitty tai jotain muuta.
Kunnes exä oli viettämässä iltaa em. avioliiton särkijän ja siskonsa kanssa 22.9 samassa ravintolassa jossa hän oli minut nähnyt.. Exän ystävä oli huudahtanut , katsos ex -miehesi tuolla sinua valvoo ,siihen Riitta ,että missä
katso tuonne ,johon Riitta mennään katsomaan. Olivat menneet katsomaan ja exäni oli sanonut tämäkö se on minun exäni ! siihen ystävä ,eikös tämä ole. Exä oli sanot tämän takia minä tyhmä uskoin sinua ja otin eron. Mies on kyllä
paljon samannäköinen ,mutta olisi pitänyt varmistaa juttu. Tämän jutun on kertonut exän sisko.
Exä soitti sitten 26.9 yöllä ja halusi pyytää anteeksi ystävänsä perätöntä juoruilua. Hän halusi jutella kanssani. Sanoin , että voidaan puhua kyllä.
Tiedän , että exä haluaisi edelleen tulla luokseni.
Lähteenä oli hänen oma tekstinsä jonka sattumalta löysin, ei hän voinut sitä kieltää. Tunnen raapaisseeni löydöllä vain pintaa.
Mielestäni sinä et kyllä ole tässä se, joka rikkoo perheen, kyllä se on ihan tuo miehesi käytös, joka sen on rikkonut. Tuo manipulointi, josta tuolla alempana kerroit on minulle liiankin tuttua. Meillä on alkoholi ollut aika rajusti kuvioissa jo pitkään ja se on kyllä muuttanut miestä entisestään. Meillä ei siis niinkään ole toiset naiset kuvioissa, mutta älytön ryyppyreissulla juokseminen. Puhelimet kiinni eikä edes lapsille tiedä kertoa, koska se isukki sieltä kotiin tulee. Syitä näille reissuille löytyy aina. Huvittavia on nämä "työasia-reissut", jotka ajellaan taksilla edes takaisin. Mutta pääsääntöisesti syyllinen ryyppäämiseen olen kuitenkin minä ja aivan kaikkeen muuhunkin itse asiassa se syyllinen olen minä. Tuntuu, että hän ei todella näe missään toimissaan mitään väärää. Tekee ja sanoo mitä törkeimpiä asioita, mutta jos takaisin päin sanoo yhtään mitään, unohtuu täysin mitä itse teki tai sanoi sitä ennen.
Rohkeutta sinulle. Ymmärrän niin täysin sen tuskan siitä, ettei pysty antamaan lapsilleen ehjää ja hyvää perhettä, jossa kasvaa. Itsekään en tiedä, mitä pitäisi tehdä. Mutta jos sinä olet päättänyt erota, niin varmasti kaikenlaiset tunteet siinä repii joka suuntaan. Mielestäni kuitenkaan syyllisyyttä sinun ei tarvitse tuntea, et ole syyllinen mihinkään.
Päädyin eroon pian kirjoitukseni jälkeen, vaikka se koville otti ja tuntui kuin olisi hypännyt kuilun reunalta alas. Mies olisi halunnut jatkaa kulissiliittoa. Parissa kuukaudessa olen käynyt melkoisen myllerryksen läpi, ja pystyn nyt toteamaan että ratkaisu oli oikea kaikille osapuolille perheessä.
Nyt on parempi olla, vaikka en osannut odottaa sitä. Olen saanut itsetuntoani takaisin ja voimaa käydä tämä läpi, ja tuntuu kuin vuosien jälkeen alkaisin löytämään itseni.
Vielä kun saa tämän vietyä loppun asti käytännön tasolla. Se ei käy helposti kun toinen haraa vastaan.
Kiitos vielä tuesta. On asioita joita ei korjata. Me kaksi emme sopineet toisillemme.
Ei ole mitään kaksoiselämää. Se on sen miehen elämää. Et vissiin tuntenu miestä kun menitte naimisiin. Ehkä olet sulkenut silmät todellisuudelta, kieltäytyny uskomasta ja kuvitellut olevasi ainoa nainen sen elämässä. Sellasta rakkaus teettää, epämiellyttävät piirteet selitetään itselle jollain ja ne työnnetään pois mielestä. Sitten kun ne läjähtää eteen se on shokki (olevinaan, kun itse asiassa se ottaa itsetunnolle kun on itse ollut typerä - mitä tietenkään ei halua myöntää)
Et saa sympatiaa. Toi "syyllinen" martyrismi ei nyt tehoa. Olet siinä tilanteessa missä sun olis pitänyt olla 15 vuotta sitten.
Ratkaisusi oli oikea. Kun vain itse otat siitä sen verran opiksi, ettet jatkossa syytä toista osapuolta olemasta sellainen kuin on. Vaan hyväksyt hänet ja jos pariudut, teet sen hyväksyen hänet ja itsesi. Sitä se puolisosikin arvostaa.
Niin, molly dolly on kyllä oikeassa siinä ettei ole syyllisiä. Ne jotka haluavat väkisin hakea syyllisiä pelkäävät oman epätäydellisyytensä paljastuvan. Alottajan on ihan turha haukkua ja syytellä miestä. Kulissiliiton rikkominen on jokaisen oman harkinnan varassa, mutta liiton rikkominen se silti on. Lasten takia tekee tai ei tee on huono syy tehdä tai olla tekemättä, kunhan on lapsille rehellinen.
Paljon raastavampaa on elää sellaisen kanssa joka elää kaksoiselämää, kuin yksin. Ei yksin elämistä pidä pelätä, jos ei halua jatkaa sellaisen kanssa jolle ei riitä.
Syyllisyydentuntosi ja velvollisuudentuntosi liioittelee - käske niiden olemaan hiljaa ja eroa :). Ihan turha jatkaa liittoa, josta ei saa mitään.