Olen laittamassa toista kertaa elämänkumppanikseni valitsemaani naista ulos kämpästäni. Kyse on siis molemmilla kerroilla eri naisesta. Näiden kahden lisäksi olen seurustellut nuorempana yhden tytön kanssa pitkään ja noiden vakavien suhteiden välillä säätänyt lyhytaikaisesti jonkin verran. Minä olen sitten varmaankin sitä tyyppiä, jolle avioliitto ja parisuhde ei sovi. Kenelle se sitten sopii?
Kaikki naiseni ovat olleet hyvin erilaisia, mutta suhde on kaatunut aina samoihin syihin.Kaksi viimeistä naisen saavutettua juuri tietyn iän. Seurustelu kaatui, kun tyttöystäväni jo nuorena halusi minusta puudelin. Kokemukseni perusteella väittäisin, että kyseessä on naisen tapa toimia ja juuri se, mitä suurin osa naisista parisuhteelta odottaa.
Nainen ei halu miestä. Tarkoitan siis tiettyä miestä vikoineen ja hyvine puolineen. Nainen haluaa suhteen ja vielä hienompaa, jos saa avioliiton, koska silloin saa häät. Naisen unelmassa ei ole yksilönä toimivaa miestä, vaan koiran korvike joka tottelee käskyjä, pitää seuraa, kantaa raskaammat tavarat, vääntää ruuvit seinään ja siittää ne kaksi lasta.
Naisen unelmassa yhteisessä kodissa ei ole miehen tavaroita. Kengät ovat siististi siellä missä nainen haluaa. Miehen yhteenmuutossa mukanaan tuomat tavarat hävitetään pikkuhiljaa parin ensimmäisen vuoden kuluessa. TV ja stereot saavat jäädä, mikäli ne ovat hyvät. Ne ovat vähemmän persoonallisia ja nainen voi hyväksyä ne. Yleensä miehen mukanaan tuomat jatkojohdot ovat myös hyväksyttävissä,sillä niiden ostaminen ei ole osa shoppailuelämystä.
Ennen avioliittoa tai yhteenmuuttoa naisella on ilmeisesti jonkinlaisia romanttisia, jopa eroottisia ajatuksia miehestä. Nämä ajatukset häviävät portaittain. Ensimmäinen suuri romantiikan ja erotiikan määrän tiputus tapahtuu, kun nainen saa varmat merkit siitä, että mies on varmasti hänen omaisuuttaan. Tämä voi olla kihlaus tai yteenmuutto. Toinen isompi romahdus romantiikassa koetaan, kun papille on sanottu taikasana: "Tahdon". Sen jälkeen romantiikka hiipuu, kun mies alkaa käyttäytyä ystävällisesti ja rakastettavasti, kuten hyvin koulutetun koiran kuuluukin, eikä naisen tarvitse tehdä mitään omistuksensa eteen. Lopullinen romahdus ja lopullinen pohja romantiikan ja erotiikan saralla saavutetaan, kun se toinen lapsi syntyy.
Minä kestäisin tuohon asti kaiken. Tykkäänhän minäkin lapsista. Olen aikuinen mies ja olen nähnyt tuon tapahtuvan minua vanhemmille miehille ja aikaisemmin parisuhteessa alistetuille ystävilleni. Lisäksi minulla on se yksi aiempi kokemus yhdessä asumisesta ja siten ennen vielä yksi kokemus siitä, että minut oli julistettu naisen omaisuudeksi seurustelukumppanina. En ole tyhmä. Minulla ei ole harhakuviotelmia ikuisesta rakkaudesta. Sivistyneestä aikuisten välisestä käytöksestä sen sijaan oli vielä tähän asti.
Minä en kestä sitä pahan mielen ja vihan purkamista, mikä alkaa, kun lapsia on kaksi ja nainen alkaa olla 38 vuotta ja neljä kuukautta vanha. Plus miinus 2 kk. Tuossa vaiheessa kaikki naiset näyttävät huomanneen, että nyt on saatu ne häät. Kämpässä ei ole enään ainuttakaan miehen tavaraa ehkäpä jatkojohtoja lukuunottamatta. Stereot ja TV vaihdettiin uudempiin. Lapset on tehty. Kämpillä notkuu inhottava häiriötekijä, koira joka ei aina tottele käskyjä, ja jolla tuntuu olevan omia ajatuksia omasta elämästään.
Sitten alkaa koko elämän aikana kertyneen henkisen lastin purku. Mies on syypää avioliiton tylsyyteen (kumpihan siihen painosti?). Mies on syypää siihen, että nainen synnyttää ja imettää. Miehen syytä on se, että lapset itkevät öisin ja tiputtavat jogurttia pöytäliinalle. Mies on kaiken elämän tylsyyden ja väärien valintojen lähde. Mies on keksinyt, että tavara maksaa ja kaikkea ei voi ostaa. Mies tarvitsee eläkseen häiritseviä asioita, kuten omia vaatteittaan, kenkiä, kirjoja jne, jotka ovat koko ajan tiellä.
Olen seurannut naisten käytöstä hiukan minua varttuneempien tuttavien sekä ystävieni parisuhteessa omieni lisäksi. Nainen käyttäyttyy aina näin. Toisilla käytös on vahvempaa, toisilla heikompaa. Poikkeuksia näen vain niissä liitoissa, joissa mies ei ole alistunut koiraksi.
Johtuuko tämä jumalan luomistyöstä, vai evioluutiobiologogiasta? Onko tämä kulttuurimme tuote? Arvatkaa kiinnostaako. Minä haluan vain sellaisen elämän, jonka katson ansainneeni. Ylenkatsetta ja turhia syyttelyitä ei siihen elämään kuulu.
Näkemiin rakas! Soitellaan.
Kaikki naiseni ovat olleet hyvin erilaisia, mutta suhde on kaatunut aina samoihin syihin.Kaksi viimeistä naisen saavutettua juuri tietyn iän. Seurustelu kaatui, kun tyttöystäväni jo nuorena halusi minusta puudelin. Kokemukseni perusteella väittäisin, että kyseessä on naisen tapa toimia ja juuri se, mitä suurin osa naisista parisuhteelta odottaa.
Nainen ei halu miestä. Tarkoitan siis tiettyä miestä vikoineen ja hyvine puolineen. Nainen haluaa suhteen ja vielä hienompaa, jos saa avioliiton, koska silloin saa häät. Naisen unelmassa ei ole yksilönä toimivaa miestä, vaan koiran korvike joka tottelee käskyjä, pitää seuraa, kantaa raskaammat tavarat, vääntää ruuvit seinään ja siittää ne kaksi lasta.
Naisen unelmassa yhteisessä kodissa ei ole miehen tavaroita. Kengät ovat siististi siellä missä nainen haluaa. Miehen yhteenmuutossa mukanaan tuomat tavarat hävitetään pikkuhiljaa parin ensimmäisen vuoden kuluessa. TV ja stereot saavat jäädä, mikäli ne ovat hyvät. Ne ovat vähemmän persoonallisia ja nainen voi hyväksyä ne. Yleensä miehen mukanaan tuomat jatkojohdot ovat myös hyväksyttävissä,sillä niiden ostaminen ei ole osa shoppailuelämystä.
Ennen avioliittoa tai yhteenmuuttoa naisella on ilmeisesti jonkinlaisia romanttisia, jopa eroottisia ajatuksia miehestä. Nämä ajatukset häviävät portaittain. Ensimmäinen suuri romantiikan ja erotiikan määrän tiputus tapahtuu, kun nainen saa varmat merkit siitä, että mies on varmasti hänen omaisuuttaan. Tämä voi olla kihlaus tai yteenmuutto. Toinen isompi romahdus romantiikassa koetaan, kun papille on sanottu taikasana: "Tahdon". Sen jälkeen romantiikka hiipuu, kun mies alkaa käyttäytyä ystävällisesti ja rakastettavasti, kuten hyvin koulutetun koiran kuuluukin, eikä naisen tarvitse tehdä mitään omistuksensa eteen. Lopullinen romahdus ja lopullinen pohja romantiikan ja erotiikan saralla saavutetaan, kun se toinen lapsi syntyy.
Minä kestäisin tuohon asti kaiken. Tykkäänhän minäkin lapsista. Olen aikuinen mies ja olen nähnyt tuon tapahtuvan minua vanhemmille miehille ja aikaisemmin parisuhteessa alistetuille ystävilleni. Lisäksi minulla on se yksi aiempi kokemus yhdessä asumisesta ja siten ennen vielä yksi kokemus siitä, että minut oli julistettu naisen omaisuudeksi seurustelukumppanina. En ole tyhmä. Minulla ei ole harhakuviotelmia ikuisesta rakkaudesta. Sivistyneestä aikuisten välisestä käytöksestä sen sijaan oli vielä tähän asti.
Minä en kestä sitä pahan mielen ja vihan purkamista, mikä alkaa, kun lapsia on kaksi ja nainen alkaa olla 38 vuotta ja neljä kuukautta vanha. Plus miinus 2 kk. Tuossa vaiheessa kaikki naiset näyttävät huomanneen, että nyt on saatu ne häät. Kämpässä ei ole enään ainuttakaan miehen tavaraa ehkäpä jatkojohtoja lukuunottamatta. Stereot ja TV vaihdettiin uudempiin. Lapset on tehty. Kämpillä notkuu inhottava häiriötekijä, koira joka ei aina tottele käskyjä, ja jolla tuntuu olevan omia ajatuksia omasta elämästään.
Sitten alkaa koko elämän aikana kertyneen henkisen lastin purku. Mies on syypää avioliiton tylsyyteen (kumpihan siihen painosti?). Mies on syypää siihen, että nainen synnyttää ja imettää. Miehen syytä on se, että lapset itkevät öisin ja tiputtavat jogurttia pöytäliinalle. Mies on kaiken elämän tylsyyden ja väärien valintojen lähde. Mies on keksinyt, että tavara maksaa ja kaikkea ei voi ostaa. Mies tarvitsee eläkseen häiritseviä asioita, kuten omia vaatteittaan, kenkiä, kirjoja jne, jotka ovat koko ajan tiellä.
Olen seurannut naisten käytöstä hiukan minua varttuneempien tuttavien sekä ystävieni parisuhteessa omieni lisäksi. Nainen käyttäyttyy aina näin. Toisilla käytös on vahvempaa, toisilla heikompaa. Poikkeuksia näen vain niissä liitoissa, joissa mies ei ole alistunut koiraksi.
Johtuuko tämä jumalan luomistyöstä, vai evioluutiobiologogiasta? Onko tämä kulttuurimme tuote? Arvatkaa kiinnostaako. Minä haluan vain sellaisen elämän, jonka katson ansainneeni. Ylenkatsetta ja turhia syyttelyitä ei siihen elämään kuulu.
Näkemiin rakas! Soitellaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
"Johtuuko tämä jumalan luomistyöstä, vai evioluutiobiologogiasta?"
Johtuu.
Parisuhteessa korkeintaan toinen puoliso voi saavuttaa haluamansa. Kyllä on perheitä, joissa mies on kukkona tunkiolla ja nainen vikisee.
"Minä haluan vain sellaisen elämän, jonka katson ansainneeni."
Elämä viis veisaa siitä, mitä sinä haluat. Voit lähinnä valita tavan, jolla olet onneton.
"Elämä viis veisaa siitä, mitä sinä haluat. Voit lähinnä valita tavan, jolla olet onneton."
Tykkäsin tuosta niin paljon, että laitoin sen muistiin. Olen kuitenkin sen verran eri mieltä, että minun elämääni ei pysty kukaan vaikuttamaan niin paljon, kuin minä itse. Ehkä se ei ole riittävästi?
Noh, kun on pakkasta, hankeen ei kannta jäädä itkemään. Kerroin vaimolle, että voi aloittaa muuttopuuhat. Hän oli todella äimistynyt. On kuulemma hyvin tavallista ja hormonaalista ja minä suutun ihan turhasta.
Kuuntelin selitystä ja itkemistä tunnin. Sitten lähdin itse ja käskin olla ulkona kämpästä, kun palaan huomenaamulla.
Nyt Sinä nuorimies olet ymmärtänyt miten tämä naisten maailma pyörii. Mistä se johtuu? Jumalaan en usko eli kyllä sen silloin pitää johtua evoluutiobiologiasta.
Miestä ei tarvita nykyisellään enään kuin hedelmällisyysklinikan spermanlypsykoneen raaka-aineeksi.
"Miestä ei tarvita nykyisellään enään kuin hedelmällisyysklinikan spermanlypsykoneen raaka-aineeksi. "
Kyllä miestä tarvitaan edelleen elättäjäksi ja kaikkien likaisten töiden tekijäksi. Vaikkei välttämättä sitä omaa miestä olisikaan, niin yhteiskunnan tulonsiirtojen kautta on kyllä huolehdittu siitä, että me miehet maksamme naisten "itsensä etsimiset", kotileikkifantasiat yms. Ja tietenkin pidämme huolta siitä, että yhteiskunta pyörii näitä nirppanokkaprinsessoja varten (ketkä huolehtivat infran ylläpidosta, ketkä huolehtivat turvallisuudesta yms., käytännössä kaikesta, mikä on oikeasti fyysisesti ja henkisesti rankkaa ja jopa hengenvaarallista).
Miten hyvällä huumorilla maustettu kirjoitus.
Toit aviolitossa esille puolia joita itse yli kymmenien aviovuosien jalkeen en ole todennut omassani. Mutta asiat oli niin omakohtaiskokemuksella kerrottu että se kuulosti täysin uskottavalta!
Kuinkahan monen kohdalla asiat todellakin toimivat noin?
Mä olen surullinen ap:n puolesta. Siitä maailmankatsomuksesta, jossa miehet ja naiset ovat taistelukentällä tavoitteena viedä toinen toiseltaan kaikki ja sen jälkeen lytistää maan rakoon.
Ehkä joskus kohtaat sellaisen ihmisen ihmisen joka rakastaa sinua, ja pystyt rakastamaan häntä tuntematta riistoa jokaisesta myönnytyksestä, joita toimivissa parisuhteissa täytyy tehdä.
Itse näen myönnytykset antamisena. Ja olen huomannut, että antamalla saa aika paljon enemmän kuin pitämällä kiinni ja vaatimalla. Täytyy vain osata löytää itselleen sopiva puoliso, joka ei vie nahkoja päältä. Jos antaminen on vaikeaa, toinen alkaa helposti ottaa kaiken sen mitä vain saa, vaikka ei tarvitsisi juuri sitä. Jotain on kuitenkin jokaisen saatava. Vaikka sitten ne vaaleanpunaiset sohvat korvaamaan jotain tärkeämpää asiaa.
Vaikka mustasta huumorista tykkäänkin, ja sarkasmista ja itseironiasta, niin katkeruusdella höystettynä ne eivät minua naurata. Sen verran olen tylsä ja huumorintajuton.
"Ehkä joskus kohtaat sellaisen ihmisen ihmisen joka rakastaa sinua, ja pystyt rakastamaan häntä tuntematta riistoa jokaisesta myönnytyksestä, joita toimivissa parisuhteissa täytyy tehdä."
Todella kaunis ajatus ja toivotus hybä mökin akka, kiitokset! En aio kuitenkaan enään kokeilla. Olen jo ikämiehiä, enkä kaipaa naisista oiekastaan mitään muuta kuin hyvää seksiä.
En aio yrittää enään parisuhdetta, sillä en todellakaan tarvitse ketään kertomaan, kuinka väärin taas asiat tein. Kun laitan vaatteet päälleni, laitan tasan ne joista tykkään. En halua kuunnella hymähtelyä vierestä, kun valitsen kravatin.
Osaan itse paistaa omeletteni pikkunälkään ja rahat riittävät ravintolaan, kun kaipaan parempaa. Siivoojan palkaamisesta saan verovähennyksen. Se tulee tarpeeseen.
Perhana, kun tämän olisin tajunnut aiemmin.
Allekirjoitan jokaisen lauseen, arvoisa nim. mökin akka.
Ap:lle sanoisin että on tuokin aika tylyä niputtaa kaikki naiset samaan nippuun mutu-tuntumalla ja sen jälkeen heittää vaimo pihalle. Ai mutta kuuntelithan peräti tunnin itkuansa & kootut selitykset. No, olethan siinä osuutesi varmaan tehnyt asioiden ratkaisemiseksi.
Noh. Jos näet poikkeuksen vain niissä suhteissa, joissa mies ei suostu koiraksi, miksi suostut itse? Jos todella itse haluat jatkaa, etkä luovuttaa, lakkaa olemasta koira joka liikkui piiloon viimeisenä vaihtoehtona eli ottaa eron. Hyvä, että asetat rajat ja näytät tuntosi, mutta älä hylkää perhettäsi.
En yhtään kiistä etteikö meissä naisissa ole tuonkaltaista pissismiä, mutta saattaa meissä olla kykyä taipua, jos mies näyttää, mitä tahtoo aidosti. Jos haluat toisenlaisen vaimon, ole itse uudenlainen mies... Lapsetkin tarvii jämäkän isän. Älä kosta.
Ongelma on siinä, että kun oma rakkauskäsitys on eri kuin toisen. Itse haluaisi tehdä toisen onnelliseksi, ja toinen haluaisi tehdä itsensä onnelliseksi. Lopputulos on aika yksipuolinen.
En usko, että asia paranee sillä, että molemmat keskittyvät omaan onneen. Eli tämä koiranpentu ei halua emäntää vaan toisen koiranpennun leikkikaveriksi.
"Jos näet poikkeuksen vain niissä suhteissa, joissa mies ei suostu koiraksi, miksi suostut itse?"
Tuo on niin hyvä kysymys! Olen kysynyt sen itseltänui useita kertoja. Luulen vastauksen olevan tässä: Mies ei ymmärrä, naisen muuttumista. Toisin kuin naist yleensä, miehet yleensä eivät nauti riitelemisesta. Kun nainen muuttaa miehen kämpille, hän ei aloita riitelyä heti. Ovelasti, vaiston varaisesti, hän aiheuttaa konfliktin ja pienillä eleillä ja kyynelehtien antaa ymmärtää, että miehen on parempi hyväksyä hänen tarjoamansa vaihtoehto. Ja palkkioksi seksiä. Koiralle makkaraa.
Seuraavalla kerralla sama juttu. Mies on jo ehdollistettu antamaan periksi. Lisäksi miehelle monet asiat ovat yhdentekeviä. Hän antaa periksi ja taas saa seksiä. Ja tätä jatkuu jonkun aikaa, kunnes se seksi osuus jää pois. Jäljellä on enään kyykytys ja käskeminen. Silloin ollaan jo keski-iän kynnyksellä ja on aika vaihtaa emäntää.
Minulla keski-kä on jo pitkällä, joten en enään kaipaa emäntää. Kertakäyttönainen riittää mainiosti.
Selityksesi on siis siinä, ettet halunnut riidellä? Ei tuo ole sukupuolisidonnaista. Sulle se näyttäytyy niin, koska olet itse molemmissa suhteissa ollut se mies...tai koira, miten vaan. Älä suotta katkeroidu kaikille naisille, sun otos on aika pieni.
Olen itse käynyt pitkän tien siihen, että näen riitelyn ajoittaisen tarpeellisuuden. En ole aina oikeassa. En väärässäkään. Suhde muodostuu, kun kummatkin tulee kuulluiksi ja joskus se oma kanta täytyy napakasti pitää. Joskus antaa toisen viedä. Joskus myöntää, ettei mennyt putkeen, mutta yhdessä valinta tehtiin - sama se kumman ideasta. Tasavahvuus on paras, ei koiraksi halua kukaan.
Nainen kaipaa johtajaa, ei mitään rivimiestä.
Unohdit sen.
Ap tässä motivoi omaa lähtöään iloisten vastuuttomien sinkkumiesten rivehin. Ja pariterapiat tuli varmaan istuttua kyllästymiseen asti ja avioliittoleirit?
Ei, hän ei koskaan halunnut oppia tuntemaan sitä ihmistä, joka vuosikausia samassa huoneistossa asui. Hänelle sopi etäinen, roolitettu parisuhde-teatteri paremmin. Hänestä oli tärkeää nimenomaan pitää kiinni omista tiedoistaan, että kaikki naiset sitä ja tätä. Ei siis omaa rooliaan, kotoa omaksuttuja asioita tarvinnut kyseenalaistaa.
Heikko mies syyttää naista liiasta vahvuudesta. Niille, jotka eivät jo ole luovuttaneet: ei mies saa olla nyhverö myöntelijä. Kyllä miehen täytyy osata olla jämäkkä, assertiivinen, välillä vaikka vähän nyrkkiä pöytään lyöden. Ei nainen halua pienten lasten lisäksi kolmatta käskettävää, käskytystä passiivisena odottelevaa mies-lasta. Vahvan miehen nainen kehrää tyytyväisyydestä.
"ei mies saa olla nyhverö myöntelijä."
Miksi ei saa olla? Ihminen saa olla se, mikä on. Eikä sitä haluamallakaan yleensä voi muuttaa.
Toinen juttu on se, että rakastamalleen ihmiselle haluaa olla kohtelias ja joustava. Ei sitä oleta, että toinen vaistomaisesti käyttää tätä joustavuutta häikäilemättä hyväksi.
"Kyllä miehen täytyy osata olla jämäkkä"
Ja entä jos ei osaa?
Ei ne miehet keskenäänkään toisiaan noin kyykytä, kun on 15 vuotta täytetty ja välituntitappeluista on kasvettu ulos.
"hän ei koskaan halunnut oppia tuntemaan sitä ihmistä, joka vuosikausia samassa huoneistossa asui. Hänelle sopi etäinen, roolitettu parisuhde-teatteri paremmin."
Mielenkiintoinen väite. Enne naimisiin menoa ja vielä heten sen jälkeenkin, kun asuimme saman katon alla , kävimme pitkiä antoisia keskusteluja tulevan ex-vaimoni kanssa. Puhuimme ihan mistä vaan. Tämä hiipui lähinnä siihen, että tuleva ex ei enään viihtynyt samassa huoneessa kanssani. Hankala on käydä pitkiä innostavia keskusteluja huutamalla toiseen huoneeseen.
En usko, että kukaan mies on kiinnostunut parisuhdeteatterista. Mies on kiinnostunut naisestaan. Jos vastakaikua ei tule, niin miksi pitäisi jatkaa?
Ymmärrän hyvin, on että naiselle on hyvin terapeuttista ja helppoa, kun omat pettymykset saa purkaa aina kun siltä tuntuu, ja se on usein, mieheensä. Nalkuttaminen on varmaan hirvittävän terapeuttista ja kulttuurimme hyvksyy sen. Naiselta.
Miksi minun pitäisi kärsiä siitä, että ex-naiseni käsitys lapsista, yhdessä asumisesta ja elämästä yleensä oli liian auvoinen? Hän oli vaan väärässä odotustensa kanssa. Pettymys purkautuu ja se purkautuu minuun. Purkakoon pettymystään muualla.
"Heikko mies syyttää naista liiasta vahvuudesta."
Naiset eivät yleensäkään havaintojeni mukaan ymmärrä alkuunkaan mikä ero on vahvalla ja kusipäällä. Jokainen nainen, jonka olen ikinä kuullut mainostavan vahvuuttaan on todellisuudessa ollut ennemminkin juuri kusipää. Ehkä tämä selittää myös sen miksi niin monet naiset retkahtavat kerran toisensa jälkeen kusipäämiehiin? Kun se on niin ihqun kusip..., ei kun vahva.
Tuossa tilanteessa kannattaa sitten elää yksin.Te miehet olette sellaisia,että ette vain näe asioita.Hyvänä, pienenä esimerkkinä juuri tuo sisustaminen.Miehelle on keskimäärin ihan sama,miltä kotona näyttää, kunhan siellä on tv ja stereot ja jääkaappi.)Aloittaja syyttää kaikesta vaimoaan, mitä hän on itse tehnyt suhteen eteen? Onko edes kertonut, mitä haluaisi vaimoltaan ja elämältään? Ja ei kai sitä koiraakaan hankittu ilman molempien hyväksyntää? Valitettavan totta on,että miehillekkin tulee ns.vaihdevuodet, jolloin mies muuttuu ja jos ei silloin hoida itseään niin yhteiselo ei ole helppoa kiukkuisen jörrikän kanssa. Epäreiluinta on antaa yö aikaa etsiä uusi asunto, sanoisin, että uskomattoman lapsellista.
"Te miehet olette sellaisia,että ette vain näe asioita.Hyvänä, pienenä esimerkkinä juuri tuo sisustaminen.Miehelle on keskimäärin ihan sama,miltä kotona näyttää,"
Oikeasti tietenkin haluat sanoa, että miehet näkevät asian väärin. Ja että on väärin olla näkemättä asioita, niin kuin sinä näet. Miehelle ei todellakaan ole sama, miltä kotona näyttää, hän ei vaan jaksa riidellä ja kinata siitä asiasta. Kotona pitää naisen mielestä näyttää siltä miltä nainen haluaa. Mieshän on väärässä ja hänen mielipiteensä on naurettava a vähän lapsellinenkin. Verhokankaaseen painettu iso violetti kukka, jollainen oli naisten lehdessäkin, osoittaa hyvää ja varmaa aikuista makua. Jos sanot sitä oudion näköiseksi ja tylsäksi, koska kaikilla keski-ikäisillä naisilla on sellaiset ikkunoissaan, olet tyhmä ja väärässä ja vähän lapsellinen. Sitten mökötetään ja pimpsaa ei tule kuukauteen. Siksi mies ei sano mitään.
Miehen kannattaa säilyttää osa päätösvallasa myös verhoiluasioissa.
Meillä on lastenhuoneessa ja keittiössä minun valitsemat verhot. Käytin myös veto-oikeuttani olohuoneen verhoissa, koska valittavina olisivat olleet rumat marimekon verhot, vaikka ne olivat paljon kalliimmat kuin vallilat (ja markettihalvat verhot eivät minulle edes kelpaa, koska ovat valjuja).
Tämä ei vie minulta miehisyyttäni, koska vastapainoksi harrastuksiini kuuluu vapaaottelu ja brasilialainen jiu-jitsu. Ajelen mös isolla ja hienolla autolla.
Vaikka mies osallistuu verhojen valintaan, se ei tee siitä hinttiä. Hintahtavuus on enemmän kiinni asenteesta kuin yksittäisistä teoista.
Jos mies määrätietoisesti käyttäytyy kuin koira, häntä kohdellaan kuin koiraa. Hän saa maukkaimmat lihapalat, häntä rapsutellaan ja viihdytetään. Hän saa kuseskella minne tykkää. Vastapainoksi hänen mielipidettään ei kysytä sisustusratkaisuissa tai muussakaan ja kommunikointi tapahtuu joko lässyttämällä tai käskyttämällä. Semmoinen iso violetti kukka verhossa olisi muuten kiva, kiitos vinkistä...
Koska tämä nainen on ilmeisesti " kukkahattutäti" nainen avioliitossa ja kaikki on miehen syytä. Nainen ei näe itsessään virheitä.
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu. Miehet siis todellakin haluavat osallistua kodinhoitoon, eikä suinkaan vältellä sitä. Kiitos siitä tiedosta. Vaikka mies meillä aina sanoo, että "päätä sä, mulle käy kumpi tahansa" niin ehkä seuraavalla kerralla täytyy antaa miehelle mahdollisuus. En itse halua jyrätä ketään tai sisustaa kotiani vain itseäni varten. Kyselen myöskin lasten mielipiteitä. Viime kädessä valintoja ja vaihtoehtoja kuitenkin ohjaa lompakon sisältö.
Naiselle vaan jää yleensä se koti ja sen hoitaminen jo yksinkertaisesti siitä syystä, että lapsiperheessä nainen yleensä hoitaa vauvat kotona ja järjestää elinympäristöään mahdollisimman toimivaksi "työympäristöksi" sitä kautta. Helppohoitoiset eteisen kuramatot, riittävästi naulakkotilaa, vaatekaappeja, lapsiperheeseen soveltuva sohvakangas jne. Ei siis äiditkään aina sisusta oman mieltymyksensä vaan käytännön ja tarpeen sanelemana. Välillä se on toimivuuden, rahan ja käytännöllisyyden sanelema kompromissi, jossa makuasiat eivät ole päällimmäisenä.
En usko, että kovinkaan moni nainen tietoisesti tai tarkoituksella jyrää puolisoaan. Jos niin tuntuu, voi suunsa avata myös muulla tavoin kuin naljailemalla. Kyllä jokainen saa itsensä kuulluksi, jos vain tahtoo. Huutamalla, syyttämällä tai ilkeilemällä se ei onnistu.
Miesten on minusta aika hölmöä itkeä, että joku naisihminen jyrää yli. Kyllä jokainen ihminen asettaa itse omat rajansa. Yli kävellään vain silloin jos itse antaa sen tapahtua. Huonosti kohdellaan, jos itse sallii sen tapahtuvan. Ja tämä koskee tasan tarkaan molempia sukupuolia. Myös niitä naisia, jotka valittavat miestensä huonoa käytöstä. Kenenkään ei ole pakko olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kunnioita rajoja.
"Miesten on minusta aika hölmöä itkeä, että joku naisihminen jyrää yli"
Lukutaito auttaa aina. En valita sitä, että minua jyrättäisiin yli. Lähinnä huvittuneena olen seurannut sivusta tulevan exän kyyvyttömyyttä hyväksyä minun mielipidettäni asuinympäristöni järjestämisessä. Minä muitenkin vietän aika paljon aikaa kotonani.
Minä valitan sitä, että täytettyään 38 vuotta ja neljä kuukautta ( /- 2 kk)nainen yhtäkkiä havahtuu siihen, että hänen odotuksensa elämältään eivät ole toteunutkaan sellaisina, kuin hän kuvitteli. Ja, että jostain syystä tuntuu niin mukavalta ja luonnollselta syyttää siitä aviomiestään.
Käsittääkseni miehen vallassa ei ole vaimon ikääntyminen eikä se, mitä ikä saa aikaiseksi naisessa. Jos on tehnyt sellaisia valintoja elämässään, että ne harmittavat myuöhemmin, niin sori, olen pahoillani puolsestasi, mutta en aio tuntea niistä valinnoista syyllisyyttä. Aivan hyvin avioon voi jättää menemättäkin ja lapsia ei ole mitenkään pakko tehdä, jos niistä aiheutuva vastuu ja työtaakka ei tunnu mukavalta.
"Minä valitan sitä, että täytettyään 38 vuotta ja neljä kuukautta ( /- 2 kk)nainen yhtäkkiä havahtuu siihen, että hänen odotuksensa elämältään eivät ole toteunutkaan sellaisina, kuin hän kuvitteli. Ja, että jostain syystä tuntuu niin mukavalta ja luonnollselta syyttää siitä aviomiestään.
Käsittääkseni miehen vallassa ei ole vaimon ikääntyminen eikä se, mitä ikä saa aikaiseksi naisessa. Jos on tehnyt sellaisia valintoja elämässään, että ne harmittavat myuöhemmin, niin sori, olen pahoillani puolsestasi, mutta en aio tuntea niistä valinnoista syyllisyyttä. Aivan hyvin avioon voi jättää menemättäkin ja lapsia ei ole mitenkään pakko tehdä, jos niistä aiheutuva vastuu ja työtaakka ei tunnu mukavalta. "
Jotenkin tulee tästä tuttu tunne, ihan kun joku asioista hieman ulkopuolinen sivustaseuraaja olisi kuvannut minun elämääni jonkin aikaa sitten. Itselläni oli tiettyja odotuksia perhe-elämästä, vastuun tasapuolisesta jakamisesta, yhdessä tekemisestä jne. Näistä odotuksista keskusteltiin ja oltiin yhtä mieltä ennen lasten hankkimista. Kuitenkin tosielämässähän asiat eivät mene niin kuin on kuvitellut, oli lasten sairastelua, miehen työnarkomaniaa, molemminpuolista uupumista töiden ja lasten huonon nukkumisen vuoksi. Itse naisena pyöritin lapsiperheen arkea hyvin pitkälle itsekseni, miehen tehdessä uraansa ja käyttäen vapaa-aikansa omiin juttuihinsa, jota lasten läsnäolo ja häirintä haittasi välillä raivoon asti. Itse siinä uuvuin ja kaikki miehestä johtuva ylimääräinen työ ja vaiva vitutti rankasti. Mietin jo vakavasti eroakin, itse asiassa molemmat ottivat sen jo puheeksi. Asuimme jonkin aikaa erilläänkin töiden takia ja se toi molemmille uuden näkökulman elämään. Lopulta mies ymmärsi ettei hän voi tässä elämänvaiheessa elää niin itsekkäästi kuin hän on elänyt ja on nyt ihan eri lailla läsnä arjessa, auttaa ja touhuaa lasten kanssa ja ennen kaikkea vaikuttaa onnellisemmalle ja kestää lapsia paljon paremmin. Itsekin tajusin oikeasti kaipaavani miestä, kun hän on poissa. Lisäksi uupumukseni on helpottanut, kun minulla on oikeasti toinen aikuinen siinä auttamassa ja minullakin on taas elämässä jotain omia harrastuksia ja vapaita hetkiä. Meidän avioliittomme näyttää selvinneen tämän vuosia kestäneen kriisin yli. Oletko alkuperäinen kirjoittaja varma ettei kohdallasi ole jostain samansuuntaisesta kyse?
No olihan taas melkoinen sankarimarttyyritarina rakennettu. Niin naisten tapaista. Kasvakaa aikuisiksi ja lopettakaa tuo vikiseminen!
Huikea tuo katkeruutesi, "opin lopulta". Kova uho on päällä.
Voi olla että perimmäinen syy ongelmiisi on itsessäsi. Käyttäytymisesi vaikuttaa puolisosi käyttäytymiseen. Sallit hänen ottaa vallan kodissanne ja vähintäänkin olet valinnut jälleen kerran samanlaisen puolison.
Koska kolmaskin vaimosi käyttäytyy todennäköisesti samalla tavalla, ehdotan eron sijaan oman käyttäytymisen muuttamista. Ryhdy mieheksi talossa ja taistele ne riidat, jotka siitä kenties seuraa. Sinulla on oikeus elää kodissasi omaa elämääsi tietenkin vaimosi huomioiden muttei puhtaasti hänen ehdoillaan.
Oma mieheni on dominoiva. Esim. olemme verhot vaihtaneet hänen mieleisekseen (tosin ne olivat vaatekangastakin, joten ne oli pakko vaihtaa...). Vast'ikään hän kävi valitsemassa meille tapetit olohuoneeseen ja kahteen makuuhuoneeseen. Olemme muuttamassa pois kohta asunnosta, joten minun mukana olo ei ollut täysin välttämätöntä. Ja luotan hänen muoto- ja väritajuunsa. Mies ei myöskään anna juurikaan laittaa nauloja seiniin, että sinne saisi esim. hyllyille tilaa. Todella määräävä mies siis minulla!
Koet niin, että olet ikään kuin "esine" tai "toisen omaisuutta", etkä ihminen, josta toinen aidosti välittää. Totta on, että toisille ihmisille ns. kulissit, miltä asiat näyttävät ulospäin, on tärkeämpää kuin sisäinen tunne.
Minusta ovat aina olleet kiinnostuneita dominoivat maskuliiniset miehet. Jos olisin naimisissa feminiinisemmän miehen kanssa, olisikohan minullekin käynyt noin, että määräilisin miestä sillä tavoin kuin annat ymmärtää naisten tekevän yleisesti.´
Etkö ole aiemmassa vaiheessa tuonut omia toiveitasi/ tarpeitasi esille ? Sinun täytyy sitten täysin vaihtaa suunnistusvaistoasi, että et taas mene samaan lankaan, ja ajaudu suhteeseen dominoivan naisen kanssa, joka ei anna sinulle riittävästi tilaa hengittää suhteessanne. Tähän auttaa esim. terapia. Mieti, millä kriteereillä valitset tyttöystävän itsellesi. Ihminen kuitenkin suunnistaa viime kädessä vaistojensa varassa...Tämä on se ihmeellisyys, luomistyö ja biologinen fakta...
Hassua että niin monen viallisen puolison jälkeen ei tule mieleen katsoa peiliin. Loppujen lopuksi ex naisillasi on vain yksi varmasti yhteinen nimittäjä...sinä.
Miehen syyttäminen kaikesta mahdollisesta ja kaikenlainen turhasta nalkuttaminen käy naiselta yhtä luontevasti kuin hengittäminen, jos naiselle annetaan siihen tilaisuus. Jos mies ei ole parisuhteessa valppaana ja jaksa koko ajan vastustaa, tilanne ajautuu aina suuntaan, jossa asiat ovat juuri niin kuin kuvaat. Vaikka sellaisiakin miehiä on, jotka polkevat naisensa maan rakoon, jatkuva ja vääjäämättömästi etenevä pyrkimys kävellä puolison yli ensin pienissä ja sitten isoissa asioissa, ei kuulu tyypillisen miehen toimintamalleihin. Normaali mies haluaa kotinsa olevan rauhan tyyssija eikä etsi mitään turhaa draamaa.
Viimeisen lauseen muuttaisin "normaali ihminen haluaa kotinsa olevan rauhan tyyssija eikä etsi mitään turhaa draamaa."
Eikö näin ole?
"Viimeisen lauseen muuttaisin "normaali ihminen haluaa kotinsa olevan rauhan tyyssija eikä etsi mitään turhaa draamaa." "
Jostain syystä hyvin moni nainen ahdistuu pahasti jos suhteessa tai elämässä ei koko ajan ole jotain uutta ja mennä "eteenpäin". Näin askeleita ovat luonnollisesti kihlaus, naimisiin meno, lasten saanti, asunnon osto yms. Mutta hyvin usein se raja tuleekin vastaan siinä kolmen ja neljän kympin kieppeillä kun nuo "luonnolliset" askeleet on otettu eikä olekaan enää mitään selkeää tietä jota seurata. Silloin pitäisi ihan itse keksiä sille elämälleen sisältöä. Ja jostain syytä naiset ovat sitä usein huonompia keksimään kuin miehet. Ehkä naiset ovat niin uppoutuneet siihen lasten hoitoon että ovat unohtaneet sen oman elämän helpommin kuin miehet?
Ja kun tämä tyhjyys tulee eteen, se on valitettavasti liian usein naisen mielestä sen miehen syy. Miehen pitäisi olle se joka keksisi naiselle uutta sisältöä elämään ja kun mies ei sitä osaa, kriisi on miehen syytä.
Tämä siis kärjistyksenä joka ei päde kaikkiin naisiin mutta paljon olen noita nähnyt ja oma elämäkin on ollut aika lailla sitä...
Lisäyksenä edelliseen...
Naisesta poiketen, mies on usein vain hyvin tyytyväinen kun on saanut elämässään nuo kaikki tavalliset asiat, perheen, asunnon jne. Silloin moni mies haluaisi vain elellä rauhassa ja nauttia saavutuksistaan ilman paineita haluta enää kauheasti mitään. Ja kun tämä törmää naisen haluun jatkuvasti mennä eteenpäin, soppa on valmis.
Ei ole. Nalkuttamisen tarve on naisilla verissä. Jos aiheita ei löydy, niitä keksitään. Todella moni nainen tarvitsee draamaa ja siihen liittyvää tunnevuoristorataa. Moni nainen valitsee jo lähtökohtaisesti miehen, josta riittää oikeastikin valittamisen aihetta ja lukemattomat naiset kärsivät tylsistymisestä, jos mies on liian kiltti tai ennustettava. Naisissa on tässä asiassa vain aste-eroja. Provosointi tai riitojen keksiminen tyhjästä on naisten hommaa. En ole koskaan kuullut kenenkään miehen valittavan siitä, että hänen naisensa on liian kiltti tai yhteistyöhaluinen.
Tyypillinen miehinen vika, joka kehittyy, jos siihen ei mitenkään puututa, on vajoaminen kotioloissa välinpitämättömään koomaan. Siis aivan päinvastainen kuin naisilla.
Kuvaamasi pätee varmaan reilusti yli 90% naisista. On kaksi keinoa, jolla voit välttää tämän kuvion:
1) olet jatkuvasti valppaana ja pidät naisen hyvin lyhyessä lieassa koko ajan. Ongelmaksi tulee tässä ratkaisumallissa se, että kuka tervejärkinen mies oikeasti jaksaa tämmöistä koko ajan? Jos et ole sairas sadistipaskiainen, niin todennäköisesti haluat olla edes kotona rauhassa, etkä jatkuvasti järjestämässä kiukuttelevalle ämmälle kurinpalautuksia.
2) löydät sellaisen hyvin harvinaislaatuisen naisen, johon edellä kuvattu toimintamalli ei päde. Tämän hankaluutena on ensinnäkin tämmöisen naisen löytäminen. Heitä on hyvin harvassa, ja yleensä jos joku mies tämmöisen nappaa ja tajuaa minkä löydön on tehnyt, hän takuulla pitää tämmöisestä naisesta kiinni ja kohtelee tätä kuin enkeliä. Toinen hankaluus on tämmöisen naisen tunnistaminen, sillä lähes kaikki naiset ainakin aluksi esittävät olevansa tämmöisiä, eivätkä mitään potentiaalisia pirttihirmuja. Suurin osa sitten kuitenkin pirttihirmuksi paljastuu, kun olet "ansassa".