Varokaa ostamista Angelika Bridestä

mekko123

Ostin tyttärelleni vanhojen tanssimekon kyseisen liikkeen outlet-myymälästä.
Mekko oli kaunis ja juuri sopivan kokoinen ja vielä puoleen hintaan. Kysyimme syytä alennukseen ja vastaus oli, että uudistamme mallistoamme syksyksi. Kotona huomasimme mekossa keltaiset hikiläntit ja aivan mustan likaisen helman, lisäksi tyllissä oli kolme reikää:( Otin yhteyttä likkeeseen, jossa luvattiin pesettää mekko pesulassa ja heidän ompelijan piti korjata reiät. Lupasivat soittaa, kun mekko kunnossa. 4 viikkoon sieltä ei kuulunut mitään, sitten kyselin perään ja sanottiin, että ensi viikolla mekko kunnossa. Sitten menimme mekkoa hakemaan, niin kainalot olivat puhtaat, mutta reikiä ei kuulemman saa korjattua kauniisti eikä helmaa saada puhtaaksi( yritetty oli, koska rumat vesirajat olivat jäljellä. Myyjä lupasi vielä puhdistaa helman, saa hakea seuraavalla viikolla. Helma edelleen samanlainen. Sanoin myyjälle, että lupasitte hameelle pesulan, miksi jälki tuollainen. Tästä hän suuttui ettei mitään pesulaa ole luvattu, vaan pesu! Sanoin että asia oli toisin ja että olen todella pettynyt palveluun sekä alunperin siihen, että he myyvät käytettyä sekä likaisia tuotteita myymälässään:( vastaus oli, että outlet tuotteet saavat olla ihan minkälaisia tahansa eikä siitä tarvitse ilmoittaa??? Myyjä tuli kaiken jälkeen kadulle perässä huutamaan ettei tarvitse enää asioida heidän liikkeessä ja varmaa on, että emme asioi eikä ystävämmekään. Soitin vielä seuraavana päivänä heidän asiakaspalveluun, mutta he eivät suostuneet tulemaan pesulakuluissa vastaan ja heidän mukaan minä Asiakas olin käyttäytynyt huonosti, joten myyjän toiminta oli oikeutettua.

2

335

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saraaa

      :o hui mitä 'palvelua'
      juu en tule kyseiseltä mitään ostamaan :o

      • Helmi-morsian 2013

        Palvelu kuullostaa hyvin tutulle, kun tuttavani joutui tappelemaan heidän kanssaan omasta hääpuvusta ja aina vika oli tuttavassani ja koittivat keksiä vaikka mitä, että itse eivät olisi vastuussa ja tuttavani joutui nielemään kaiken sen, mitä he milloinkin keksivät. Mikään aikataulukaan ei pitänyt paikkansa! Turun AngelicaBridesin kierrän kyllä kaukaa nyt omalla kohdallani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe