soutulaitteesta.

kuinka paljon tulisi viikossa soutaa että alkaisi näkyä tuloksia? esim.kunto nousee, kiinteytymistä tapahtuu. Tottakai kaikki herkut on jätetty veke ja muutenkin syön paljon kasviksia yms.
1232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastus pelaa tärkeää roolia soutamisessakin. Jos junnaa koko ajan samalla vastuksella, eipä kehitystäkään tapahdu. Lihakset tottuvat nopeasti samaan vastukseen ja soututahtiin ja kehitys pysähtyy.
3 krt viikossa, vaihdellen treenin kestoa, soututempoa ja vastuksen määrää nostaa jo kummasti kuntoa. Sykettä kannattaa tarkkailla, sillä se nousee soutaessa hyvinkin helposti ylikierroksille ja voimat ehtyvät nopeasti.

Lepo on yhtä tärkeää kuin treenaaminenkin, joten pidä välipäiviä, jolloin vain venyttelet ja rentoudut.
Monipuolisuus liikunnassa tuo nopeimmin näkyviä tuloksia. Yhdistä vaikkapa pyöräily tai reipas kävelylenkki pari krt viikossa soutuharjoitteluun, niin muutaman kk päästä kyllä tuloksetkin jo näkyy.
Muistathan myös sen, että kun liikunnan määrä kasvaa, lisääntyy myös polttoaineen tarve eli ruokahalu.
Jatkuvuus on kunnon ylläpitämisen ja kohottamisen a ja å.

Mukavia soutuhetkiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mymmeli kirjoitti:

kuinka paljon tulisi viikossa soutaa että alkaisi näkyä tuloksia? esim.kunto nousee, kiinteytymistä tapahtuu. Tottakai kaikki herkut on jätetty veke ja muutenkin syön paljon kasviksia yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu