Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 15,5 v. Naimisissa 11 v. Meillä on kaksi kouluikäistä lasta. Hellyyden osoituksia välillämme ei ole. Mieheni on "kylmä". Malli on opittu lapsuudenkodista, jossa vanhempien välillä ei ole läheisyyttä/ hellyyden osoituksia. Aika tavallista lienee Suomessa.
Jos yritän halata miestäni, hän työntää kauemmas. Myöskin seksi on "kortilla". Tosi raskasta tuntea olevansa naisena enemmän tai vähemmän "arvoton".
Muutoin jotenkin pyristelemme elämässä eteenpäin. Mutta läheisyyden ja seksin puute korventavat kurkkua ja saavat miettimään, tässäkö tämä elämä oli. Ikää minulla 40 .
Vaikea kuvitella, että tähän saisi muutosta. Mies ei suostu perheterapiaan. Viimeisestä seksikerrasta on ainakin kuukausi. Sooloseksillä olen korvannut tilannetta, mutta sekin alkaa maistua puulta, koska ihminen kaipaa kuitenkin toista ihmistä, syliä, kosketusta ja niin, seksiä. Kuinka kauan olette kestäneet tällaista ? Kokemuksia ?
Jos yritän halata miestäni, hän työntää kauemmas. Myöskin seksi on "kortilla". Tosi raskasta tuntea olevansa naisena enemmän tai vähemmän "arvoton".
Muutoin jotenkin pyristelemme elämässä eteenpäin. Mutta läheisyyden ja seksin puute korventavat kurkkua ja saavat miettimään, tässäkö tämä elämä oli. Ikää minulla 40 .
Vaikea kuvitella, että tähän saisi muutosta. Mies ei suostu perheterapiaan. Viimeisestä seksikerrasta on ainakin kuukausi. Sooloseksillä olen korvannut tilannetta, mutta sekin alkaa maistua puulta, koska ihminen kaipaa kuitenkin toista ihmistä, syliä, kosketusta ja niin, seksiä. Kuinka kauan olette kestäneet tällaista ? Kokemuksia ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Otan osaa kohtalontoveri. Kyllä se juna meni jo, eikä se se enään asemalle palaa. Itsellä reilusti yli 15-vuotta kokemusta juuri vastaavasta, vaikka olenkin mies. Minäkin alussa naivisti luulin, että kyllä se aika haavat parantaa, kunhan tosissaan panostan suhteeseen. Ja minähän panostin. Hoidin vaimoa kuin prinsessaa, tein kaikki kotityötkin loppuvaiheessa. En syyllistänyt, arvostellut, vaan pyrin rehellisellä keskustelulla löytämään yhteistä säveltä. Säveltä ei vain löytynyt, ehkä meillä ei sitten ollut nuottikorvaa. Ainoa asia mikä jyrsii, kuin pientä oravaa kun käpy on jäässä, on se että tässä leikissä meni yli 15-vuotta parasta miehuusaikaa aivan hutsun videloon. Älä sinä ole nainen hyvä näin tyhmä, ei se elämä siitä tule parempaan suuntaan muuttumaan, jos toinen osapuoli on aivan tyytyväinen tähänastiseenkin menoon.
Onko tälläsiä suhteita oikeasti?Olen varmaan aika tietämätön kun itse olen pian 40 vuotta ollut saman miehen kanssa.Kyllähän normaaliin elämään kuuluu ettei kaikki aina ole pelkkää hyvää mutta eihän se voi jatkua vuodesta toiseen!
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kyse on ainakin osittain hormonitoiminnasta. Toisilla vaan ei ns. hyrrää ja toisilla senkin edestä. Mutta kyllähän se parisuhteessa loukkaa, kun tulee torjutuksi. Työkaverikin sanoi pikkujouluhöyryissä, että "sinulla on varmaan himokas mies". Niinhän sitä luulisi. Olen blondi 85F, mutta tämä on tilanteeni. Mies näkee minut lähinnä "äitinä", ja kuka nyt äidistään olisi kiinnostunut... Toistaiseksi olen jaksanut lohduttaa itseäni sooloseksillä... Mutta kuinka kauan ? Aika pitkä kakku on vielä edessä. Nuorimman lapsen aikuistumiseen menee vielä 10 v...
Sinä olet onnekas, ja anteeksi, myös hieman naiivi. Kyllä tämä on totta, ihan elävästä elämästä... Mutta hienoa, että sinulla menee hyvin, eikä ole nyt tai ole joskus ollut tällaisia ongelmia... Monesti ihmiset pitävät itsestään selvänä jotain hyvää, mitä itsellä on, kunnes sen menettää. Ongelmani vaan, että tässä nyt yritän kärvistellä, kun ei ole parempaakaan seuraa tarjolla. Siis mieluummin kaksin yksin, kuin yksin yksin. Tämä on logiikkani, ainakin toistaiseksi...
Tuossa allakin vastaus. Mutta tässä vielä tarkennus. Ymmärrän tekstistäsi, että olet eronnut. Onko nyt löytänyt ketään potentiaalista kiinnostavaa henkilöä?Katuminen ei auta, mennyttä et saa takaisin, etkä tehtyä tekemättömäksi. Jospa silläkin oli joku tarkoitus. Ehkä lasten kasvaminen isommaksi ? llmeisesti vaimosi oli ns. aseksuaali...
Tilanteesi on kieltämättä aika erikoinen kun noin nuorista ihmisistä on kyse.On varmasti vaikea tulla torjutuks kun se syö naiseutta varmasti hirveän paljon.Ei elämä voi 40 vuotiaana olla ohi ei seksuaalisesti eikä muutenkaan vaan pitäs elää parasta aikaa kun lapset jo niin isoja ja aloittavat pian oman elämän ja sit ollaan kahden.Yritä jutella miehesi kanssa jospa hän avautuis mistä kiikastaa.Tsemppiä sinulle!!!!!
"Ei elämä voi 40 vuotiaana olla ohi"
Elämä oli ohi jo paljon aikaisemmin. Kun sen hyväksyin, lähdimme tekemään lapsia; olihan se ollut aina vaimolla tavoitteena.
"pitäs elää parasta aikaa kun lapset jo niin isoja ja aloittavat pian oman elämän"
Elämässä pitää kiinni tulevan odotus. Odotan, että lapset varttuvat ja muuttavat omilleen, niin putoaa sekin viimeinen velvollisuuden taakka harteilta.