Työttömyysturvamaksu on sinun parhaaksi tehty!.

sen korotus-osan voi hakea ihan vapaaehtoisesti liittymällä jäseneksi, mihin tahansa suomessa olevasta työttömyyskassalta, työssä ollessasi!.

jos et halua liittyä?.

Työttömyysturvamaksu, mahdollistaa kelan peruspäivärahan maksun työttömyyden kohdatessa!.

KAIKKI TÄMÄ ON VAKIINTUNUT KÄYTÄNTÖ SUOMESSA 2012
4225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no, sehän on hyvä, on pelannut ihan hyvin.

Äänestä
  • Kenelle pelaa, kenelle ei. Joka kahdeksannen kohdalla se ei pelaa.

    Äänestä

"Työttömyysturvamaksu, mahdollistaa kelan peruspäivärahan maksun työttömyyden kohdatessa!."

Miksi valehtelet? Peruspäivärahalla ja työttömyysvakuutusmaksulla ei ole mitään yhteyttä. Peruspäivärahan kustantaa valtio.

Työttömyysvakuutusmaksuilla rahoitetaan vain ja ainoastaan ansiosidonnainen korvaus. Vika on siinä että nämä vakuutusmaksut kerätään kaikilta töissä käyviltä mutta kassoihin kuulumattomia työttömiä sorretaan ja he eivät saa ansiosidonnaista vaikka ovat maksaneet siitä. Syyllisiä ovat ammattiliitot jotka vievät liittoihin kuulumattomien maksamat maksut.

SELITTÄKÄÄ TE MIKSI NIIDEN RAHAT SAA VIEDÄ JOTKA EIVÄT OLE KASSAJÄSENIÄ! ANTAA KUULUA! MIKÄ ON SE OIKEUTUS JONKA TAKIA HEIDÄN RAHAT VOIDAAN VIEDÄ?

Kassajäsenten maksamat työttömyysvakuutusmaksut siirretään 100 prosenttisesti kassajäsenten työttömyysturvaan. Sen sijaan jos et kuulu kassaan, niin maksamasi työttömyysvakuutusmaksut mitätöidään. Ne menevät hukkaan. Siitä saamme kiittää liittoja.

Lue lisää ja ymmärrä:
http://tinyurl.com/oikeutta

Valitettavasti tämä on liian vaikeatajuista aloittajalle, kun hän päästelee tuollaisia sammakoita.

On erittäin ikävää että Suomeen on vakiintunut käytäntö joka on perustuslain vastainen. AY-liike on jyrännyt sen läpi siitä huolimatta että se on perustuslain vastainen.

Äänestä

1/8 mistä tuollaisen luvun olet saanut, itse en tunne yhtäkäs ainutta joka jäisi ilman ansiosidonnaista työttömäksi jäätyään. No, saattaa olla jokunen nuori joka on ihan ekassa työpaikassaan ja sattuu saamaan loparit ennenkuin se työssäoloehto täyttyy. Se on ainoa tilanne että joutuisi sellaiseen rakoon ettei saisi ansiosidonnaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koko talon kirjoitti:

sen korotus-osan voi hakea ihan vapaaehtoisesti liittymällä jäseneksi, mihin tahansa suomessa olevasta työttömyyskassalta, työssä ollessasi!.

jos et halua liittyä?.

Työttömyysturvamaksu, mahdollistaa kelan peruspäivärahan maksun työttömyyden kohdatessa!.

KAIKKI TÄMÄ ON VAKIINTUNUT KÄYTÄNTÖ SUOMESSA 2012

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu