Haluaisin kuulla "selviytymis"tarinoita

Aivan sama homma täällä, tosin olen 29-v nainen. Minullakin on jäljellä vain tuo niin inhimillinen kysymys: miksi? Minusta ei ole lohduttajaa, kun tarvitsisin itsekin sitä, mutta odotan toiveikkaana neuvoja.
Sanotaan, että suru on surtava ja aika auttaa. Sitä toivoisi, että puoli vuotta menisi yhdessä yössä. Jossain tuolla on meille varmasti se "oikea" ...ehkä. En kyllä nyt itsekään ole kovin varma siitä, mutta armas äitini sanoi että: "Luoja loi meidät syntymään, Luoja loi meidät kuolemaan ja ihan jokaiselle se loi myös sydänsurut. Toisille ne koittavat ennemmin, toisille myöhemmin ja joillekin jopa useasti, mutta kerran rikottu on entistä vahvempi." Sitä oppii sitten kai arvostamaan itseään ja määrittelemään sen, kuinka itseä saa kohdella. Loppupelissä kun me itse olemme vastuussa vain itsestämme ja omasta onnellisuudestamme.
Miehet paketoivat asiat lokeroon ja sulkevat luukun (unohtavat), mutta sitten joskus saattavat tajuta, mitä menettivät ja usein on jo liian myöhäistä.
Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Et ole yksin ja ainoa, meitä sirpaleina olevia on, mutta vielä täältä noustaan...ehkä toivottavasti pian.

Sama täällä, mutta ikää 34v ja yksi päivä se oli vaan hänen mielestään ohi. Mitään järkevää selitystä en saanut, mutta ei siihen selitykset auta jos ei vaan halua olla toisen kanssa niin ei halua. Julmaahan se on jättää toinen ilman selityksiä, mutta joskus se voi olla parempi vaan olla kuulematta totuutta...

Elämä jatkuu, olet vielä todella nuori ja elämä on edessä eli sure surusi ohi ja katso luottavaisin mielin tulevaan!

Usein eroon eon monta syytä, joista mikään ei yksinään ole merkittävä, mutta yhdessä ajavat erokynnyksen yli. Välttämättä ne eivät edes liity puolisoon mitenkään; voi esimerkiksi olla, että eroa haluava kokee parisuhteen liian kahlitsevaksi, tahtoo päättää enemmän itse omista tekemisistään, ei jaksa panostaa, jne.

Jos et tunnista itsessäsi tai suhteestanne mitään selvää vikaa, voi olla että sellaista ei olekaan. Ex-puolisosi ei vain halunnut olla parisuhteessa juuri nyt.

Hei! Omasta erosta kuukausi ja luen parasra aikaa bruce fisherin jälleenrakennuskirjaa mihin eroseminaarit perustuvat. Suosittelen kirjaa KAIKILLE.
Varmasti eniten antaa eron jälkeen mutta ymmärrän täysin että joku on sanonut että se olisi pitänyt lukea ennen ensimmäistä parisuhdetta. Omat virheet on silti tehtävä, kokemukset koettava ja surut surtava. Kun olet selvinnyt aikaisemmin, tiedät selviäväs jatkossakin vaikka se veisi aikaa. Aika on paras lääke. Keskity itseesi ja yritä elää hetkessä. On turha miettiä mikä tilanne on puolen vuoden päästä. eihän sitä voi kukaan tietää. tai mitä tunnet silloin. et voi tietää. Tee asioita mistänautit. Urheile, käy hierojalla, kasvohoidossa, opiskele jotain kieltä, matkusta.
Pian huomaat ajan kuluneen ja ja tuskan lievittäneen. Muista rakastaa itseäsi.
Tsemppiä muillekkin erosta toipuville. Myös minulle itselleni:)

Kuulostaa niin tutulle. Omasta erostani on nyt jo lähes vuosi, mutta muistan eroni jälkeen käyneeni juuri noita samankaltaisia ajatuksia ja mietin että Miksi?? En itsekään koskaan saanut vastausta, mutta mikä kauhea klisee se onkin, niin aika todella auttaa. Itse roikuin entiseni perässä liiankin kauan ja toivoin että palaisimme yhteen. Lopulta kun emme enää vain olleet paljoa yhteydessä ja aloin päästä jaloilleni, huomasin, että ero oli minulle paras asia mitä tähän astisessa elämässäni on tapahtunut. Edelleen muistelen yhteistä aikaamme lämmöllä, mutta ajattelen nyt että emme kuitenkaan olisi loppuelämäämme oleet yhdessä. Parempi nyt ennen kuin olimme ehtineet perustaa perhettä ja sitoutua virallisemmin. Seurustelimme siis neljä vuotta ja olen nyt 23 vuotias.

Neuvoja tilanteeseen on vaikea antaa ja muistan itse vihanneeni jokaisen sanoja jotka sanoivat ajan auttavan, mutta nyt vuotta myöhemmin olen itse kokenut saman ja voin kertoa että aika todella auttaa. Kannattaa keksi paljon uutta tekemistä ja lähteä kavereiden kanssa ulos vaikka yhtään ei huvittaisi. Itse olin pitkään vain yksikseni kotona ja mikään ei kiinnostanut, mutta kun viimein lähdin niin sen jälkeen elämä alkoi jälleen rullaamaan paljon paremmin, Ja kuten sanoin, nyt olen onnellisempi kuin pitkään pitkään aikaan, Olen sinkku, mutta olen ihastunut todella syvästi erääseen mieheen ja toivon että ehkä meistä vielä tulee pari. Jos ei meistä kahdesta, niin uskon että tässä maailmassa takuulla on joku joka pitää juuri minusta ja joka on tarkoitettu juuri minulle. Sellainen on kaikille. Sinunkin onnesi vielä koittaa ja huomaat että elämä on taas ihanaa tai vähintäänkin siedettävää. Voimia kaikille eroaan käsitteleville. Kyllä auronko vielä risukasaan paistaa, vaikka nyt ei tunnukaan siltä.

On tällä hetkellä vaikea kuvitella loppuelämää ilman sitä puolisoa josta on niin kovasti välittänyt ja hänen kanssaan viettänyt paljon aikaa, tuntuu kuin elämältä olisi viety tarkoitus. Puolison käytöksestä oli jo pitkään ulkopuolisten mielestä havaittavissa ettei hän täytä terveen parisuhteen edellytyksiä kanssani. Kaverini kehotti minua pariin otteeseen lähtemään pois suhteesta mutten sitä osannut tehdä, olin kai liian rakastunut ettei omaa parastaan tajunnut, toki puolisossani oli paljon hyvääkin.

Noh erohan siitä sitten tuli ja aikaa on kulunut 2 viikkoa ja vieläkään en pysty kunnolla tajuamaan sitä että omaksi parhaakseni se oli ja löydän vielä paljon paremman puolison. Vaikeinta tässä on nyt osata olla yksin kun tottunut kuitenkin että toiselle voi puhua vuorokauden ympäri aivan mitä mieleen tulee. Kavereita on mutta ei ne sitä tietenkään korvaa. Tämä yksinäisyys on itselleni se kaikkein pahin. Kaverit pyytää ulos mutta ei vain jaksa eikä innosta tehdä yhtään mitään ja tämähän vain pahentaa asiaa.

Saapi nähdä että kauanko aikaa menee, että alan nähdä tämän kuvion ns ulkopuolelta ja huomaan että tämähän oli ainoa ja paras ratkaisu ja rupeaa menemään elämässä eteenpäin. Positiivista on se että tästä ainakin jotain oppii.

Ehkä se on viimeinkin 25 vuoden iässä oltava hetki itsenäisesti vaikka tällä hetkellä se tuntuu aivan mahdottomalta.

Hyvää syksyä teille kaikille!

Itse olen mies 40 , erosta pari kuukautta, suhde kesti 6-10 vuotta. Aluksi masensi niin pahanlaisesti ettei uni, ruoka tai mikään muukaan maistunut. Nyt aloittanut aktiivisemman elämän, se auttaa aina jonkin verran. Käyn kuntosalilla ahkerasti, joka tuntuu auttavan. Kuntosalilla yhdistyy fyysinen rasitus ja on samalla muiden ihmisten joukossa. Mutta jokaisella on omat aktiviteetit, kokeile löytää omasi.

Itsekin olen ollut eroni jälkeen paljon vain yksin kotona. Ei väkisinkään kannata ulos lähteä. Kyllä vielä tulee se päivä kun tekee mieli lähteä ihmisten ilmoille, älä odota vain liian pitkään. Muista harrastaa ja käydä ulkona. Raitis ilma tekee hyvää:)
Itse olen lukenut paljon itse pohdiskelu kirjoja ja päässyt siihen tilanteeseen että pyrin olla miettimättä tulevaisuutta sen suuremmin. En tietenkään voi tässä tilanteessa nähdä itseäni kenenkään kanssa koska olen vielä kiiinni entisessä suhteessa henkisellä taslolla tietyllä tavalla. Siksi pyrinkin keskittymään vain tähän päivään ja tähän hetkeen. Tulevaisuus näyttää aikanaan mitä tuo tullessaan. :)