Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa vuoden päivät. Kun aloimme seurustella, olimme kumpikin päättäneet juuri pitkäaikaisen suhteen, hän oli seurustellut entisensä kanssa 4-vuotta ja minä saman verran omani. Ihastuimme päätä pahkaa ja se oli menoa saman tien.. Jo muutaman kuukauden päästä asuimme yhdessä (vaikka jouduin muuttamaan 250 km:n päähän kotikunnastani) ja siitä muutama kuukausi ja minä huomasin olevani raskaana, nyt on siis kuusi raskaus kuukautta takana. Raskauteni alkuaikoina sain tietää, että mieheni oli pettänyt parina ensimmäisenä kuukautena, minkä olemme yhdessä asuneet.Mieheni oli laskelmoivasti ja kylmästi valehdellut minulle ja ylläpitänyt suhdetta erääseen toiseen naiseen, jonka luona oli viettänyt myös öitä ja joka oli myös ollut meillä viikonlopun kun minä olin ollut kotipaikkakunnallani. Asia selvisi minulle, kun minä epäilin miestäni ja luin hänen sähköpostejaan, huomasin tältä naiselta tulleita hyvin intiimejä viestejä ja niimpä soitin tälle neitille ja se oli todella yllättynyt kun kerroin kuka olin, kun oli ollut siinä luulossa että olen vain mustasukkainen exässä roikkuva naikkonen... No, niiden suhde oli kuitenkin ehtinyt jo loppua ennen kuin minä sain sen selville. Tämä nainen kuitenkin hyvin avoimesti kertoi minulle kaiken, ja nykyään meitä voisi kutsua jopa ystäviksi. Lisäksi sain urkittua hänen s-posteistaan, että hän oli haikaillut exänsä perään ja nämä oli jopa miettinyt yhteenpaluuta jossain vaiheessa minun selkäni takana. Tällä exälläkin oli sellainen kuva, että mieheni haluaa minusta erota.
Tämän kaiken jälkeen meillä on arvatenkin ollut todella vaikeaa ja meinasimme erota, kun sain selville tämän sotkun... No ensimmäisen kuukauden ajan me vaan puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Mieheni sanoi, ettei se ollut ajatellut mua tosissaan suhteemme alkuaikana ja oli nyt vasta ruvennut ymmärtämään kuinka arvokas asia minä sille olen ja että se rakastaa minua. Sen kyllä uskonkin ja tiedän sen olevan totta, sillä noihin kahteen ensimmäiseen kuukauteen mieheni ei edes kohdellut minua arvoisenaan puolisona. Kaiken selvittelyn jälkeen me päätimme jatkaa ja yrittää rakentaa perheen yhdessä. Muutettiin mieheni pyynnöstö vuokra-asunnostamme mieheni omaan paritaloon, joka silloin sopivasti vapautui siinä asuneilta vuokralaisilta. Mieheni on ollut minua kohtaan todella kultainen ja ihana. Hän on tehnyt exälleen selväksi ettei aio lähteä mihinkään viereltäni, lisäksi silloin muutama kuukausi sitten hän pyynnöstäni soitti tälle "toiselle naiselle" ja pyysi anteeksi käytöstään. Edelleen mieheni kuitenkin pitää yhteyttä ex-naiseensa ja on tehnyt selväksi ettei luovu heidän ystävyydestään, enkä voi sitä vaatiakkaan, kun minäkin olen väleissä oman entiseni kanssa. Miehelläni on myös tapana kirjoitella naisten kanssa eripuolilla maailmaa, ihan muuten vaan, kun haluaa tutustua eri ihmisiin.. hän ei tee tätä läheskään joka päivä eikä joka viikko, mutta toisinaan, joskus useammin joskus harvemmin.
Kuten arvata saattaa, en luota mieheeni ollenkaan. Mieheni on siis nykyään todella kultainen ja ihana ja näen, että hän yrittää kaikkensa näyttääkseen minulle, kuinka paljon rakastaa ja haluaa elää meidän kanssa. Hän ei edes aio alistua eikä nöyristellä tapahtuneen takia. Se on meillä kuitenkin keskusteltu läpi niin moneen kertaan ja olen saanut vastaukset kaikkiin haluamiini asioihin ja kysymyksiin sekä mieheni on selvittänyt sekä minulle että itselleen syyt ja seuraukset tapahtuneesta todella avoimesti ja on todella pahoillaan tekosistaan, minkä on kaikille osapuolille kertonut.
Minä rakastan miestäni ja haluaisin elää hänen kanssaan ja rakentaa tulevaisuutta.
Mitä olette mieltä, voiko tämä koskaan onnistua.Saako luottamusta koskaan takaisin?Unohtuuko katkeruuteni asiasta koskaan, vielä se joskus pääsee aina valloilleen.
Tämän kaiken jälkeen meillä on arvatenkin ollut todella vaikeaa ja meinasimme erota, kun sain selville tämän sotkun... No ensimmäisen kuukauden ajan me vaan puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Mieheni sanoi, ettei se ollut ajatellut mua tosissaan suhteemme alkuaikana ja oli nyt vasta ruvennut ymmärtämään kuinka arvokas asia minä sille olen ja että se rakastaa minua. Sen kyllä uskonkin ja tiedän sen olevan totta, sillä noihin kahteen ensimmäiseen kuukauteen mieheni ei edes kohdellut minua arvoisenaan puolisona. Kaiken selvittelyn jälkeen me päätimme jatkaa ja yrittää rakentaa perheen yhdessä. Muutettiin mieheni pyynnöstö vuokra-asunnostamme mieheni omaan paritaloon, joka silloin sopivasti vapautui siinä asuneilta vuokralaisilta. Mieheni on ollut minua kohtaan todella kultainen ja ihana. Hän on tehnyt exälleen selväksi ettei aio lähteä mihinkään viereltäni, lisäksi silloin muutama kuukausi sitten hän pyynnöstäni soitti tälle "toiselle naiselle" ja pyysi anteeksi käytöstään. Edelleen mieheni kuitenkin pitää yhteyttä ex-naiseensa ja on tehnyt selväksi ettei luovu heidän ystävyydestään, enkä voi sitä vaatiakkaan, kun minäkin olen väleissä oman entiseni kanssa. Miehelläni on myös tapana kirjoitella naisten kanssa eripuolilla maailmaa, ihan muuten vaan, kun haluaa tutustua eri ihmisiin.. hän ei tee tätä läheskään joka päivä eikä joka viikko, mutta toisinaan, joskus useammin joskus harvemmin.
Kuten arvata saattaa, en luota mieheeni ollenkaan. Mieheni on siis nykyään todella kultainen ja ihana ja näen, että hän yrittää kaikkensa näyttääkseen minulle, kuinka paljon rakastaa ja haluaa elää meidän kanssa. Hän ei edes aio alistua eikä nöyristellä tapahtuneen takia. Se on meillä kuitenkin keskusteltu läpi niin moneen kertaan ja olen saanut vastaukset kaikkiin haluamiini asioihin ja kysymyksiin sekä mieheni on selvittänyt sekä minulle että itselleen syyt ja seuraukset tapahtuneesta todella avoimesti ja on todella pahoillaan tekosistaan, minkä on kaikille osapuolille kertonut.
Minä rakastan miestäni ja haluaisin elää hänen kanssaan ja rakentaa tulevaisuutta.
Mitä olette mieltä, voiko tämä koskaan onnistua.Saako luottamusta koskaan takaisin?Unohtuuko katkeruuteni asiasta koskaan, vielä se joskus pääsee aina valloilleen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tottakai se voi onnistua...tai sitten ei...se on aivan teistä kahdesta kiinni...Mutta unohtuuko tapahtumat ikinä...eivät..sen voin sanoa...ne eivät unohdu mutta haalistuvat ja ehkä joskus menettävät voimansa...onnea yritykseen ja kaikkea hyvää teille...
Ei ole ennustajan vikaa, mutta tuli sellainen fiilis, että olette yhdessä joitain vuosia, kestät kaiken näköistä lapsen takia, miehesi pettää, ja lopulta eroatte. Hitsi kun heti pitää mennä niitä mukuloita vääntämään, muutoin sanoisin että jätä se avoin ja rehellinen pettäjä.
Toisessa tilanteessa olisin samaa mieltä sinun kanssasi, mutta meillä ei ollut tarkoituskaan saada lapsia. Ehkäisy petti, ja ollaan kumpikin aikuisia työssäkäyviä ihmisiä, enkä muutenkaan olisi ikimaailmassa enää tässä vaiheessa raskauttani keskeyttänyt, kun olen aina aborttia vastaan periaatteiltani ollut.
vaan unohtaa ei koskaan.
Saako luottamuksen takaisin, riippuu täysin sinusta. Mikäli sitä ei saa takaisin on aika turha jatkaa, vaikka anteeksi antaisikin, ei koskaan voisi luottaa, suhde ei toimi niin. Suosittelen miettimään pikaisesti pystytkö koskaan luottamaan uudestaan. Itsestäni tiedän että tuskin voisin, vaikka tietäisin että hän tuskin pettää uudestaan. Jääräpäisyys on ikävä ominaisuus, toivottavasti sinulla ei moista esiinny.
Omasta kokemuksesta voin kertoa: Se helpottuu päivä päivältä, mies petti yli puoli vuotta sitten, edelleen itken joskus, katkera olen, luottamus ei ole palannut.
Surullista mutta totta. Ja hauskinta on että yritän silti parhaani mukaan rakastaa häntä.
...Siis voimia meille ja koitetaanhan kestää :)