Ylläs-huipulla tuulee

Subilla alkaa sarja Ylläksestä vai alkaako? Mukana on myös Sampo Kaulanen, jonka on huhuttu olevan Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana lokakuun vaaleissa Kolarissa. Ettei vain iskisi vaalikaranteeni ja ohjelman alku siirtyy vaalien jälkeiseen aikaan.
475713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Sole mikhän lappilaisten sarija, son junantuomain sarija

Äänestä

Toinen huhu kertoo Kaulasen muuttaneen kirjansa Tampereelle. Onko totta?

Äänestä
  • Mithään merkhitystä mihhiin on kirijansa ja pornholehthensä kuskanna. Tilloo vuan vievhät ja pöllyythyvvät tiällä jänkhän kämphillä.

    Miksi se kiroilee koko ajan???

    Äänestä

Kuinka monta junantuomaa olet laskenu sarjassa olevan? Siinä on myös ihan oikeasti paikallisia ihmisiä!

Äänestä

Joku porontuoma siellä näky, junantuomat jäävät tuonne järvikylliin

Äänestä

Juluppi pisti väärin vuoron lukeneen työsuhteessa olevan talkootyöhön. Tuossahan rikottiin ainakin työsopimuslakia, mahdollisesti verolakeja.

Verotuskäytännössä verottomana talkootyönä on pidetty luonteeltaan tilapäistä, selvästi rajatun tehtävän suorittamista, joka ei vaadi erityistä ammattitaitoa. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi tilapäinen mainosjakelu- tai postitustyö. Sen sijaan erityistä ammattitaitoa vaativat työsuoritukset (esim. sähköasennus) eivät ole talkootyötä, koska ammattitaitovaatimus rajaa osallistujaryhmän tavalla, jota voidaan pitää työntekijöiden nimeämisenä työhön (ks. jäljempänä työn johto ja valvonta).

Jatkuva tai pidempiaikainen toimeksiantosuhde viittaa yleensä siihen, ettei kysymys voi olla talkootyönä pidettävästä toiminnasta. Erityisesti pitkäkestoisia tai jatkuvia työsuorituksia, joiden tulos tulee suoraan kilpailutilanteessa toimivalle toimeksiantajalle, voidaan pitää tällaisina. Näitä ovat esim. erilaiset aliurakoinnit, muuttotoiminta, jatkuvat pakkaus-, jakelu- ja postitustyöt sekä rakennusalan urakointi.

Jatkuvakin toimeksiantosuhde voi olla verotonta talkootyötä silloin, kun tehtävä liittyy läheisesti yhdistyksen omaan toimintaan ja työ suoritetaan ilman toimeksiantajan johtoa ja valvontaa. Tällaisia töitä ovat päätöksen KHO 1991-B-557 mukaan urheiluseurojen suorittamat urheilu- ja liikuntapaikkojen hoito-, valvonta- ja kunnossapitotyöt.

Todisteet löytyvät nauhoitteelta. Vai ovatko kaikki näyteltävät tilanteet vain valheita ?

Äänestä

Yleensä meidän perällä ei katsota nuin tarkasti joka pykälää. Ihmisen on oltava joustava pärjätäkseen. Tuossa tilanteessa "Lihanakin" saaneen Timon sanoja lainaten *olis voinu käydä pahemminkin ja tulla pidempi vapaa, työttömyys*. Itse olisin hyväksynyt myös tuon rangaistuksen, kunhan olisin vain saanut jatkaa. Itse työskentelin tuona aikana sesonki työntekijänä eräässä paikallisessa yrityksessä. Ja useasti vapaapäivänä tai työ suhteen päätyttyäkin soitettiin josko voisin tulla puolen tunnin sisällä töihin, koska työntekijä oli sairaslomalla yms. ja tottakai hyväksyin ja annan joustavan kuvan itsestä, jolloin minulla on parempi mahdollisuus päästä uudestaan.

Näillä näkymin tulen palvelemaan tulevan 2012-2013 sesongin aikana turisteja. Upeissa maisemissa ja ulkoilma työssä.

Tervetuloa Ylläkselle

Äänestä
  • Ei minun tietääkseni meidän perällä olla mitään orjatyövoiman kannattajiakaan. Kaksi työpäivää talkootyönä, eli ilman palkkaa, on kohtuuton korvaus kahden tunnin myöhästymisestä. Ei se joustaminen kuulu olla aivan yksipuolistakaan, eli niin, että työntekijä joustaa, mutta työnantaja ei.

    Ja se Sampon kommentti, että itse sai nuorempana myöhästelystä remmiä. Onhan se ikävää, jos olet joutunut pahoinpitelyn uhriksi ollessasi töissä perheyrityksessäsi, mutta et voi kostaa sitä työntekijöillesi.

    Äänestä

  • ärsyyntynny kirjoitti:

    Ei minun tietääkseni meidän perällä olla mitään orjatyövoiman kannattajiakaan. Kaksi työpäivää talkootyönä, eli ilman palkkaa, on kohtuuton korvaus kahden tunnin myöhästymisestä. Ei se joustaminen kuulu olla aivan yksipuolistakaan, eli niin, että työntekijä joustaa, mutta työnantaja ei.

    Ja se Sampon kommentti, että itse sai nuorempana myöhästelystä remmiä. Onhan se ikävää, jos olet joutunut pahoinpitelyn uhriksi ollessasi töissä perheyrityksessäsi, mutta et voi kostaa sitä työntekijöillesi.

    EI OO SAANU TARPEESEENSA

    Äänestä

  • Törkeää edes vaatia "talkoo"työtä tekemään. Eipä hyvää kuvaa anna työnantajasta.

    Äänestä

  • Kiitos ei!!! kirjoitti:

    Törkeää edes vaatia "talkoo"työtä tekemään. Eipä hyvää kuvaa anna työnantajasta.

    ... sopimuksesta luistaminen ...

    Äänestä

Sampon pitää mukamas esittää Hjalliksen tyyliin "kovista", kameroiden edessä. Normaali tilanteessa olisi kaveri saanut vain viimeisen varoituksen ja päässyt samantien normaali työhönsä. Mutta kun tässä tehdään tosi-teeveetä niin tottakai pitää dramatisoida, tätäkin episodia.

Olisin muuten ilomielin ottanut sen Taigan terassin lumityöt urakaksi, siis 700 euroa tuollaisesta lumimäärästä? Olisin takuulla tehnyt sen yksin muutamassa tunnissa. Ei olisi tarvinnut kymmentä miestä mukamas puolen vuorokauden työhön. Hyvin veti kyllä linssiin yrittäjäpariskuntaa.

Äänestä
  • Taigan terassi ei ole niin pieni,kuin miltä se televisiossa näytti. Ei lapioi yksi mies muutamassa tunnissa, ei edes muutamassa päivässä.

    Toisen jakson jälkeen alkoi ohjelma tympäistä. Ei minua kiinnosta katsoa kyläkauppias tosi-tvtä, kun Ylläksellä on paljon oikeasti mielenkiintoista katsottavaa.

    Äänestä

  • blahb kirjoitti:

    Taigan terassi ei ole niin pieni,kuin miltä se televisiossa näytti. Ei lapioi yksi mies muutamassa tunnissa, ei edes muutamassa päivässä.

    Toisen jakson jälkeen alkoi ohjelma tympäistä. Ei minua kiinnosta katsoa kyläkauppias tosi-tvtä, kun Ylläksellä on paljon oikeasti mielenkiintoista katsottavaa.

    Samaa ihmettelen itekki, etteikö ylläksellä ole mitään muuta kuin kyläkauppa ja pari ravintolaa?

    Äänestä

"Samaa ihmettelen itekki, etteikö ylläksellä ole mitään muuta kuin kyläkauppa ja pari ravintolaa?"

Eipä siellä juurikaan muuta ole ja hyvä niin. Ylläkseltä löytää vielä Lapin rauhan ja avaruuden. Ei ole pilattu ylenpalttisella rakentamisella kuten Levi . Toivottavasti pysyykin sellaisena.

Äänestä

Kyllä se Ylläs on vielä pilatumpi kuin Levi ja rauhaa jos haluat, hae se Olokselta, Pallakselta tai itäkairan puolelta..

Äänestä

Ettäkö te tajua,että on elokuva?Kauniissa ja Rohkeissakin lentokone putoaa mereen ja kukaan ei kuollut ;))Ei saa olla niin pilkuntarkka.
Tosi mukava katsella ohjelmaa ja Sampolla niin hyvä huumori:))Etelän immeisetkin
näkevät komeita maisemia ja mitä Ylläksen väki tekee matkailijoiden hyväksi että he viihtyisivät ja tulisivat yhä uudelleen ja uudelleen Ylläkselle:)

Äänestä

Minä pidän todella paljon tästä ohjelmasta! Sampo on hauskan ja miellyttävän oloinen. Ja kuten muutkin sarjan henkilöt. Lisää tällaista!

Äänestä
  • Valittaja se on!

    Äänestä

Kävin tänä kesänä Ylläksellä, Äkäslompolon puolella, viikon reissun. Oli hiljaista kuin hautuumaalla, olin ainoa turisti koko mäkkikylässä. Jounin kaupassa oli vain muutama asiakas, ei tarvinnut jonotella. Sampoa en nähnyt mutta Diili-Jounin bongasin parikin kertaa kaupassa touhuamassa. Kiva reissu kun oli niin rauhaisaa. Syöttelin kuukkeleita koko viikon, kannonnokkaan kun laittoi ruokaa niin tulivat heti hakemaan. Kivoja otuksia.

Äänestä

Mainuksia ainakin piisaa, vain onpahan aikaa käydä jääkaapilla

Äänestä
  • Tais luula, että tyttö tullee talakootöihin. Vaadi sitten palkkaasha, sai lähtiä.

    Saapi tuo Tiili-Sampo käyvä kairassa vaatimia pökkäämäsä

    Äänestä

Siinä on kait ollu ryppyjä rakkaudessa, diilissä tutustuttu, rakastuttu, alettu seurustelemaan, tullu jotain vastoinkäymisiä, erottu, rakastuttu uudestaan ja menty sitten naimisiin. Ovat kait edelleen yhdessä. Tai sitten eivät. Piru näistä ota selvää.

Äänestä
  • JOSPA OVAT JUONEET vääränmerkkistä anallupeva

    Äänestä

onko tuo minttu romaani??????????

Äänestä
  • Ainakin toi Minttu shot, jota möivät naimajaisissa, hääty tekkeen mustalaisten urinaadilla käytethyn pontikkaan. Tunkiolla käytettyyn rankkiin tehtyä ns, LapinHullua.

    Sammaa möivät 70-luvula kylälä, ns Kolarin Keskustan Kunnallisjärjestöä

    Äänestä

Eikö siellä muuta tapahdu kuin pullonpalautuksen loota täyttyy. Pitääkö sitä samaa näyttää joka prokraamissa. Haistattelisivat vaikka ladulla virkistyneitä normaaleita ihimisiä eikä nuita nuhjaajia.

Äänestä

Vali vali vali-Sampo.
Joka jaksossa jostakin valittaa, eikä tunnu osaavan mitään.

Äänestä

Mitä sukua tämä kiroileva moppiakka eli Eeva Kaulanen on Sampolle? Vai onko mitään? Käsittääkseni näitä Kaulasia asuu Lompolossa aika paljon..

Äänestä

selkhäänsä se sampo sietäs, olan takkaa

Äänestä

oikein pohjoisen suomen Matti ja Mervi... ei saa..na..pelle koko äijä..

Äänestä
  • hyvä ohjelma.kivasti näyttää maisemas.onhan teissä jutustelijoissa tuota lapin lisää, intissä niitä sanottiin latva b porukaksi.vaan eihän se tartu.

    Äänestä

tylsä mies ja tylsä "sarja". ohjelma vanhainkodistakin olisi enemmän kiinnostava.

Äänestä
  • .....sää oot varmaanki kiinnostavampi, tuskinpa vaan!

    Äänestä

  • kuka olikaan tylsä kirjoitti:

    .....sää oot varmaanki kiinnostavampi, tuskinpa vaan!

    Ja uutta kautta pukkaa. Valmiiksi käsikirjoitettu ja täynnä taas kyläkauppiasta, yök!

    Jos on kauppias saanut lapsena remmistä niin sehän selittää miksi pahoinpiteli myös lapsensa äitiä. Toivottavasti ei lapsellaan ole sama kohtalo! Diilistä sitten löysi tämän jenkkitytön ja erosi vaimostaan. Taitaa uudessakin liitossa jo olla ryppyjä, useaan kertaan on Sampo nähty humalassa suuteloimassa muita naisia ravintoloissa:/

    Äänestä

  • Ristimella seku kirjoitti:

    Ja uutta kautta pukkaa. Valmiiksi käsikirjoitettu ja täynnä taas kyläkauppiasta, yök!

    Jos on kauppias saanut lapsena remmistä niin sehän selittää miksi pahoinpiteli myös lapsensa äitiä. Toivottavasti ei lapsellaan ole sama kohtalo! Diilistä sitten löysi tämän jenkkitytön ja erosi vaimostaan. Taitaa uudessakin liitossa jo olla ryppyjä, useaan kertaan on Sampo nähty humalassa suuteloimassa muita naisia ravintoloissa:/

    Sitähän sä toivotkin että tällaista tapahtuu kun tunnut asiat niin hyvin tietävän. Sampon elämä on Sampon elämää...omaa elämää...

    Äänestä

Tämä Angerias se vasta ärsyttävä mies on ja samanlainen näyttää olevan tämä Eijakin. Ihan hävettää katsoa ja kuunnella niiden puupäiden "vitsejä".

Sampohan on ihan hyvä.

Äänestä
  • Sampo on huomannu, että on itte oman elämäsä herra. Jo vain uksi luistaa ko otti ittiään niskasta.

    Äänestä

Kovasti tässä ohjelmassa suunnitellaan ja erityisesti puhutaan työnteosta,suunnittelut on yleensä myöhässä tai menevät muuten vain poskelleen,työnteoksi näyttää riittävän kun haukkuu ja arvostelee minimipalkalla työskentelevää nuorta sesonki-henkilökuntaa (ei ihme jos ei tunkua töihin).
Siitä hyvä ettei ohjelmassa tipu kärryiltä vaikka saunoiskin välissä,varmuuden vuoksi selostaja kertaa useampaan kertaan samat asiat.

Äänestä

No ihan katsottava ohjelmahan se oli.
Onkohan siellä Ylläksellä Tanssiravintolaa?

Vois vaikka käydä ensivuonna??

Äänestä

Ylläs huipulla tuulee-sarjan toinen kausi
http://www.mtvkatsomo.fi/?progId=249576
Niin uusi ravintola Toveri, ei ainakaan luvannut humppa musiikkia.

Mennään edelleen Saariselälle, siellä on tassia joka ilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Subisti kirjoitti:

Subilla alkaa sarja Ylläksestä vai alkaako? Mukana on myös Sampo Kaulanen, jonka on huhuttu olevan Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaana lokakuun vaaleissa Kolarissa. Ettei vain iskisi vaalikaranteeni ja ohjelman alku siirtyy vaalien jälkeiseen aikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu