En tiedä onko tämä oikea palsta, mutta kommentteja kaivattaisiin sekä miehiltä että naisilta. Kokemuksia olisi myös mukava kuulla.
Te miehet, joilla on lapsi / lapsia edellisestä suhteesta ja olette uudessa suhteessa lapsettoman naisen kanssa: Vaikuttaako jo olemassa oleva lapsi halukkuuteenne tehdä lapsi uuden vaimon / tyttöystävän kanssa?
Meillä tilanne on se, että miehelläni on 3-vuotias tyttö edellisestä suhteesta. Olemme seurustelleet reilun vuoden ja keväällä tulin suunnittelematta raskaaksi. Vauva oli tervetullut, vaikkakin pohdimmekin alussa elämäntilannetta ja jälkikasvun sopivuutta siihen. Raskauteni meni kuitenkin kesken kun 12rv oli täynnä ja vauva jäi tulematta.
Kun olimme kutakuinkin järkytyksestä toipuneet puhuimme tulevaisuudesta. Itse tietenkin halusin jättää ehkäisyn kokonaan pois ja yrittää tulla uudelleen raskaaksi (ei kello kädessä yrittäen, mutta tulee kun on tullakseen- periaatteella), mutta mieheni ei ollut lainkaan samaa mieltä. Hänen mielestä meidän ei tulisi tehdä lasta ainakaan muutamaan vuoteen, koska olihan keskenmennytkin raskaus vahinko. Nyt hänen mukaansa pitäisi siis unohtaa tapahtunut ja jatkaa siitä mihin jäätiin ennen raskautta.
Itse taas en voi käsittää miten voisin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilman keskenmenoa vauva olisi tullut joka tapauksessa ja olisi todella ollut erittäin toivottu molempien puolelta. En siis ymmärrä miksi asia pitäisi lakaista maton alle ja ottaa uudestaan esille vasta muutaman vuoden kuluttua. Menetys sattuu vieläkin ja kaipuu omaan lapseen on suunnaton.
Olemme riidelleet asiasta useaan otteeseen. Olen myös tehnyt omat johtopäätökseni, että koska miehelläni on jo lapsi, ei hänellä välttämättä ole tarvetta tehdä lapsia enää ollenkaan! Itse haluan lasta kovasti, juuri tämän miehen kanssa, mutten sitä nyt näytä saavan. Muutaman vuoden odotus tuntuu kohtuuttomalta. Lisäksi olen alkanut ärsyyntyä miehen tyttären läsnäolosta, olen mustasukkainen, surullinen ja katkera siitä, että hänellä on kunnia olla isä, mutta itse en saanut olla äiti enkelilleni... sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin vielä yhtä soossia.
Sitä paitsi mieheni tytär on meillä säännöllisesti ja elämme tässä kuitenkin jo puolipäiväistä perhe-elämää. En ymmärrä, miksi siihen ei voi kuulua vielä meidän kahden rakkaudesta syntynyt lapsi. Ei mielestäni löydy mitään syytä, miksi lasta ei voisi tehdä.
En ole painostanut, ottanut asian vaan esille aina silloin tällöin. Ehkäisypillereitä en ole vielä aloittanut.
Ja selittäkääs miehet vielä seuraava käyttäytymismalli, mitä tästä pitää ajatella: Mieheni vaatii ehkäisyä ja parit ekat yhdynnät käytimme kumia. Kumin käyttö ei kuitenkaan luonnistunut ja jatkoimme touhuja toisin keinoin, ilman kumia. MUTTA: Parin viimeisen viikon aikana mieheni ei juuri ole välittänyt ehkäisystä. Kun mainitsen sen puuttumisesta, hän "lennättää lastinsa" muualle. Mutta keskimäärin joka toinen kerta hän tulee sisääni TIETÄEN, ETTEMME KÄYTÄ EHKÄISYÄ.
Olen sanonut hänelle kertovani sitten, kun aloitan pillerit. Siihen asti ei ole ehkäisyä. Missä on ihmisen järjenjuoksu, jos ensin ehdottomana vaatii ehkäisyä, mutta käytännössä käyttäytyy kuitenkin ihan toisin?? Jos tulen raskaaksi (mitä en tietenkään itse pane pahakseni), mitä sitten?
Onko mahdollista, ettei hän alitajunnassaan torjukaan niin jyrkästi ajatusta lapsesta?
Sekava viesti, lähinnä tarkoitus oli pyytää neuvoa miten toimia tässä tilanteessa. Olisi myös kiva tietää miten lapsi exän kanssa vaikuttaa uudessa suhteessa.
Olen neuvoton ja kaipaan lasta. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. :)
Te miehet, joilla on lapsi / lapsia edellisestä suhteesta ja olette uudessa suhteessa lapsettoman naisen kanssa: Vaikuttaako jo olemassa oleva lapsi halukkuuteenne tehdä lapsi uuden vaimon / tyttöystävän kanssa?
Meillä tilanne on se, että miehelläni on 3-vuotias tyttö edellisestä suhteesta. Olemme seurustelleet reilun vuoden ja keväällä tulin suunnittelematta raskaaksi. Vauva oli tervetullut, vaikkakin pohdimmekin alussa elämäntilannetta ja jälkikasvun sopivuutta siihen. Raskauteni meni kuitenkin kesken kun 12rv oli täynnä ja vauva jäi tulematta.
Kun olimme kutakuinkin järkytyksestä toipuneet puhuimme tulevaisuudesta. Itse tietenkin halusin jättää ehkäisyn kokonaan pois ja yrittää tulla uudelleen raskaaksi (ei kello kädessä yrittäen, mutta tulee kun on tullakseen- periaatteella), mutta mieheni ei ollut lainkaan samaa mieltä. Hänen mielestä meidän ei tulisi tehdä lasta ainakaan muutamaan vuoteen, koska olihan keskenmennytkin raskaus vahinko. Nyt hänen mukaansa pitäisi siis unohtaa tapahtunut ja jatkaa siitä mihin jäätiin ennen raskautta.
Itse taas en voi käsittää miten voisin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ilman keskenmenoa vauva olisi tullut joka tapauksessa ja olisi todella ollut erittäin toivottu molempien puolelta. En siis ymmärrä miksi asia pitäisi lakaista maton alle ja ottaa uudestaan esille vasta muutaman vuoden kuluttua. Menetys sattuu vieläkin ja kaipuu omaan lapseen on suunnaton.
Olemme riidelleet asiasta useaan otteeseen. Olen myös tehnyt omat johtopäätökseni, että koska miehelläni on jo lapsi, ei hänellä välttämättä ole tarvetta tehdä lapsia enää ollenkaan! Itse haluan lasta kovasti, juuri tämän miehen kanssa, mutten sitä nyt näytä saavan. Muutaman vuoden odotus tuntuu kohtuuttomalta. Lisäksi olen alkanut ärsyyntyä miehen tyttären läsnäolosta, olen mustasukkainen, surullinen ja katkera siitä, että hänellä on kunnia olla isä, mutta itse en saanut olla äiti enkelilleni... sekavaa, mutta niin on ajatuksetkin vielä yhtä soossia.
Sitä paitsi mieheni tytär on meillä säännöllisesti ja elämme tässä kuitenkin jo puolipäiväistä perhe-elämää. En ymmärrä, miksi siihen ei voi kuulua vielä meidän kahden rakkaudesta syntynyt lapsi. Ei mielestäni löydy mitään syytä, miksi lasta ei voisi tehdä.
En ole painostanut, ottanut asian vaan esille aina silloin tällöin. Ehkäisypillereitä en ole vielä aloittanut.
Ja selittäkääs miehet vielä seuraava käyttäytymismalli, mitä tästä pitää ajatella: Mieheni vaatii ehkäisyä ja parit ekat yhdynnät käytimme kumia. Kumin käyttö ei kuitenkaan luonnistunut ja jatkoimme touhuja toisin keinoin, ilman kumia. MUTTA: Parin viimeisen viikon aikana mieheni ei juuri ole välittänyt ehkäisystä. Kun mainitsen sen puuttumisesta, hän "lennättää lastinsa" muualle. Mutta keskimäärin joka toinen kerta hän tulee sisääni TIETÄEN, ETTEMME KÄYTÄ EHKÄISYÄ.
Olen sanonut hänelle kertovani sitten, kun aloitan pillerit. Siihen asti ei ole ehkäisyä. Missä on ihmisen järjenjuoksu, jos ensin ehdottomana vaatii ehkäisyä, mutta käytännössä käyttäytyy kuitenkin ihan toisin?? Jos tulen raskaaksi (mitä en tietenkään itse pane pahakseni), mitä sitten?
Onko mahdollista, ettei hän alitajunnassaan torjukaan niin jyrkästi ajatusta lapsesta?
Sekava viesti, lähinnä tarkoitus oli pyytää neuvoa miten toimia tässä tilanteessa. Olisi myös kiva tietää miten lapsi exän kanssa vaikuttaa uudessa suhteessa.
Olen neuvoton ja kaipaan lasta. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista. :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
"...Olemme seurustelleet reilun vuoden ..."
Suhteenne on niin tuore, että on turhan aikaista alkaa lapsentekoon. Kyllä kannattaa tutustua pidempään.
Kun miehen lapsi on vasta 3-vuotias, hänen eronsakin on siis aika tuore. Ehkäpä hän ei ole edes kunnolla toipunut erostaan ja siksi on järkevääkin lykätä lapsentekoa (jos hän sitä edes haluaa).
En nyt oikein ymmärrä, pitäisikö nyt tieten tahtoen vängällä tehdä se lapsi siksi, että se oli vähällä tulla vahingossa. Suhteennehan on todella nuori?
"...Lisäksi olen alkanut ärsyyntyä miehen tyttären läsnäolosta, olen mustasukkainen, surullinen ja katkera siitä, että hänellä on kunnia olla isä, mutta itse en saanut olla äiti enkelilleni... "
Minusta tuo ei todellakaan ole "terve" peruste lapsen tekemiselle.
"...Missä on ihmisen järjenjuoksu, jos ensin ehdottomana vaatii ehkäisyä, mutta käytännössä käyttäytyy kuitenkin ihan toisin?? ..."
Tuo vaikuttaa normaalilta hulttiomaiselta käytökseltä. Himo voittaa järjen.
"...Olen myös tehnyt omat johtopäätökseni, että koska miehelläni on jo lapsi, ei hänellä välttämättä ole tarvetta tehdä lapsia enää ollenkaan!..."
Älä tee johtopäätöksiä vaan kysy asiaa suoraan mieheltä.
Kirjoituksesi ydin vaikuttaa olevan se (mikäli oikein tulkitsen), että koet, että lapsen äiti on ollut miehellesi tärkeämpi kuin sinä olet, koska heillä on yhteinen lapsi. Koet olevasi yhtä tärkeä vasta kun teillä on yhteinen lapsi? Minusta tämä on outoa. Muista se, että lapsen äiti on ENTINEN puoliso ja hän on menneisyyttä. Miehesi on nyt sinun kanssasi, joten kyllä hän varmasti haluaa juuri sinut eikä tarvitse (ainakaan vielä) mitään lasta todistuskappaleeksi.
Kirjoitukseni vaikuttaa ehkä tylyltä mutta pohjimmainen tarkoitukseni on sanoa, että kannattaisi tutustua tosiaan pitempään, ennen kuin alkaa kiinnittää itseään mieheen tai varsinkaan uusperhekuvioon. Kyllä näitä pikaistuksissa/vahingossa pystyyn pantuja perheitä Suomessa riittää ja varsinkin ongelmia niissä.
Käypä lukemassa uusperheellisten liiton keskustelupalstaa, niin näet minkälaisia "parisuhdehelvettejä" siellä on.
http://www.stresscode.fi/forums/supli/
Kiitos vastauksestasi.
Luettuani oman viestini uudestaan tajusin siitä kaikuvan jonkinlaista epätoivoa, kaiketi yleensä tapahtuneet johdosta. Toki olisin mielelläni kasvattanut pikkuisen vatsassani ja halunnut katsoa lapseni varttumista vuodesta toiseen.
Olen itsekin ajatellut, että ehkä asialla oli todella tarkoituksensa. Ehkä meidän aika ei ollut vielä, kai se vielä tulee.
Mies ei ole exän kanssa seurustellut edes enää lapsensa odotusaikana, joten en sanoisi suhdetta niin tuoreeksi. Kuitenkin ex on kuvioissa aina, lapsen takia, mikä onkin ihan ymmärrettävää ja tähän luulin sopeutuneeni.
Ehkäpä olen itse kiintynyt "tytärpuoleeni" sen verran kovasti, että oman lapsenalun menettäminen tuntuu entistä pahemmalta. En tiedä. Enkä tarkoita, että lasta pitäisi tehdä todistuskappaleeksi meidän rakkaudesta, minun ei (toivon mukaan) tarvitse todistella tunteiden aitoutta... mutta... ehkä tässä on pohjimmaisena edelleen menetys. Kunpa saisinkin takaisin vielä reilun kuukauden takaisen yhteisen odotuksen onnen tunteen. Ehkä se on se, mitä eniten kaipaan... sitä onnellisuutta, jossa silloin eli.
Eikä mies todella ole sanonut, ettei haluaisi lapsia kanssani lainkaan, päinvastoin. Ajankohta vaan ei kuulemma ole nyt oikea ja sitä hän haluaa odottaa. Voihan se olla, että ajan mittaan hänkin luopuu siitä "muutaman vuoden" odottelusta...
Et ollut mitenkään hyökkäävä, on ihan hyvä että joku takoo vähän järkeä päähän. Enkä missään tapauksessa halua päätyä tilanteeseen, että olen lopulta lapsen kanssa kaksin ilman miestä. Toki niin voi käydä kymmenenkin vuoden päästä, mutta ehkä tässä on nyt ensin järkevintä vaan käydä suru rauhassa läpi.
Täytyyhän sitä lasta molempien haluta... enkä halua tehdä kuten hänen ex; lapsi piti tehdä, jotta saa luotua mieheen ikuisen siteen. Vaan eipä pysynyt mies paikoillaan eikä etenkään tuon tempunjälkeen. Tosin lapsensa elämässä hän haluaa olla ja on hoitanutkin asiansa kunnolla.
Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos vielä.
Hei
olen itse seurustellut liki 2 vuotta miehen kanssa jolla entisestä liitosta lapsi (3 v).
Puhuttiin perheestä joskus alkuaikoina ja mieheni sanoi suoraan ettei enää lapsia halua...EI KOSKAAN!
asia ei silloin vaivannut minua koska tahsoin tietenkin nauttia olosta kahdestaan.
Mutta niinkuin elämllä on tapana joskus tehdä mitä ihmeellisimpiä temppuja huomasin n:10 kuukauden seurustelun jälkeen olevani raskaana..
Voi sitä itkua ja ahdistusta mitä koin tuona iltana vessassa testitikku kädessä..sydän pamppaili..menetänkö miehen jos kerron vai jätänkö kertomatta ja hoidan asian (anteeksi ruma ilmaus mut sille se silloin tuntui)pois. Tunti kuin olisin tehnyt maailman pahimman teon tulemalla raskaaksi..
päädyin kuitenkin kertomaan raskaudesta ja mietittiin yhdessä viimeiseen asti pidetäänkö lapsi, mitä se tekee suhteelle, eihän me edes tunneta...
Päätös iti mielessäni etten koskaan voisi tehdä aborttia joten täytyy myöntää tein yksin päätöksen että pidän lapseni. Kriisiä kesti raskauden ajan, mietin miten elämä asettuu uomiinsa, rakastaako mies lasta niinkuin edellistä, miksi hän ei halunnut lasta kanssani, olenko exää huonompi?
Aina riidan tullen pelkäsin että jään yksin.
Aika kului, tuli laskettu aika ja sain ihanan pojan! Isänsä rakastaa poikaa aivan varmasti niinkuin edellistään ja minua myös mikä on tärkeää. Eikä antaisi mitään pois.
Tämä kriisi on lähentänyt meitä todella helppoa ei ole ollut mutta katson luottavaisesti tulevaisuuteen.
Voimia sinulle.