Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vuoden. Mies on huomaavainen kaikin puolin. Hän on hyvä kuuntelija ja muistaa lähes kaiken mitä olen hänelle kertonut. Mies huomioi minut sängyssä ja jaksaa aina tyydyttää minut. Olemme samantyylisiä ihmisiä, halailemme paljon ja olemme paljon sylikkäin, esimerkiksi tv:tä katsellessa. Olemme kiinnostuneita aika lailla samoista asioista, esimerkiksi elokuvista, matkustelusta ja ruuan laitosta. Pidän kovasti miehen ulkonäöstä ja sosiaalisista taidoista ym ym.
Ensimmäisillä tapaamisillamme oli kemiaa. Juttu eteneni seurusteluksi vähitellen. Kaikki on muuten hyvin, mutta jostain syystä epäilen sitä, onko mies kuitenkaan minulle "se oikea". En ole koskaan kokenut tämän miehen kanssa samanlaista "tuttuuden tunnetta" kuin jonkun muun miehen kanssa aiemmin.
En ole koskaan ollut mikään helppo rakastumaan, joten en tiedä johtuuko tämä tunne siitä.. Vai ohkohan suhteessa arki astunut jo kuvioihin? Onko muilla samantapaisia ajatuksia? Ikää itselläni ja miehellä on n. 30v.
Ensimmäisillä tapaamisillamme oli kemiaa. Juttu eteneni seurusteluksi vähitellen. Kaikki on muuten hyvin, mutta jostain syystä epäilen sitä, onko mies kuitenkaan minulle "se oikea". En ole koskaan kokenut tämän miehen kanssa samanlaista "tuttuuden tunnetta" kuin jonkun muun miehen kanssa aiemmin.
En ole koskaan ollut mikään helppo rakastumaan, joten en tiedä johtuuko tämä tunne siitä.. Vai ohkohan suhteessa arki astunut jo kuvioihin? Onko muilla samantapaisia ajatuksia? Ikää itselläni ja miehellä on n. 30v.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kuulosta siltä että olisit rakastunut, mutta rakkaus voi tulla ilman rakastumisen alkuhuumaa. Muuttua lujaksi kumppanuudeksi ja yhteenkuuluvuudeksi.
Jos kotonasi olet saanut sairaan/epäharmonisen parisuhdemallin, niin "puuttuva tuttuuden tunne" saattaa olla tällainen alitajuinen nakutus siitä, että tutut elementit puuttuvat. Millaisia edelliset "tuttuuden tunne"-miehet olivat yli puoli vuotta kestävissä suhteissa, lopulta? Siitä päätellen, että olet taas aloittamassa uuden miehen kanssa, ei tainnut se tuttuudentunne taata pitkäkestoista onnea?
Analysoi tarkemmin taakse jäänyttä elämääsi, sekä lapsuutta että edellisiä seurustelukumppaneita, äläkä tee hätiköityjä johtopäätöksiä nykyisten tuntemustesi pohjalta.
Tuossa iässä usein perustetaan perhettä, eli isäehdokasominaisuudet mielestäni painaisivat aika paljon vaa'assa.
Tuttuuden tunne oli lähinnä sellaista, että kun oltiin pari viikkoa tunnettu, niin oli sellainen tunne, että on tunnettu aina.
Tuntuu kuitenkin siltä, että jokaisessa suhteessa olen miettinyt tätä samaa asiaa..
Ei se johda harhaan..tuttuuden tunne siis. Jotkut ihmiset pysyy toisilleen aina suljettuina, vaikka menisivät naimisiin, saisivat lapsia ja vanhenisivat yhdessä. Ne on näitä tapauksia, kun puoliso onkin muurannut lapsia hormiin tai ollut salasuhteessa jonkun omaa sukupuolta olevan kanssa jo 20 v. eikä toinen huomaa mitään...
En pysty aloittamaan suhdetta sellaisen kanssa, jolla ei ole sama ydin kuin mulla. Siltä se tuntuu, että ollaan samasta aineesta, tajutaan samat jutut. Mies voisi olla muuten veljeni, paitsi että suhteemme on seksuaalinen. Ei se ole pelkästään tunne, että toinen on tuttu - se on myös tunne, että kumpikin ymmärtää toista. Usko siihen
Mies kyllä ymmärtää minua, mutta meiltä puuttuu syvälliset keskustelut. Saatamme vain katsella televisiota ilman mitään sen kummempaa. Joskus se tuntuukin kivalta olla vain toisen sylissä, mutta tuntuu, että jotain puuttuu.
Teillä on kemiaa, mutta "tuttuuden tunne" puuttuu?
Mitä vit-tua te naiset haluatte?!?!
Kokoajan puuttuu joku ja mistä voi tehdä syyn, että voi dumpata äijän meneen.
Mee hoitoon! Sitä sä tarttet.
Täytyy vielä selventää tuota aikaisempaa kommenttiani. Siis tuntuu siltä, että jokaisessa suhteessa olen joutunut miettimään, että rakastanko miestä vai en. Tuo tuttuuden tunne ei siis ole tässä varsinaisesti ongelma.
Mielestäni analysoit aivan liikaa, etkä päästä itseäsi heittäytymään suhteeseen. Etsit vikoja ja syytä paeta. Jos olet tosissasi, pistä kaikki peliin ja katso mihin se johtaa. Muuten petät itseäsi ja puolisoasi.
Siinä vaiheessa, kun syy hänen kanssaan olemiseen ei enää ole pitkä lista erilaisia asioita (komea, huumorintajuinen, hyvä sängyssä, kiltti, huomaavainen jne), olet luultavasti rakastunut.
Jos sun tarvii jatkuvasti miettiä, että rakastatko niin et rakasta-ainakaan tarpeeksi. Ole erossa vähän aikaa miehestä, jos ikävöit ja kaipaat häntä niin tiedät, että jotain tunteita on pelissä, mutta jos et niin jatka matkaasi.
Ryntäisitkö empimättä palavaan taloon pelastamaan häntä?
Vastaus ratkaisee, rakastatko häntä.