Juutalaiset, .. Israelilaiset,, pakanat, ... sinä ja minä.

mitä mietteitä?

Kirje roomalaisille 3
1. Mitä etuuksia on siis juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?
2. Paljonkin, kaikin tavoin; ennen kaikkea se, että heille on uskottu, mitä Jumala on puhunut.
3. Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?
4. Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: "Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään".
5. Mutta jos meidän vääryytemme tuo ilmi Jumalan vanhurskauden, mitä me siihen sanomme? Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa? Minä puhun ihmisten tavalla.
6. Pois se! Sillä kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?
7. Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
8. Ja miksi emme tekisi, niinkuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Niiden tuomio on oikea.
9. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

24

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kymysyksiä..

      Viisaat osaavat lukea tekstin.

      Kuka meistä kerskaa Jumalan edessä, ja mihin meidät on oksastettu?

      Onko Israel. puhallettu kokonaan pihalle, vai onko heillä suunnitelmaa Jumalan edessä edelleenkin kansana?

      Vai onko pakanat puhallettu kokonaan pihalle, vai onko meillä suunnitelmaa Jumalan edessä, onko meillä jokin etuoikeus johonkin muuhun nähden?

      Vai olisiko kaikki yhdessä, Kristuksessa, mutta rakkaussuhteessa, sekä rakkaussuhde vielä kääntymättömään Kristuksen tähden?
      Sillä hän rakasti meitä, vielä ollessamme syntisiä!

      Hyljätäänkö kuka, mikä ja miksi? Jumala, sinä, minä, seurakunta, tai muu taho.. Tulisinko minä sitten etuoikeutettujen riviin ja miksi?

      Mikä on seurakunnan paikka ja sanooko seurakunta toiselle, että meidän tähtemme, luovu jostakin, vaikka olisit Kristuksessa, luovu siitä, mihin Jumala on sinut asettanut. Vaikka olisit tällä hetkellä luopumuksen tilassa, tilassa, jossa joku vielä on lamppuöljyllä varustettu.

      Viisaat vastatkoon, kiitos.

    • jo vain

      Annetaan Jumalan sanan Raamatun vastata. Pysytään vaikka tässä Roomalais kirjeessä niinkuin aloittajakin.

      Room.11:1
      Minä sanon siis; ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?Pois se!
      Sillä olenhan minäkin israelilainen,Aabrahamin siemenestä,Benjaminin sukukuntaa
      2. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa,jonka Hän on edeltä tuntenut.Vai ettekö tiedä mitä,mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta,kuinka hän Jumalan syyttää Israelia

      Room.11:25
      Sillä minä en tahdo,veljet ettette olisi oman viisautenne varassa pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta,että Israelia on osaksi kohdannut paatumus hamaan siihen asti,kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut.

      26.ja niin kaikki Israel on pelastuva,niinkuin kirjoitettu on:Siionista on tuleva pelastaja,hän poistaa jumalottoman menonJaakobista.

      27.Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan,kun minä otan pois heidän syntinsä

      28.Evankeljumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne,mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden

      30.Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu

      • jo vain

        Yksi sana jäi pois 11:2
        ...........mitä Raamattu sanoo kertomuksesta Eliaasta,kuinka hän Jumalan EDESSÄ
        syyttää Israelia

    • HYVÄ huomio tuokin, että "Israelin Jumala" ei ole juutalaisten yksinoikeus. Toistan aloittajaa:

      Room. 3:27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
      28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
      29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin

      On kirjoitettu näinkin ihana ennustus:

      Joh. 10:16
      Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.

      Room. 11:25
      Sillä minä en tahdo, veljet-ettette olisi oman viisautenne varassa- pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus -hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
      26
      ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on:
      "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
      27
      Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."

      Antti

    • Uusi luomus

      Jumala hylkäsi israelin kansan, koska Kristus ei saanut asua uskon kautta tämän kansan sydämessä!

      Nyt pakanatkin ovat kanssaperillisiä, ja perustavat uskonsa Apostolien ja Profeettain perustukselle, kulmakivenä sama Kristus , jonka Israel hylkäsi.

      Jeesuksen kautta pääsemme Isän tykö, samassa hengessä, joka Jeesustakin kuljetti.
      Me pakanat emme enää ole vieraita ja muukalaisia, kuten Israelin kansa on. terv. B

      • Ketz ja kaitz..

        Jäi "Uusi luomus" kirjoituksestasi lause kellumaan paikalleen, eli "Jumala hylkäsi Israelin"!

        Olisiko siihen jatkoa sanassa`?

        Jääkö Israel iänkaikkisesti tähän hylky "puhallettu pihalle"?
        Onko Israelin keskuudessa oksia siinä Jalossa rungossa`?
        *)[ajassa sana iän ja lopullisesti, kaiken =iänkaiken] ..

        Jatko mielestäni juutalaisille lehteitetään viikunapuussa.. puhkeavassa oksassa..

        Lisätään kysymykseen, että mitä "Viikunapuu!" merkityksenä sanottaa?
        Jeremialla [24] on aihepiirissä jotain sanottavaa, sekä Matt. 24

        On kaksi viikunakoria, toisessa on hyviä viikunoita, toinen on täysi pahoja viikunoita. [juutalaiset? ]

        Ketz ja kaitz .... loppu ja kesä... lehtevä, oksa.

        Löytyisikö juutalais- jatkoa Herran suunnitelmissa, löydämmekö me pakanat saman idean Isämme kanssa? Siunataan oksien joukossa toisiamme..

      • lkjhgfdsa

        Jumala hylkäsi sen pappeusjärjestelmän joka Mooseksen lakiin oli kirjattu!
        Sillähän ne ehdot oli jotka rikottiin.
        Mutta Israelin kansa luvattuna kansana on ainoa oikea perillinen. Eikä Israel ole yhtä kuin juutalaiset. Eikä iselilaisuutta katsota pelkästään juutalaisia katsomalla.
        Kun korkein lainvalvoja oli tehnyt virkarikoksen hän muuttui lakiin nähden jääviksi jouduttuaan rikoksestaan syytettyjen penkille. Kun lainmukaista viranomaista ei nyt ole, on lakikin lepotilassa.
        Viranomaisethan kävivät Jeesuksen kohdalla omaa esivaltaansa vastaan.

      • Jumala pysyy
        lkjhgfdsa kirjoitti:

        Laki on ja pysyy. Mutta jos puhutte Mooseksen laista joka on Mooseksen kirjoittama 5 Moos 31: 9.. niin siitä katosivat ristille naulittuna ne osat, jotka ovat meitä vastaan...kuten ruoka, uhri-ja teuras uhri esimerkiksi. Kol 2: 14-17

        Jeesuksen uhri ja Jeesuksen laki ei koskaan katoa! Amen t. benedi

      • uteljas
        Jumala pysyy kirjoitti:

        Nope!
        Israelia vastaan oli se kirjoitus (LAKI) säädöksineen olivat kirjoitettuna siunaus ja kirous joilla säädettiin lain seuraamus.

        2.Korinttolaiskirje:
        3:7 Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
        7. Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
        8. kuinka paljoa enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
        9. Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.

        Ja 5.Moos. 4;5.Mooseksen kirja:
        11:26 Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen:
        11:28 mutta kirouksen, jos te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa, ja seuraatte muita jumalia, joita te ette tunne.
        11:29 Ja kun Herra, sinun Jumalasi, on vienyt sinut siihen maahan, jota sinä nyt menet omaksesi ottamaan, niin tee Garissimin vuoresta siunauksen paikka ja Eebalin vuoresta kirouksen paikka."

        Tuossa on se kirous joka oli liitetty suoraan ehdollisessa suhteessa kymmeneen kiviin kirjoitettuun lakiin.
        Mikseivät adventistit koskaan muista opettaa tästä? Sehän puhuu kirouksesta ihan eri tavoin kuin adventistit.
        Adventistien tämän kohdan hylkääminen johtaa heidän opetuksensa poikkeamaan joka kohdassa missä LAKIA ja säädöksiä on käsitely.

        Tämä esilleottamani kohta Raamatussa murtaa adventismin opit sillä adventismi on oppi joka on tullut kiistämään sovitustyön tärkeimmän merkityksen ja perustanut sovitustyön kiistämiseen kokonaisen kirkkokunnan..

        "Kiviin kirjoitetut " 5.Mooseksen kirja:
        4:13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.

        Kaikkialla UTssa mainittu "LAKI" viittaa näihin kiviin kirjoitettuihin käskyihin.
        Galatalaiskirje:
        3:19 Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

        Tässä adventisteille selitystä miksi kristinuskoa tunnustat uskovat eivät voi hyväksyä kirkkonne opetusta kaikkine tulkintoineen.

      • pidä käskyt
        uteljas kirjoitti:

        Uteljas viisaudessaan kirjoittaa: " Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää...Hän, (Jeesus) kirjoitti ne kahteen kivitauluun"

        Jos Jumala, eli Jeesus käski sinun ne pitää, niin miksi et pidä? Pitääkö sinua kovemmin käskeä? t. benedi

      • Toivoa on

        Uteljas.. Tottakait kirous on liitetty Jumalan lakiin!! Etkö käsitä että ristille laitettiin aina ne, jotka olivat lakia rikkoneet!

        " Kirottu on jokainen joka on puuhun ripustettu!! Hyvänkö takia? Ei vaan kirouksen takia, joka laista kumpuaa : " Se sielu joka lakia rikkoo sen on kuoltava"!!

        Jeesus ripustettiin puuhun, ja hän oli siis ihmisten kiroama... ei Jumalan lain kiroama...sillä hän kertoi Uteliaalle näin: " MInä olen pitänyt Isäni käskyt. ja pysyn hänen rakkaudessaan"

        Hänet kirottiin Uteljaan puolesta, koska Uteljas on kirottu, koska hän on lakia rikkonut..varmaan sabatin on unohtanut pyhittää?..ehkä muutakin

        Uteljaan oppi mursi Jumalan Pojan sydämen, ja hän asettui Uteljaan tilalle ristille, koska uteljas on lain rikkoja, ja sellainen on aina kirottu.

        Nyt ei auttais muuta kuin ottaa vastaan Jeesuksen uhri, kun hän tuli kiroukseksi Uteljan sijaan...

        Jumala on erottanut yhden kaupungin, Uuden Jerusalemin, jonne Uteljas voi paeta, jos on tahtomattaan sabattia tai muita käskyjä rikkonut.
        " Tien sinne te tiedätte"!!

        En tiedä Uteljas ehkä sanoo: " Minä olen tie, totuus ja elämä"!! Jeesuksen kiroukseksi tulemisen kautta kulkee tie. Joka lain rikkomisensa tunnustaa ja hylkää, niin Uteljaskin saa armon! t. benedi

      • mnvb
        Toivoa on kirjoitti:

        Raamattu esittää kehityskaaren sovitustyön perustaksi ja sen vaiheet ovat tarkistettavissa Raamatusta eikä adventtikirkon popista.
        Miksi te kiistätte kaiken mitä Raamattu historiasta opettaa?
        Te ette tunnusta Mooseksen välitystä liittoa siten, että se olisi tehty Israelia varten vaikka Raamattu nimenomaan perustuu sille Faktalle.

        Tästä uppiniskaisuudestanne johtuen teitä ei kukaan pidä opillisesti totuudessa pysyvänä kirkkokuntana.

      • pyh!
        Jumala pysyy kirjoitti:

        Laki on ja pysyy. Mutta jos puhutte Mooseksen laista joka on Mooseksen kirjoittama 5 Moos 31: 9.. niin siitä katosivat ristille naulittuna ne osat, jotka ovat meitä vastaan...kuten ruoka, uhri-ja teuras uhri esimerkiksi. Kol 2: 14-17

        Jeesuksen uhri ja Jeesuksen laki ei koskaan katoa! Amen t. benedi

        Seremonialaki ei ole enää voimassa. Se oli väliaikainen. Ei sitä hylätty. Se tulin tiensä päähän.

      • mjhgfds
        pidä käskyt kirjoitti:

        Uteljas viisaudessaan kirjoittaa: " Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää...Hän, (Jeesus) kirjoitti ne kahteen kivitauluun"

        Jos Jumala, eli Jeesus käski sinun ne pitää, niin miksi et pidä? Pitääkö sinua kovemmin käskeä? t. benedi

        "Teille" tarkoitti sitä kansakuntaa joka myös valalla vannoen otti lain noudatettavakseen.
        Miten et pidä ajtuksiasi koossa ?
        Raamattu on totta kannesta kanteen siten kuin siellä selitetään ja kaikki asiat ovat voimassa niille joita kukin kirjoitus koski.
        Ei suomalasta kosketa Israelin Liitto eikä hän siihen lakiliittoon kuulu.

        Selityksesi ei mene kristityn mieleen läpi niin että siinä olisi mitään omaksuttavaa.

      • mnvb
        pyh! kirjoitti:

        Seremonialaki ei ole enää voimassa. Se oli väliaikainen. Ei sitä hylätty. Se tulin tiensä päähän.

        Mitään erillistä seremonialakia ei yksityisille ihmisille ole ollut olemassakaan.
        Eihän siutä ollut juutalaisillekaan.
        Ja miten "seremonialaki" olisi ollut ketään juutalaista vastaan?
        Eihän sellaiseen mitään siunausta ja kirousta olle liitetty "Mooseksen laissa" puhumattakaan että se olisi ollut "kirjoitettuna kiviin".

        5.Mooseksen kirja:
        4:13 Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun. >> 2.Korinttolaiskirje:
        3:7 Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,

        Otappa vielä huomioon, ettei kymmeneen käskyyn oltu liitetty mitään seuraamusta joka olisi kiviin kirjoitettuna!
        Joten kun kaikki laista kerrottu otetaan yhtäaikaa käsittelyyn, teidän kirkkonne oppi on kumossa ilman yhtäkään ihmistulkintaa .
        Kaikki ovat totta sellaisenaan Raamattuun kirjoitetulla tavalla.

        Mitä siihen adventtikirkko lisää, on pahasta.

    • laki suuri ja ihana

      Ei ole ollenkaan väärin rukoilla Israelilaisten puolesta, että jospa he kääntyisivät pakanuudesta Jumalan puoleen,

      Todellinen Jumalan Israel on kuitenkin pelastuva Room 11: 26....
      Mutta todelliset Israelilaiset ovat todellisia Jumalan lapsia, ne jotka ovat ympärileikattuja tai ympärileikkaamattomia..sillä kumpikaan menetelmä ei ole yhtään mitään!
      kts. Gal 6: 15, 16...vain uusi luomus on jotakin suurenmoista.

      Israel merkitsee " Taistella Jumalan kanssa" 1 Moos 32: 28..Aloita jo tänään taistelusi Jumalan kanssa,..ja heittäydy hänen armoihinsa, ja vaadi että hän siunaa sinua.

      "Sen minkä Herra siunaa, se on siunattu iäti" Raamattu...Jumalan sana ei kuitenkaan ole harhaan mennyt, kun se ilmoittaa: " Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel"!!! Room 9: 6

      Joten älä pidä Israelia, Jumalan kansana...Jumalan kansaa ovat ne, jotka ovat lupauksen lapsia... Jeesus on luvannut lapsilleen suuria asioita....Israelin kansan vanha liitto on kadonnut.

      Mikä se on? Tämä: " Kaiken minkä Herra on puhunut (Siinailta so. Jumalan lain), sen ME teemme!!
      " Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle"!!

      Älä ikinä tee tällaista liittoa eli sopimusta Jumalan kanssa.." Me, emme pysty pitämään Jumalan lakia, et sinä , enkä minä..eikä Israelkaan vanhana aikana.

      Sen, minkä he pystyivät tekemään, ja Aaron auttoi siinäkin asiassa, oli epäjumalan!
      Jumalan kansa pystyy tekemään jumalan kuvan, he vasikan, me jeesus kuvia!

      Miksi unohdatte niin herkästi?? " ILMAN MINUA TE ETTE VOI MITÄÄN TEHDÄ" Jeesus

      No pahaa pystymme tekemään ilman Kristusta, mutta ei mitään hyvää, oikeaa ja pyhää!!..Sanotteko Amen tähän? terv. benedi

      • uteljas

        Suuri joukko adventisteja on"hyvässä uskossa" kirkossaan luottaen, että heille opetataan pelkkää totuutta.
        Mutta he eivät tunne kirkkonsa erehtymisiä opissaan, jotka muuttavat opetuksen sellaiseen muotoon se loppuun asti puntaroituna sisältäisi kristinuskon syvimmän sanoman.

        Lue Raamattua rukoillen, että Herra antaisi sinulle kirjoitusten kautta uuden ja puhtaan opetuksen ilman adventismin aikaansaamia väärintulkintoja.
        Samalla kumoutuu myös lukuisien muidenkin kirkkokuntien opetusten vääryydet.
        Ei adventtikirkon oppi ole ainoa harhaoppi!
        Helluntailaisuus mmssa ei perustu kirjoitusten tuntemiseen.

        Adventtikirkon oppi ei ole pelkästään väärinopetus sapatista vaan kymmenen käskyn aseman väärinopetus ja sellaista on monessa muussakin yhteisössä.

        Adventismi on oikeaa tulkintaa ja sinun oppisi väärää. Emme siis kuuntele sinua.

    • Pidä käskyt

      Jos adventistit opettavat väärin opettaessaan: " Jos tahdot päästä elämään sisälle pidä käskyt" Jeesus

      Niin miksi kerrot Jeesuksen sanoneen: " Te kutsutte minua opettajaksi ja se minä olen" Jeesus

      Ahaa, siis tarkoitat että Jeesuskin on väärinopettajien joukossa!

      Itsestäsikö noin sanoit, vai onko joku muu adventisteista ja Jeesuksesta noin sanonut??..terv. Benedi

      • sanoitko laaki?

        Tuohon käsityksen päädyt siksi, ettet tunnusta Jeesuksen puhuneen juutalaisille joille hänen opetuksensa ei voinut ollakaan vastoin Mooseksen lakia, sillä juutalaisten "kirjoitus säädöksineen" ei vielä oltu naulattu ristille.

        Sivu kääntyi siis vasta tuon Jeesuksen opetuksen jälkeen.,
        Mutta emmehän me ole pakanoinakaan ilman Jumalan lakia, vaikka se laki poikkeaakin Israelin kanssa tehdyn Liiton laista.

        Juutalaisten oikea oppi oli voimassa, mutta ei adventismin opit ole milloinkaan olleet millekään kansalle olemassa. Ne eivät kuulu kristinuskoon eivätkä juutalaisuuteen. Eivät ole milloinkaan kuuluneetkaan.

        Ps. Adventismia ovat kaikki ne opit tapoineen joita muilla ei samassa muodossa ole koskaan oppina eikä tapoina ollutkaan .
        HUOM! Puheena on kokonaisuus eikä jokin osa adventismina tunnetusta kokonaisuudesta

      • pyh!
        sanoitko laaki? kirjoitti:

        Te muut olettekin väärässä ja väärien oppienne orjia.

    • ala Mooseksesta

      Jeesus edeleen korostaa Moosesta " Elleivät he usko Moosesta ja profeettoja, ei se auta, vaikka JOKU ( Jeesus) kuolleistakin nousisi ylös!

      Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen on edelleen sitä mieltä että..." Kaiken pitää käymän toteen mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa Luuk 24: 44

      Ylösnousemuksensa jälkeenkin Jeesu on tätä samaa mieltä! terv. benkku

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      189
      1316
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe