Miten olis lehtien pommitus autoverokirjoituksilla???

Autontuojat!

MIten olis jos rupeaisimme yhdessä tuumin pommittamaan maan eri puolilla julkaistavia 'päälehtiä' autoveroaiheisilla yleisönosastokirjoituksilla?

Olisi nimittäin korkea aika saada Tullilta ihan suoria vastauksia miksi ei esimerkiksi ole julkaistu eri automerkkien 'todellisia' mallikohtaisia veroprosentteja ja miksi tulli menettelee verottaessaan tuontiautoja eri tavalla kuin aikoinaan Siilinin kärryä? Eri kysyksiähän saa kasaan vaikka millä mitalla ja niitä löytyy tältäkin palstalta...

Nimittäin hommahan on niin että kun nämä paikallislehtien ja hesarinkin toimittajan ovat kirjoitelleet aiheesta niin olleellisiin kysymyksiin ei ole saatu tullilta vastausta. Jos siis rupeaisimme pommittamaan eri lehtiä ja niiden yleisönosastoja kysymyksillä niin luulisi että saisimme herätettyä niin tullin kuin jopa mahdollisesti lomiltaan palaavan eduskunnan autoverotuksen murheenkryynien ääreen...
111413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tälläkin palstalla oli linkki erääseen TS:n yleisönosastokirjoitukseen, jossa eräs henkilö pohti järjestelmän mielettömyyttä ja ehdotti jopa ostohintaan perustuvaa verotusta.

Tullin Mr.Koski vastasi kirjoitukseen ja perusteli että ostohintaan perustuva olisi muuten hyvä, mutta siitä hyötyisivät autoliikkeet, jotka saavat autot ostettua edullisemmin. Sen jälkeen hän vetosi siihen että EY-tuomioistuinhan vaati nimenomaan tasapuolista verotusta.

Koska en ole mikään kynäniekka ja odottelen edelleen päätöstä, en halunnut omalla nimelläni alkaa kyselemään että miten tuo nykyinen järjestelmä sitten on niin oikeudenmukainen elveineen kaikkineen.

Lisäksi he ovat itse julkaisseet todisteita siitä että oikeudenmukainen järjestelmä ei ole, taulukoista voi katsoa kuinka kuukausi myöhemmin toinen maksaa vastaavasta autosta 4500 euroa enemmän veroa ja kuinka esim. prosenttitaulukosta puuttuva Ferrari on tuotu rutkasti alle 29%:n veron (olikohan se peräti 12%)... jne.

Tuon Tullin vastineen jälkeen en ole enää mitään keskustelua asiasta huomannut, ei taida tässä maassa riittää kuin lampaita.

Äänestä
  • Alä nyt hyvä veli luovuta ja pelkää.VVM ja tullin virkamiehet saavat palkkansa kansalaisten verorahoista ja ovat virkamiehinä virkamiesvastuussa.Jos he tekevät virkavirheitä eivätkä noudata virkamies ja hallintomenettely lakeja joutuvat he siitä vastuuseen.Virkamiehen tulee olla puolueeton käyttäessään julkista valtaa.Nyt vaan näyttää käyneen niin että vuosien saatossa on VVM virkamiehet unohtaneet kyseiset lait.Jos kymmeniä tuhansia valituksia tulee Suomen kansalaisilta niin aivan selvästi on laissa jotakin vialla.Kansan edustajat eivät ole olleet kiinnostuneita oman maan kansalaisistaan ja oikeuksista vaan asiat on pitänyt viedä EY-tuomioistuimeen ja käydä oikeutta omaa valtiotaan vastaan.Lainsäätäjät,hallitus ja eduskunta ovat suurin kilpailun este ja EU-kansalaisten oikeuksia rajoittava este niin kuin meistä jokainen veronmaksaja sen voi nähdä.
    Raskaaksi ne ei meitä saa ja ampua ne ei uskalla sanoi eräs opettajani aikoinaan.
    Todellista yhteiskunnallista keskustelua täytyy käydä ja valtion päättäjien siihen reagoida myos.
    Olemmehan EU:ssa ja meillä on avoin yhteiskunta jossa jokaisen virkamiehen toiminta on arvosteltavissa jos on kerran julkiseen virkaan valittu ja osoittautunut päteväksi.

    Äänestä

  • Kyllä sinne joku vastineen kirjoitti, linkki tässä.

    http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,9,0,0,170091,2004-07-02

    Eipähän ole tulli enää elvistellyt tuon jälkeen, vaan vetäytyi nuolemaan haavojaan...

    Ihmettelen, etteivät ole edes viitsineet vastata, miksi eivät käyttäneet tuota yksilöllistä arviota auton arvosta.

    No, ei siellä verovelvollisten etuja ajeta, vaan tarmoitus on kerätä rahat pois!

    Äänestä

  • Hönö kirjoitti:

    Kyllä sinne joku vastineen kirjoitti, linkki tässä.

    http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,9,0,0,170091,2004-07-02

    Eipähän ole tulli enää elvistellyt tuon jälkeen, vaan vetäytyi nuolemaan haavojaan...

    Ihmettelen, etteivät ole edes viitsineet vastata, miksi eivät käyttäneet tuota yksilöllistä arviota auton arvosta.

    No, ei siellä verovelvollisten etuja ajeta, vaan tarmoitus on kerätä rahat pois!

    vain yhdessä lehdessä. Ajatuksena oli saada lisää keskustelua aikeiseksi mediassa siitä mikä oikein mättää. Jos saisimme keskustelua aikaiseksi niin josko keskustelu nopeuttaisi edes hieman tullin ja eduskunnan liikkeitä asian suhteen.

    Olen aikalailla varma että keskiverto kansanedustaja ei edes tiedä mistä tässä hommassa oikein on kyse. Siis Kuituset ja tullin M.Koski etunenässä pystyy viemään kansanedustajia kuin pässiä narussa.

    Siis jos saamme muissakin kuin turun paikallislehdessä aikaan keskustelua aiheesta niin hyvä homma...

    Äänestä

Tahtoo vaan monien lehtien kanssa olla että eivät uskalla arvostella valtion hallintoa.Eihän meidän lintukodossa voi olla mikään vikana.VMM ja sen pyyteetomät ritarit kunnolliset tullimiehet taistelevat rikollisuutta vastaan tarkasti lain kirjainta noudattaen.Eduskunta ja hallitus seuraavat tosi tarkasti että meitä kansalaisia ja veronmaksajia kohdellaan varmasti tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.Tulli jopa on saanut lisää virkamiehiä kun Suomen kansalaiset ovat joutuneet käymään oikeutta omaa valtiotaan vastaan EY-tuomioistuimessa.Meillä on upea Hallitus ja lahjomattomat ja pyyteettomät kansanedustajat jotka ajattelevat vain ja ainoastaan kansan parasta.EU-lakien mukainen vapaa kilpailu toteutuu Suomessa ennen näkemättomällä tavalla kuten jokainen ajoneuvon tuoja voi sen reilusta ja oikeudenmukaisesta kunnollisten tullimiesten kohtelusta havaita.Kuluttajille edullinen hintataso on ihan silmin nähtävissä koska eihän meillä ole kartelleja ja vapaa kilpailu sallitaan jolloin meillä kuluttajilla on enemmän ostovoimaa ja valinnan vapautta.
Meillä on ihana ja oikeudenmukainen valtio ja mehän ollaan ihan oikeasti EU-maa.
Ai niin lisäksi meillä on maailman paras Tulli ja tosi ystävälliset ja palvelu alttiit kunnolliset tullimiehet jotka palauttavat takuu varmasti väärin perityt verorahat takaisin korkojen kanssa.Eikä tarvitse edes tehdä valitusta koska tunnetusti tehokas Tullin hallinto palauttaa ne tietenkin automaattisesti kun nyt vahingossa on tälläinen pikkunen moka päässy tapahtumaan muutamalle kymmenelle tuhannelle suomalaiselle.
Me jotka käytetään sinistä univormua eri ministerion alaisuudessa ei millään kyetä samaan suosioon mihin mihin nämä pyyteettomät lain kirjainta noudattavat valkeat ritarit,kunnolliset tullimiehet ovat päässeet.On upeaa asua oikeusvaltiossa ja olla sen veronmaksajana.

Äänestä
  • Kyllä on meillä asiat hyvin kun pitää jostakin autoverosta marmattaa.

    "Suomi on paska maa", "suomalaiset joutuvat maksamaan veroa", "joudun maksamaan Mersustani ylihintaa, yhyy".

    Ajatelkaas, jos olisitte esim. Irakin tai vaikka Somalian kansalaisia. Ei tarttis miettiä mikä on oikea hinta Mersulle... Lähinnä voisi pohtia, esim. heräänkö huomisaamuna vai en.

    Äänestä

  • maailman suurin asia kirjoitti:

    Kyllä on meillä asiat hyvin kun pitää jostakin autoverosta marmattaa.

    Eli kyllä tuo on ihan pohtimisen arvoinen asia, kun kansalaiset joutuvat ajamaan keskimäärin 11 vuotta vanhoilla ajoneuvoilla ylisuuren verotuksen vuoksi, turvallisuus on sitten myös sitä luokkaa.

    Eli kuinkahan monta henkeä olisi säästetty, jos kansalaisilla olisi ollut varaa ostaa uudempi ja turvallisempi auto.

    Ajatteles mistä ne Keski-Euroopassa narisee, siellä naristaan kasvihuonekurkkujen suoruudesta ja käyryydestä.

    Että kyllä meillä on asiat huonommin kuin siellä.

    Kyllähän tuollainen käyrä kurkkukin voi olla hengelle hubaa, jos sen kokonaisena tunkee käkättimeen, ja se jää jumiin sinne.

    Eli kyllä aina löytyy kansoja, joilla asiat ovat paremmin kuin itsellä.

    Kun nyt demokraattisessa valtiossa kuitenkin asutaan, niin yritetään nyt saada noita omiakin asioita kuntoon, niin eiköhän siitä sitten jää vähän rahaa muidenkin kansojen elinolojen parantamiseen...

    Äänestä

  • maailman suurin asia kirjoitti:

    Kyllä on meillä asiat hyvin kun pitää jostakin autoverosta marmattaa.

    "Suomi on paska maa", "suomalaiset joutuvat maksamaan veroa", "joudun maksamaan Mersustani ylihintaa, yhyy".

    Ajatelkaas, jos olisitte esim. Irakin tai vaikka Somalian kansalaisia. Ei tarttis miettiä mikä on oikea hinta Mersulle... Lähinnä voisi pohtia, esim. heräänkö huomisaamuna vai en.

    Kumma että tuo autoverosta nariseminen palstalla jonka otsikko on "Autoverot ja vakuutukset" noin paljon ottaa pattiin. Omatuntoko se siellä meinaa kolkuttaa? Vai menetkö kirjoittamaan Irakin ja Somalian kansan ongelmista myös Veneily, Uskonto, Valokuvaus, Lesbo,gay,bi, TV&radio ja Äidit & isät palstalle?

    Äänestä

  • Eli Eduskunta päättää ja mm., Tulli tekee sen mukaan, näin se menee, aivan turhaa tosiaan Tullia moittia, lakisääteisistä hommista.

    Vaikka Vihreiltä kysellä miten on?, vaan onko heidän edustajat kaikki "tolpillaan", kykenevätkö vastaamaan, alkavatko puhumaan vain ötököistä, ja homoista

    Äänestä

  • päättää kirjoitti:

    Eli Eduskunta päättää ja mm., Tulli tekee sen mukaan, näin se menee, aivan turhaa tosiaan Tullia moittia, lakisääteisistä hommista.

    Vaikka Vihreiltä kysellä miten on?, vaan onko heidän edustajat kaikki "tolpillaan", kykenevätkö vastaamaan, alkavatko puhumaan vain ötököistä, ja homoista

    Nii i, kyllä se niin vaan on, että tullikin voisi todella noudattaa lakia ja KHO:n ja EY tuomio istuimen päätöstä tässä autoverotuksessa.

    Mitä tulee siihen muuhun "lain noudattamiseen" niin kysyn vain, mihin perustuu esim. se jos tuo auton ajamalla "koenumerolla" maahan, niin silti esim Hangon tulli pysäyttää ja vaatii tekemään maahantuloilmoituksen? Miksi? Samoin ihmisiä pysäytellään EU:n sisärajalla aivan kuin ennen EU:ta. Missä on se kansalaisten vapaa liikkuvuus, jos kerran mitään etukäteisepäilyä ei ole?

    En vastusta tarkastuksia, jos ne tehdään laillisesti EU:hengen mukaisesti ilman viranomaismielivaltaa.

    Kyllä tullilla on vielä pitkä matka nk. kehittyneiden EU maiden toimintatapoihin.

    Nimenomaan niitä toimintatapoja tulisi muuttaa, koska toimintakin on muuttunut, sen sijaan, että väkisin jatketaan "entiseen malliin".

    Mutta tämähän ei muutu ennenkuin tullin johto on vaihdettu. Valitettavasti.

    Kansan kunnioitus lakia ja tullia kohtaan tässä vain on menetetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

DDR kirjoitti:

Autontuojat!

MIten olis jos rupeaisimme yhdessä tuumin pommittamaan maan eri puolilla julkaistavia 'päälehtiä' autoveroaiheisilla yleisönosastokirjoituksilla?

Olisi nimittäin korkea aika saada Tullilta ihan suoria vastauksia miksi ei esimerkiksi ole julkaistu eri automerkkien 'todellisia' mallikohtaisia veroprosentteja ja miksi tulli menettelee verottaessaan tuontiautoja eri tavalla kuin aikoinaan Siilinin kärryä? Eri kysyksiähän saa kasaan vaikka millä mitalla ja niitä löytyy tältäkin palstalta...

Nimittäin hommahan on niin että kun nämä paikallislehtien ja hesarinkin toimittajan ovat kirjoitelleet aiheesta niin olleellisiin kysymyksiin ei ole saatu tullilta vastausta. Jos siis rupeaisimme pommittamaan eri lehtiä ja niiden yleisönosastoja kysymyksillä niin luulisi että saisimme herätettyä niin tullin kuin jopa mahdollisesti lomiltaan palaavan eduskunnan autoverotuksen murheenkryynien ääreen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu