Juttutupaa ajatellen

Aika uhkarohkeaa ratsastaa toisen sanomalla,vaikka sanoma onkin ihan varteenotettava.
Kuullostaa skillaNilta,hän on sovitteleva ja aito ihminen,joskin Kahvipirtin suppea ilmapiiri joskus tuntuu ahdistavalta.

Nyt on niin paljon hyviä aloituksia,joten eiköhän pitäydytä niissä

höh, " uteliaisuus ei kuulu sivistykseen "

vaikka toisaaltaa ihminen ei sivisty ilman uteliaisuutta.

tulipa utelias ihminen mieleen, saatuaan kaiken tietoonsa auta- armis kun käyttää tilaisuuden tullen lyömäaseena hyväkseen
on karmeita kokemuksia vastaavasta työelämästä, heh,
onneksi itse en sortunu avomielisyyteen kertoa kaiken omasta elämästä,
mutta jotkut sortuivat avomielisyyteen ja kuikas ollakaan tulipas heille ikävyyksiä,
vaikka kysymyksessä oli vain ihmis-suhteet,
ihminen on julma olento,
varokaa liian avomielistä selostusta, panettelu voi jopa tappaa ihmisen, juorut muuttaa muotoaan levitessään, juttut muuttuu karmeammiksi kuin totuus onkaan.

hah, hah, joo, aikoinaan työnantaja houkutteli työntekijöitä avomielisyyteen, seuraukset oli karmeita,
taistelu työpaikosta on julmaa, potkut tulee herkästi jos erehtyy arvostelemaan vaikka työnantajaa, t
ai ihmisillä on kiellettyjä ihmis-suhteita,
työnantajat käyttää röyhkeästi hyväkseen heti jos on vaikka sairaudesta kysymys, tai raskaudesta, me emme tule enään raskaaksi, muuten kuin ylipainoiseksi kyllä
eikä meitä potkita pois, olemmehan eläkkeellä, mutta meikä on potkittu raskauden takia pois vakituisesta työstä aikoinaan.
onneksi muutaman vuoden kuluttua sain uuden vakipaikan, ja aikoinaan pääsin työeläkkeelle.
että se siitä avoimuuudesta ym. varokaa joku voi tehdä teille pahaa.

Avomielisyyden suohon upposin minäkin
Tein sen virheen,että avaamalla sydämmeni ja viinipullon olenkin alkoholisti omaishoitsu,joka niin kiero,että kusikin menee mutkan kautta suoraan.Menin kertomaan myös omaisuudestani,jopa merikelpoinen soutupaatti rekisteröitiin palstalla muskeliveneeksi.

" Tämä kirjoittaja" Olipa röyhkeä aloitus " Voi olla ihan rauhassa , täällä ei kirjoitakkaan tässä ketjussa nämä jotka hakevat sinunlaiseltasi ihmiseltä myötätuntoa.

Onneksi me 70 ollaan senverran jo saatu kokea , että elämänviisaus on opettanut kehenkä voi luottaa.

Ja täällä ei ole mitään vaaraa että sinunlaisesi takia menettäisin "maineeni " Äitinä, Rakastajattarena; Elämänkumppanina , Ystävänä , Tai luotettavana lukiana joka ei sano pahaa toisesta ja "väärää todistusta" .
Kai tämä jo riittääkin näin aluksi

Näin täällä käy ???
Joku jolla on hyvä taito kirjoittaa hänet lytätään tavalla tai toisella, toinen kopioinnista ja toinen avoimmuudesta?

Elämäni on on ollut todella vaihderikasta, jo oppikoulussa oli jännitteitä kun eräs sijaisopettaja taisi ihastua minuun, ja tietty minä häneen, salaisuus säilyi meidän välisenä ja voi miten paljon se antoi intoa opiskeluun.
Maailman pahuus meidät erotti eli lapsihalvaus, polio tutummalta nimeltään.
Eipä unohdu ikinä se viimeinen vuosi koulupaikkakunnallani.
Oli vähällä ettei isäni vienyt minua tutkimuksiin kun silmät punotti monta viikkoa siitä itkemisestä jota kesti jonkin aikaa.
Ja kuten venäläinen sanonta kuuluu 'sillä se suru lähtee millä se on tullutkin', aloin liikkumaan taas ikäisteni parissa ja ilo alkoi lähentymään minua toisen asian muodossa.
Silloin 50 luvun alussa polio oli pelätty, ja meni pitkään ennenkuin rokote löytyi.
Lisääkin voin avautua jos siltä tuntuu, ja nuo luulot katoaa.

ullamirjamin persoonaan.




OHOH, empä olisi uskonu ullamirjasta tuota, olen pitäny sinua viisaana ajattelijana,
nyt muutanki käsitystä,
oletkin u t e l i a s,,,, en vai osaa arvata mihin uteliaisuutesi perustuu ,,,

Sinulle; Olipa röyhkeä alotus.

Osuit aloittajan ytimeen. Hän toivoi elämänkokemuksia ja tapahtumia, juuri sen sinä teit.
Kerroit saaneesi lopputilin raskauden vuoksi.
Millaisin tuntein tuleva äiti lähtee työpaikalta saatuaan lopputilin juuri kun on valmistautumassa äitiyteen? Oli varmasti vaikea kotimatka. Samoja kokemuksia on monella, vaikkakin lopputili on voinut tulla muustakin syystä.
-50 ja -60 luvuilla vielä sai töitäkin, etsivä löysi aina jotain palkkatyötä ja työsuhteet olivatkin usein monivuotisia ellei nyt ihan tuuraajan työtä ollut vastaanottanut.
Pankit, posti ja kaupat, puhumattakaan huoltoasemista joihin nuorikin vöi työllistyä, tarjosivat pitkiä työsuhteita joista näinä viime vuosina on moni jäänyt eläkkeelle palveltuaan samaa työnantajaa jopa 50 vuotta.

Eihän täällä toki tarvitse yksityiskohtaisesti mitään asiaa kertoa, saati nimiä mainita. Kukin tylillään ja kokemuksita kertoen, ei paikkoja tarvitse missään kertoa ellei halua.
Mielenkiinnosta olisi kyllä ihanaa lukea jos joku uskaltaisi kertoa millaista oli kokea ensimmäiseen kotiin muutto, ensimmäinen lapsi tai lapsenlapsi, ero, läheisen kuolema ja siitä selviytyminen.
Kertomalla voi auttaa jotain lukijaa avaamaan omia sisimmän solmuja ja patoja joita ei voi muutoin avata. Juuri läheisillehän ei kaikesta voi edes kertoa, tuttavia vierastetaan kun jutut leviävät. Täällä jokainen on nimimerkin talana ja kertoo sen mikä on helppoa kertoa, vaikeita ja arkoja asioita sitten kukin käsittelee omalla tavallaan.

Kuten Sinä, yllä mainitsemani nimimerkki, voivat kaikki avata vanhoja muistoja ja palauttaa mieleen kivoja juttuja elämän varrelta.

Kerron omia kokemuksia, mutta tästä tuli niin pitkä mielipiteeni ilmaus etten tähän enää omia asioita, mutta perästä kuuluu.

Entisenä turmeltumattomana maalaispoikana uskallan kyllä kirjoittaa rehellisesti ja luottaen lukijoiden turmeltumattomuuteen. Tarkoittaahan tämä sitä, että luotan, ettei jälkikäten tule mitään vääriä julkituloja, koskien minun pyhintä olemustani.

En kylläkään yleensä tiedä mitä aloitus piti sisällään, enkä mitä edellinen keskustelija on sanonut, sillä mielestäni se sanoma mitä minä sanon on oikea ja olen vakuuttunut että kaikki jotka ovat viisaat ovat samaa mieltä kanssani.

hymmm,, jooo,,,

siihen aikaan ei ollu äitiyslomia kuin 3 viikkoa, työnantaja sanoi:

" jos jäät äitiyslomalle täytyy sanoa työsuhde irti, etkä saa enään vakituista paikkaa "

juu, kaikesta huolimatta jäi äitiyslomalle, oli 3 vuotta palkkattomalla äitiyslomalla,
sitten halusin töihin, etsin joka päivä eri työnantajilta työtä, kaikki näytti toivottomalta,
sitten ylläätäin yksi otti yhteyttä, kysy haluanko vielä vakituisen työpaikan,
tietenki halusin, olin hyvin onnellinen, josta kymmenien vuosien päästä pääsinki aikoinaan eläkkeelle,
lapsia oli muutama jo ennestään, olimme ostaneet velaksi uutuuden uuden asunnon, joten työpanokseni oli enemmän kuin tarpeeseen,
niukkuuden kanssa taistelua on ollu elämä, mutta lopussa kiitos seisoo,
olimme lopulta hyvin toimeentuleva perhe, lapset hyvinkoulutteuja, nyt lapsenlapsetki kaikki yliopistoissa.

Jassoo jaa!

Taas tuli uusi kirjoituskatos, jollaisia itsekin olen avannut monia. Ruuneperinä kirjoitan lähes aina ja tuhatnikiksi minua väitetäänkin. Edellistä väitettä en kyllä sanoisi totuudeksi vaan laskuvirheeksi.

Olen ykivoimaisesti haukutuin palstalla ja ties minne minut on toivotettukin ja lähes koko palstan voimalla. On minua joku ainakin kerran kiittänytkin ja minä kiitän nyt takaisin - ollaan sujut.

Kun ei ole muita tuttuja näköpiirissä niin tervehdin sinua, Rituliini. Eritysterveiset sinulle vaikeuksissasi. Ota vaan tuikku murheeseesi joskus, ryyppää vaikka pullon suusta, minä katselen muualle.

Lopuksi haluaisin antaa kiitokseni Ramoonalle. Olet aivan ihmeellinen tietämisessä ja osaamisessa, varmaan ihmisenäkin.

Taidan kuulua niihin, jotka juttelee lähes joka vapaamuotoisessa osallistumisessani. Aamulla juuri huomasin, miten paljon kirjoitin, kun tuntuu niin kuivakiskoiselta luetella pelkät syömiset ja asiallinen liikuntaraportointi.

Eri asia on referoivat aloitukset aiheesta, jossa on pitäydyttävä mielenkiintoisen aiheen faktoihin, niitä on kiva lukeakin minusta.
Minäkin iloitsen Ramoonan* kynän tuotteista, monipuolisesta aiheen käsittelystä, kuin tietolaarista vaan Ramoona* ammentaa runsautta :D

Jokainenhan meistä asettaa itsensä alttiiksi tehdessään aloitteen. En kokisi tappioksi kenellekään, jos ei aihe sytytä sillä hetkellä, tai jos on ollut kärhämiä niin mielialakin on laskenut kuin iloisen porsaan saparo!

Kyllä se kokonaiskuva painaa enemmän vaakakupissa, kunkin kohdalla, kun kokemus on näyttänyt uskollisten palaavan uudelleen :)

Toki jättää jälkensä ihmissieluun tölväisytkin joskus, ollaanhan toisillemme tuntemattomia henk.kohtaisesti, jolloin terve varovaisuus opettaa liian alttiiksi itseään laittamasta.

Muuten eri mieltä löytyy ja pitääkin, Luoja varjelkoon miten olis tylsää, jos kaikki olisimme samanlaisia!

Kiitos, että minäkin saan olla mukana!

Alotus koskettelee elämänkokemuksia, eipä aihe ole saanu tuulta purjeisiin,
vai pari vastausta on ollu aiheesta,
vakikirjoittajat kirjoittaa ympäripyöreitä, lähinnä kehutaan toisiaan, ei siis ollenkaan alotteeseen viittavia vastauksia
onhan seki parempi kuin ei mitään,
kehukaa lisää, niitäki mukava lukea näin joutessaan.

Kiitos tex oli todella hyvä kannanotto mielipiteenä saat ysiplussa.
Aloituksentekijä tekijä pureutui ytimeen,siis riidattomuuteen palstalla ja se on todella tärkeää.

Sinä ja minä ja hentunliisa sen tiedämme kun sydän revitään juuriaan myöten kehosta pelkkien olettamuksien perusteella.
Pysytään lujina siskot,minun täytyy mennä saunaan,mutta palaveri jatkuu

Kiitän Sinua Ruuneperi , kun noin ihanasti hivelet naisellista turhamaisuuttani. Voihan sen niinkin sanoa, että kun kokee, lukee tai kuulee jotain , sen sitten tietää. :) Aika hyvä muistikin minulla on, tex tänään kehui kun muistin hänen maalauksensa kauniin ketun . Itselle tärkeät asiat muistaa ! Osaamisenkin kanssa on niin jä näin, mutta en kai ole ainakaan kynttilää vakan alle piilottanut palstakirjoittelussa, jos tuollaisen kuvan olet saanut. Kaikillahan meillä on omat vahvuutemme, jos heikkoutemmekin, heikkouksistani pitäisi kai enemmän vastapainoksi kirjoitella... muutenhan Sinä voit saada käsityksen, että olen ihmeellinen ihmisenä. Mutta niin olet Sinäkin, ja me kaikki ihmiset, kertakaikkiaan ainutlaatuisia. Pitääpä alkaa tutkia, ovatko sanat ihme ja ihminen samaa juurta.

Terveisiä myös Amalle ! Eiköhän vaan kaikki jatketa näitä harjoituksia .

Mielestäni aloitus on aivan hyvä. Siihen voi tarttua, joka uskaltaa. Yleisistä asioista voi kirjoitella, mutta henkilökohtaisia muistoja laitan tänne hyvin varoen. En halua, että minut tunnistetaan entisistä tapahtumista. Aina voi tänne eksyä lukija, joka muistaa kirjoittajan joistakin erikoisesta elämänvaiheesta.

Aloittaja kysyi, kuinka olemme selvinneet esim. lastemme ja lastenlastemme aiheuttamista murheista. Onhan se niin, että joka on kerran ollut äiti, on aina äiti ja kaikki mitä lapsille ja lastenlapsille tapahtuu, sivuaa aina omaaa elämää.
Sitä elää toiseen kertaan kaikki ilot ja surut.

Nyt en ehdi enempää kirjoittamaan. Velvollisuudet kutsuvat.

Ensi rakkaus olisikin mukava aihe . Muttakun se ei aina pääty onnellisesti , ei ainakaan minulla .

Olin 17 ,kun rupesin ottaa osaa kaikenlaisiin nuorison rientoihin missä oli myös poikiakin .
Pojat oli jotenkin outoa porukkaa , kun minä olin perheestä jossa oli vaan naisia , ja minä kuopus , oli äiti ja 4 sisarta .-
olin armottoman ujo. .Naapurin pojat kyllä kiusas ,senkun kerkisivät tarpeeks ja jos pääsivät tarpeeksi lähelle , se oli sellasta jonkinlaista lapsellista kiinnostusta sillon .

Mutta rakastuin heti kun aloin käymään tansseissa lähellä oli Työväentalo ja Seuraintalo --missä oli viikonloppuisin tanssit . Kotona oltiin jo reenattu aina Lauantain toivottujen tahdissa . Ja äiti tykkäs opettaa meitä ,hän oli hyvä tanssimaan ja musikaalinenkin.
Siellä yksi poika tanssitti minua ja minä ihastuin häneen , mutta toiset tyttökaverit varottivat siittä ,onneksi , --hänellä oli jo lähempi suhde ollut yden tytön kanssa jonka tekikin raskaaksi ,.

No naapurin poika oli minun kohtalo , joka on vieläkin minun tosi Rakkaus ollut 52v . .

Niin kuka kieltää kirjoittamasta jotain mukavaakin --kai niitäkin saa muistella .

"Positiivinen " positiivari.

Tässä istun koneella ja ihmettelen mitä ihmiset haluaa sanoa, en kyllä jaksa lukea pitkiä selostuksia ja siksi minulta menee jotain ohitse.
Vastaan aloitukseen, että minun elämäni on sillä tavalla mielenkiinnoton, ettei minulla ole ollut pomoa (paitsi pankki) enkä ole itse ollut kenenkään pomo, aloitetaan tästä

Aina löytyy niitä joiden on oltava huomaavinaan vikaa kirjoittajassa ja kirjoituksissa, onhän täällä monesti ollutkin aloitus ja pelkkä linkki sanomalehteen, sitäminäkään en pidä keskustelun aloitukseksena, vaan kehoituksena lukea päivän lehteä.

Arvostelu ei saisi olla henkilöön kohdistuvaa vaan arvostelu pitäisi kohdistaa asiayhteyteen, olla joko eri mieltä tai samaa mieltä, mutta perustelut ovat sittenkin tärkeitä molemmissa tapauksissa.
Turha piikittely ei ole yhtään mitään.

Tämä aloitus on mielestäni hyvä ilman kiihkoa ja moitteita.
(kuka, mikä), voisin muutamissa tapauksissa olla samaa mieltä kanssasi, mutta on myös paljon niitä jotka arvostavat asiallista ja perusteellista tietopuolta johonkin asiaan, hyviä ne ovat kaikki kun vaan ilman ilkeyksiä tulevat sivulle.

Tässä nyt ei taida olla oikein mennyttä enempää kuin tulevaa, mutta toivoa sopii ettei tällaisena kiukutteluina kuka kukin on tai mitä tehnyt ja kirjoittanut enää jatkuisi.

" kukkahamekki "vain arvostelee alotusta ja vastauksia, ei osallistu alotuksen tarkoittamalla tavlla kymyksiin.

ei mikäänlaista järkevää juttua joka vastaisi alotuksessa tarkoittamalla tavalla kokemuksia elämästä,

porukka on tainnu tulla vanhak, kuin myös mä ittekki, eivät enään ymmärrä mitä alotuksessa kysytään, alettaan vain kehumaan tai arvostelemaan toisiaan.

nooooh hauskaahan on toisiaan kehua tai moittia, siinähän se aika kuluu agressiot laukeaa.

tässä ketjussa on vain ullamirjami ja nikitön vastannu alotuksen tarkoittamalla tavalla.

Mitähän muuta tuokaan pisterivi luulee itsestään, miten hän onkaan vastannut aloittajan kysymyksiin, mikä oikeus täällä on puuttua nimimerkkeihin.

Ja niin avoimeksi en aio vastaisuudessakaan tulla että mitään elämästäni alkaisin kertoilemaan sivuilla en täällä enkä missään muuallakaa keskusteluissa.

Jotain tällaista...

Onnellisia aikoja, jos niitä ei tullut keksittiin, joskus suorastaan herettiin vallattomuuksiin, vastoinkäymisiä, vaikeuksia, tiukkia tilanteita, pitkiäkin neuvotteluja jopa viikottain, syntymiä, kuolemia, loukkaantumisia, parisuhteita ja parien hajoamisia, matkustamista yksin kaksin ja ryhmissä, velkojen ja verojen maksua, ja joskus tuli rahaakin., ja lasten kasvatusta kaiken tuon ohessa.

Siinäpä tärkeimmät. ;-D !

Siinäpä tulikin Kukkahameelta tarina, joka voisi olla melkein kenen tahansa täällä kirjoittelevalla.

Kyllähän nuoruus oli ihanaa aikaa. Jännittävää oli, kun istuimme spiritismipöydän ympärillä ja kyselimme, kuka mahtaakaan olla tuleva puolisoni. Kouluaikaan istuimme usein ja vastauksia saimme. Minäkin oman mieheni nimen sain kirjain kirjaimelta esiin enkä siihen aikaan tuota poikaa ajatellut ollenkaan. Hän oli vain kadun toisella puolella kulkeva yläluokkalainen kaveri, jota en edes tuntenut.

Sitten kävi niin, että tansseista pyysi minua saattamaan samanniminen kaveri ja minä ajattelin, että tuossakohan se nyt on. Enkä oikein pitänyt ajatuksesta.

Ensimmäinen rakkauteni oli hanuristipoika, joka oli kesää viettämässä samalla seudulla, jossa mummolani oli. Minäkin olin melko paljon ukin ja mummon luona ja kävin melko nuorena tanssimassa saaressa, missä tämä poika soitteli hanuria. Sitten me kävelimme ihanina kesäiltoina pikku polkuja viljapeltojen laidoilla. Emme edes pussailleet. Juttelimme ja kävelimme, mutta oli niin romanttista.

Näin minäkin innostuin ensirakkaudestani kirjoittamaan, kun Ullamirjami aloitti.

Miten ihanat muistot jää tällaisesta rakastumisesta jonka nuorena kokee ja onneksi se jää kaukorakkaudeksi. Minä tapasin tämän rakkauteni parinkymmenen vuoden kuluttua perhejuhlassa. Ihmettelin mihin se komeus ja viehättävyys oli kadonnut ei minkäänlaista sävähdystä aiheutanut, ehkä syy siihen oli että olin naimisissa rakastavan, turvallisen, kunnioitavan ja huumorintajuisen ihmisen kanssa.

Minun tyttökaverini naapurissa olivat kaksoset ja heillä oli minua neljä vuotta vanhempi veli, johon rakastuin 14 vuotiaana. Paljoin käytiin kylässä silloin.
Siihen aikaan lapset ja nuoret viettivät aikaa itse keksittyjen harrastusten parissa yhdessä. Urheiltiin ja pelattiin pelejä. Siinä naapurissa pelasimme korttipelejä talvi-iltaisin. Se olikin sellainen paikka missä silmäpeli alkoi välillämme joskus 15-16 vuotiaana. Pojasta tuli komea urheilijanuorukainen ja minäkin kaunistuin neitokaiseksi. Ensisuudelma 15 vuotiaana.
17 vuotiaana me tytöt menimme tansseihin urheiluseuran paviljongille, jossa tämä ihastukseni oli järjestysmiehenä. Minä tanssin ja tanssin, tuo ihastukseni ei ollut tanssista kiinnostunut, hänellä ei ollu hiventäkään musikaalisuutta ja rytmitajua. Minulle ne tanssittajani eivät saaneet minkäänlaisia ihastuksen tunteita heräämään.
Tuolla nuorella miehellä oli joitakin satunnaisia tyttöystäviä, mutt' ei vakituisia. Meidän "suhde" oli sellaista aika salaista ja viatonta, rakkaus oli molemmanpuoleista. Hän tuleva mieheni oli Ruotsissakin töissä ennen armeijaan menoa. Ah kuinka ikävä ja epävarmuus riipi sydäntä.
Kaksikymppisenä astelimme vihille. Näin joskus voi ensirakkaudenkin kanssa käydä. Kaksikymmentäviisi vuotta saimme yhdessä elää ennenkuin kuolo vei rakkaani. Minä olen ollut todella yhden miehen nainen.

Juttutupa kun tämä on, päätin kokeilla pyynnöstä tiivistää rivienvälejä kirjoituksissani.
Vilkaisin muutaman toisen tapaa ryhmitellä, Susmorsian ja Ramoona* tuntuvat hallitsevan tiiviimmän jaottelun. Ilmeisesti olen vaistomaisesti vain seurannut monen muun tyyliä ryhmittää sanomaani.
Jokin muistikuva tosin on myöskin pyyntö helppoluettavuudesta, jos ei kirjoita yhtäpötköä:D Kaipa näinkin voisi kirjoittaa, mutta innostuneena saattaa nuo välit toimia harkitsemistaukoina, vaikkakin lyhyinä.
Elämänkokemuksiin palaaminen ei taida olla kohdallani tarpeellista, toistoksi se menisi,kun muutenkin elän aika vahvasti tässä ja nyt.
Kivaa olisi, jos henkilö joka toivoi muutosta kirjalliseen ulkoasuun, kertoisi jossakin vaiheessa tarkoittiko hän näin?

PS. Hankalalta tuntui kyllä itsestäni!

heippa tex

Älkää ihmeessä vaatiko meiltä kirjoitustaitoa, joilla on vuosikymmenet kirvesvarsi sopinut paremmin käteen kuin kynä.
Eihän täällä tarvitse pahoittaa mieltää, ei asetukkaan pilkan kohteeksi antaa mennä ohi. Niinhän tekee nuoriso, kun heille puhuu vanhoja asioita, ovat kiinnostuneita, mutta kun tulee asiasta uudelleen puhe niin eivät ole kuulleetkaan.
Mutta eipä niitä uusia asioita vanhalla ole, ettei sitten vaan ole iskenyt uusi tauti.

Luin uudestaan aloituksen ja tykkäsin että se on asiallinen ja antaa kaikille mahdollisuuden .
Nyt onkin sitten vuorossa se Nyoruus vielä .

Olin sen rakkani kanssakihloissa tasan yhden vuoden.
Vuosi meni kapioiden teossa ,sen mitä sai pienestä palkasta ostettua ,mutta pakkalakanakangasta oli saatava . Onneksi sulhanen oli naapurissa niinettä nähtiin usein , ja työmatkallakin joskus talvella osuttiin samaan linjuriin.

Vihkiminen oli vaatimattomasti Tampereen Raatihuoneella --pormestari vihki , työstä otettiin se päivä lomaa.

Rakensimme uutta taloa jossa oli mieheni vanhemmatkin mukana , he saivat asunnon samasta talosta .Ainoa lapsi kun oli pidettiin tarkkaa valvontaa muutenkin.
Voi olla että kun olin Köyhemmästä kodosta anoppi antoi huomata monasti että minä en ollut hänen suosikki miniä ehdokas.
Ja vaikka oli appivaari kunnallispolitikko vasemmistolainen (Kommunisti) leikkivät sellasta herrasväkeä. Vaan isontalon isännät ja emännät kävivät kylässäkin. Ja minä kyllä kelpasin kaataan kahvia.
Mutta kun rakkaus kukoistaa ei siinä paha anoppi ole mitään .