Hassi myönsi vahingossa ydinvoiman hyödyt terveydelle?

http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117218-myonsiko-hassi-ydinvoima-saastanyt-5-000-000-ihmishenkea-euroopassa

Satu Hassi esitti, että laivojen SO2 päästöt aiheuttavat 15 000 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Tämä Hassin esitys on mielenkiintoinen siltä kannalta, että Euroopassa laivaliikenne aiheuttaa vain 2.3 % rikkioksidin päästöistä, kun taas energiantuotanto, eli fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalat yli 70 %. Lähde

Elon laskuopin mukaan siis energiantuotannon pitäisi aiheuttaa vastaavasti 457826 ennenaikaista kuolemantapausta vuodessa. Siis noin puoli miljoonaa tapausta vuodessa.

Jos muistellaan menneitä, niin vihreät ovat vastustaneet ydinvoimaa ainakin 20 vuotta. Ydinvoima on vaihtoehtoinen energian tuotannon lähde, joka ei aiheuta SO2 päästöjä. Näiden 20 vuoden aikana on siis hiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden polttaminen aiheuttanut noin 10 miljoonan ihmisen enneaikaisen kuoleman Euroopassa.

Hyvä, että Satu Hassi myöntää tämän fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttaman epäkohdan. Ydinvoiman puoltajat ovat jo pitkään puhuneet näistä fossiilisten polttoaineiden käytön haittapuolista, mutta vihreiden ja muiden kovasta painostuksesta heitä ei ole kuunneltu.

EU-maissa ydinvoimalla tuotetaan noin 30 % energiasta. Pelkästään sen vuoksi, että ydinvoima tuottaa 0 grammaa rikkipäästöjä, voidaan arvioida, että Euroopassa on säästetty 20 vuodessa ydinvoiman käytöllä arviolta viisi miljoonaa ihmishenkeä. Laskelmat ovat tietenkin epätarkkoja, ja niissä pitäisi ottaa huomioon se, että rikkipesureiden ym. vaikutuksesta energiantuotannon rikkipäästöt ovat laskeneet 76 % kahdessa vuosikymmenessä. On lisäksi muistettava, että fossiilisten polttoaineiden ainoa hiukkaspäästö ja terveydelle haitallinen asia ei ole SO2, vaan niitä on monia muita.

Pienhiukkaset ovat todella vaarallisia meidän terveydellemme. Niistä ei vain ole puhuttu, koska toisaalta teollisuus ei halua ottaa asiaa esille, eivätkä vihreätkään, koska samalla myönnetään ydinvoiman olevan terveysetu. Pienhiukkaset vaikuttavat suoraan keuhkoihin, ja näin aiheuttavat astmaa ja keuhkosairauksia, sekä aiheuttavat sydänriskejä. Mm. pikkulapset voivat tästä syystä kuolla helpommin, jos heillä on paha keuhkokuume. Vaarallisempi vaikutus tulee kuitenkin sitä kautta, että pienhiukkaset tunkeutuvat keuhkon seinämien läpi verenkiertoon, ja aiheuttavat plakin kertymistä verisuoniin eli ”kalkkeuttavat” verisuonemme. Nämä erot havaitaan väestötutkimuksissa, kun verrataan toisiinsa ihmispopulaatioita, joista toinen asuu puhtaammalla ja toinen saastuneemmalla alueella. Pienhiukkasten arvioidaan lyhentävän eurooppalaisten elinikää keskimäärin noin 8.4 kuukaudella.

Suomessa mm. lehtipuhaltimien käyttö hiekan poistoon kiellettiin juuri pienhiukkasten vuoksi. Myös nastarenkaiden käyttöön on pohdittu rajoituksia samasta syystä. Kunnallisvaaleissakin voi ottaa aiheeksi katupölyn aiheuttamat terveysriskit kaupungeissa.

Ehkä nyt lopetellessaan poliittista uraansa Satu Hassi tekee yhteenvetoa pari vuosikymmentä jatkuneen uransa saavutuksista. Realistisesti hän voi nyt todeta, että ei vihreiden päävaatimuksella, ydinvoiman käytön lopettamisella, ollut lopulta merkitystä. Ehkä hän on nyt uransa seesteisillä loppumetreillä tullut tulokseen, että ei sillä loppujen lopuksi ollut niin merkitystäkään.
49332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

tai sitten ei.

Äänestä
  • Aloittaja on täysin oikeassa.Hassilta puuttuu käytännön työelämän lokemus ja siitä johtuen myös energiantuotannon kokemus.Ammattipolitiikoilta puuttuu todellisen elämän tietämys.

    Äänestä

  • Jahvetti Valo kirjoitti:

    Aloittaja on täysin oikeassa.Hassilta puuttuu käytännön työelämän lokemus ja siitä johtuen myös energiantuotannon kokemus.Ammattipolitiikoilta puuttuu todellisen elämän tietämys.

    Epäisänmaallista se toilailu on ollut täysin.Toiset EU-maat luistavat päätöksistä tai asettavat ne myöhemmin voimaan.Rikkidirektiivi on hyvä esimerkki.

    Äänestä

  • Pois pitää vaihtaa kirjoitti:

    Epäisänmaallista se toilailu on ollut täysin.Toiset EU-maat luistavat päätöksistä tai asettavat ne myöhemmin voimaan.Rikkidirektiivi on hyvä esimerkki.

    Satu Hassilla ja Kimmo Sasilla on sama yhteinen ominaisuus.Aina kun he puhuvat jostain asiasta, niin pieleen menee.Lempinimi "kävelevä katastrofi" sopii heille hyvin.

    Äänestä

  • Stadissa kuultua kirjoitti:

    Satu Hassilla ja Kimmo Sasilla on sama yhteinen ominaisuus.Aina kun he puhuvat jostain asiasta, niin pieleen menee.Lempinimi "kävelevä katastrofi" sopii heille hyvin.

    Kolmanneksi lisäisin Heidi Hautalan.Hän päättää valtion energia-asioista.Voi herran jestas sentään missä käsissä tärkeät asiat ovat! !

    Äänestä

Satu Hassi vain jatkaa vanhasta muistista 70-luvulla omaksuttua stallarimissiotaan: kapuloita kapitalismin rattaisiin. Siinä johdonmukaisuus on toisarvoista.

Äänestä
  • Satu Hassi itse sanoo näin:

    "Rikin jälkikatkua – sekä taitavia ja suoraselkäisiä suomalaisia

    14.9.2012 13:38

    Paljonko ihmishenkiä säästyy?

    Minulta on kyselty eri foorumeilla, mistä on peräisin julkisuudessa esittämäni arvio laivojen ilmansaastepäästöjen aiheuttamasta 50 000 ennenaikaisesta kuolemasta. Tässä – jälleen kerran – linkki tietolähteeseen, tanskalaisen Centre for Energy, Environment and Health (CEEH) -tutkimuslaitoksen raporttiin. http://www.ceeh.dk/CEEH_Reports/Report_3/index.html

    Myös eduskunnan ympäristövaliokunnan rikkidirektiivistä antamassa lausunnossa todetaan päästövähennysten terveyshyödyt. Valiokunta kuuli asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Raimo O. Salosta. http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ymvl_9_2011_p.shtml

    "Nykyisellä SECA -alueella (Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali) käytettävien laivapolttoaineiden enimmäisrikkipitoisuuden laskemisen nykyisestä 1,5 prosentista 0,1 prosenttiin 1.1.2015 alkaen (skenaario SEA1) on päästö- ja pitoisuusmallinnuksissa arvioitu pienentävän ulkoilman PM10 -vuosipitoisuuksia 10–30 prosenttia näiden merialueiden läheisiltä rannikoilta aina muutamien satojen kilometrien päähän sisämaassa.

    Vuonna 2020 pienhiukkasiin liittyvien hengitys- ja sydänsairaiden ja vastasyntyneiden kuolemien arvioidaan vähentyvän EU:n jäsenmaissa noin 16 500 tapauksella. Vastaavasti nykyinen PM10 -vuosipitoisuus pienenisi arviolta 10–20 prosenttia Suomen etelä- ja länsirannikoilta sisämaahan ulottuvalla väkirikkaalla alueella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos korostaa erityisesti, että laivojen pienhiukkas- ja rikinoksidipäästöjä sekä polttoperäisille pienhiukkasille altistumista ja terveyshaittoja Suomessa ja muissa Euroopan maissa on aikaisemmin aliarvioitu. Myös rikin ja typen laskeumat sekä niistä johtuva vesistöjen ja maaperän happamoituminen ja rehevöityminen vähenisivät".

    Myös THL siis toteaa, että laivojen päästöjen suitsiminen tulee säästämään kymmeniätuhansia ihmishenkiä.

    Eduskunnan ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että päästövähennyksistä saatava hyöty on moninkertainen kustannuksiin verrattuna: "Komission ehdotuksiin liittyvistä vaihtoehtoisista skenaarioista on tehty kustannus-hyötyanalyysi, jossa arvioidaan saavutettavat terveyshyödyt EU:ssa v. 2020 (10–36 miljardia euroa / vuosi) moninkertaisiksi verrattuna laivapolttoaineiden enimmäisrikkipitoisuuden laskemisesta tai soveltuvista vaihto-ehtoisista, innovatiivisista toimista syntyviin kustannuksiin (0,9–10 miljardia euroa / vuosi). Suomen nettokustannushyödyiksi eri skenaarioissa arvioidaan 90–96 miljoonaa euroa / vuosi. Kustannus-hyötyanalyysiä pidetään yleisesti korkeatasoisena".

    http://www.satuhassi.net/2012/rikin-jälkikatkua-–-sekä-taitavia-ja-suoraselkäisiä-suomalaisia/

    Näetkö tuossa jonkun kohdan, jossa Satu Hassi myöntäisi "vahingossa ydinvoiman hyödyt terveydelle"?

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Satu Hassi itse sanoo näin:

    Mistähän löytyisi linkki noihin terveyshyödyistä saatuihin laskelmiin?

    "Eduskunnan ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että päästövähennyksistä saatava hyöty on moninkertainen kustannuksiin verrattuna: "Komission ehdotuksiin liittyvistä vaihtoehtoisista skenaarioista on tehty kustannus-hyötyanalyysi, jossa arvioidaan saavutettavat terveyshyödyt EU:ssa v. 2020 (10–36 miljardia euroa / vuosi)..."

    Satu Hassi kertoo jutussaan, kuinka rikkipitoisen öljyn käyttö aiheuttaa paljon ympäristöpäästöjä ja sairauksia. Ydinreaktorista ei tule Sadun kauhistelemia pienhiukkasia , ei rikkiä eikä kasvihuonekaasuja. Siitä tyhmempikin ymmärtää, että Satu kirjoituksellaan myöntäisi "vahingossa ydinvoiman hyödyt terveydelle"?

    Äänestä

  • Isot erot kirjoitti:

    Tuskin elohopea-satu yleensäkään myöntää mitään virheitään."Minulle ei kukaan kertonut elohopeasta" laitetaan sekin toisten syyksi.Toiset varmaan olettivat että koulutuksessa olisivat sähkötekniikan perusasiat jääneet muistiin.

    Äänestä

  • Kivihiili-Tapio kirjoitti:

    Tuskin elohopea-satu yleensäkään myöntää mitään virheitään."Minulle ei kukaan kertonut elohopeasta" laitetaan sekin toisten syyksi.Toiset varmaan olettivat että koulutuksessa olisivat sähkötekniikan perusasiat jääneet muistiin.

    Oli silloin jo osin politiikassa mukana ja opinnoista ei edes perusasiat ole jääneet mieleen.Oikeissa töissä sähköalalla olevat kyllä loistelamppujen elohopeat tietävät.

    Äänestä

  • Satu Stallari kirjoitti:

    Oli silloin jo osin politiikassa mukana ja opinnoista ei edes perusasiat ole jääneet mieleen.Oikeissa töissä sähköalalla olevat kyllä loistelamppujen elohopeat tietävät.

    Hassin kohdalla on opiskelu mennyt hukkaan perusasioiden suhteen.Hänen toimintansa on hyvin epäisänmaallista, varsinkin kun muiden valtioiden mepit osaa pitää omiensa puolta.

    Äänestä

  • Jepjep kirjoitti:

    Mistähän löytyisi linkki noihin terveyshyödyistä saatuihin laskelmiin?

    "Eduskunnan ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että päästövähennyksistä saatava hyöty on moninkertainen kustannuksiin verrattuna: "Komission ehdotuksiin liittyvistä vaihtoehtoisista skenaarioista on tehty kustannus-hyötyanalyysi, jossa arvioidaan saavutettavat terveyshyödyt EU:ssa v. 2020 (10–36 miljardia euroa / vuosi)..."

    Onhan tuo Ville Niinistökin jo varovaisesti hyväksynyt ydinvoiman "omavaraisuus" kannanotossaan.Vihreät haluaa yleispuolueeksi ja silloin mielipiteet loivenevat kansan tahdon mukasiksi.Ydinvoima takaa sähkön riittävyyden kansalle ja kansa on tyytyväistä.

    Äänestä

Elohopea-Sadulta voi odottaa mitä vain.Ehkä hän on palannut juurilleen eli ydinvoiman kannattajaksi.

Äänestä

Nuo päästöt voitaisiin jättää synnyttämättä jos halua olisi. Jos siirtyisimme SPIR-energiaan (http://keskustelu.suomi24.fi/node/10876260), ei tarvittaisi energian tuotantoon hiiltä, öljyä, uraania, kaasua eikä muuta. Jos liikenteen rikki vaivaa, voitaisiin siirtyä laivoissa ja muussa liikenteessä käyttämään vetyä polttoaineena. Se voidaan tuottaa päästöttömästi auringon energialla, vaikkakin hieman heikommalla hyötysuhteella.

Mitä tulee led-lamppuihin, ne voidaan jättää erikoissovellutuksiin ja käyttää toistaiseksi valolähteinä turvallisia hehkulamppuja koska energia olisi päästötöntä ja edullista. Sitten kun ledilampusta saadaan samanlainen spektri kuin auringosta saadaan, voidaan siirtyä led-lamppuihin.

Äänestä
  • Kyllä led lamppua voidaan käyttää normaalissa verkossakin, johon sähkö tuotetaan kaikista Suomen voimaloista.Tietysti korpimökin aurinkokennollakin saadaan led lamppuun valo jos kytkennät on oikein tehty.

    Äänestä

  • sähkönjakelutekniikk kirjoitti:

    Kyllä led lamppua voidaan käyttää normaalissa verkossakin, johon sähkö tuotetaan kaikista Suomen voimaloista.Tietysti korpimökin aurinkokennollakin saadaan led lamppuun valo jos kytkennät on oikein tehty.

    Mutta elohopea-Satua ei saa päästää sinnekään.Hänen koulutuksellaan voi syntyö jopa oikosulku.

    Äänestä

  • bbom kirjoitti:

    Mutta elohopea-Satua ei saa päästää sinnekään.Hänen koulutuksellaan voi syntyö jopa oikosulku.

    Mikäs tuo Satu Hassi sitten on koulutukseltaan kun niin hanakasti ottaa kantaa energia-asioihin?

    Äänestä

  • Kunhan kyselen kirjoitti:

    Mikäs tuo Satu Hassi sitten on koulutukseltaan kun niin hanakasti ottaa kantaa energia-asioihin?

    Tekniikan lisensiaatti.

    Äänestä

  • pot kirjoitti:

    Tekniikan lisensiaatti.

    Koulutukseltaan Hassi on tekniikan lisensiaatti, erikoistumisalana sähkövoima- ja energiatekniikka.

    Tässä tapauksessa näyttää koulutus menneen hukkaan.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288338368416.html
    " Sähköyhtiöt voivat joutua nostamaan sähkön siirtohintaa, koska nykyisenkaltaiset energiansäästölamput aiheuttavat sähköverkolle häiriöitä.
    Lamppujen loisteteho kuormittaa sähköverkkoa, minkä lisäksi lamppujen yliaallot voivat häiritä verkkoa."

    Eipä tulleet sähkövoimatekniikan lisensiaatille nuokaan asiat mieleen, ajaessaan innolla hehkulamppujen korvaamista "energiansäästölampuilla".

    Äänestä

  • Loistehovaloa kirjoitti:

    Aivan totta! Hassi itse kertoi tv.n MOT ohjelmassa ettei kukaan kertonut hänelle energiasäästölamppujen ( = loistelamppu ) sisältävän elohopeaa.Kaikki vähänkään sähkötekniikkaa tuntevat tietävät tämän tosiasian.Myös loistehon vaikutus verkkoon on kaikkien tiedossa.Ettei vain olisi henkilökohtainen kompensointikondensaattori jäänyt aliteholle opiskelussa.

    Äänestä

  • Juuso Puro kirjoitti:

    Olipahan sitten kerrankin rehellinen kun myönsi ettei tunne sähkötekniikan perusasioita.Varjele meitä tuon tason päättäjiltä.

    Äänestä

Heh, täällä valitetaan sitä, että joku on ajanut rikkipäästöjen vähennystä?

Kyllähän fossilisten päästöt kaikki tunnustavat ja haluaisivat niistä eroon, mutta tämä taas liittyy ydinvoimaan enää taitavan dialektiikan kautta. Fossiilisten päästöt eivät tule koskaan olemaan vaihtoehto ydinvoimalle, vaan lisähaitta ydinvoimaan liittyvien riskien lisäksi.

Ydinvoimaleirin jatkuva ruikuttaminen hidastaa myös fossiillisista luopumista. Jos esim rikkivapaan maakaasun osuutta lisätään, alkaa valtava itku ja parku. Tuulimyllyt ovat saatanasta. Samoin aurinko. Lopulta ydinvoimaleirin tavoitteena on poistaa fossiilisten käytöltä kaikki muut vaihtoehdot, kuin ydinvoima ja se voi ajaa Suomen totaaliseen energiatloudelliseen ahdinkoon.

Ilman fanaattista ydinvoimaleiriä voisi fossiilisista luopuminen olla paljon helpompaa. Suomi esimerkiksi polttaa hiiltä enää vähän ja se pystyttäisiin helposti korvaamaan uusituvilla. Mutta jarruna toimivat ydinfanaatikot hyökkäävät agressiivisesti kaikkia järkeviä hankkeita vastaan.

Jos ydinvoima osoittauituu liian kalliiksi ja liian ei-toivotuksi, niin joka tapauksessa meidän tulisi vähentää fossiilisten osuutta. Ydinleirin olisi syytä vaihtaa jarrumiehen roolista rakentajaksi ja tulla mukaan tekemään yhteistyötä.

Äänestä
  • Heh heh vaan.Tuskin kukaan valittaa rikkipäästöjen vähentämisestä jos sen tekevät kaikki.Tai edes niin että EU.ssa sen tekevät kaikki.Mutta Suomi yksin aloittaa heti.Kompensaatiota teollisuudelle puoltavat kaikki,myös Ville Niinistö, kuten eduskunnan kyselytunnilla ilmeni.Hän myös kertoi varsinaisen möhlääjän homman suhteen, jotka ovatkin edellisen hallituksen ministerit Lehtomäki ja Vehviläinen.

    Äänestä

  • "Suomi esimerkiksi polttaa hiiltä enää vähän ja se pystyttäisiin helposti korvaamaan uusituvilla."

    Kaukolämmöstä ja siihen liittyvästä sähköstä tuotetaan noin neljännes hiilellä, pääasiassa suurimmissa kaupungeissa. Hirveä rekkaralli siitä syntyisi, jos puuta alettaisiin polttamaan noissa laitoksissa.

    Äänestä

  • Heh heh vaan kirjoitti:

    Heh heh vaan.Tuskin kukaan valittaa rikkipäästöjen vähentämisestä jos sen tekevät kaikki.Tai edes niin että EU.ssa sen tekevät kaikki.Mutta Suomi yksin aloittaa heti.Kompensaatiota teollisuudelle puoltavat kaikki,myös Ville Niinistö, kuten eduskunnan kyselytunnilla ilmeni.Hän myös kertoi varsinaisen möhlääjän homman suhteen, jotka ovatkin edellisen hallituksen ministerit Lehtomäki ja Vehviläinen.

    TV1 .n ykkösaamussa Ville Niinistö jo lupailu kompensaatiotukia viennin tukemiseen siihen asti kun muut valtiot tulevat samalle viivalle.Joku on mokannut pahasti vuonna 2008 ja niistä mokista pitää ottaa opiksi hän myöskin sanoi.Kyllä vihreitäkin on monenlaisia.

    Äänestä

  • Suoraa puhetta kirjoitti:

    TV1 .n ykkösaamussa Ville Niinistö jo lupailu kompensaatiotukia viennin tukemiseen siihen asti kun muut valtiot tulevat samalle viivalle.Joku on mokannut pahasti vuonna 2008 ja niistä mokista pitää ottaa opiksi hän myöskin sanoi.Kyllä vihreitäkin on monenlaisia.

    Taitaa vihreilläkin olla työllistämisasioihin ja ydinvoimaankin erilaisia mielipiteitä.Niinistö ja Soininvaara ovat realistisempia ja maltillisempia mielipiteissään, mutta Hassi vanhana äärikommunistina vetää jyrkkää linjaa.

    Äänestä

  • Amazing kirjoitti:

    "Suomi esimerkiksi polttaa hiiltä enää vähän ja se pystyttäisiin helposti korvaamaan uusituvilla."

    Kaukolämmöstä ja siihen liittyvästä sähköstä tuotetaan noin neljännes hiilellä, pääasiassa suurimmissa kaupungeissa. Hirveä rekkaralli siitä syntyisi, jos puuta alettaisiin polttamaan noissa laitoksissa.

    Ainakin Helsingin kohdalla tulee valtavia ongelmia pakokaasujen osalta rekkarallin seurauksena.Asiasta on pari vuotta oltu hiljaa täysin.Hiilivoimaloiden puhdistusjärjestelmiin on kehitteillä pesurit, mutta siitäkään ei ole kuulunut vähään aikaan.

    Äänestä

"Pelkästään sen vuoksi, että ydinvoima tuottaa 0 grammaa rikkipäästöjä"

Ydinvoiman elinkaariaikaiset rikkipäästöt eivät ole 0 grammaa. Joku näppärä voisi laskea kuinka paljon nämä oikeasti ovat. Rikkipäästöjä syntyy uraanin louhinnasta ja sen kuljetuksista, rakentamisen kuljetuksista, rakennusaineiden valmistuksesta, uraania rikastatetaan monasti kähytännössä fossiilisilla polttoaineilla (mm. Standarfordin tutkimuksessa mainittiin jenkeissä olevan kaksi (isoa) hiilivoimalaa pelkästään uraanin rikastamisen sähkön tuottamista varten), ydinvoimaloiden käytöstäpoistosta ja ydinjätteen loppusijoituksesta, ym ym Kaikissa näistä käytetään fossiilisia polttoaineita.

Tosin ydinvoima ei ole mikään korvaaja fossiilisille polttoaineille ydinvoiman vaarallisuuden, kaulleuden sekä järkevien yhteiskuntien vastustuksen takia.

Äänestä
  • Ei sitä USAn Paducahin kaasudiffuusiolaitosta käytetä enää ydinpolttoaineen rikastamiseen, ainoastaan sotilaallisiin tarkoituksiin. Eli siinä(kin) Stanfordin proffat erehtyivät.

    Äänestä

  • Taitaa Hassi vanhetessaan pehmetä 70-luvun jyrkistä mielipiteistään.Menneinä vuosina hän jopa elvisteli stallarimenneisyydellään.Miksi hän sähläsi tuon rikkidirektiivin kanssa on kaikille jäänyt epäselväksi.Kyllä ydinvomatuotannosta syntyy kaikki prosessit huomioiden erittäin vähän CO2 päästöjä verrattuna fossiilisiin.Ei siinä paitojen käännöt asiaa muuksi muuta.

    Äänestä

  • 0-päästöt kirjoitti:

    Taitaa Hassi vanhetessaan pehmetä 70-luvun jyrkistä mielipiteistään.Menneinä vuosina hän jopa elvisteli stallarimenneisyydellään.Miksi hän sähläsi tuon rikkidirektiivin kanssa on kaikille jäänyt epäselväksi.Kyllä ydinvomatuotannosta syntyy kaikki prosessit huomioiden erittäin vähän CO2 päästöjä verrattuna fossiilisiin.Ei siinä paitojen käännöt asiaa muuksi muuta.

    Ydinvoiman elinkaaren CO2 päästöt ovat hurjat, mutta nyt puhuttiin SO2 päästöistä.

    Millä tavalla Satu Hassi on sählännyt rikkidirektiivin kanssa? Satu Hassi taitaa olla suomalaisista mepeistä se joka on historian aikana saanut eniten hyvää aikaan suomalaisille ja Eurooppalaisille.

    Päätös rikin vähentamisestä Itämerellä, Pohjanmerella, Englannin Kanaalissa, USA:ssa ja Kanadassa on tehty kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa 2008. Tällaiset päätökset ovat osa kansainvälistä lakia eikä EU voi jättää noudattamatta niitä. EU:n ja Satu Hassin lisä asiaan on siitä Välimeri on saatu vähentämään päästöjään nopammin EU:n kuin IMO:n toimesta.

    Rikkidirektiivi on Suomen yhteiskunnan kokonaisedun mukainen päätös ja sen lasketaan tuovat Suomelle 90-100 miljoonan euron nettohyödyt per vuosi kun otetaan huomioon mm alentunut kuolleisuus, pienemmät terveydenhuoltokulut ja polttoaineen tai pesureiden kustannusvaikutukset.

    Rikkidirektiivi voi aiheuttaa kustannuksia Suomen viennille, mutta se myös suojaa Suomea tuonnilta. Rikkidirektiivi antaa kilpailuetua yrityksille jotka tuottavat Suomessa tuotteita kotimarkkinoille. Esimerkiksi hiilen rahtaaminen laivoilla Suomeen on tulevaisuudessa entistä kalliinpaa ja puhtaan energian tuottaminen Suomessa on entistä kannattavampaa.

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Ei sitä USAn Paducahin kaasudiffuusiolaitosta käytetä enää ydinpolttoaineen rikastamiseen, ainoastaan sotilaallisiin tarkoituksiin. Eli siinä(kin) Stanfordin proffat erehtyivät.

    Wikipedian mukaan ko laitosta käytetään ydinvoimaloiden matalarikaisteisen polttoaineen valmistamiseen.

    Jos wikipedia on mielestäsi väärässä korjannet väärät faktat:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Paducah_Gaseous_Diffusion_Plant

    Ydinasemateriaali kierrätettään määrävälein kaupallisissa voimalaitoksissa joten myös ydinasemateriaalin päästyt tulevat kaupallisen sähköntuotannon piikkiin.

    Äänestä

  • 1+11 kirjoitti:

    WNA:n nettisivuilla on seuraava otsikko: Shutdown of Paducah gaseous diffusion enrichment plant deferred for one year - to re-enrich depleted uranium for military purposes. Tekstissä selitetään tarkemmin. Viime toukokuussa tehtiin päätös siirtää Paducahin lopullista sulkemista vuodella ja käyttää sitä vielä noihin sotilaallisiin tarkoituksiin. Eli Wikin artikkeli on ajastaan jäljessä.

    Tuo sinun ydinasemateriaalia koskeva kommenttisi on ihmeellinen. Tarkoitatko Megatons to Megawatts -ohjelmaa, jonka puitteissa laimennetaan ja poltetaan ydinvoimalaitoksissa aseriisunnan seurauksena ylijäämäiseksi jäänyttä ydinaseuraania? Sehän on kaiken järjen mukaan kannatettava ohjelma, mutta viheruskovaiset näköjään yrittävät saada senkin kielteiseen valoon.

    Äänestä

  • 17+10 kirjoitti:

    Ydinvoiman elinkaaren CO2 päästöt ovat hurjat, mutta nyt puhuttiin SO2 päästöistä.

    Millä tavalla Satu Hassi on sählännyt rikkidirektiivin kanssa? Satu Hassi taitaa olla suomalaisista mepeistä se joka on historian aikana saanut eniten hyvää aikaan suomalaisille ja Eurooppalaisille.

    Päätös rikin vähentamisestä Itämerellä, Pohjanmerella, Englannin Kanaalissa, USA:ssa ja Kanadassa on tehty kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa 2008. Tällaiset päätökset ovat osa kansainvälistä lakia eikä EU voi jättää noudattamatta niitä. EU:n ja Satu Hassin lisä asiaan on siitä Välimeri on saatu vähentämään päästöjään nopammin EU:n kuin IMO:n toimesta.

    Rikkidirektiivi on Suomen yhteiskunnan kokonaisedun mukainen päätös ja sen lasketaan tuovat Suomelle 90-100 miljoonan euron nettohyödyt per vuosi kun otetaan huomioon mm alentunut kuolleisuus, pienemmät terveydenhuoltokulut ja polttoaineen tai pesureiden kustannusvaikutukset.

    Rikkidirektiivi voi aiheuttaa kustannuksia Suomen viennille, mutta se myös suojaa Suomea tuonnilta. Rikkidirektiivi antaa kilpailuetua yrityksille jotka tuottavat Suomessa tuotteita kotimarkkinoille. Esimerkiksi hiilen rahtaaminen laivoilla Suomeen on tulevaisuudessa entistä kalliinpaa ja puhtaan energian tuottaminen Suomessa on entistä kannattavampaa.

    Ydinvoiman (kevytvesireaktorit) elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasujen päästöt ovat luokkaa 10 g CO2ekv/kWh, eli samaa luokkaa kuin vesi- ja tuulivoimalla ja prosentin pari kivihiilen ja maakaasun vastaavista päästöistä. Paras laskelma asiasta sisältyy Vattenfallin ympäristöselvityksiin (http://www.environdec.com/Detail/?Epd=5991). Tämä ilmenee myös Wikin artikkelissa Tuulivoima Suomeessa olevasta kuvasta (http://commons.wikimedia.org/wiki/File:CO2_emissions_in_energy_production_according_to_Spadaro_et_al._2000.png)

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    WNA:n nettisivuilla on seuraava otsikko: Shutdown of Paducah gaseous diffusion enrichment plant deferred for one year - to re-enrich depleted uranium for military purposes. Tekstissä selitetään tarkemmin. Viime toukokuussa tehtiin päätös siirtää Paducahin lopullista sulkemista vuodella ja käyttää sitä vielä noihin sotilaallisiin tarkoituksiin. Eli Wikin artikkeli on ajastaan jäljessä.

    Tuo sinun ydinasemateriaalia koskeva kommenttisi on ihmeellinen. Tarkoitatko Megatons to Megawatts -ohjelmaa, jonka puitteissa laimennetaan ja poltetaan ydinvoimalaitoksissa aseriisunnan seurauksena ylijäämäiseksi jäänyttä ydinaseuraania? Sehän on kaiken järjen mukaan kannatettava ohjelma, mutta viheruskovaiset näköjään yrittävät saada senkin kielteiseen valoon.

    Ydinaseiisunta ylläpitää ydinvoimaloiden tarvetta. "Ylijäämä" höpöpuhetta, ei yhtään luotettavastui toimivaa ydinasetta ole riisuttu pois käytöstä. Näin tuo mieletön kuolemankierre toimii

    - ydinaseen ydinmateriaali vanhenee radioaktiivisen hajoamiensen myötä (about 20v,), ja muuttuu epäluotettavaksi. Sama vaikus on elktroniikan vanhenemisella.

    - epäluotettavksi määritelty ydinase riisutaan ydinmateriaalista osittain ydinvoimaloissa käytettäväksi

    - uutta ydinasemateriaalia kehitetään ydinvoimaloissa

    Niin kauan, kuin ei ole kehitetty ydinasettakin kammottavampaa joukkotuhoasetta, ydinasevaltiot tarvitsevat ydinvoimaloita ja muita ydinlaitoksia, joilla tuotetaan ydinpolttoainetta, ydinsähköä, ja ydinasemateriaalia.

    Äänestä

  • Kyynikko kirjoitti:

    Ydinvoiman (kevytvesireaktorit) elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasujen päästöt ovat luokkaa 10 g CO2ekv/kWh, eli samaa luokkaa kuin vesi- ja tuulivoimalla ja prosentin pari kivihiilen ja maakaasun vastaavista päästöistä. Paras laskelma asiasta sisältyy Vattenfallin ympäristöselvityksiin (http://www.environdec.com/Detail/?Epd=5991). Tämä ilmenee myös Wikin artikkelissa Tuulivoima Suomeessa olevasta kuvasta (http://commons.wikimedia.org/wiki/File:CO2_emissions_in_energy_production_according_to_Spadaro_et_al._2000.png)

    Hahahaha - sama mainos taas :D Jäikö asiatieto lukemaata:

    Ydinvoiman energiatasapaino

    Tilaa palstan RSS-syöte
    Aloita uusi keskustelu
    Poista kirosanafiltteri käytöstä

    "pikku enkeli 29.7.2012 04:12

    Ydinvoima on erittäin saastuttavaa myös ilmakehää ajatellen. Syynä on uraanivoiman heikko, jopa negatiivinen, energiatasapaino. Ydinvoiman tuotantoketju tuotantolaitosten rakentamisesta jätteiden loppusijoitukseen ja laitosten purkuun saattaa kuluttaa enemmän energiaa, kuin mitä uraanista saadaan hyötykäyttöön lämpöä ja sähköä. Uraanivoiman CO2eqv-ominaispäästöt vaihtelevatkin suuresti, noin 10-200gCO2eqv/kWh, keskiarvon ollessa noin 60gCO2-eqv/kWh."
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10813955#comment-0

    Äänestä

  • Nimimerkki 13 17 kirjoitti :"Tosin ydinvoima ei ole mikään korvaaja fossiilisille polttoaineille ydinvoiman vaarallisuuden, kalleuden sekä järkevien yhteiskuntien vastustuksen takia."

    Maailmalla on sattunut ydinvoimalaonnettomuuksia, joista kuitenkin vain yksi eli Tshernobyl on saanut aikaan tuhansissa mitattavia kuolemantapauksia. Jos laskemme kaikkien ydinvoimaloiden tuottaman sähkömäärän yhteen ja jaamme sen ydinvoimaonnettomuuksissa kuolleiden määrällä, niin saamme luvun, joka on OLEELLISESTI korkeampi kuin millään fossiilisella polttoaineella. Ydinvoima on siis suhteellisesti turvallisempi sähkön tuotantomuoto kuin fossiiliset kilpailijansa.

    Ydinvoimalla tuotettu sähkö on erittäinkin kilpailukykyistä, ja Suomessa Mankala-periatteesta johtuen vielä pari pykälää edullisempaa kuin muualla Euroopassa. Nyt käytössä olevat ydinvoimalamme tuottavat sähköä noin 22:n euron hinnalla Megawattiatuntia kohden. Uusissa ydinvoimaloissa tuo hinta asettunee välille 35 - 40 euroa / MWh. Tuulivoimalla päästään Suomessa parhaimmillaan omakustannushintaan, joka on hieman alle 60 euroa / MWh.
    Aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö lienee noin kolmisen kertaa tuulivoimaa kalliimpaa. Hiilivoima olisi hinnaltaan vain hieman ydinvoimasähköä kalliimpaa, mutta hiilidioksidipäästöt nostavat hiilivoiman hintaa.

    Suomi ei yhteiskuntana vastusta ydinvoimaa. Pidän Suomea monessa suhteessa järkevänä yhteiskuntana, joka on noudattanut sangen pitkäjänteistä energiapolitiikkaa. Tuohon politiikkaan kuuluu ydinsähkön suuri osuus.

    Äänestä

Uraanivoiman CO2eqv-ominaispäästöt vaihtelevatkin suuresti, noin 10-200gCO2eqv/kWh, keskiarvon ollessa noin 60gCO2-eqv/kWh."

Tuon perusteella, hiilivoimaloiden CO2ekv-päästöt ovat noin 20-kertaiset ja öljy-/maakaasu-voimaloiden noin 10-15-kertaiset ydinvoimaloihin verrattuina.
Erot ovat suuria ja hyvin merkittäviä luontoa ja ilmastonmuutosta ajatellen.

Suomen ydinvoimaloiden CO2ekv-päästöt ovat luokkaa 10-20 g CO2/kWh.

Äänestä

Ydinvoimassa on pelastuksemme, puhtaus on ehdoton valtti ja terveytemme varjelija!

Äänestä
  • Aivan, eikä mitään muutakaan luotettavaa ja toimivaa ole ottaa tilalle.

    Äänestä

Ydinvoima on suurin terveydenlähde, pienhiukkasten yhä lisääntyvässä maailmassa.
Ydinvoima pelastaa, polttolaitokset tappavat!
Asia on harvinaisen selkeä, ja tietenkin vihreät ovat elämän puolella!!!
Niinhän kaikki järkevät ovat, suojelemme elämää!

Äänestä

Jospa ensin ajateltaisiin, miten sitä energiaa voisi säästää, ettei tarvitse rakentaa ydinvoimaloita.

Ja toiseksi tulisi rakentaa vesi-, tuuli-, aurinko, aalto-, vuorovesi-, maalämpö- ja geotermisiä voimaloita. Vaihtoehtoja ydinvoimalle on vaikka kuinka paljon.

Jos vaikka Saharaan rakennettaisiin aurinkovoimala, jossa paneeleita on noin 100kmx100km alueella, saataisiin melkein koko Euroopan tarvitsema sähkö.

Äänestä
  • Jospa jospa...kyllähän noita on ajateltu jo vuosikymmenien ajan. Ei vaan meille oikein sovellu useimmat noista ehdottamistasi. Mene vaikkapa meren rantaan katsomaan näinä aikoina. Ei taitaisi aalto- tai vuorovesivoimala paljonkaan tuottaa.

    Desertec hankkeessa on suunniteltu aurinkovoimalaa Saharaan. Osa alkuunpanijoista on vetäytymässä siitä alueen levottomuuksien takia. Ääri-islamiterroristit eivät luovuttaisi sähköä vääräuskoisille eurooppalaisille.

    Ihannemaailmassa energiaa on tarjolla kaikille tasapuolisesti. Mutta reaalimaailmassa kaikki on toisin.

    Äänestä

  • 18+20 kirjoitti:

    Jospa jospa...kyllähän noita on ajateltu jo vuosikymmenien ajan. Ei vaan meille oikein sovellu useimmat noista ehdottamistasi. Mene vaikkapa meren rantaan katsomaan näinä aikoina. Ei taitaisi aalto- tai vuorovesivoimala paljonkaan tuottaa.

    Desertec hankkeessa on suunniteltu aurinkovoimalaa Saharaan. Osa alkuunpanijoista on vetäytymässä siitä alueen levottomuuksien takia. Ääri-islamiterroristit eivät luovuttaisi sähköä vääräuskoisille eurooppalaisille.

    Ihannemaailmassa energiaa on tarjolla kaikille tasapuolisesti. Mutta reaalimaailmassa kaikki on toisin.

    Saharan hanke kaatui arabikevään myötä.Hyvä etteivät ehtineet investoimaan tuolle alueelle, koska nyt ne rakenteet ruostuisivat siellä käyttämättöminä.Moni asia näyttää teoriassa käuniilta, mutta ei ole todellisuudessa toteutettavissa.

    Äänestä

  • 31+16 kirjoitti:

    Samanlainen suuri aurinkovoimala voitaisiin rakentaa myös Etelä-Eurooppaan, jossa on aurinkoista läpi vuoden.

    Ja täällä pohjoisessakin kaikkien talojen katoille voitaisiin asentaa aurinkopaneelit, joilla saataisiin kotitalouksien tarvitsema sähkö ainakin kesäaikaan. Tulevaisuudessa aurinkovoimala voitaisiin rakentaa avaruuteen, josta energia siirrettäisiin maahan esim. mikroaaltoina.

    Maalämpöpumppu on Suomessakin hyvin käytetty tapa lämmittää talo. Vesi- ja tuulivoiman käytölle on maassamme suuri potentiaali. Tuulivoimaloita voidaan rakentaa esim. merelle ja tunturien huipuille, joissa tuuliolosuhteet ovat otolliset.

    Äänestä

  • 19+12 kirjoitti:

    Tuollaisia aurinkovoimaloita on rakennettu Espanjaan (http://en.wikipedia.org/wiki/Solar_power_in_Spain), ovat vain tulleet kalliiksi ja osasyy Espanjan valtion talousvaikeuksiin.

    Meillä on ihan riittävästi sähköä kesäaikaan. Niitä aurinkopaneleja voi rakentaa, mutta valtion tukea niille ei pidä maksaa. Muutoin tulee pakkovientiä ja tuemme verorahoilla muiden maiden sähkönkäyttöä (kuten esim. Saksassa).

    Tuulivoiman rakentaminen merelle tulee meillä hyvin kalliiksi, kun on ahtojäitä ym. haittoja. Kuilu kaupalliseen kannattavuuteen on varsin suuri. Jos tuulivoimalaitoksia ehdotetaan rakennettavan tuntureille, siitä tulee iso ympäristökiista. Edes niille tuntureille, jossa on laskettelurinteitä, eivät omistajat halua noita härpättimiä.

    Äänestä

  • 18+18 kirjoitti:

    Vielä tuosta vesivoimasta. Mitään suuren luokan hanketta Suomessa ei ole jäljellä; esim. Tornionjoki on rauhoitettu vesivoimarakentamiselta. Vuotoksen allas olisi keskisuuri ja kaikin puolin järkevä hanke mutta luonnonsuojelijat vastustavat sitä raivokkaasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Aerosolimies kirjoitti:

http://mikkoahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117218-myonsiko-hassi-ydinvoima-saastanyt-5-000-000-ihmishenkea-euroopassa

Satu Hassi esitti, että laivojen SO2 päästöt aiheuttavat 15 000 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Tämä Hassin esitys on mielenkiintoinen siltä kannalta, että Euroopassa laivaliikenne aiheuttaa vain 2.3 % rikkioksidin päästöistä, kun taas energiantuotanto, eli fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalat yli 70 %. Lähde

Elon laskuopin mukaan siis energiantuotannon pitäisi aiheuttaa vastaavasti 457826 ennenaikaista kuolemantapausta vuodessa. Siis noin puoli miljoonaa tapausta vuodessa.

Jos muistellaan menneitä, niin vihreät ovat vastustaneet ydinvoimaa ainakin 20 vuotta. Ydinvoima on vaihtoehtoinen energian tuotannon lähde, joka ei aiheuta SO2 päästöjä. Näiden 20 vuoden aikana on siis hiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden polttaminen aiheuttanut noin 10 miljoonan ihmisen enneaikaisen kuoleman Euroopassa.

Hyvä, että Satu Hassi myöntää tämän fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttaman epäkohdan. Ydinvoiman puoltajat ovat jo pitkään puhuneet näistä fossiilisten polttoaineiden käytön haittapuolista, mutta vihreiden ja muiden kovasta painostuksesta heitä ei ole kuunneltu.

EU-maissa ydinvoimalla tuotetaan noin 30 % energiasta. Pelkästään sen vuoksi, että ydinvoima tuottaa 0 grammaa rikkipäästöjä, voidaan arvioida, että Euroopassa on säästetty 20 vuodessa ydinvoiman käytöllä arviolta viisi miljoonaa ihmishenkeä. Laskelmat ovat tietenkin epätarkkoja, ja niissä pitäisi ottaa huomioon se, että rikkipesureiden ym. vaikutuksesta energiantuotannon rikkipäästöt ovat laskeneet 76 % kahdessa vuosikymmenessä. On lisäksi muistettava, että fossiilisten polttoaineiden ainoa hiukkaspäästö ja terveydelle haitallinen asia ei ole SO2, vaan niitä on monia muita.

Pienhiukkaset ovat todella vaarallisia meidän terveydellemme. Niistä ei vain ole puhuttu, koska toisaalta teollisuus ei halua ottaa asiaa esille, eivätkä vihreätkään, koska samalla myönnetään ydinvoiman olevan terveysetu. Pienhiukkaset vaikuttavat suoraan keuhkoihin, ja näin aiheuttavat astmaa ja keuhkosairauksia, sekä aiheuttavat sydänriskejä. Mm. pikkulapset voivat tästä syystä kuolla helpommin, jos heillä on paha keuhkokuume. Vaarallisempi vaikutus tulee kuitenkin sitä kautta, että pienhiukkaset tunkeutuvat keuhkon seinämien läpi verenkiertoon, ja aiheuttavat plakin kertymistä verisuoniin eli ”kalkkeuttavat” verisuonemme. Nämä erot havaitaan väestötutkimuksissa, kun verrataan toisiinsa ihmispopulaatioita, joista toinen asuu puhtaammalla ja toinen saastuneemmalla alueella. Pienhiukkasten arvioidaan lyhentävän eurooppalaisten elinikää keskimäärin noin 8.4 kuukaudella.

Suomessa mm. lehtipuhaltimien käyttö hiekan poistoon kiellettiin juuri pienhiukkasten vuoksi. Myös nastarenkaiden käyttöön on pohdittu rajoituksia samasta syystä. Kunnallisvaaleissakin voi ottaa aiheeksi katupölyn aiheuttamat terveysriskit kaupungeissa.

Ehkä nyt lopetellessaan poliittista uraansa Satu Hassi tekee yhteenvetoa pari vuosikymmentä jatkuneen uransa saavutuksista. Realistisesti hän voi nyt todeta, että ei vihreiden päävaatimuksella, ydinvoiman käytön lopettamisella, ollut lopulta merkitystä. Ehkä hän on nyt uransa seesteisillä loppumetreillä tullut tulokseen, että ei sillä loppujen lopuksi ollut niin merkitystäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu