Olen siis aivan sekaisin tunteideni ja ajatusteni kanssa. Seurustelimme miehen kanssa vähän alle 2 vuotta ja erosimme keväällä, koska mies ei ollut valmis sitoutumaan vaan häntä ahdisti, koska oli seurustellut koko elämänsä ja halusi päästä kokeilemaan sinkkuna olemista, vielä kun se olisi mahdollista. Hänellä on siis ikää 27 ja itse olen 23.
Olin aivan rikki erosta, mutta samalla tiesin, että ehkä sen kuului mennä näin. Olimme riidelleet paljon suhteen loppuaikoina enkä tiedä, olinko onnellinen enää silloin hänen kanssaan. Molemmat kuitenkin itkivät ja tiesimme, että tunteita oli jäljellä erotessakin.
Emme olleet tekemisissä noin reiluun kuukauteen, jonka jälkeen sovimme tapaavamme toisiamme ihan kavereina, koska olin koko ajan toivonut, että saisin pitää hänet elämässäni edelleen. Tapasimme ja tapaaminen johti lopulta mielettömän kiihkeään seksiin. Tunsin kuitenkin, että olin päässyt hänestä tietyllä tasolla jo ns. yli ja tuntui, että voisimme aivan hyvin nähdä jatkossakin kavereina. Tiesin miehellä olevan baaripanoja yms., eikä tämä asia periaatteessa häirinnyt minua lainkaan, koska itsellänikin oli pitkästä aikaa vapaus säätää ja iskeä miehiä baarista.
Tämä tilanne on nyt jatkunut tähän päivään asti eli noin puoli vuotta olemme nähneet siis eronneina toisiamme useita kertoja viikossa ja nukumme öitä yhdessä, kesällä kävimme rannalla yhdessä, syömässä, kävelyllä ja hengailimme. Mies toi esille hyvin pian kesän alussa, että haluaisi minut takaisin, koska tajusi, mitä menetti eikä sinkkuelämä annakaan oikein mtn. Olemme käyneet monen monta kännistä avautumiskeskustelua aiheesta sekä selvinpäinkin jutelleet. Mies tuntui jossain vaiheessa olevan todella rikki asian suhteen ja sovimme, että emme näkisi toisiamme enää, mutta sekin päätös aina kumoutui seuraavana päivänä, kun olimme selvinpäin eikä kumpikaan halunnut sitä.
Olen aivan sekaisin. Tänään taas näimme ja juttelimme ja mies ehdotti jälleen darrapäissään, että voisimmeko palata yhteen tai käydä edes kunnon treffeillä taas ja edetä rauhassa sekä katsoa, jos meistä vielä tulisikin jotain. En todellakaan tiedä, mitä haluan. Rakastan häntä ja tiedän, että sydämeni särkyy, kun hän löytää jonkun. Kuitenkin eroomme oli syyt ja yksi iso asia on esimerkiksi se, että hän ei ole varma haluaako hän lapsia. Lisäksi hänen haaveenaan on muuttaa ulkomaille asumaan joskus, mikä taas ei ole lainkaan minun unelmani, koska viihdyn täällä. Nämä ovat isoja asioita tulevaisuutta ajatellen. Nyt hän kuitenkin sanoi, että haluaa kyllä myös perheen tulevaisuudessa. Mutta en tiedä, voinko luottaa siihen, että hän haluaa tosissaan olla kanssani, eikä taas jätä minua jonkun ajan päästä? Ja onko hän minulle oikea mies?
En ole seurustellut muiden kanssa. Hän on ainoa ja ensimmäinen seurustelukumppanini. Olen viihtynyt sinkkuna juhlien ja lyhyitä suhteita harrastaen. Lisäksi, kun tapasimme kohta 3 vuotta sitten, niin emme alkaneet seurustelemaan heti, koska hän ei ollut valmis. Häntä ahdisti ajatus seurustelusta silloin ja meillä oli ns. vakipanosuhde useamman kuukauden ennen kuin päädyimme parisuhteeseen.
Antakaa jotain neuvoja, olen aivan hukassa. Mistä tiedän, mikä on oikein? Entäs, jos tajuan 30-vuotiaana olevani edelleen yksin ? Ja kun hän löytää jonkun, on liian myöhäistä mennä väliin :/
Olin aivan rikki erosta, mutta samalla tiesin, että ehkä sen kuului mennä näin. Olimme riidelleet paljon suhteen loppuaikoina enkä tiedä, olinko onnellinen enää silloin hänen kanssaan. Molemmat kuitenkin itkivät ja tiesimme, että tunteita oli jäljellä erotessakin.
Emme olleet tekemisissä noin reiluun kuukauteen, jonka jälkeen sovimme tapaavamme toisiamme ihan kavereina, koska olin koko ajan toivonut, että saisin pitää hänet elämässäni edelleen. Tapasimme ja tapaaminen johti lopulta mielettömän kiihkeään seksiin. Tunsin kuitenkin, että olin päässyt hänestä tietyllä tasolla jo ns. yli ja tuntui, että voisimme aivan hyvin nähdä jatkossakin kavereina. Tiesin miehellä olevan baaripanoja yms., eikä tämä asia periaatteessa häirinnyt minua lainkaan, koska itsellänikin oli pitkästä aikaa vapaus säätää ja iskeä miehiä baarista.
Tämä tilanne on nyt jatkunut tähän päivään asti eli noin puoli vuotta olemme nähneet siis eronneina toisiamme useita kertoja viikossa ja nukumme öitä yhdessä, kesällä kävimme rannalla yhdessä, syömässä, kävelyllä ja hengailimme. Mies toi esille hyvin pian kesän alussa, että haluaisi minut takaisin, koska tajusi, mitä menetti eikä sinkkuelämä annakaan oikein mtn. Olemme käyneet monen monta kännistä avautumiskeskustelua aiheesta sekä selvinpäinkin jutelleet. Mies tuntui jossain vaiheessa olevan todella rikki asian suhteen ja sovimme, että emme näkisi toisiamme enää, mutta sekin päätös aina kumoutui seuraavana päivänä, kun olimme selvinpäin eikä kumpikaan halunnut sitä.
Olen aivan sekaisin. Tänään taas näimme ja juttelimme ja mies ehdotti jälleen darrapäissään, että voisimmeko palata yhteen tai käydä edes kunnon treffeillä taas ja edetä rauhassa sekä katsoa, jos meistä vielä tulisikin jotain. En todellakaan tiedä, mitä haluan. Rakastan häntä ja tiedän, että sydämeni särkyy, kun hän löytää jonkun. Kuitenkin eroomme oli syyt ja yksi iso asia on esimerkiksi se, että hän ei ole varma haluaako hän lapsia. Lisäksi hänen haaveenaan on muuttaa ulkomaille asumaan joskus, mikä taas ei ole lainkaan minun unelmani, koska viihdyn täällä. Nämä ovat isoja asioita tulevaisuutta ajatellen. Nyt hän kuitenkin sanoi, että haluaa kyllä myös perheen tulevaisuudessa. Mutta en tiedä, voinko luottaa siihen, että hän haluaa tosissaan olla kanssani, eikä taas jätä minua jonkun ajan päästä? Ja onko hän minulle oikea mies?
En ole seurustellut muiden kanssa. Hän on ainoa ja ensimmäinen seurustelukumppanini. Olen viihtynyt sinkkuna juhlien ja lyhyitä suhteita harrastaen. Lisäksi, kun tapasimme kohta 3 vuotta sitten, niin emme alkaneet seurustelemaan heti, koska hän ei ollut valmis. Häntä ahdisti ajatus seurustelusta silloin ja meillä oli ns. vakipanosuhde useamman kuukauden ennen kuin päädyimme parisuhteeseen.
Antakaa jotain neuvoja, olen aivan hukassa. Mistä tiedän, mikä on oikein? Entäs, jos tajuan 30-vuotiaana olevani edelleen yksin ? Ja kun hän löytää jonkun, on liian myöhäistä mennä väliin :/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sanoit, ettet tiedä mitä haluat. Sen voit vain sinä itse selvittää itsellesi, ei sitä kukaan muu voi tietää. Sanoit, ettet tiedä voitko luottaa siihen ettei hän jätä sinua jonkun ajan päästä. No eihän elämästä koskaan tiedä, ei mitään takeita ole. Sanoit rakastavasi häntä. Kuuntele sydäntäsi. Elä niin, ettei tarvitse myöhemmin miettiä "olisko sittenkin pitänyt...". Käykää treffeillä, edetkää hitaasti, tunnustelkaa tilannetta ja katsokaa mihin se vie. Ei tarvitse muuttaa yhteen tmv. Itse tuskin kadun asioita mitä olen tehnyt, mutta en myöskään missään nimessä halua katua sitä että olen jättänyt jotain tekemättä. Mielipiteet ja ajatukset esim lapsenhankinnasta saattaa muuttua elämän aikana, myös haaveet voi jäädä haaveiksi. Tai niistä voi tulla yhteisiä. Kompromissejakin tarvitaan yhteisen hyvän eteen. Jos sitten jossain vaiheessa huomaa, ettei ajatukset ole yhteneväisiä elämän isoissa asioissa - pitää asioita miettiä uudestaan. Älä jätä elämää elämättä. Kuuntele itseäsi. Ole rohkea.
Kaikista typerintä on tuo saamattomuutesi tehdä päätöksiä ja olla mustasukkainen, että ukkos löytää jonkun toisen. Siitä saat olla varma, että hän löytää. Huvittipa sinua asia tai ei.
Yhden neuvon annan. Elä yksin ja koe asioita. Sittenpä ei jää kaivelemaan suhteessa mitä on vielä jäänyt kokematta.
Miehen ihanuus ja kultaisuus särkee sydämeni. Hän on valmis auttamaan minua tilanteessa kuin tilanteessa. Näemme edelleen kerran vkossa suunnilleen ja nyt muutama päivä sitten hän oli luonani yötä ja heräsin yöllä kamaliin kipuihin ja olin todella kipeä.
Mies oli vierelläni koko ajan ja kuskasi autolla terveysasemalla ja päivystykseen ja vaikka mihin. Lisäksi otti töistä vapaaksi lopulta koko päivän, että pääsisi kuskaamaan minua lääkäriin yms. Lisäksi kävi puolestani kaupassa ja piti hiuksiani, kun oksensin.
Tuon päivän jälkeen tajusin, että mitä on aito välittäminen. Kamalinta on se, että en tiedä, olisiko kukaan muu ihminen tässä maailmassa ollut valmis tekemään eteeni yhtä paljon. Edes omat vanhempani tai parhaat ystäväni. Miehellä on kultainen sydän.
Kuitenkaan en edelleenkään tiedä, mitä tehdä. Joten ehkä olisi oikein päästää hänet menemään ja antaa hänen löytää arvoisensa nainen. Hän ansaitsee sen. Hän ei ansaitse sitä, että olen epävarma ja leikin hänen tunteillaan pitäen hänet ns. narussani.
siinä yksinolon pelossa ei todella kannata kenenkään ripaustautua.
Tiedän että oman kriisinsä jokainen käy, jotkut elävät elämänsä yksin, tiedän monia ja todella hyvin ovat eläneetkin.
Nyt ei enää lapsen saamiseenkaan tarvita mistä, Väestöliiton kautta onnistuu, joten ei silloin enää olekaan yksin. Annaetaan noiden miesten leikkiä sinkkuina leikkejään, kun heistä ei näytä kunnon mieheksi enää olevan.
Kuvittlevat ressukat, että he kaiken hoitavat vain tuolla seksillä ja sitten ovat vapaita rilluttelemaan niten vain, vastuuta ei nykymieheillä tunnu olevan tippaakaan.
Jos sitten sellainen onni potkii, että löytää sen kunnollisen välittävän ja kotona viihtyvan puolison, siitä kannattaakin sitten pitää kiinni eli arvostaa.
Haluatko olla hänen kanssaan vain alkoholin vaikutuksen alaisena tai sen jälkeen?