Olen pian 50 v, nainen, joka on ollut aviossa 30v. Lapset ovat aikuisia, ja lapsenlapsiakin on. Asun todella pinellä paikkakunnalla, ja sen vielä pienemmässä kylässä. Yksi Suomen suurimmista kaupungeista löytyy kuitenkin noin tunnin ajomatkan päästä. Tässä kylässä olemme lähes kaikki jollain tavoin sukua keskenämme, tosin jotkut meistä vasta viidensiä serkkuja. Ja täällä ei erota!
Oh no, no-no, jos luulit!
Ja kuitenkin, olen melko varma, että lähes kaikilla on ollut (ainakin välillä) myös muita suhteita. Aivan! Aviomiehestänikin aina huomaa, kun hän alkaa puhumaan jostain tietystä naisesta usein tai hän on erityisen kiinnostunut tämän tekemisistään. On helppoa huomata, mitä hänellä on ainakin mielessä...Onneksi ihastukset ovat olleet kauempaa, kuin näistä nurkista. Ja sama pell tuntuu olevan muillakin.
Enkä nyt nosta itseäni, koska on minullakin ollut suhde, joka kesti melko pitkän ajan.Vieläpä naapurikylän miehen kanssa. Juttu päättyi siihen, että hän alkoi haluamaan kanssani naimisiin (hän oli itse sinkku), mutta meillähän ei erota! Olisi meinaan ollut sen luokan "pommi" ettei oltaisi ihan äkkiä selvitty. Vieläpä, kun asun aviomieheni kanssa (ilman avioehtoa) talossa, joka on minun kotitilani (olemme kuitenkin molemmat kaupungissa työssä). Joten ero ja uudelleen avioituminen, ei tule edes harkintaan.
MUTTA miksi kirjoitan tätä on tässä: miksi sitten kuitenkin aviopuolisot keskenään (en puhu sivullisista, koska asia ei heille kuulu) riitaantuvat/ahdistuvat/masenuvat/suuttuvat/jopa eroavat puolisonsa suhteiden tultua ilmi???
Olin itse joskus nuorena sitä mieltä, että jos mieheni pettää, niin se on siinä! Vaikkei erota, niin voin vaikka "rangaistukseksi" olla puhumatta miehelleni seuraavat kymmenen vuotta, ja mitä muuta lapsellista sitä tulikaan mieleen...
Siis suoraan sanottuna: mitä sitten? :0
Kuluuko vehkeet pienestä panosta? Eikö ole tärkeämpää, että kaikilla on mukavaa? Jos liitossa toinen tykkää enemmän kuin toinen pienestä aikuisten leikistä tai on vuosien saatossa tullut erilaiset mieltymykset, niin miksei voisi olla jonkun toisen kanssa??? Siis pointti on minulla siinä, että eihän tässä kukaan ole uusia ihmisiä tekemässä tai uutta perhettä perustamassa! Jos niin on, niin silloin minä en sano mitään. Se on kokonaan toinen juttu.
Onko se jokin omistusoikeuden loukkaus, jos on toisen kanssa välillä sekstailemassa?
Tietenkin nyt joku piukkapipo-uusmoralisti alkaa märehtimään, mutta asia onkin siinä, että jos kerran ei erota, nii eikö sitä voi kuitenkin elää omaa elämäänsä, jos kaikilla on silloin kivaa? Jos avioliittokin on kaveripohjalla, mutta eri syyt (moraaliset/taloudelliset/yms) esävät eron, niin miksi pitäisikään erota, ellei kerran muusta ole kyse kuin seksistä?
Oh no, no-no, jos luulit!
Ja kuitenkin, olen melko varma, että lähes kaikilla on ollut (ainakin välillä) myös muita suhteita. Aivan! Aviomiehestänikin aina huomaa, kun hän alkaa puhumaan jostain tietystä naisesta usein tai hän on erityisen kiinnostunut tämän tekemisistään. On helppoa huomata, mitä hänellä on ainakin mielessä...Onneksi ihastukset ovat olleet kauempaa, kuin näistä nurkista. Ja sama pell tuntuu olevan muillakin.
Enkä nyt nosta itseäni, koska on minullakin ollut suhde, joka kesti melko pitkän ajan.Vieläpä naapurikylän miehen kanssa. Juttu päättyi siihen, että hän alkoi haluamaan kanssani naimisiin (hän oli itse sinkku), mutta meillähän ei erota! Olisi meinaan ollut sen luokan "pommi" ettei oltaisi ihan äkkiä selvitty. Vieläpä, kun asun aviomieheni kanssa (ilman avioehtoa) talossa, joka on minun kotitilani (olemme kuitenkin molemmat kaupungissa työssä). Joten ero ja uudelleen avioituminen, ei tule edes harkintaan.
MUTTA miksi kirjoitan tätä on tässä: miksi sitten kuitenkin aviopuolisot keskenään (en puhu sivullisista, koska asia ei heille kuulu) riitaantuvat/ahdistuvat/masenuvat/suuttuvat/jopa eroavat puolisonsa suhteiden tultua ilmi???
Olin itse joskus nuorena sitä mieltä, että jos mieheni pettää, niin se on siinä! Vaikkei erota, niin voin vaikka "rangaistukseksi" olla puhumatta miehelleni seuraavat kymmenen vuotta, ja mitä muuta lapsellista sitä tulikaan mieleen...
Siis suoraan sanottuna: mitä sitten? :0
Kuluuko vehkeet pienestä panosta? Eikö ole tärkeämpää, että kaikilla on mukavaa? Jos liitossa toinen tykkää enemmän kuin toinen pienestä aikuisten leikistä tai on vuosien saatossa tullut erilaiset mieltymykset, niin miksei voisi olla jonkun toisen kanssa??? Siis pointti on minulla siinä, että eihän tässä kukaan ole uusia ihmisiä tekemässä tai uutta perhettä perustamassa! Jos niin on, niin silloin minä en sano mitään. Se on kokonaan toinen juttu.
Onko se jokin omistusoikeuden loukkaus, jos on toisen kanssa välillä sekstailemassa?
Tietenkin nyt joku piukkapipo-uusmoralisti alkaa märehtimään, mutta asia onkin siinä, että jos kerran ei erota, nii eikö sitä voi kuitenkin elää omaa elämäänsä, jos kaikilla on silloin kivaa? Jos avioliittokin on kaveripohjalla, mutta eri syyt (moraaliset/taloudelliset/yms) esävät eron, niin miksi pitäisikään erota, ellei kerran muusta ole kyse kuin seksistä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kirjoitat ikäänkuin ihminen kykenisi järkeilemällä ja selittämällä asioita itselle ja muillekin "järjellisesti" (Kuluuko vehkeet pienestä panosta? Eikö ole tärkeämpää, että kaikilla on mukavaa? Se on pelkkää seksiä jne.jne.) hävittämään pois tunteensa, tunne-elämänsä. Sellainen käsitys on idealismia ihmisen kohdalla, ns.järkeilyn eli rationalismin harhaa, eikä perustu todellisuuteen. Toki et ole ainoa joka näin tekee, sillä tällainen elämänkäsitys on hyvin yleinen ja.... mielenterveydelle tuhoisaa.
Jos miehesi johon luotat pettää sinut, järkytyt ja tunteesi vellovat laidasta laitaan. Tämä tapahtuu vaikka järkeilisit mielessäsi mitä tahansa, sillä tunteet tulevat ns.aivojen syvimmistä osista, ja et voi niitä välttää, ne ovat syvintä itseäsi. Niiden toistuva torjunta ja poisjärkeily muuttaa lopulta koko olemuksesi aivan toisenlaiseksi, sinusta tulee helposti katkera, vihainen ja kärttyisä ihminen. Siksi sanotaan että ihmisen olisi äärimmäisen tärkeää oppia tunnistamaan tunteensa ja elettävä sopusoinnussa niiden kanssa. Tunteiden, järjen ja tekojen on vedettävä samaan suuntaan.
Käsitystä ihmiselämästä ilman psyykkistä todellisuutta, sanotaan utopiaksi. Se mitä yrität kertoa on utopiaa, sillä ihmistä ilman psyykkistä todellisuutta ole olemassa.
Oletan, että meidän ihmisten tunteet perustuvat omiin käistyksiin asioista ja nimenomaan omiin ajatuksiimme. Ei rationalisointi ja asioiden selittäminen poissulje tunteita ja tunne-elämää.
JOillekin syrjähypyllä ei ole mitään merkitysä; niin tekijälle kuin puolisollekaan. Varsinkin pitkissä parisuhteissa irtosuhteet voivat olla piristys ilman sen kummempaa syvällisempää merkitystä. Puolisot voivat rakastaa toisiaan ja viihtyä keskenään vaikka joskus syrjähyppyjä tekisikin. Jokainen määrittelee siis arvonsa itse. Rakastaminen ei vaadi totaaliuskollisuutta varsinkaan silloin kun molemmilla on pelisäännöt selvillä.
Itse olen ollut ihanan ja rakkaan mieheni kanssa naimissa yli 30 v. Molemmilla on ollut jotakin säpinää toisten kanssa joskus, mutta mitäs siitä Yhdessä ollaan edelleen,lapset ovat maailmalla ja elävät tasapainoista elämäänsa ympäri maailmaa. Meillä vanhuksilla on aikaa toisillemme ja itsellemme ja ehkäpä myös johonkin muuhunkin ; )
Aloittajan kanta on minusta pirun fiksu!
Kyllä minä ainakin pystyn järkeilemään samalla tavalla ; jos eläisin parisuhteessa, jossa tietäisin toisen osapuolen haluavan seksiä paljon useammin kuin itse haluan - siis tyyliin itseäni huvittaisi noin 1 kerran 20:sta, kun kumppani tekee aloitetta - niin vaikka ehkä alkuun "nikottelisinkin", niin ymmärtäisin toki sen, että kumppani hakee muualta sen, mitä ei minulta saa. Vaikka homman nimi on parisuhde, niin enhän minä voi MÄÄRÄTÄ siitä YKSIN, mikä on "sopiva" seksin määrä. Totta kai olisi suotavaa, että kumppani hoitaisi asian "hys-hys" ja voisin luottaa siihen, ettei parisuhteen ulkopuolinen seksi ole uhka suhteellemme.
Mikä yhdelle on "poistorjuntaa", voi toiselle olla realismia... Kyllä ihminen pystyy halutessaan järkeilemään tuollaisiakin asioita. Nimimerkillä "kokemusta on". Parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen voin sanoa, että purtta eivät pienet tuulet niitä kumoon. En tunne, että mielenterveyteni olisi jotenkin "turmeltunut", vaikka varsin raadollisiakin asioita suhteessamme olen joutunut räknäilemään mieheni kanssa. On asioita, jotka ovat säilyttämisen arvoisia elämässä ja avioliittomme on yksi niistä.
Aloittajalta jää kokonaan huomiotta se, miten seksisuhteessa myös alkaa tunteet lisääntyä ajan myötä. Seksi lisää läheisyyttä ja läheisyys taas tunteita. Ja aloittaja ei taida arvata, miten intimejä asioita seksikumppanin kanssa puhutaan. Asioita, joita ei puolison kanssa puhuta. Minua se ainakin loukkaisi, henkinen uskottomuus.
Onhan se hyvä tapa selvitä pettämisestä kovettamalla kuorensa, sanomalla hui-hai miehen seikkailuille. Mutta kyllä se varmaan sisimmässä kirpaisee, kun asiaa oikein ajattelee miten oma mies hyväilee ja suukottelee toista naista.
Aloittajan käsitys avioliitosta on vanhakantainen, yhdessä ollaan omaisuuden ja ympäristön vuoksi. Ne naiset jotka ovat miehensä tuloista riippuvaisia, hyväksyvät uskottomuuden.
Ja höpö höpö!! Aloittaja on nimenomaan moderni realisti ja lisäksi vielä hyvissä naimisissa.
Rationalisuuden eli järkeilyn harhaan kuuluu, ettei siinä elävä voi mitenkään tunnistaa elävänsä siinä. Usein todellisuuden ja asioiden merkityksen tajuaa vasta, kun tilanne on "päällä". Tunne-elämässä siis tapahtuu jotain erityisen järkyttävää.
Läheisen kuolema, tms.tapahtuma on usein sellainen. Vasta tällöin moni tajuaa ettei millään järkeilyllä ollutkaan merkitystä koetun surun syvyyteen. Syvän surun kokeminen onkin monelle kokemus, joka muuttaa perinpohjaisesti elämänkäsityksen. Kukaan tuskin on enää sama ihminen sen jälkeen.
Täysin samaa mieltä!
Aloittajan ylemmyydentuntoinen "järkisuhtautuminen" pettämiseen kielii huonosta itsetunnosta sekä kyvyttömyydestä empatiaan.
Voi Luoja näitä keittiöpsykologeja. Vedetään joka väliiin tuo itsetunto ja empatia. Keksikää jo jotain uutta!!
Aloittajan logiikassa (ja moraalissa) on se mielenkiintoinen ristiriita että hän kyllä sopeutuu ajatukseen että "täällä ei erota" mutta silti moraali sallii syrjähypyt. Toisaalta hän on siis hyvin puritaaninen mutta toisaalta taas ei. Kyse on siis "kulissit kunnossa" moraalista jossa moraalitonta on vain se joka tulee julki.
Muistuttaa siis paljon eräiden uskonlahkojen "moraalia".
"Olin itse joskus nuorena sitä mieltä, että jos mieheni pettää, niin se on siinä! "
Niin se mieli muuttuu kun alkaakin itse pettämään.
Jos miehesi olisi pettänyt ja sinä pysytellyt uskollisena, niin kyllä siinä helvetti olisi revennyt.
ihmiset ovat niin helvetin hyviä selittelemään kaiken parhain päin ja rationalisoimaan omat ilkeät teot suuriksi laupeuden töiksi (vakioselitys petturuudelle: no mutta näinhän tämä avioliitto kestää paremmin!).
Tee avioehto ja eroa sitten.