Länsimainen aakkosto sisältää vain yhden s-kirjaimen jne. Kuitenkin joidenkin kielten "aakkosto" sisältää useita s-kirjaimia. Itse asiassa nuo ylimääräiset s-kirjaimet eivät ole kirjaimia, vaan foneemeja. Ne ohjaavat sanan ääntämystä ja painotuksia. Joku sch esimerkiksi voi tarkoittaa, että s äännetään pehmeästi ja hiljaisella äänensävyllä ja korko tai paino on sch-ta seuraavalla tavulla.
Näin jotkut kielet ovat näennäisen tunnerikkaita ja sallivat viestinnän äänenvoimakkuuden, korkojen yms. perusteella. En ole itse tutkinut näitä juttuja enkä niistä paljoa tiedä, mutta pari päivää sitten päästin vain suustani tuollaisen sch-sanan ja huomasin lausuvani tuon sch-ässän hellien ja hiljaisella äänensävyllä kun taas seuraavan tavun lausuin kovalla painolla ja kovalla äänensävyllä.
Suomalainen aakkosto on kirjoituskieliaakkosto, joka ei sovellu tunteiden ilmaisuun juuri lainkaan.
Onko jollakin linkkejä aiheeseen?
Näin jotkut kielet ovat näennäisen tunnerikkaita ja sallivat viestinnän äänenvoimakkuuden, korkojen yms. perusteella. En ole itse tutkinut näitä juttuja enkä niistä paljoa tiedä, mutta pari päivää sitten päästin vain suustani tuollaisen sch-sanan ja huomasin lausuvani tuon sch-ässän hellien ja hiljaisella äänensävyllä kun taas seuraavan tavun lausuin kovalla painolla ja kovalla äänensävyllä.
Suomalainen aakkosto on kirjoituskieliaakkosto, joka ei sovellu tunteiden ilmaisuun juuri lainkaan.
Onko jollakin linkkejä aiheeseen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luin eräästä kirjasta kaikki Kreikkalaisten ja Roomalaisten jumalien nimet ja vaikutti siltä kuin kreikan kielessä paino olisi ensimmäisellä tavulla, mutta latinan kielessä paino olisi toisella tai keskimmäisellä tavulla?
Latinassa paino on toiseksi tai kolmanneksi viimeisellä tavulla, klassisessa kreikassa jollakin kolmesta viimeisestä tavusta, ja kumpaankin pätee omat melko monimutkaiset sääntönsä (joita jokainen voi itse googlettaa).
Latinalainen aakkosto soveltuu suomenkielen tunneilmaisuun varsin hyvin, ja mikäpä estää saksalaisia yhdistelemästä kirjaimia ja kirjoittamasta 'sch'. Tosin ymmärtääkseni esim saksassa 'sch' ei mitenkään korreloi sen kanssa että sanan merkitys olisi jotenkin erityisen tunnepitoinen, vaikka se saattaa meistä siltä kuulostaakin.
Lauleskelin tässä hieman lauluja. Huomasin, että lauluissa paino on ikään kuin jokaisella tavulla. Etenkin helpoimmat ja hienoimmat lastenlaulut painottavat ja venyttävät jokaista tavua.
Pitäsikö tämä ottaa huomioon keinokieltä luotaessa?
Pitäisikö myös tehdä lauluja keinokielellä ja tutkia kuinka sanat soveltuvat laulamiseen?
Lisäksi kun katselin televisiota huomasin, että japanin kielessä voi olla yksikirjaimisia tavuja ja juuri tuo yksikirjaiminen tavu on se, jota painotetaan:
Esim. sana HAI eli kyllä. Sen paino oli I-kirjaimessa eli ha-I.
Suomen kielessä opitaan jonkin verran tunneskaalaa kirjoituskielten välimerkkien avulla eli pilkkujen, pisteiden, kysymysmerkkien ja huutomerkkien avulla. Mutta silti väitän, että tunneskaala on melko köyhä suomen kielessä verrattuna moniin muihin kieliin. Miten keinokieleen liitetään välimerkit? Luulen, että on parasta noudattaa samoja säänntöjä kuin yleisesti noudatetaan. Että, muta jne. sanoja ennen jne.
Välimerkeillä ei voi kertoa tarpeeksi tunteista. Puutetta täydentämään keksittiin hymiöt kuten :-)
Suomen kielessä on käytössä päätteitä, joilla ilmaistaan tunteita ja asenteita. Näitä päätteitä ovat ainakin -pa, -han, -ko, -s. Kerronpahan vain. Myös sanavalinnoilla ilmaistaan tunteita, perkele.
Mitä aloittaja oikeastaan sanoi? Jossain kielessä, ilmoisesti luonnollisessa, on tunteellisia äänteitä?
Totta kai äänteisiin liittyy assosiaatioita. Esim. suomalaisesta kaikki ö:lliset sanat kuulostavat hassuilta, koska ö on suomessa stigmatisoitu äänne. "pöllö, törppö, pönttö..." Sen sijaan ruotsalaiselle ö on ihan tavallinen. Tällaiset tunnekonnotaatiot ovat pitkälle kieli- tai jopa puhujakohtaisia.
Sitten kun mennään äänenpainoihin, niin toki siellä voi ilmaista paljonki, paljon enemmän kuin varsinaisilla sanoilla, vaäittävät ne jotka muka jotenkin täysin subjektiivista informaatiota pystyvät mittaamaan.
Tuskin suomi sen tunteettomampi kieli on. Jos italialaisen äänenpainot vaihtelevat pikkuasiasta, vaihtelu joka monotonisessa suomessa kuulostaa merkittävältä, tulkitaan vain italiassa olemattoman pieneksi.
Lueskelin tässä erästä kirjaa matalalla äänellä niin, että pyrin pitämään suualueen mahdollisimman liikkumattomana. Huomasin, että tuolla oli valtava merkitys esim. keuhkojen hapenottoon ja siihen kuinka keuhkot rasittuivat.
Evoluution kannalta on merkitystä suurta sillä millainen kieli on. Konsonanttivoittoinen vai vokaalivoittoinen. Ja kuinka plastillinen suu alue on tai toisaalta taipuisa. Afrikassa on paljon kieliä, jotka ovat konsonanttivoittoisia. Nuo kielet, jos suualue on tietyn muotoinen rasittavat keuhkoja suuresti. Se antaa lisää voimaa ja voi vaikutta jopa siihen, että punaiset lihassolut ovat enemmistönä valkoisiin lihassoluihin nähden.
Hyvin suuri merkitys on kielen rakenteella koko ruumiin rakenteelle sekä sen fysiologialle.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sapir-Whorf ?