Onko kuulolla ihmisiä, joiden kumppanien koulutustausta eroaa omasta suuresti? Haluaisin kuulla mielipiteitä siitä, muodostuuko asia yleensä ongelmaksi vai ei.
Minulla ja poikaystävälläni on takana vuoden mittainen yhteinen taival. Mitään suurta ongelmaa ei periaatteessa ole, mutta itse olen pian oikiksesta valmistuva "akateeminen nainen", hän taas on logistiikka-alalla, eikä hänellä ole koulutusta peruskoulua lukuunottamatta.
Älkää ymmärtäkö väärin, en millään tavalla häpeä poikaystävääni. Hän on ahkera ja tunnollinen ja sen tulisi riittää ulkopuolisille. Sen sijaan minä olen alkanut tuntea silloin tällöin oloni yksinäiseksi tiettyjen asioiden suhteen. Emme voi keskustella mitään minun koulunkäyntiini liittyvää, sillä poikaystävääni ei aihe kiinnosta, eikä hän siitä tietenkään mitään tiedä. Kirjoitin juuri ainetta Etelä-Afrikan apartheid-politiikasta, eikä hän tiennyt ollenkaan mistä on kyse, eikä jaksanut kuunnellakaan kun yritin kertoa. Minusta aihe on mielenkiintoinen, hän taas rutiininomaisesti vastaa että "ei duunari tollasia tietoja tarvitse". Asia muuttuu varmaan vielä pahemmaksi kun siirryn työelämään.
Asia väkisinkin vaivaa vähän. Mies on rakas, mutta ns. sivistyneellä tasolla emme ole samalla aaltopituudella ollenkaan. Muuten olemme. Vaadinko liikaa?
Minulla ja poikaystävälläni on takana vuoden mittainen yhteinen taival. Mitään suurta ongelmaa ei periaatteessa ole, mutta itse olen pian oikiksesta valmistuva "akateeminen nainen", hän taas on logistiikka-alalla, eikä hänellä ole koulutusta peruskoulua lukuunottamatta.
Älkää ymmärtäkö väärin, en millään tavalla häpeä poikaystävääni. Hän on ahkera ja tunnollinen ja sen tulisi riittää ulkopuolisille. Sen sijaan minä olen alkanut tuntea silloin tällöin oloni yksinäiseksi tiettyjen asioiden suhteen. Emme voi keskustella mitään minun koulunkäyntiini liittyvää, sillä poikaystävääni ei aihe kiinnosta, eikä hän siitä tietenkään mitään tiedä. Kirjoitin juuri ainetta Etelä-Afrikan apartheid-politiikasta, eikä hän tiennyt ollenkaan mistä on kyse, eikä jaksanut kuunnellakaan kun yritin kertoa. Minusta aihe on mielenkiintoinen, hän taas rutiininomaisesti vastaa että "ei duunari tollasia tietoja tarvitse". Asia muuttuu varmaan vielä pahemmaksi kun siirryn työelämään.
Asia väkisinkin vaivaa vähän. Mies on rakas, mutta ns. sivistyneellä tasolla emme ole samalla aaltopituudella ollenkaan. Muuten olemme. Vaadinko liikaa?
Vastaukset 55
Vanhimmat
Voithan hakea keskusteluseuraa jostain toisesta ihmisestä. Kumppanin ei tarvitse täyttää kaikkia tarpeitasi jos hän muuten on sinulle täydellinen. Akateeminen mies on yleensä varsin tylsä sängyssä ja vaihtaisin omani duunariin minä päivänä tahansa!
" jos hän muuten on sinulle täydellinen"
Jos ei ole juurikaan yhteistä keskusteltavaa, niin en pitäisi kumppania kyllä lähellekään täydellisenä.
Kumppanin kanssa olisi kuitenkin ajatus viettää aikaa paljon enemmän kuin muiden, ei se homma vaan toimi että kotona ollaan hiljaa ja käydään sitten juttelemassa muiden kanssa. kukaan ei sitä pidemmän päälle kestä.
Eikö se että miehesi rakastaa sinua merkitse sinulle tuon enempää?
"Kirjoitin juuri ainetta Etelä-Afrikan apartheid-politiikasta, eikä hän tiennyt ollenkaan mistä on kyse, eikä jaksanut kuunnellakaan kun yritin kertoa. "
Minusta olet vain kadottanut suhteellisuuden tajusi. Sama vaiva on tosin monilla opiskelijoilla. Ei se, että tuhersit pintapuolisen aineen apartheid- politiikasta tee sinusta mitään ihmeellistä. Jollei ole älyllistä uteliaisuutta enempää mitä opinnot edellyttävät jää "sivistys taso" yliopistosta valmistuneellakin sangen suppeaksi.
Tietenkin rakkaus merkitsee eniten, en kai muuten tässä edes olisi. Olen vaan miettinyt että mahtaako tästä tulla tulevaisuudessa vielä isompi ongelma, ja olisi kiva kuulla jos jollain olisi kertoa asiasta oman kokemuksen kautta.
En toki kuvittele olevani mitään ihmeellistä, en ole sitä nyt enkä varmaan koskaan :) Mainitsemaasi älyllistä uteliaisuutta uskoisin omaavani, mutta onko se sitten ongelma jos kumppanilla sitä ei ole?
Kyllä tuossa tilanteessasi on ihan oikeasti aihetta miettimiseen. :) Se, onko se kuinka suuri ongelma, riippuu sitten ihan yksilöstä. Jotakuta ei varmasti haittaisi yhtään, mutta ei ole myöskään sinulta väärin tai pinnallista, että se sinua kalvaa.
Ymmärrän hyvin mistä puhut. Tuossahan ei siis ole kyse pelkästään siitä että joku ei ole kiinnostunut yksittäisestä kouluaineestasi, vaan siitä, että kyllä yleissivistyksen tasosta oikeasti kertoo jotain se, ettei tiedä mikä apartheid oli. Lisäksi tuo ei liene yksittäinen esimerkki, eikä miestäsi siis tunnu kiinnostavan oman kokemuspiirin ulkopuoliset asiat juurikaan - älyllistä uteliaisuutta ei siis oikein ole, ja vaikka sekään ei kenenkään ihmisarvoa määrää, on se kuitenkin todellinen ominaisuus miehessäsi.
Rakkaus ja kunnollisuus ovat tietenkin tärkeitä asioita ihan sinällään, varmasti tärkeimpiä. On kuitenkin myös yhtä lailla tärkeää, varsinkin pidemmän päälle, että pariskunnalla on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja omaan elämään kuuluvista asioista voi luontevasti keskustella. Jos teillä on yhteistä, keskusteltavaa ja huumorinaiheita muuten paljon ja vuorovaikutuksenne on palkitsevaa, ei tuo asia varmaan kovin paljon tulevaisuudessa häiritse. On kuitenkin myös ihan ymmärrettävää, jos näin ei ole, ja se saattaa pitkällä aikavälillä johtaa vieraantumiseen. Parisuhde tarvitsee vuosien kuluessa muutakin yhteensitovaa kuin alkuvuosien kuherruksen.
Olen itse ollut joskus puolisen vuotta samankaltaisessa tilanteessa, en kuitenkaan noin "pahassa" - keskusteluintoa kyllä saattoi löytyä, mutta aika suppeasta, saarnaavasta näkökulmasta, eikä yleissivistystä niinkään ollut. Vaikka suhde kaatui muihin asioihin, oli tuo seikka sellainen, jonka vuoksi en olisi voinut ajatella yhteistä tulevaisuutta miehen kanssa. Nykyään olen korviani myöten rakastunut miehefn, joka on utelias, suhteellisuudentajuinen ja laajasti yleissivistynyt, ja jonka kanssa saatan käydä kiihkeitä keskusteluja vaikkapa opiskelualaani liittyvistä psykologisista tai yhteiskunnallisista kysymyksistä. Läheisyyden ja toimivan kumppanuuden lisäksi saan kokea tällaista stimulaatiota mieheni taholta, ja se on aivan todella upeaa, eikä minulla enää ole mitään epäilyksiä tulevaisuuden suhteen, mitä en ole koskaan ennen kokenut.
Mutta niin, ongelmasi on kyllä aito, mutta sen laajuuden varmasti vain aika näyttää :)
Niiin,jos poikaystäväsi alkaisikin kertoa omia työjuttujaan,miten mikäkin toimii,kiinnostaisiko.Epäilen.Joten,jokaisella on omat pienet reviirit joista ei muut ymmärrän kuin esim.työkaverit taikka alaa opiskeleet kaverit.
Ja ei kaikkia tarvitse kiinostaa kaikki,itsekkin varmaan nukahtaisin jos joku alkaisi selittää juurta jaksain juridiikkaa.On vain mielestäni tylsää ja kuivaa.
Joten,tuollaiset asiat voit puhua niiden kanssa jotka niistä oikeasti ymmärtääkin.
Poikaystävän kanssa sitten keskityt kaikkeen muuhun,paitsi ammattisi saloihin.
Minulla on miehen kans myös eri taustat: mies 2v ammattikoulun käynyt (levyseppähitsaaja), minä yliopistossa maisteriksi (sosiologia) teen lisuria. Kyllähän se näkyy, että osittain on erilaiset kiinnostuksenkohteet ja tavat ajatella. Mutta kun molemmille on kuitenkin tärkeää jutella paljon, erilaisuus on oikeastaan vain lisännyt keskustelun rikkautta. Mies kertoo omasta työstään jotain omalta kannaltaan, ja minä alan ihmetellä asiaa sosiologisesti. SItten ihmetellään vähän aikaa molemmat. Tai minä puhun suu vaahdossa jostain yhteiskunnallisesta havainnostani, ja mies havannoi asiasta jotain mahtavan maalaisjärkistä ja itsestäänselväää, mitä en itse olisi tullut ajatelleeksi. Ne keskustelut on ihan mahtavia!
Tietysti sitten kapeammin ja asiantuntevammin jutellaan omilla tahoillamme asioista, joista toinen ei ole kiinnostunut tai ei hallitse syvällisesti. Ei rajoitu ollenkaan sivistystason mukaan. Miehellä on esim. harrastusporukka palveluskoirajutuille ja minulla samanmielisiä kavereita larppaamista varten. Minua ei kiinnosta koirat ollenkaan, eikä miestä larp.
Mielestäni ei tarvitse olla kiinnostunut kaikesta mistä kumppanikin, mutta kylläkin kiinnostunut kumppanistaan.
hmm, entä jos tuntuu että suhteessa toinen on kiinnostunut kumppanistaan mutta toinen ei? johtuu se sitten stressistä, kiireestä tai vain välinpitämättömyydestä.
Tulevaisuudessa teille tulee todennäköisesti paljon enemmän ristiriitoja esim. lasten kasvatuksessa jos koulutustausta on noin erilainen. Minusta sinun kannattaisi tarkkaan miettiä, että haluatko häntä lastesi isäksi. Jos tunne on vahva siinä asiassa, niin ehkä sovitte toisillenne myös jatkossa.
Eivät ne ristiriidat tule mahdollisten lasten kasvatuksesta vaan siitä mitä tässä keskustelussa on koko ajan kierrelty eli rahasta. Todellisuudessa nainen ei haluaisi itseään pienempi tuloista miestä vaan mielellään vielä suurituloisemman miehen kuin itse on. Helsingin-Sanomissa oli maanataina artikkeli jonka mukaan valta rappeuttaa myös avioliiton. Varakkaammalle puolisolle on mahdollista käyttää taloudellista valtaa ja sitoutuminen avioliittoon on heikompaa.
Minulle ainakin olisi oikea ongelma, jos kiinnostus suhteessa olisi yksipuolista.
Kiinnostus ja sen osoittamisen tapa voi olla niin erilaiset, että pitää nähdä vähän vaivaa, että oppii keskustelemaan toisen kanssa. Mutta meillä ainakin vaivannäkö ja opettelu tapahtui kuin itsestään juuri sen takia, että olemme kiinnostuneita toisistamme.
Voihan se olla ongelma, jos itse koet asian ongelmaksi. Aklateemisista miehistä on kova pula, koska kaikki akateemiset naiset lähestulkoon haluavat akateemisen miehen. Nämä miehet taas naivat usein alemmas, mm. sairaanhoitajia, koska heille naisessa tärkeää on naisellisuus, äidillisyys, huolenpito, jne. Nämä naiset taas naivat sekä ylös- että alaspäin että omalle koulutustasolleen, esim. poliiseihin ja palomiehiin. Joten mitään parempaa et välttämättä miehestäsi luopumalla saa tilalle. Akateemisista miehistä on kova kysyntä, ja sielläkin helmiä on vain aivan pieni osa.
Kannattaa heti alussa miettiä miten paljon koulutus merkkaa vai merkkaako.
Itse en ole ns. kouluttautunut nainen mutta tutustunut hyvin kouluttautuneeseen mieheen, silloin tällöin hän ihmettelee miksen ole kouluttautunut paremmin mutta ei kehtaa julkisesti arvostella kerrankin tarvitsi siihen pienen rohkaisuryypyn. Kaikki eivät vain löydä omaa alaansa tai halua kouluttautua kovin korkealle. Olen suoraan kysynyt mieheltä haluaako hän paremmin kouluttautuneen naisen jolloin veti koko asian vain vitsiksi, minun puolestani saakin etsiä paremmin kouluttautuneen naisen jos vain koulutus merkkaa.
Mieti sinäkin tarkkaan mikä merkkaa, jos mies on muuten kultainen ja luotettava miksi vaihtaisit hänet? onko todella niin tärkeää keskustella noista asioista? ehkä sinä voisit auttaa häntä ymmärtämään ja opettaa jotain että hän ymmärtäisi mistä puhut, se on myös yksi vaihtoehto, kukaan ei ole kouluttautumaton ilman syytä siinä on taustalla monia syitä.
Lopultahan kyse ei ole koulutuksesta vaan siitä että on helpompaa jos puolisot ovat melko samanlaisia. Eikä se välttämättä riipu koulutuksen tasosta. Yhteinen sävel voi löytyä myös vaikka harrastuksen, uskonnollisen vakaumuksen tai muun elämänkatsomuksen kautta. Eikä yhteinen korkea koulutuskaan välttämättä takaa sitä että puolisot olisivat toisilleen sopivia. Rutikuiva teoreettista fysiikkaa opiskellut tutkijatyyppi ja boheemi taiteiden maisteri voivat olla kauempana toisistaan kuin lääkäri ja kirvesmies.
Niin kuin jotkut ovat edellä sanoneetkin, niin en näe ongelmaksi erilaisia koulutustaustoja. Tiettyjä yhtäläisyyksiä ja mielenkiinnon kohteita varmastikin täytyy olla, että pystyy olemaan toisen kanssa mahdollisesti loppuelämän ajan. Itse naisena olen vähemmän koulutettu kuin mieheni, mutta se ei näy suhteessamme millään tavalla. Olemme samalla alalla töissä, mutta eri tehtävissä, joten se osaltaan yhdistää meitä. Yhdistäviä asioita on muitakin ja osaamme molemmat arvostaa toisen älykkyyllä omalla osaamisalueella. Tietysti on paljon asioita, joista toinen tietää vaikka mitä ja toisella ei ole harmainta aavistustakaan. Meillä on hyvin samanlaiset elämänarvot ja tulevaisuuden suunnitelmat, jotka yhdistävät meitä kaikista eniten ja tekee parisuhteessa olon helpoksi ja vaivattomaksi.
Ei pitäisi rinnastaa koulutusta ja yleissivistystä! Tiedän työpaikaltani moniakin, jotka eivät ole peruskoulua enempää opiskelleet, mutta joilla on kuitenkin suuri yleistietous.
Olen duunari, mutta kykenen silti kirjoittamaan kirjakielellä niin suomeksi kuin englanniksikin! Toiset meistä ovat ajautuneet virran mukana, eivätkä ole kyenneet pitämään urastaan kiinni.
Vaikuttaa että aloittajalla tulee jossain vaiheessa asiasta suurempikin probleema. Tuollaiset toisen järkeen tai älyyn liittyvät asiat ovat vähän arkoja ja helposti niistä paisuu isokin riita.
Akateemisena miehenä täytyy sanoa, että kumppaneiksi on aina valikoitunut akateemisia naisia. Naiset ovat löytyneet yliopistolta, työalalta ja baareista. Koulutustausta vaikuttaa ainakin minulla parinvalintaan. Ei niin, että jotenkin ylenkatsoisin kouluttamattomia naisia, mutta jotenkin on vain aina riittänyt enemmän puhuttavaa muiden akateemisten ihmisten kanssa kuin ns. duunareiden.
Tämä on toki hirveä kärjistys, mutta akateemisten kanssa onnistuu aika monipuolinen teoreettinen keskustelu mitä erilaisimmista asioista, kirjallisuudesta astrofysiikkaan, taloustieteestä neuropsykologian kautta taidehistoriaan. Kohtaamani kouluttamattomat tai ns. duunarinaiset ovat tavanneet olla kiinnostuneempia konkreettisemmista asioista, kuten bändeistä tai jääkiekosta tai tv-sarjoista. Maanläheisemmät aiheet taas eivät ole minusta niin kiinnostavia, joten jutustelu ja tutustuminen kouluttamattomiin/duunareihin on jäänyt hyvin lyhyeksi.
En tässä nyt tarkoita mitenkään haukkua vähemmän koulutettuja ihmisiä (vaikkakin "yliopistoihmiset eivät tiedä elämästä mitään" -ajattelu tuntuu olevan aika yleistä duunareilla). Yritin vain sanoa, että tietynlainen tiedonjano ja älyllinen uteliaisuus on ainakin minulle tärkeitä piirteitä naisessa, ja usein nuo piirteet ja akateeminen koulutus tuntuvat kulkevan käsi kädessä.
Akateemisena naisena sanoisin, että omassa liitossani duunarimiehen kanssa seksielämä lopahti yllättävän nopeasti. Nyt jälkiviisaana, seurusteltuani hieman aikaa akateemisen miehen kanssa, arvelen oman intoni loppuneen juuri älyllisen stimulaation puutteeseen. Ex-miestäni kiihotti (kuten ehkä yleensäkin miehiä) huomattavan paljon visuaaliset ärsykkeet. Itse leimahdan jostain keskusteluista.
Toisin sanoen et löytänyt isomunaisempaa vaan isotuloisemman miehen. Olen ain ihmetellyt miten on mahdollista, että esim. lääkäri miehen ja kaupankassalla istuvan vain peruskoulun käyneen naisen suhde voi onnistua hyvin.
Työtön on ja tyhjätasku tämä akateeminen mies. Munakin on pienempi, mutta osaa sitä käyttää. Suurin ansio on kuitenkin vilkas mielikuvitus, se innostaa minua. Mutta ei voi yleistää. Halusin ap:lle saattaa tiedoksi, että voi joskus koulutustausta vaikuttaa parisuhteessa näinkin.
Vaikka olen tavallinen duunari, käy tylsäksi jollei voi mistään keskustella.
Ei se rahasta riipu, jotain yhteisiä intressejä pitää olla.
Käytännön asiat ovat tärkeitä, yksitotisen henkilön kanssa on raskasta, vaikka miten vedotaan hyviin tapoihin.
Naiselle pitää olla mies jolla on ennenkaikkea oikein paljon rahaa ja iso kyrpä.
Olemme miehen kanssa molemmat korkeakoulutettuja, yhteiskunnallisesti sekä sosiaalisesti valveutuneita. En valitettavasti voisi seurustella selvästi itseäni huonommin koulutetun miehen kanssa.
Vai niin ajattelet. Kyllä mieli muuttuu mahdollisella toisella kattauksella. Naisilla ei silloin ole varaa eikä tarvettakaan nirsoilla, vaan etsitään kunnollista miestä koulutuspuoleen tms. katsomatta.
Kyllä minulla tosin koulutuspuolikin kunnossa on, mutta kovaa olisi ollut vienti ilmankin. Monesti koulutukseni ja asemani työelämässä oli naisille kauhistus..
No, minä olen ainakin romanttinen ajattelija, joka on sitä mieltä, että viisaus on lahja joka tulee sydämestä.
Jutelkoon akateemikot vaikka miten teoreettisesti ja kuvitelkoon olevansa parempia tai jotenkin fiksumpia, ja duunarit uhotkoot rauhassa. Elämä kyllä näyttää ajan kanssa mikä tässä on loppupeleissä tärkeää.
Tämän ketjun kiistellyt asiat muodostuvat takuulla pitkässä juoksussa hyvin merkityksettömiksi, kun sen rinnastaa tulevaisuuden realistisiin kuvioihin, kuten lapsiperheen arki, uskottomuus, läheisen kuolema, sairaus, avioero, jne.
Olisiko sittenkin niin, että tärkeintä on ihmisen sisin, sydän?
Veikkaanpa, että monet akateemikot täältä, jotka kovin uhoavat etteivät voisi seurustella alemmin koulutetun kanssa, seurustelisivat heti mielihyvin jonkun komean/kauniin, älykkään, hauskan, miellyttävän ja kunnollisen, amerikkalaisen miljonääri- tähtinäyttelijän kanssa jolla on suhteita vaikka kuninkaallisiinkin (ei todellakaan lukutoukka akateemikko vaan hyvä ammatissaan, näyttelijänä. Miten se nyt Hollywoodissa meneekään...), JOS olisi mahdollisuus. Hyvä siellä nyt huudella että "ei en minä ainakaan ei", kun ei ole tsäänssejä, koska mahdollisuus ei tule koskaan olemaan realistisesti aivojen käsiteltävissä, oikeasti koeteltavissa.
Sen miljonäärin kanssa voisi oikeasti perustaa lastenkoteja ja tehdä rajattomasti hyväntekeväisyyttä, koska hän on erittäin hyväsydäminen ja rakkauden voimaan uskova ihminen. Voisi perustaa kouluja ja antaa tuhansille lapsille mahdollisuus opiskella. Voisi seikkailla, saada tietoa maailmasta OIKEASTI omalla kokemuksella, valistaa ja kampanjoida tärkeistä asioista.
Kuka tahansa voi lukea ja kerätä tietoa. Eri asia on mitä sillä tiedolla tekee elämässä. Monet tekevät suuria tekoja vähemmälläkin tiedolla. Suurimmalla osalla akateemikoista ne tiedot jäävät teoreettisiksi keskusteluiksi, ja nehän eivät ylennä ihmistä yhtään, ne ovat vain jonkun kertoman asian toistoa ja informaation jäsentelyä pääkopassa. Jos sellainen jotakuta niin kovin kiinnostaa, niin sitten kiinnostaa. Pääasia lienee että hoitaa työnsä kunnolla ja saa siitä palkan jolla elättää perheensä. Siihen ei tarvita 99% tapauksista tietoa, mikä oli apartheid Etelä-Afrikassa. Jos tarvitsisin sitä tietoa keskustellakseni kumppanini kanssa, etsisin informaatiota netistä, ja lukisin aluksi ison artikkelin wikipediasta. Kyllä siitä keskusteltavaa ja pohdittavaa riittäisi minunkin osaltani, ja kiinnostava aihehan se on. Ei kaikista tosin, mutta se ei riipu siitä onko akateeminen vai duunari.
Minä henkilökohtaisesti olen tekojen ja sydämen viisauden kannalla, jos se olisi vaihtoehto, vastaan paljon tietävä (ja paljon puhuva) akateemikko.
Itse muuten olen fiksu, asioita tutkiva, analyyttinen ihminen, jota ei kiinnosta puhua tv-sarjoista tai julkkiksista, mutta en akateeminen koulutukseltani, koska kutsumukseni on muualla, ja aikani on mennyt niihin asioihin, jotka minua vievät parhaiten päämäärääni. Asioihin ei yksinkertaisesti ole sisältynyt akateeminen koulutus. Syy voi olla muukin, vaikka nuoruuden kriisit tai olosuhteet.
Jos tällaista asiaa ei ymmärrä, ja ihmetyttää yhä, miksi muka kaikki oikeasti fiksut ja sivistyneet tiedosta kiinnostueet ihmiset eivät ole kouluttautuneet akateemisesti, on tyhmä.
Ollaan ukon kanssa kummatkin akatemisia, mutta ukko on viellä syvemmällä matematiikan kiemuroissa.
Siinnä on muutama "vika" :
- Se samperi laskee aivan kaikkea, raitiovaunulla kulkiessa laskee vastaantulevat autot, osaa sanoa kuinka monta ja mitä merkkiä tuli vastaan.
- Ei se elämän menosta mitään ymmärrä, ei sen tartekkaan ymmärtää, meillä on jo lapset tehtynä.
- Perushyvä ukko, en toisaalta kaipaa muuta lisää kuin räväkkyyttä elämään, ukko on nyssykkä.
Tämä ei ollut mitään valitusta, mutta olisi joskus kiva päästä kurkistamaan ukon sielunmaisemaa, jossa aivankaikki on matemaattisessajärjestyksessä, ja mikä ei ole järjestyksessä, on jonkinkaltaisessa entropiassa, tuota se ukko laskee jotenkin päivät pitkät.
Vaikka olemme kummatkin akatemisia, osasta asioita meilläkään ei ole yhteisiä sanoja, harvemmalla onkaa ukon kanssa yhteisiäsanoa sen hommista.
Olen äidinkieleltäni ei suomalainen, bessewisserit, älkää taas tarttuko kielioppiini, kiitos.
Akateeminen koulutus saattaa opettaa tieteellisen ajattelutavan, eli osaa perustella sanomansa: mitä väittää, millä perusteella väittää. Siltä pohjalta voi syntyä mielenkiintoisia keskusteluja, jotka ovat kuin parisuhteen liima.
Saattaahan se senkin tehdä, mutta noissa piireissä koko ikäni liikkuneena tiedän että työajan ulkopuolella varsinkin myös akateemiset puhuvat ja puuhaavat aivan muuta kuin mihin ylioppilaslakkia tarvitaan. En minä vielä ole tavannut tohtoria enkä maisteria joka eläisi muussa maailmassa kuin tavalliset ihmiset.
Toki tomppeleitakin mahtuu siihen porukkaan.
Akateemisia naisia tuntuu kiehtovan duunarimiehet, oman akateemisen miehensä vaihteluksi..
Jutusteluun kannattaneen valita sellainen ei kummankaan maalla oleva aihe.
Varsinkin jos joudun ukon entropisille alueille, ymmärrkseni lopuu viimeistään toiseen lauseeseen.
Vaikkakaan en ymmärrä kaikkea mitä ukko sanoo, hyvä niin, ei ukko sitten ymmärrä mitään elämän realiteeteistä.
Siellä se alakerran keittiössä tekee lastenkanssa läksyjä, varsinkin matikanläksyt on ukon lemppareita. Tenavat pitävät sitä pilkkanaan hyvässä noilla matikan läksyillä.
Kerran ukko lähetti matemaattisen perustelun matikanopelle ettei kotitehtävää voi ratkaista. Vastaus oli "yritän vastaisuudessa olla määrittelevämpi kotitehtävien suhteen" Luultavasti ei ollut ymmärtänyt mitään tuosta todistelusta.
Kohta tenavat bediin ja sitten on aikusten kotiaikaa, olemme onnelllisia saavutuksiimme.
Mutta mailma makaa hyvin, vaikka emme kaikkea toisissamme ymmärräkkään, tarvitseekohan kaikkea toisessa edes ymmärtää??
Koulutuksella on väliä siinä vaiheessa kun vielä opiskellaan, valmistutaan ja haetaan töitä. Jos haluat vertaistukea opintoihisi kehottaisin hankkimaan sitä kavereilta samalla alalla. Kukaan kumppani ei voi täydellisesti vastata toisen kaikkiin tarpeisiin.
Aikuisena ja kun ura on valkiintunut erot kutistuvat, jos vain molemmilla on hyvä itsetunto ja ovat ylpeitä toisistaan ja siitä mitä tekevät.
Itse aloitin juuri suhteen pelkän peruskoulun käyneen miehen kanssa. En vaihtaisi ja oikein ihmettelen millainen onni minulla on käynyt. Hän seuraa asioita ja tietää monesta asiasta enemmän kuin minä. Siitä on oikeasti hulppeasti etua kun toinen on käytännön ihminen - omassa akateemisessa perhe- ja tuttavapiirissäni kun sellaiset ovat harvassa. Töissä saan olla samanlaisten koulutettujen ihmisten kanssa riittämiin ja tideän myös heidän "vajavaisuutensa".
Hupaista asiassa on, että hän on paitsi varakkaampi kuin minä (ei opintolainoja jne) myös paremmin palkattu. Minä tuon suhteeseen sosiaalisia tapahtumia, keskusteluja jne, joista hän puolestaan nauttii kun ei niitä töissään saa. Hän käytännön turvaa. Täydennämme toisiamme.
Koulutus ei aina korreloi älyn kanssa, sekin on hyvä muistaa. Toki on hyvä jos molemmat ovat älyn suhteeen samalla tasolla. Itselläni tällainen onni on käynyt.
Tiivistetysti siis miehessä tärkeintä ovat runsaat tulot ja iso muna. Sitähän yritit kierrellen sanoa.
Muuta yhteen tuon käytännöllisen miehen kanssa ja jos olet samaa mieltä vielä 10 vuoden jälkeen, niin uskon sinua.
Sinä taasen osoitat tyhjyytesi (lue tyhmyytesi) näin lyhyellä kommentilla.
Miten niin? Asiat voi ilmaista lyhyestikin. Leidi akateemikko sanoi, että miehen suuret tulot ja sitä myöten käytännön turva ovat se asia, jonka mies tuo suhteeseen.
Saahan sitä sanoa, katselin läheltä tällaista suhdetta joka ei olisi jatkunut, jos mies ei joka kerta olisi vienyt rahaa. Seksiä hekin korostivat, kuinka tärkeää ja upeaa se heillä oli.
Pitkän ajan päästä nainen ilmaisi mielipahansa, ettei seksi täyttänyt elämän tyhjiötä.
Yksinkertaisuus on vain näennäistä.
En tarkoittanut kommentin lyhyyttä vaan sisältöä. Tai siis ... lyhyestikin saa ilmaistua tyh...
Mieheni työskentelee ilmailun parissa, itse olen asiakaspalvelualalla. Kyllä tämä toimii, vaikka erilaiset lähtökohdat onkin.
Millä lailla ilmailun parissa, sielläkin on niin monia aloja logistiikasta alkaen?
Nostan ketjun esiin, kun meinasin itse aloittaa samasta aiheesta.
Olen ollut puolisen vuotta ei-akateemisen miehen kanssa, olemme kuitenkin tunteneet jo lapsuudesta. Itselläni on akateeminen kaksoistutkinto, molemmat melko käytännönläheiseltä alalta (tällä haluan sanoa lähinnä sitä, että en ole itsekään mikään filosofisissa sfääreissä liikkuva maailmanparantaja). Mieheni on ihana, tasapainoinen, sydämen sivistynyt, hoitaa työnsä kunnolla, todellista aviomiesainesta, perhetaustakin tasapainoinen. Keskinäistä intohimoa löytyy ja yhteisiä harrastuksia. Huumori on myös hauskaa. Niin kuin joku aiemmin totesi, kun itse pohtii jotain asiaa teoreettisemmin, toinen voi tuoda tuoreen käytännönläheisen näkökulman ja keskustelu jatkuu taas värikkäänä. Arvostan myös sitä, että kaikki illat eivät kulu paskasarjoja katsoessa, pleikkaria pelatessa tai kavereiden kanssa ryypätessä. Toisaalta ei hän kyllä mikään intohimoinen itsensä sivistäjä ole eikä oikein viihdy akateemisissa piireissäni.
Mutta. Kyllä minä sitä olen välillä miettinyt, että kilahdanko joskus oikein kunnolla, kun löydän taas toiselta maapallon kokoisen aukon yleissivistyksesta? Huolimatta ylioppilastodistuksestaan hänellä näitä meinaan on paljonkin. Tähän mennessä olen ihallut hänen rohkeuttaan kysyä, jos hän ei ymmärrä tai tiedä jotain sanaa tai asiaa. Olen sitten kärsivällisesti vääntänyt rautalangasta. Toinen pelkoni koskee sitä, muuttuuko oma akateeminen tuttavapiirini ja sukuni hänelle vastenmieliseksi asiaksi, jos hän ei koe olevansa riittävän "hyvä" niihin. Hän ei ole kotonaan ylisosiaalisissa ympyröissä, vaikka kotioloissa onkin mitä avoimin ja aidoin ihminen. Tähän mennessä mitään alemmuuskompleksia en ole havainnut, ja meidän keskinäisessäkin suhteessakaan hän ei ole suostunut miksikään kynnysmatoksi, mikä olisi kyllä vihoviimeinen luonteenpiirre rakastamalleni miehelle.
Omista kokemuksistani vielä sen verran, että olen aiemmin seurustellut tosissani lähinnä akateemisten miesten kanssa (duunareita tapaillut lähinnä seikkailumielessä...;). Kenenkään heidän kanssaan en ole kokenut yhtä kaunista suhdetta kuin tämän nykyisen duunarini kanssa. Nämä akateemiset eksäni ovat sattuneet olemaan aina jollain tavalla kylmiä, kyynisiä, mielenterveysongelmallisia ja petollisia, joten en todellakaan vedä suoraa yhtäläisyysmerkkiä parisuhteen onnistumisen ja samanlaisen koulutustaustan kanssa. En myöskään halua sanoa, että kaikki akateemiset miehet olisivat edellä luetellun kaltaisia, itselleni vaan on sattunut tällainen otos... :) Senpä vuoksi olen onnellinen tästä miehestä, jonka suhteen ei tarvitse pelailla jotain ihme pelejä ja voi luottaa täysillä siihen mitä hän tekee ja sanoo.
Mutta siis, kaipaan pieniä vinkkejä siihen, miten olette pitemmän päälle tulleet toimeen noiden joskus turhautumistakin aiheuttavien puolison yleissivistyksen aukkojen kanssa. Ongelma on näennäisesti pieni, mutta en haluaisi kilahtaa liikaa asiasta, joka miehen muiden hyvien puolien rinnalla on aika pieni yksityiskohta. Kilahtamalla ja mollaamalla miestä saattaisin jopa pilata muuten hyvän suhteen. Ja onhan sitä kautta maailman ollut suhteita, joissa mies on hyvinkin korkeasti koulutettu ja vaimo vähemmän. Nykymaailmassa vaan roolit ovat joskus toisinpäin. :)
"Ongelma on näennäisesti pieni, mutta en haluaisi kilahtaa liikaa asiasta, joka miehen muiden hyvien puolien rinnalla on aika pieni yksityiskohta. "
Minun mielestä ei ehkä kumminkaan kannata aina niellä sitä kiukkua, vaan mielummin joskus vähäsen suoraan.
Itsehän nielin pitkään kiukkua tietämättömän tyttöystävän kanssa, kunnes sitten kerran yksissä juhlissa kuppi meni oikein kunnolla nurin kun tyttöystävä ei tiennyt kuka kumma oli/on marsalkka Mannerheim.
Joo, ei olisi pitänyt saada kohtausta mutta ei vittu, miten voi purhehtia Suomen koululaitoksen läpi ja yli kakskymppiseksi kuulematta koskaan marskista, siitähän jauhetaan joka hemmetin itsenäisyyspäiväkin ja aina kun tulee tasakymmenvuosipäivä jatko- tai talvisodasta...
Mahtava kommentti, niin aito! Just tota pelkään! :D :D Aattelin luoda jonkunlaisen strategian, ettei pääse turhautumisenergia kertymään... Onneksi mieheni on kuitenkin sen verran utelias, että kysyy, jos ei tiedä jotain asiaa. Voin sentään heti sen asian selittää, eikä tartte jäädä sitä juttua hautomaan.
Hei akateeminen nainen,
Meillä asetelma on päinvastoin: mieheni on tupla-akateeminen (PhD kahdelta eri alueelta), itselläni peruskoulututkinto. Kuitenkin olemme molemmat hyvin humaanisteja, taiteesta ja maailmankulusta kiinnostuneita. Oma työni monikasallisella yhtiollä, johon työnantaja kulutti, kieputtaa minua matereelta toiselle jatkuvasti. Alussa kouluttamattomuuteni ajattelutti kun en yksinkertaisesti tiennyt yhtä paljon kuin mieheni. Kuitenkin, kaikesta mistä on kiinnostunut, on helppo saada infoa lisää - niin omalla kohdallanikin ja huomasin että kun alkoi hiukan oppia jostain, tiedonhalu kasvoi ja mitä "enemmä tiesi-sitä vähemmän tiesi" ( aina oli niin paljon ememmän mitä halusi oppia.)
Jo heti alussa mieheni huomasi " fantasiset älylliset puoleni" (kuten hän uudelleen ja uudelleen sanoi itseni epäröidessäni yhteenkuuluvaisuuttamme ja tietomääräni vähyyttä. Hän ei koskaan olisi ottanut puolisoa omilta aloiltaan "mistä me sitten puhutaan kun olemme yhdessä kun kummankin tietomäärä ja työ kieppuu samojen asioiden parissa!" ja " sinun kokemukset ja kiinnostukset avaavat minulle oven aivan toiseen maailmaan!" .
Niinhän se onkin! Juuri meidän erilaisuus on rikastuttanut kummankin elämää aivan valtavasti! Minä tuon keskusteluun omat ymmärtämykseni ja tietoni, hän puolestaan omansa ja näin me yhdessä rikastutamme kummankin elämää tuplasti.
Neuvon jonka antaisin sinulle: lakkaa tuijottamasta omaa napaasi ja kohota itsesi sieltä napa-asteelta hiukan ylemmäs. Opi kaikki mitä pystyt miehesi ammatista, harrastuksista ja kiinnostuksista että pystyt älykkäästi keskusteelmaan hänen kanssaan niistäkin ja näyttämvän että todellakin ARVOSTAT hänen panostaan yhteiskunnan tukijana.
Kuinka sinä voit olettaa miehesi olevan kiinnostunut jostakin sinun pienestä kirjoituksesta Etelä Afrikan poliittisesta jakutumisesta ellet sinä itse et vaivaudu oppimaan mitään miehesi kiinnostusten kohteista?
"It takes two to tago", niin että tee sinäkin voitavasi saadaksesi elämänne tapasapainoisemmaksi ja harmonisemmaksi.
Nimimerkille Oppia ikä kaikki, toivottavasti huomasit, että en ole sama kirjoittaja kuin aloittaja.
Aikamoinen analyysi sieltä tuli. Miksi ajattelet, että olen omaan napaani tuijottaja? Miksi luulet, että en osaa ajatella tilannetta muutoin kuin omalta kantiltani? Jos minä tänne kirjoitan, niin kai minä saan puhua vain omasta puolestani, koska toisen ajatuksia en läpikotaisesti tiedä. Varmasti joudun asian tiimoilta joskus hänen kanssaan keskustelemaan.
Miksi en saisi rehellisesti myöntää sitä, että tiedän (tunnen itseni!), että saatan huonona päivänä hermostua, jos ihminen ei vaikka tiedä jotain aivan tavallista yleissivistykseen kuuluvaa juttua? Ja millä perusteella väität, että en ole kiinnostunut mieheni kiinnostuksen kohteista? Tai että en arvostaisi hänen panostaan yhteiskunnassa? Kysyn hänen työasioistaan jatkuvasti, koska hänellä on mielestäni mitä mielenkiintoisin työ. Enkö juuri edellä maininnut, että hän hoitaa työnsä kunnolla? Meidän yhteisiä harrastuksiamme ovat mm. luonnossa liikkuminen ja eränkäynti, mistä olen oppinut ja tulen oppimaan todella paljon mieheltäni. Toki luontoihminen olen ollut jo ennen hänen kanssaan seurusteluakin.
Mutta juuri nyt kaipaisin vinkkejä siitä, miten vältätte ajoittaisen turhautumisen ja saarna-asenteen, kun joutuu selittämään toiselle päivänselviä lukiotason yleissivistykseen kuuluvia asioita? Tämä voi tietenkin jonkun mielestä kuulostaa tyhjänpäiväiseltä, mutta minua se joskus ottaa kupoliin -- minkä minä sille mahdan. Ehkä jotakuta muuta voi ottaa kupoliin jokin aivan muu asia. Todennäköisesti miestäni ärsyttää jokin asia minussa, mutta yrittää toivottavasti elää sen kanssa ja yrittää keksiä jonkun selviytymisstrategian siitä johtuvaan turhautumiseen.
Rauhaa. :)
45:n vuoden kokemus.
Meillä on kansakoulupohjaisen vaimoni kanssa 4:n koulutustason ero.
Heti alkuun viihdyimme hyvin yhdessä.
Samanlainen, köyhä työläiskotitausta, saman tyyppiset asenteet yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja kuten myöhemmin ilmeni, samat asenteet rahan käyttöön, lasten kasvatukseen ym. arkiseen.
Molemmilla jonkin tason urheilutausta ja siitä johtuva kiinnostus, uteliaisuus kaikkeen uuteen, kiinostus matkailuun yms.
Lisäksi vaimo on tavattoman joustava ja ennakkoluuloton.
Oikeasti älykkäänä henkilönä hän mukautui nopeasti hänelle aikaisemmin vieraisiin tilanteisiin.
Ensimmäine oli heti liittomme alussa työnantajani teollisuuskonsernin paikallisen yksikön ( 2000 hlöä) ylempien toimihenkilöiden pikkujoulut.
Meidät istutettiin johtoryhmän jäsenten 12-hengen pöytään jossa sattui olemaan myös vaimoni kauppa-apulaisen ajan työnantaja yli-insinöörimiehineen.
Ko. rouva muisti suureen ääneen huomauttaa siitä miksi hänen entinen puotipuksunsa istuu samassa pöydässä.
Vaimo katsoi tilanteen siten, ettei se ole hänen häpeänsä.
Vaimo on naiseksi erittäin looginen ja henkilöksi ennakkoluuloton.
Se, että hän joskus pistää brasilialaset puhumaan espanjaa, ei pahemmin minua häiritse.
Yleissivistyksessä ja perustiedoissa vaimo päihittää reippaasti tv:ssa esiintyneet missit ja muitakin.
Koulutusero ei ole aiheuttanut mitään ongelmia!
Jopa työsasioissa meillä oli keskustelemista.
Minä toimin suurehkossa teollisuuslaitoksessa riistäjäkapitalistin pahimpana agenttina ja vaimo oli työpaikkansa ( päivittäistavarakauppa ) SAK-laisen pääholhuna.
Vaimosi on saanut ihanan ja viisaan miehen, kai siksi, että on itse sellainen.
Yliopistolla ei kirjoiteta aineita...
Löysin ketjun kun etsin keskusteluja aiheesta. Itselläni tilanne, että minulla on duunarimies ja itse olen akateeminen. Yritän löytää kannustusta pysyä suhteessa, mutta heikolta tuntuu tällä hetkellä. Tuntuu kuin osa minusta olisi lukittuna jonnekin pimeään huoneeseen, kun en pysty jakamaan asioita miehen kanssa henkisellä tasolla. Todella melkein kuin identiteettini, oma itseni alkaisi supistua ja kadota jonnekin. Seksi on erinomaista ja sitä on paljon, mutta tuntuu, ettei se riitä pidemmän päälle, kun ei ole muuten ollenkaan samalla aaltopituudella. Kaipaus löytää mies, jonka kanssa voisi jakaa ajatuksia mielenkiintosella tasolla on välillä ylitsepääsemätön. Kaipa tämä on tuhoontuomittua, vaikea vain lähteä suhteesta, joka muuten päällisin puolin näyttää toimivan.
Kummallista kuinka akateemiset miehet kykenevät rakastamaan duunari naista mutta akateeminen nainen ei duunarimiestä. Ja mitä niihin syvällisiin keskusteluihin tulee epäilen ettei keskinkertainen maisteri kykene sen syvällisempiin pohdintoihin kuin duunarikaan. Se todellinen lukeneisto kuten Esko Valtaoja ym. on sitten erikseen.
Itse mietin aloitellako suhdetta duunarimieheen. Useampi koulutus merkitsee myös sitä, että suurin osa ihmissuhteista on ollut aiemmin keskustelupainotteisia ja ruokkinut keskustelujanoani. Koen saavani älyllisistä keskusteluista paljon itsellen. Nykyinen ehdokas on duunari, joka on ennenkaikkea enemmän käytännön tekijä, kuin ajatteija tai keskustelija. Tämä on ehkä tyypillinen maalainen mies / kaupunkilainen nainen stereotypia.
Arvostan hänessä monia asioita, luonnetta ja hän on monella mittarilla oikein hyvä sydämellinen, avulias ja työteliäs mies. Hänellä on ihanteita ja arvoja. Mutta myös jollakin tapaa ehdoton maailmankuva, johon ei mahdu se moninaisuus, mitä itse myös elämässä ihailen. Samoin hänen arvonsa ja ihanteensa, niin hienoa kuin se onkin, on usein rajoittava tekijä, sillä muunlaiset ratkaisut asioissa eivät käy hänelle, tietynlainen joustamattomuus ja kapeakatseisuus puolestaan ahdistaa minua. Meillä on myös erilainen käsitys moraalista.
Tähän mennessä mitään syvällistä keskustelua ei ole saatu aikaan juuri mistään. Kun nostan jonkun aiheen esiin, hän saattaa töksäyttää siitä jonkun faktan ja näkökulman ja asia on hänen kannaltaan loppuun käsitelty. Jos jatkan, hän kokee sen saman asian jankkaamiseksi.
Hän kokee selkeän ennaltamäärätyn elämän hyväksi, käydään töissä, maksetaan asuntoa ja illat harrastetaan lähinnä toiminnallisia asioita. Itse haluaisin elämältä enemmän seikkailua ja luovaa otetta.
Olen tosissani pohtinut tämäkö on syy, miksi koulutetut kaupunkilaisnaiset ja vähemmän koulutetut maalaismiehet eivät kohtaa. Ei riitä, että kohtaavat, pitäisi olla jotakin jaettavaa, joka sopisi molempien maailmankuvaan. Toisaalta ymmärrän, että se edellyttää myös vastavuoroisesti vastaanottavaista mieltä toisen ajatuksille ja olen koettanut olla avoin siinä mielessä. Toisaalta huomaan, että mies taas ei ole valmis joustamaan omista periaatteistaan, eikä edes ehkä tiedosta niitä. Ne ovat hänen maailmansa. Tuntuu todella vaikealta nähdä yhteistä tulevaisuutta, vaikka nyt häntä tapailenkin en silti halua ennakkoon negatiivisten ajatusten vaikuttaa. Silti tiedostan näitä asioita, ja vaikka arvostan häntä paljon en voi olla myös tunnistamatta itsessäni niitä tarpeita, joita minulla on. Minusta on väärin myös haudata niitä vain siksi, että nyt olisi "hyvä" mies otettavissa. Tajuan tämän näyttävän ulkopuolisista nirsoilulta, eikö taaskaan kelpaa.
Toisaalta olen miettinyt, että eihän parisuhde kaikkia tarpeita tyydytäkään, mutta miten määritellä se, miten paljon sitten riittää. Käytännön tasolla suhde onnistuisi. Mutta minulle keskusteluyhteys ja tietynlaiset älylliset virikkeet ovat tärkeitä suhteessakin. En oleta, että hän muuttuu. Pohdin pystyisinkö muuttamaan itseäni, mutta olisiko se lopulta väärin ja huomaisin muutaman vuoden kuluttua, että metsään olen mennyt pahasti.
Minulla on vähän samanlainen mies sillä poikkeuksella, että hän on akateeminen ja minä olen se ikuinen opiskelija eli vielä kolmekymppisenäkään en ole saanut itselleni tutkintoa vaan olen viettänyt koko elämäni töissä. Sillä alalla kylläkin, mitä yliopistossa opiskelen.
"Tähän mennessä mitään syvällistä keskustelua ei ole saatu aikaan juuri mistään. Kun nostan jonkun aiheen esiin, hän saattaa töksäyttää siitä jonkun faktan ja näkökulman ja asia on hänen kannaltaan loppuun käsitelty. Jos jatkan, hän kokee sen saman asian jankkaamiseksi.
Hän kokee selkeän ennaltamäärätyn elämän hyväksi, käydään töissä, maksetaan asuntoa ja illat harrastetaan lähinnä toiminnallisia asioita. Itse haluaisin elämältä enemmän seikkailua ja luovaa otetta."
I feel you!
Mutta pointtina se, että ei koulutus välttämättä kerro sitä, kuinka putkiaivo ihminen on.
Erilaisuudestamme huolimatta meillä on ihan mukavat jutut kunhan ne eivät mene miehen mielestä liian raskaaksi. Ne raskaat jutut juttelen sitten ystävieni kanssa.
Hassua miten ihmiset nostavat aina keskiöön juuri sen nimellisen koulutuksen. Itse olen oppinut asioista vähintään yhtä paljon koulu- ja opiskelujen jälkeen kun niiden aikana. Nelikymppinen on voinut hankkia todella mittavan yleissivistyksen vaikka koulunkäynti olisi jäänyt peruskouluun. Toki tämä edellyttäen että hänellä on kiinnostusta sitä tietoa hankkia.
Minä olen ainakin löytänyt ne kiinnostavimmat keskustelukumppanit niistä ihmisistä joilla on aktiivinen ja laaja kiinnostus maailman asioihin, ihan riippumatta heidän koulutustaustastaan. Monella korkeakoulutetullakin se yleissivistys saattaa nimittäin olla aika kapealla tasolla jos hänellä ei ole kiinnostusta seurata monia eri elämänaloja ahtiivisesti.
Sopivasti tekstiä ja kaikki täyttä asiaa!
Oli tähdätty NäinMeillä (-kin ).
Hei, haluaisin kommentoida. viestiäsi, sillä olen ollut itse samassa tilanteessa.
Lopputulos oli se, että neljän vuoden seurustelun jälkeen ja tämän jälkeen alemmin koulutettujen miesten kanssa treffeillä käytyäni vihdoin hyväksyin sen tosiasian, että minulle sopivat yliopistolaiset. Tätä ei tosin pidä sekoittaa ehdottomaan vaatimukseen korkeasta koulutuksesta. Enemmänkin kyse on siitä, että minä en ole onnistunut tapaamaan alemmin koulutettuja mutta samalla ns. sivistyneellä tasolla olevia alemmin koulutettuja miehiä. Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö heitä olisi.
Mutta joka tapauksessa nykyään olen seurustelusuhteessa maisterin kanssa ja häntä edeltäneet viimeisimmät tapailukumppanini ovat olleet yliopistolta myös. Kokemuksen äänellä sanoisin, että lähtökohtaisesti sama koulutustaso korreloi samanlaisen ajattelutavan ja ns. älyllisen uteliaisuuden sekä yleissivistyksen kanssa. Suhteen edetessä ns. samalla aaltopituudella oleminen ja kumppanin keskustelukyky ja -halukkuus tulevat koko ajan merkittävämmiksi. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos jo yhden vuoden seurustelun jälkeen on mielessä tuon kaltaisia ajatuksia, joista kerrot.
Olen myös saanut paljon kritiikkiä mielipiteestäni (akateemisesti koulutettujen miesten kanssa seurustelevilta kavereiltani!), mutta oman kokemukseni myötä pysyn kannassani. Mielestäni kyseessä on hyvin inhimillinen ominaisuus toivoa samankaltaista ja itselle sopivaa kumppania. Tämä on vielä ymmärrettävämpää ottaen huomioon sen, että tarkoittamasi ns. sivistyksellinen taso on erittäin merkittävä tekijä suhteessa (ainakin näin naisen näkökulmasta).
Minusta se että ei ole kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista eikä halua edes keskustellakaan niistä on jo niin suuri ero että ei tule
hyvää suhdetta tuolla. On monia amismiehiä jotka silti sivistää itseään jollain muulla alueella on ainakin kiinnostuneita ja keskustelevia.
Kun mies ei keskustele se on vaan yksinkertaisesti akateemiselle ajanmyötä liian tylsä seura.