Pelkäisitkö pimeässä ulkona?

Etkö tiennyt ap, että naisilla on päänsisällä synnynnäinen kompanssi, joka osoittaa aina lähimpään ostariin. Sen avulla voikin sitten suunnistaa vaikka sokeana...

En pelkää pimeää, koskaan pelännyt.
Ja tiedoksi, että silmät tottuvat pimeään aika pian.
Tosin pienikin valonväläys vie sen taas ja joutuu odottelemaan.
Rööki vie hämäränäön.
Ikä ulkonäön.

Kaupunkialueella on harvoin säkkipimeää.

no täällä maalla ei pimeää pelätä.kaupungissa tulisi varmastikin paniikki,ei tiedä mikä mörkö vastaan tulee..
olen lähtöisin maalta ja lapsesta asti tottunut talsimaan koulumatkan pimeässä.asuin kaupungissa opiskeluaikaan ja siellä aloin pelätä pimeää.
muutin maalle muutama vuosi sitten takaisin ja aikaa vei jokusen verran että alkoi taas tottua luontoon.
nyt kuljen talvisinkin viiden kilometrin lenkillä mutta taskulamppu mukana.lemmikkini
kissa jos murisee ja nuuskii ilmaa niin tiedän,että ilves se vain rytistää lähimetsässä.
metsään en yksin pimeässä lähde.

Kyl sitä paniikkiin joutuis. :D Mut luultavasti hortoilisin silti.

Minäökin olen viettänyt lapsuuteni maalla, joten pimeä ja pimeässä kulkeminen on tullut tutuksi. Ainoa tilanne, jossa en lähtisi vaeltamaan pimeässä on silloin, jos olisin täysin vieraassa kaupungissa. Maaseudulla ja tutummissa kaupungeissa uskaltaisin liikkua hyvin ilman katuvalojakin. Vaikka en voi kyllä kieltää, etteikö sitä olisi tavallista varovaisempi.

Ja heijastimet esille-nikki on oikeilla jäljillä siinä, että silmät tottuvat yllättävän hyvin hämärään. Harvoin sitä tulee niin pimeää, ettäkö ei jotain näkisi.

Varmaan kaatuisin heti ja katkaisisin toisen korkoni korkokengästä. Sitten joutuisin riisumaan ne ja kävelemään paljain jaloin vuodenajasta riippumatta. Rupeaisin kyselemään kokoajan "Kuka siellä? Onko siellä joku?" Sitten kun näkisin ekan miehen liimautuisin häneen ja sanoisin "Sinä pelastit henkeni." ja varmaan rakastuisin välittömästi tähän laupiaaseen samarialaiseen.

Ainakin jollekulle toiselle neuvoisin, että soittaa taksin tai muun kyydin siihen paikkaan eikä lähde hortoilemaan.

No meillä täällä maalla joutuu useinkin näihin tilanteisiin. Ensinnäki täällä fiksut päättäjät on saanu ajatuksen säästää rahaa sammuttamalla katuvalot klo 23 aikoihin, joten oon useesti koiran kanssa jääny aivan säkkipimeeseen hortoilemaan. Mulla ensireaktio on raivo, ei suinkaan pelko. Kiroan kovaan ääneen, jottei kukaan kävele ainakaan päin. Ojaan oon kyllä kävelly useestikkin, ja kaatunu joka risuun ja männynkäpyyn.

Toisekseen täällä sijaitsee eräs kävelytie metsässä, jota valaisee vaan muutama hassu katuvalo, ja yhden valon kohdalla, -joka ikinen kerta kun ohi kävelen-, kuuluu järkyttävä jysäys ja valo sammuu. Oon usein miettiny et joku jätkä ihan salee seisoo siel mettässä pimeäkiikarit päässä potkasemassa ton valon pimeäks ja nauraa ku ohikulkijat paniikissa kiljuu ja juoksee pitkin ojanpohjIa. Tota harrastin teininä itekkin...

Joo siis pakkohan siinä liikeelle on lähteä, enkä ainakaan ite oo raivoltani koskaan jäänyt paikoilleni pelkäämään mahdollisia vastaantulevia mörköjä. Enemmänkin niiden olis syytä pelätä tätä eukkoa.

Me asumme maalla, jossa lähin naapuri (ja lähimmät valot) 400m päässä vastarannalla.
Olen tottunut lenkkeilemään ja liikkumaan ulkona pimeällä. Ystäväni ihmettelevät kuinka uskallan liikkua ulkona pimeällä, ettenkö pelkää karhuja ja susia ja hiippareita :) En toki omassa elinpiirissäni pelkää, enemmän pelkäisin kaupungin pururatoja. Karhut ja sudet pelkäävät (ainakin toistaiseksi) minua enemmän kuin minä niitä.
Pimeässä on oma kiehtovuutensa. Ja rakastan sitä tunnetta kun iltalenkin jälkeen lähestyy kodin lämpimiä valoja ja pääsee sisälle lämpimään suihkuun.
Viime talvena meillä oli pitkiäkin sähkökatkoja, oli lähinnä tunnelmallista elää kynttilöiden ja taskulamppujen, leivinuunin tulen varassa :)

joo kyllä tääki tyllerö käy pimeän aikaan lenkilläki että nou hätä.. pari kertaa ollu että katuvalot sammunu kohdalla kesken kaiken ja refleksinomaisesti tulee tietty pelon tapainen mutta kyllä se silmä tottuu.. tosin niin typeriä en tiiä kenenkään olevan jotka lähtis ihan säkkipimeässä tuonne taivaltaan mutta jos mainitsemasi kaltainen tilanne nyt joskus sattuis tulemaan niin kyllä se vaistoki käskee pitämään liikkeellä, kännykästäki saa sen verran valoa ettei ihan ojaan astele.

enemmän pelkään jos ja kun on napit korvilla pimeässä ku sitä ettei näkis mitään.

Minulle sattui kerran tuollainen tilanne kun olin myöhäisenä syksyn iltana tulossa kotiini. Yhtäkkiä sammuivat kaikki katuvalot ja muutkin sähköt koko kaupunginosasta. Oli täysin säkkipimeää. Ja sillä tieosuudella kulki hyvin harvoin edes autoja joiden valokeilassa olisi nähnyt vähän matkaa kulkea. Tilanne olisi muutenkin ollut pelottava mutta kun satuin olemaan Niuvan mielisairaalan alueen läpi kulkemassa. Tunnustelin jalallani metri kerrallaan missä menee asvaltin ja ojan raja, sillä tavalla hivuttauduin hiljalleen eteenpäin koska en uskaltanut jäädä paikallenikaan. Tuon tapauksen jälkeen olen aina kantanut mukanani pientä taskulamppua pimeänä vuodenaikana.

Minä asun maalla ja lähin naapuri asuun tuhannen kilometrin päässä. Ei täällä käsivarressa tarvi mitään poroja pelätä ja kylän ainoa asukki olen minä.

Pelkäisin jos olisi aihetta pelätä. Jos valot yhtäkkiä katoaisivat enkä näkisi mitään niin odottaisin, että silmäni tottuisivat pimeyteen ja sitten jatkaisin matkaa. Järjetöntä jäädä odottamaan paikalleen jos vain on mahdollista jatkaa matkaa. En oikein voi kuvitella kenenkään joutuvan tuollaisessa tilanteessa paniikkiin jos ei ole jo ennestään pelokas tilanteessa.

Tuskin panikoituisin, ottaisin sen ripauksen maalaisjärkeä käyttöön ja pohtisin mistä suunnasta olen tullut ja koettaisin suunnistaa kotiin :)

Aikoinaan kävin lenkillä pilkko pimeässä kun ei muulloin ehtinyt. Eikä täällä maalla ole katuvaloja. Pilkkopimeässä piti suunnistaa kahden mustan metsän välissä kulkevaa tietä sen vähän valoisamman taivasraidan mukaan. Kun tuli auto edestä tai takaa, huomasi kävelevänsä keskellä tietä. Anoppi aiheesta: "sinä olet hullu".