todella hankalia. Ollaan vaimon kanssa oltu yhdessä jo 12v. ja siitä 10v. naimisissa. Mukaan on mahtunut paljon hyvää ja huonoa. On ollut pettämistä molemmin puolin, lapsi toiselle miehelle(jota rakastan kuin biologisesti olisi minun), pari asumuseroa ja etääntymistä. Henkinen läheisyys on hiipunut ja fysiinen läheisyys tämän myötä. Vaimolla on käynyt nyt mielessä ero. Suurin syy tähän kaikkeen on kuitenkin ehkä minussa itsessäni.
Olen elänyt nuoruudestani asti jonkinlaisen kuoren sisällä, en ole osannut/uskaltanut avata kellekkään ovea minuun itseeni. Ja mikä pahinta, vaimoni on myös jäänyt oven suuhun. Hän on tosin ainoa ihminen joka tietää edes jotenkuten millainen olen. Tulin järkiini reilu kk sitten ja avasin itseäni suojanneen kuoren. Saa nähdä tapahtuiko tämä liian myöhään... Kaikki kuulostaa tämä kuulostaa typerältä mutta olen vihdoinkin oma itseni. Yritin tähän asti olla kuin nuori pojan kloppi jolla ei ole mitään vastuuta eikä huolia murheita. Ja olemme menossa keskustelemaan ammattilaisen kanssa suhteestamme. Toivon että kaikki kääntyy parhain päin. Keskustelujen yhteydessä voi tulla ikäviäkin asioita julki mutta olen valmis tekemään töitä tämän liiton eteen.
Joistakin koko homma saattaa kuulostaa todella typerälle mutta vaimoni on se henkilö jota rakastan TODELLA ja pyyteettömästi. Tiedän että olen ollut ääliö mutta nyt koen olevani jotain uutta, jotain vahvempaa. Olen iloinen siitä että vaimoni on kestänyt tähän asti rinnallani kaikki ne karikot ja toivon että huomattuaan millainen todella olen säilyisikin siinä.
Olen elänyt nuoruudestani asti jonkinlaisen kuoren sisällä, en ole osannut/uskaltanut avata kellekkään ovea minuun itseeni. Ja mikä pahinta, vaimoni on myös jäänyt oven suuhun. Hän on tosin ainoa ihminen joka tietää edes jotenkuten millainen olen. Tulin järkiini reilu kk sitten ja avasin itseäni suojanneen kuoren. Saa nähdä tapahtuiko tämä liian myöhään... Kaikki kuulostaa tämä kuulostaa typerältä mutta olen vihdoinkin oma itseni. Yritin tähän asti olla kuin nuori pojan kloppi jolla ei ole mitään vastuuta eikä huolia murheita. Ja olemme menossa keskustelemaan ammattilaisen kanssa suhteestamme. Toivon että kaikki kääntyy parhain päin. Keskustelujen yhteydessä voi tulla ikäviäkin asioita julki mutta olen valmis tekemään töitä tämän liiton eteen.
Joistakin koko homma saattaa kuulostaa todella typerälle mutta vaimoni on se henkilö jota rakastan TODELLA ja pyyteettömästi. Tiedän että olen ollut ääliö mutta nyt koen olevani jotain uutta, jotain vahvempaa. Olen iloinen siitä että vaimoni on kestänyt tähän asti rinnallani kaikki ne karikot ja toivon että huomattuaan millainen todella olen säilyisikin siinä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hienoa. Onnea matkaan!
Kiitos. Parisuhteen kiemurat ovat vaan niin vaikeita. Pitäisi olla jonkinlainen kartta joka opastaa kääntymään oikeasta risteyksestä jotta pääsee perille. Minulla rasitteena tuossa aiemmassa käyttäytymisessäni on ilmeisesti ollut lapsuudessa/nuoruudessa "opitut" roolimallit. Näin olen tuon asian pähkäillyt. Kotona käyttäydyttiin näin ja se ilmeisesti riitti että opin asiat kuten opin, lakaistaan maton alle.
Parisuhdeasioissa olen aikalailla noviisi, vaimoni on ensimmäinen kunnon suhde. Ja hän oli melko nuori aloittaessamme yhteisen taipaleen. Ehkä siinä yksi syy asioiden kehkeytymiseen. Toinen on oma käyttäytymiseni, se etten juurikaan ole puhunut. Ja oman ajan väheneminen, lasten myötä tietenkin vielä enemmän. Olen antanut vaimolle omaa aikaa ystävien kanssa. Itselläni niitä ei juurikaan ole. Ja siinä taas yksi syy lisää...
Ja kun tämän tajuaa päälle kolmekymppisenä, hieman hävettää, kaduttaa ja saa tuntemaan itsensä typeräksi. TODELLA. Vaimoni suhtautuminen on varautunutta(mikä on ymmärrettävää), jo siksi mitä hän on pyöritellyt mielessään. Koetan nyt todella saada asiat raiteilleen. Mutta minun täytyy antaa myös aikaa paremmalle puoliskolle. Kun löydämme ensimmäisen yhteisen nuotin on loppu helpompi soittaa. Jos jollakulla samoja kokemuksia, kirjoittakaa ihmeessä.
Tuo oivalluksesi voi olla tosiaan teidän parisuhteenne pelastus. Muutenkin olet hyvällä tiellä, kun alat avaamaan kuoriasi ja valottamaan menneisyyttä, että miten todella se vaikuttaakaan sinuun/ihmiseen eri sosiaalisissa suhteissa, eniten sen huomaa ehkä parisuhteessa.
Olen tässä 4 vuoden aikana mun parisuhteessa miettinyt, että miten paljon mun vanhempien roolimallit ja vääristyneet ajatusmallit vaikuttaakaan parisuhteeseeni ja nyt voin sanoa, että paljon. Ikäänkuin elät parisuhteessa tietyllä kaavalla/roolissa ja tunnet että kommunikaatio ei "mene oikein" puolison kanssa ja ihmettelee, että mistä se johtuu. Mutta se onkin, että ihminen elää ns. helpon tien valmiilla ajatusmalleilla(opittu muilta elämän aikana, pääosin vanhemmilta) sen sijaan, että opettelisi omat aidot ajatusmallit sosiaalisesti. Silloin ihminen on 100% läsnä kokoajan ja aito, ei elä menneisyydessä/tulevaisuudessa ja menneiden traumat ei vaikuta.
En tiedä tajusitko tai tajusiko muut, mutta näin itse olen asian kokenut.
Ja menikö aiheen ohi?
Kyllä tajusin. Samalla tavalla valmista rataa meni omakin elämäni kolmenkymmenen vuoden ajan. Tajusin kyllä välillä, miksi suhde on sellainen kuin on, mikään yhteistyö ei toimi. Silloinen tuleva exäni ei kuitenkaan hyväksynyt teoriaa eikä suostunut keskustelemaan mistään. Ero tuli. Onneksi.
Uudessa suhteessa tiedämme kumpikin tilanteen, mutta pystymme koko ajan puhumaan ja yrittämään tehdä jotakin asian eteen ja pitämään huolta suhteesta kaikkine vikoinemme ja yritämme oppia pois niistä vanhoista lapsuuden painolasteista jopa terapian avulla.
Toivottavasti daveli80:n puoliso ymmärtää, mitä on tapahtumassa; parhaimmassa tapauksessa aarrelastissa oleva kassakaappi on avautumassa;-)
Tajusin kyllä. Eikä mennyt aiheen ohi. Kaikki ihan asiaa, aika lailla samanlainen tarina kuin mullakin. Sen helpomman tien valinta tuntui tosiaan, no, helpommalta. Eikä siinä tullut mieleenkään että jättää tavallaan toista huomiotta yms. Nyt kun tajuaa miten on menetellyt käy hieman sääliksikin vaimoa. Sitä mitä hän on joutunut kokemaan, vuosien ajan. Ja juuri tuo mistä Isä/mies 32v puhuit... Itse ihmettelee vaan että mikähän totakin nyt vaivaa. Vikahan ei voi olla minussa, käyttäydyn kuitenkin ihan niinkuin aina. Eikä vieläkään tajuta.
No, nyt toivon että vastaanotto tulisi olemaan juuri tuo kassakaapin avautumistunne mistä aikuinen nainen mainitsi. Sisälläni on nimittäin aarteita joista en ole tiennyt itsekkään. Mutta pelko jäytää silti mielessäni, tapahtuiko tämä sittenkin liian myöhään? Toivon että ei. Toivon että vaimo antaa meille aikaa. Toivon että hän antaa minulle aikaa näyttää oma itseni.