Valet 2012

Tosiasiahan on se että nykyisellä hallitus politiikalla, jota demarit ja sekoomus vetää, ei löydetä rahaa pienten kuntien ahdinkoon. Päättäjät suhmuroivat euroopan ongelma pankkien pelastamisen hyväksi. Valitettavasti suomalainen veronmaksaja tuon lystin maksaa. Vaikka vielä ei ole noihin pelastusoperatiohin mennyt konkreettista valuttaa……mutta vakuudet tulevat maksettaviksi tulevaisuudessa. Yleisenä toteamuksenani on että aivan sama kuka täällä kunnassa asioista päättää,,,,kun tyhjästä on paha nyhjäistä. Porvarit vievät kunnissa köyhiltä. Vassarit rikkailta. Sinä äänestäjä päätät, mitä tulevaisuudeltasi haluat?
20191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Aina voi kuitenkin äänestää niin, että menee nykyiseltä HYVÄ VELI verkostolta pallit alta.

Eli EI kepua tai kokoomusta.

Kiusa se on pienikin kiusa.

Ehkä mitään ei ole tehtävissä, mutta ainakin saa nuo hapannaamat kettuu sieltä "päättämästä" eli oikeasti: Kähmimästä itselleen lisää maata ja mammonaa.

Äänestä
  • vasemmistoliitosta ei sais kukaan päästä läpi.
    Yli 50 vuotiaat pois kokonaan.

    Äänestä

  • kyläläinen kk kirjoitti:

    vasemmistoliitosta ei sais kukaan päästä läpi.
    Yli 50 vuotiaat pois kokonaan.

    siehän se sälli olet, ko tuomosta haastat. eihän noilta ehdokaslistoilta löydy edes sitä tarvittavaa 21 henkilöä, jotka olisivat alle 50v. ja valtuuston koko on kuitenki se 21 valtuutettua..niin joudut varmaan vähän tarkistamaan kantaasi:) ja mulla on semmonen kutina kylkiluitten välissä että vasemiston kannatus nousee aikalailla, ja kiitos siitä lankeaa kepuille.

    Äänestä

  • kyläläinen kk kirjoitti:

    vasemmistoliitosta ei sais kukaan päästä läpi.
    Yli 50 vuotiaat pois kokonaan.

    ääni menee vasurille, siellä on rehellisyyttä ja rohkeutta puolustaa kuntalaisia. Kohta saat numeon ketä äänestää

    Äänestä

  • kyläläinen vaan kirjoitti:

    ääni menee vasurille, siellä on rehellisyyttä ja rohkeutta puolustaa kuntalaisia. Kohta saat numeon ketä äänestää

    Se on kokoomuksen loppu Pellossa. Ei Erkissa ole vikkaa, mutta puolueen politiikassa on. Kepu ja kokoomus on Pellossa sama puolue.

    Äänestä

"Kähmimästä itselleen lisää maata ja mammonaa"? Mitäs tuo nyt taas tarkoittaa? Kuntalaisten asioita parhaan kykynsä mukaan päättäviä tavallisia kuntalaisia ne ovat niin kepulaiset kuin kommaritkin ja kaikki siltä väliltä ja ympäriltä persuja myöten. Ikävä vain on että tuommoisilla kummallisilla ja katkerilla heitoilla ajetaan viranhaltijat ja päättäjät väsyksiin niin että ne nostavat kätensä pystyyn ja luovuttavat. Tosiasia kuitenkin on, että taloudellinen tilanne ja muut tosiasiat asettavat kaikelle toiminnalle tietyt rajat eivätkä nämä räksyttäjät pysty tekemään yhtään mitään enempää tai toisin kuin ne parjatut kepulaistetkaan. Paitsi lyömään jarrua kaikelle päätöksenteolle ja työllistämään valitusviranomaisia. Sekö se sitten on kuntalaisten tahto? Ainakin minun tuntemistani kuntalaisista suurin osa haluaisi Pellon kehittyvän eikä näivettyvän. Jatkuvasta riidan kylvämisestä joka tykkää niin äänestää näitä valitustehtailijoita ja ulosmarssien nokkamiehiä ja joka tykkää asiallisesta menosta ja uudistushenkisyydestä äänestää asiallisia ja uudistushenkisiä ehdokkaita.

Äänestä
  • niin justhiin... valituksen tekemisheen on tainu aina olla perustheet ja useasti non menheet läpi. Valittajan vikako son? Kysäseppä kuule junttapuljulta, että onko ne tehneet aina kaiken demokraattisesti...eppäilen.... Sitte jos demokratia ei toimi niin sitte sinnitelhään, manipulhoijaan ja väärennethään jotta saahaan mieleisiä päätöksiä. Siinä sitä on perusteita sinun ulosmarsile.

    Äänestä

  • kattoppa kuka lahjottaa arhmaale lissää kunnan rahhaa perjantaina valtuustossa, mene kuuntelheen niin tiät enemän ja puhut vähempi paskaa

    Äänestä

  • rötösherrat kiini kirjoitti:

    kattoppa kuka lahjottaa arhmaale lissää kunnan rahhaa perjantaina valtuustossa, mene kuuntelheen niin tiät enemän ja puhut vähempi paskaa

    Minusta se oli aivan oikein tehty, kun osa valtuutetuista käveli kartanolle. Heillä oli täysi oikeus siihen, senhän ymmärtää jo esikoululainenkin.Valtuuston puheenjohtajaa pidetään kai kepulaisissa, Jumalasta seuraavana-ylöspäin!
    Mutta näköjään kunnan ykkösmiehen polvet notkahtivat ja pahasti, vieläpä altavastaajien edessä. Tästä on hyvä jatkaa kohti vaaleja:)

    Äänestä

Kysyin, mitä tarkoittaa se että kepulaiset ja kokoomuslaiset "kähmivät itselleen lisää maata ja mammonaa". En saanut vastausta. Paitsi jos Armas on valtuustossa, silloin sain jonkinlaisen osoitteen vaikka sekin jäi heitoksi ilmaan, varsinkin kun Armas ei ole valtuustossa. "Ollu joskus kepu" paljastaa oikein selvästi, miten nämä ärripurrit ajattelevat. Että pääasia on notkauttaa jonkun polvia eikä tehdä kaikkia kuntalaisia koskevia rakentavia päätöksiä. Pannaan tarvittaessa tavalliset kansalaiset kärsimään, jos sillä lailla saadaan rankaista jotakuta nokkamiestä, tässä tapauksessa valtuuston puheenjohtajaa. En sano, että valtuuston puheenjohtaja olisi aina oikeassa, mutta kovin on ala-arvoista, jos pääasiaksi nostetaan henkilösuhteet, ja tietenki kielteisessä hengessä. Jos muotoseikalla päästään kaatamaan kuntalaisille hyvä päätös, se tehdään että päästään sanomaan että hää hää, miepä olinki oikeassa.

Äänestä
  • Ei ehdokkaalle: Eihän kenelläkään varmasti ole ollut tarkoitus ketään nöyryyttää. Valtuuston puheeenjohtaja ylitti toimivaltansa niin moraalisesti, kuin myös laillisestikin. Et kait kukaan voi olla oikeasti niin pöljä, että vaatisi valtuutettuja alistumaan vääryydelle? Sanoppa mikä se kuntalaisille hyvä päätös olisi???
    Ilmeisesti olet katsonut koko ikäsi maailmaa sini-valkoisten silmälasien läpi ja saanut elää höyhenkopassa lapsesta asti. Herää ihmishyvä jo tähän päivään ja vähennä ainakin moista höpötusta.

    Äänestä

  • Älä sie ei ehdokas höpötä ko et tietä asioista mithään. Mikä muotoseikka soon, että valtuuston puheenjohtaja on ko joku diktaattori, joka luulee määräävänsä koko valtuustoa.
    Kepussa ei ole ko kaksi valtuutettua jolla on sölkärankaa, noon Pirkko ja Pentti. Het ei ainakhaan puolusta vääryyttä.

    Äänestä

Miksei kukaan puhu varsinaisesta pääasiasta? Siitä, että Ponsi oli tarkoitus peruskorjata ja siihen oli luvassa 464 000 euroa valtiontukea. Urakkatarjoukset oli jo tehty ja pellolaisyritykset olivat voittaneet lähes kaikki tarjouskilpailut. Eli kunta olisi saanut viimein kunnollisen urheilutalon ja pellolaiset olisivat saaneet töitä. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja ei olisi asiasta päättänyt vaan valtuuston enemmistö. Nyt vähemmistö vaati että valtuusto ei saa päättää asiaa ja sai tahtonsa ulosmarssin avulla läpi. Todellista demokratiaa, todellista kuntalaisten etujen ajamista? Ei vaan kaunaista kostopolitikointia kuntalaisten kustannuksella. Eivät kaikki ulosmarssijat varmaan tätä pahalla tehneet vaan he olivat lammaslaumoja kaitsemaan tottuneiden nokkamiestensä sumutuksen uhreja. En sano että valtuuston puheenjohtajakaan täysin syytön olisi. Jotkut kokevat hänet ärsyttävän itsetietoisena, yhteistyökyvyissä olisi varmaan kehittämistä. Mutta pääasiaa eli kunnan ja kuntalaisten etua ei yhdenkään poliitikon saisi kiihdyksissään unohtaa. Ja pääasia ei todellakaan ole pilkuviilaus muotoseikoista vaan palvelut, työpaikat ja kunnan kaikinpuolinen kehitys eli ne asiat joista vaalipropagandassa kauniisti puhutaan mutta jotka unohtuvat kun pääasiaksi nousee tarve näpäytellä "valtaapitäviä" tai muita joiden naama ei satu miellyttämään.

Äänestä
  • Nythän Ei ehdokas yrittää näytellä viisasta, mutta todellisuudessa paljastaa tyhmyytensä: Kun vertaa joidenkin kunnan valtuutettujen käyttäytyvän kuin lammaslauma! Ihminen joka aliarvio toisia ihmisiä nimimerkin suojasta, ei olisi edes ansainnut vastausta.

    Äänestä

  • Jos ponnen talon kust.arv olisi laskettu tod kust vastaaviksi, niin saatu tuki olis ollut huomattavasti suurempi. Kunnan lähes kaikissa peruskorjaamissa rakennuksissa on jälkeen ilmennyt kosteus/homevaurioita, myös ponnen korjaamisessa on myös se mahdollista ja jopa todennäköistä. Eihän kunnan kannette tehdä järjettömiä päätöksiä, koska peruskorjauksella ei ole mitään kiirettä. Kunnalla on huomattavasti tärkeämpiä kohteita, kuin tuollaisen tönön entraaminen. Jos rak.hanke nyt aloitetaan, niin kuntalaisten verovaroja käytetään häikäilemättömästi väärin, sillä perusteella että urakoitsijat saavat työtä. On täällä elettävä muiden kuntalaisten ja peruspalvelut ensin. Urheiluhallin voi rakentaa tulevinna vuosina, saahan siihen avustuksen ja vielä paremman euromääräisesti kuin nyt. kun hakemukseen laitetaan oikea kust.arvio.

    Äänestä

  • jokohan ymmärät kirjoitti:

    Jos ponnen talon kust.arv olisi laskettu tod kust vastaaviksi, niin saatu tuki olis ollut huomattavasti suurempi. Kunnan lähes kaikissa peruskorjaamissa rakennuksissa on jälkeen ilmennyt kosteus/homevaurioita, myös ponnen korjaamisessa on myös se mahdollista ja jopa todennäköistä. Eihän kunnan kannette tehdä järjettömiä päätöksiä, koska peruskorjauksella ei ole mitään kiirettä. Kunnalla on huomattavasti tärkeämpiä kohteita, kuin tuollaisen tönön entraaminen. Jos rak.hanke nyt aloitetaan, niin kuntalaisten verovaroja käytetään häikäilemättömästi väärin, sillä perusteella että urakoitsijat saavat työtä. On täällä elettävä muiden kuntalaisten ja peruspalvelut ensin. Urheiluhallin voi rakentaa tulevinna vuosina, saahan siihen avustuksen ja vielä paremman euromääräisesti kuin nyt. kun hakemukseen laitetaan oikea kust.arvio.

    Uusi on aina uusi. 2 miljuunaa ja samanlainen tönö pysthyyn ku sinetässä. Apujaki saa jos ossaa pyytää, rapiat 600 tuhatta. Koulula muhhii jo uuvet ongelmat. Paljonkhaan niihin pittää varata.

    Äänestä

  • ymmärränhän mie kirjoitti:

    Uusi on aina uusi. 2 miljuunaa ja samanlainen tönö pysthyyn ku sinetässä. Apujaki saa jos ossaa pyytää, rapiat 600 tuhatta. Koulula muhhii jo uuvet ongelmat. Paljonkhaan niihin pittää varata.

    Jo on perhana investointikohde. Jos siellä pellaa entinen viinakaupan johtaja ja korjaamo olli lentopalloa, niin pittääkös niitä varten rakentaa kahden miljoonan halli
    Paras ratkasu on että JP käypii harjoitustyönä polttamassa koko tönön, ja välimaa aijaa loput kaatopaikale. Ei maksa paljoa kuntalaisile.

    Äänestä

Ehkei vastausta ansainnut muttei vastausta myöskään saanut.

Äänestä

Ja mitä armhaasseen tullee, ei sille miehele 30tonnin helpotus vuokrassa vuessa toellisuuessa mithään merkitte. Soon ollu hänen tapa osallistua kuntapolitiikhaan, sekottaa ja pistää pikkupäättäjien päät niinku pyörile Jokku siihen viphuun oon menheet. ei sentäs kaikki.

Äänestä
  • Joko ens sunnuntaina äänestys?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Persuksillaan kirjoitti:

Tosiasiahan on se että nykyisellä hallitus politiikalla, jota demarit ja sekoomus vetää, ei löydetä rahaa pienten kuntien ahdinkoon. Päättäjät suhmuroivat euroopan ongelma pankkien pelastamisen hyväksi. Valitettavasti suomalainen veronmaksaja tuon lystin maksaa. Vaikka vielä ei ole noihin pelastusoperatiohin mennyt konkreettista valuttaa……mutta vakuudet tulevat maksettaviksi tulevaisuudessa. Yleisenä toteamuksenani on että aivan sama kuka täällä kunnassa asioista päättää,,,,kun tyhjästä on paha nyhjäistä. Porvarit vievät kunnissa köyhiltä. Vassarit rikkailta. Sinä äänestäjä päätät, mitä tulevaisuudeltasi haluat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu