Ei ole ihmistä jonka kanssa voisin tästä jutella ja siksi kirjoitan tänne. Olen muutaman vuoden sisällä kokenut kaksi samantyyppistä tärkeän ihmisen menetystä eikä minulla vieläkään ole työkaluja käsitellä vastaavia asioita.
Seurustelin muutama vuosi sitten miehen kanssa (olimme yhdessä pari vuotta), jonka kanssa olin myös kihlautunut ja suunnitellut pidemmällekin yhteistä tulevaisuutta. Emme kuitenkaan asuneet vielä yhdessä vaan muuttopuuhat olivat vasta järjestelyvaiheessa.
Eräänä päivänä ollessani omassa kotonani hän soitti ja kertoi että seurustelumme on ohi. Hän kuulemma ei enää "jaksa" olla kanssani. Ilmoitti myös että olen "ämmä" johon hän on hukannut aikaansa. Sanoi ettei halua koskaan kuulla pihaustakaan minusta eikä tavata minua etenkään kasvokkain ja löi luurin korvaan.
Olin äimän käkenä. Emme olleet riidelleet ja mitään ei ollut sattunut. Koitin useita kertoja soittaa hänelle mutta pian kävi ilmi että hän oli irtisanonut puhelinliittymänsä ja ottanut uuden salatun numeron.
Yritin kerran mennä käymään ja päästä puhumaan kasvokkain, niin äimistynyt olin. Hän soitti poliisit paikalle kun oli nähnyt ovisilmästä minun tulevan oven taa. En hakannut siis ovea tai meuhkannut, soitin kerran kelloa.
Sen jälkeen hän muutti pois kaupungista.
Tapasimme kerran 2v jälkeen tuosta sattumalta linja-auto asemalla ja ihan hyväntuulisesti hän pystyi kanssani keskustelemaan. Mutta kieltäytyi edelleen puhumaan erostamme sanallakaan, ja toivotti minulle hyvää jatkoa.
Sen jälkeen emme ole kuulleet toisitamme pihaustakaan.
Kesti yli vuoden että pääsin erosta yli. Vuoteen en miettinyt muuta kuin häntä ja eroa joka tuli puun takaa, lievästi ilmaistuna. Itkin melkein joka ilta ikävästi ja toivottomuudentunteesta.
Vuosi sitten riitaannuin hyvän ystävän kanssa. Hän loukkaantui todella pienestä asiasta. Asia ei oikeasti ollut vakava, vaan pikkujuttu. Ystäväni kuitenkin otti pahasti itseensä ja alkoi vältellä seuraani kertomatta kuitenkaan minulle että oli loukkaantunut. Ihmettelin miksi hän aina perui tapaamisemme. Eräänä päivänä hän kertoi että kantaa kaunaa minulle kinastamme. Pyysin anteeksi ja ehdotin että tarjoan pullakahvit ja puhutaan asia halki ettei jää hampaankoloon.
Ystävä kieltäytyi saapumasta paiaklle ja totesi ettei halua enää ikinä tavata minua vahingossakaan missään paikassa.
Olin jälleen äimän käkenä. Kerran tapasimme sattumalta samalla lenkkipolulla. Aloin siellä itkemään ja yritin halata ja sanoin että harmittaa kun näin kävi mitättömän asian takia. Ystävä myönsi että asia oli pieni, mutta hänellä oli kiusallinen olo tavata minua ja ei usko että enää haluaa olla kaveri.
Hän lopetti yhteydenpidon ja teki selväksi ettemme tule ikinä tässä elämässä enään olemaan ystäviä.
Kun oli kulunut 10kk kuulumatta mitään kirjoitin hänelle kirjeen ja kerroin pahasta olostani ja miten kaipasin häntä. Hän ei koskaan vastannut kirjeeseeni mitään.
Osuimme kesällä samaan kauppaan ja hän JUOKSI kaupasta pois kun näki minut.
Mietin ystävääni edelleen joka päivä. Toivo joka kerta että hän olisi samassa kaupassa. Toivon joka päivä että hän soittaisi tai laittaisi viestiä mutta tiedän ettei niin tule tapahtumaan ikinä.
Ongelmani on se, että en osaa käsitellä vastaavia tapauksia ilmeisesti. Tuntuu että toinen osapuoli yhtäkkiä ilmoittaa ettei halua olla tekemisissä ja kieltäytyy puhumasta asioista ja tekee kaikkensa jotten minä saa häneen yhteyttä. Sitten asia jää vaivaamaan enkä saa ikinä vastauksia.... :U
Seurustelin muutama vuosi sitten miehen kanssa (olimme yhdessä pari vuotta), jonka kanssa olin myös kihlautunut ja suunnitellut pidemmällekin yhteistä tulevaisuutta. Emme kuitenkaan asuneet vielä yhdessä vaan muuttopuuhat olivat vasta järjestelyvaiheessa.
Eräänä päivänä ollessani omassa kotonani hän soitti ja kertoi että seurustelumme on ohi. Hän kuulemma ei enää "jaksa" olla kanssani. Ilmoitti myös että olen "ämmä" johon hän on hukannut aikaansa. Sanoi ettei halua koskaan kuulla pihaustakaan minusta eikä tavata minua etenkään kasvokkain ja löi luurin korvaan.
Olin äimän käkenä. Emme olleet riidelleet ja mitään ei ollut sattunut. Koitin useita kertoja soittaa hänelle mutta pian kävi ilmi että hän oli irtisanonut puhelinliittymänsä ja ottanut uuden salatun numeron.
Yritin kerran mennä käymään ja päästä puhumaan kasvokkain, niin äimistynyt olin. Hän soitti poliisit paikalle kun oli nähnyt ovisilmästä minun tulevan oven taa. En hakannut siis ovea tai meuhkannut, soitin kerran kelloa.
Sen jälkeen hän muutti pois kaupungista.
Tapasimme kerran 2v jälkeen tuosta sattumalta linja-auto asemalla ja ihan hyväntuulisesti hän pystyi kanssani keskustelemaan. Mutta kieltäytyi edelleen puhumaan erostamme sanallakaan, ja toivotti minulle hyvää jatkoa.
Sen jälkeen emme ole kuulleet toisitamme pihaustakaan.
Kesti yli vuoden että pääsin erosta yli. Vuoteen en miettinyt muuta kuin häntä ja eroa joka tuli puun takaa, lievästi ilmaistuna. Itkin melkein joka ilta ikävästi ja toivottomuudentunteesta.
Vuosi sitten riitaannuin hyvän ystävän kanssa. Hän loukkaantui todella pienestä asiasta. Asia ei oikeasti ollut vakava, vaan pikkujuttu. Ystäväni kuitenkin otti pahasti itseensä ja alkoi vältellä seuraani kertomatta kuitenkaan minulle että oli loukkaantunut. Ihmettelin miksi hän aina perui tapaamisemme. Eräänä päivänä hän kertoi että kantaa kaunaa minulle kinastamme. Pyysin anteeksi ja ehdotin että tarjoan pullakahvit ja puhutaan asia halki ettei jää hampaankoloon.
Ystävä kieltäytyi saapumasta paiaklle ja totesi ettei halua enää ikinä tavata minua vahingossakaan missään paikassa.
Olin jälleen äimän käkenä. Kerran tapasimme sattumalta samalla lenkkipolulla. Aloin siellä itkemään ja yritin halata ja sanoin että harmittaa kun näin kävi mitättömän asian takia. Ystävä myönsi että asia oli pieni, mutta hänellä oli kiusallinen olo tavata minua ja ei usko että enää haluaa olla kaveri.
Hän lopetti yhteydenpidon ja teki selväksi ettemme tule ikinä tässä elämässä enään olemaan ystäviä.
Kun oli kulunut 10kk kuulumatta mitään kirjoitin hänelle kirjeen ja kerroin pahasta olostani ja miten kaipasin häntä. Hän ei koskaan vastannut kirjeeseeni mitään.
Osuimme kesällä samaan kauppaan ja hän JUOKSI kaupasta pois kun näki minut.
Mietin ystävääni edelleen joka päivä. Toivo joka kerta että hän olisi samassa kaupassa. Toivon joka päivä että hän soittaisi tai laittaisi viestiä mutta tiedän ettei niin tule tapahtumaan ikinä.
Ongelmani on se, että en osaa käsitellä vastaavia tapauksia ilmeisesti. Tuntuu että toinen osapuoli yhtäkkiä ilmoittaa ettei halua olla tekemisissä ja kieltäytyy puhumasta asioista ja tekee kaikkensa jotten minä saa häneen yhteyttä. Sitten asia jää vaivaamaan enkä saa ikinä vastauksia.... :U
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet ns. "vahva" ihminen joka järjestelee toistenkin puolesta, et vain itse huomaa sitä, et ota toisia huomioon vaikka tarkoitat vain hyvää.
Sinun kanssa tulee "ahdasta" seurustelussa ja kaveruudessa.
Opettele kuuntelemaan muiden tunnetiloja ja vastaamaan niihin, niiden ehdoilla.
Kyllä se siitä.
Koeta jaksaa. Nuo läheisen ihmisen yllättävät hylkäämiset ja karttamiset ovat kyllä aika kovia kokemuksia. Toivon että sulla on myös niitä välittäviä hyviä ystäviä joiden kanssa voit jutella ja jotka kannustavat ja ymmärtävät tilanteesi (eli sen miten sua on loukattu ja jätetty eli sulle on tehty henkistä väkivaltaa). Kriisikeskuksista ainakin on saanut keskusteluapua. Sä tarviit nyt jonkun luotettavan,hyvän ja kannustavan kaverin. Hemmottele itseäsi ja kerää voimia.