Olen nuori 19-vuotias naisenalku ja poikaystäväni puoltoista vuotta vanhempi. Olemme seurustelleet runsaan kaksi vuotta, ja meillä menee muuten hyvin, mutta ongelmia on kaksi ja ne tuntuvat ajavan tämän meidän suhteen karille.
1. ongelma on masennukseni.
Poikaystäväni ei ymmärrä nykyään minua ja masennustani. Ennen tuli aina lohduttamaan minua, kun itkin, mutta nykyään jättää vaan yksin itkemään.
Itken suhteellisen paljon, mutta ei se mun mielestä oo syy jättää mua yksin, mun masentuneiden ajatusten kaa. Monta kertaa on tullut kyllä sanottua kiukuspäissään, että antaa mun olla, mutta en oikeasti ole sitä tarkoittanut ja aina salaa oon toivonu, että tulis lohduttaa mua. Tykkäsin siitä, kun poikaystäväni tuli luokseni ja otti minut syliinsä/haliin ja piti kiinni ja rauhoitteli.
Nykyään tämä on vain tämmöstä haaveajattelua ja joskus poikaystäväni jopa ärähtää, et mikä mulla taas on vikana, ku itken tai et pitäis lopettaa turha itkeminen. Et itkulle voi mitään, joten ihmetelly hänen reaktiota.
2. ongelma on kaksistaan olon puute.
Poikaystäväni tykkää seurasta ja paljosta väestä, kun taas minä tykkään enemmän olla kahestaan hänen kanssa tai korkeintaan 2 kaverin kanssa samaan aikaan. En juuri ole tapaillut kavereitani nytten, kun toivoisin laatuaikaa poikaystäväni kanssa, mutta aina kun ehdotan jotakin esim. leffaan menemistä niin aina poikaystäväni pyytää sinne vähintään yhden kaverin mukaan.
Olen sanonut monta kertaa tästä, että haluaisin tehä useammin jotaan kaksistaan, mutta vika on kuulemma minussa, kun olen niin omituinen, enkä tykkää olla kaverilaumassa.
Kaverit on mulle ookoo ja ihan kiva niitä on nähä, mut en jaksa niitä joka kerta kun jotaan tehään.
Tullut mieleen, että eikö hän enään halua olla mun kanssa kahestaan?
Oon ehotellu Tallinanristeilyä, mutta sinnekkin on heti änkemässä kavereita mukaan ja jos sanon siitä, että haluan kahestaan sinne risteilylle niin on jo riita päällä, koska oon niin vaikee.
Oonko mä oikeesti se vaikee ja omituine osapuoli?
1. ongelma on masennukseni.
Poikaystäväni ei ymmärrä nykyään minua ja masennustani. Ennen tuli aina lohduttamaan minua, kun itkin, mutta nykyään jättää vaan yksin itkemään.
Itken suhteellisen paljon, mutta ei se mun mielestä oo syy jättää mua yksin, mun masentuneiden ajatusten kaa. Monta kertaa on tullut kyllä sanottua kiukuspäissään, että antaa mun olla, mutta en oikeasti ole sitä tarkoittanut ja aina salaa oon toivonu, että tulis lohduttaa mua. Tykkäsin siitä, kun poikaystäväni tuli luokseni ja otti minut syliinsä/haliin ja piti kiinni ja rauhoitteli.
Nykyään tämä on vain tämmöstä haaveajattelua ja joskus poikaystäväni jopa ärähtää, et mikä mulla taas on vikana, ku itken tai et pitäis lopettaa turha itkeminen. Et itkulle voi mitään, joten ihmetelly hänen reaktiota.
2. ongelma on kaksistaan olon puute.
Poikaystäväni tykkää seurasta ja paljosta väestä, kun taas minä tykkään enemmän olla kahestaan hänen kanssa tai korkeintaan 2 kaverin kanssa samaan aikaan. En juuri ole tapaillut kavereitani nytten, kun toivoisin laatuaikaa poikaystäväni kanssa, mutta aina kun ehdotan jotakin esim. leffaan menemistä niin aina poikaystäväni pyytää sinne vähintään yhden kaverin mukaan.
Olen sanonut monta kertaa tästä, että haluaisin tehä useammin jotaan kaksistaan, mutta vika on kuulemma minussa, kun olen niin omituinen, enkä tykkää olla kaverilaumassa.
Kaverit on mulle ookoo ja ihan kiva niitä on nähä, mut en jaksa niitä joka kerta kun jotaan tehään.
Tullut mieleen, että eikö hän enään halua olla mun kanssa kahestaan?
Oon ehotellu Tallinanristeilyä, mutta sinnekkin on heti änkemässä kavereita mukaan ja jos sanon siitä, että haluan kahestaan sinne risteilylle niin on jo riita päällä, koska oon niin vaikee.
Oonko mä oikeesti se vaikee ja omituine osapuoli?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miksi sinä hyvin tietoisesti ja harkiten valitset poikaystävän joka ei ole sitä mitä haluat?
Miksi et viitsisi nähdä huikan enemmän vaivaa ja etsiä hauamanlaisesi ystävä?
Mikä pakotta sinua kyhmäämään ihmisen kanssa jolla on täysin erilaiset käsitykset yhdessäolosta?
Miksi sinä yrtät muuuttaa toista ihmistä sellaiseksi kuin juuri sinä haluat? (se ei yleensä toimi), kun kerran juuri sinulle sopivia poikiakin on olemassa?
Kelpaako sinulla aina jokainen ensimmäinen vastaantuleva?
Pohdippa noita kysymyksiä ja vilkaise peiliin.
Olethan hakenut masennukseesi ammattiapua? Jos haluat poikaystäväsi lohduttavan sinua, niin sinun pitää ilmaista se eikä sanoa juuri päinvastoin. Poikaystäväsi ei voi parantaa masennustasi, joten ymmärrän hyvin hänen turhautumisensa mikäli itkeskely on jatkuvaa. Onko sinulla ystäviä tai muita läheisiä, joille voisit purkaa pahaaoloasi ettei poikaystävä joudu yksin ottamaan sitä vastaan?
Ajanviettotapanne ovat erilaiset. Kompromisseja pitää elämässä tehdä silloin tällöin, mutta jos lähtökohdat ovat kovin kaukana toisistaan niin silloin kannattaa miettiä onko suhteella tulevaisuutta.
Hae apua masennukseen, jos et sitä jo saa. Tottakai parisuhteeseen kuuluu välittäminen ja auttaminen, mutta se ei ole terapiasuhde ja koko homma vääristyy helposti pilalle, jos masentunut liikaa "roikkuu" tuskansa kanssa. Jos kumppani sitten ahdistuu kyvyttömyydestään auttaa, hän "pakenee" jonnekin muualle. Sairastin ite nuorena pahaa masennusta pitkään ja en edes kyennyt suhteeseen. Nykyään saa aika huonosti keskusteluapua, mutta olis hyvä jos saisit. Se parantais suhdettakin ja kummallakin olis parempi olla. Jos ei ole itellä hyvä olla ittensä kanssa muutkin asiat on vaikeita. Onko sulla opiskeluja tai mitään puuhaa? Mun oloa pahensi sängyssä makaaminen ja murheessa kelluminen. Olo oli helpompi, jos hetkeksi sain sen unohdettua ja tehtyä muuta. Inhottava sairaus kaiken kaikkiaan. Mutta kyllä toinenkin osapuoli ahdistuu, jos lohdun tarve on ihan hurja ja itkua paljon ja tulee tunne, ettei pysty auttamaan.
Ja sit se yhteisen ajan puute.. Johtuuko se erilaisista mieltymyksistä vai vai sit masennuksesta välillisesti.. Pyytääkö hän sua mukaan ja sit et jaksa/halua lähtee? Voimia! Yleensä se masennus jossain vaiheessa väistyy tai löytyy tehokasta apua.