Syksyinen katupetting ahdistaa

lord.boredom

Sitä on selvitty (muihin kohdistuvan) katupettingin täyteisestä keväästä ja kesästä, ja on pikkuhiljaa voinut tuudittautua siihen, että sinkkuna ja miltei koskemattomana meni tämäkin vuosi, niin eiköhän nuo piinaajat jatka iänikuista terroriaan!

Tänään kuljin kaupungin läpi. Raitiovaunu kuljetti minut itäisen kantakaupungin laidoilta keskustan sykkeeseen. Jollain pysäkillä jouduin katselemaan, kun joku tosi onnellinen pari halaili ja kuiskutti toistensa korvaan.

Vieressäni istunut, oletettavasti lievästi kehitysvammainen (ja/tai humalainen) iso mies puhui puhelimessa naisen kanssa (ääni kuului), jota tämä kutsui kullakseen. Sitten mies alkoi puhumaan minulle jääkiekosta (tiukkaa teki keksiä jotain sanottavaa aiheesta), ja lopuksi kertoi olevansa onnellinen, kun oli mennyt kihloihin. Näytti sormustaankin.

Keskustassa huomioasuihin pukeutuneet opiskelijaporukat terrorisoivat. Nuoret opiskelijapimut kaulailivat ja vaihtelivat nesteitä kovaäänisten ja humalaisten nuorten opiskelijapoikien kanssa.

Kirjakaupassa yliopistohipsteritytöt kävelevät käsi kädessä risupartaisten ja hintelien hippipoikaystäviensä kanssa keskustellen tosi syvällisiä suudelmien välissä.

Vetäydyn lopulta elokuvateatterin syrjään istumaan yksin, ja sielläkin saan sitten kestää muiden paistattelua - joku vanhempi mies tulee istumaan melkein viereen, ja häntä seuraa varsin hyvännäköinen, noin viiskymppinen nainen. Mies selittää nörttiin äänensävyyn jotain elokuvista, nainen nyökyttelee, välillä he suutelevat. Vaikka miten yritän keskittyä muuhun, kuulen selvästi sen maiskuttelun, ja havaitsen ääreisnäölläni, miten mies paijaa naisen selkää. Lopulta he menevät yhdessä vessaan.

Kun matkaan loppuillasta kotiin bussilla, edessäni istuu nuori pariskunta, jotka keskittyvät suutelemiseen.

Ei, en valehtele. Kaikki tämä yhden illan aikana. En valehtele myöskään sanoessani, että tympii taas vaihteeksi raskaasti.

79

1040

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oltais ananas&kookos

      Mä voin olla sun pet, saanko olla? Voidaan mennä nuo samaiset paikat läpi pussaillen.

    • ddgna

      Minäkin pussailin tänään! :)

    • Mies23

      En ihmettele että tuollainen tympii. Itselläni tuollainen laittaa oikein vihaksi. Tuntuu että melkein kaikki toiset ihmiset en onnellisia mutta itse olen ikuisesti yksin ja saan rypeä tässä surkeassa olotilassani loputtomasti.

      • odotat varmaan

        No miksi sä tai keskustelun aloittaja ette voi itse tehdä mitään asian eteen ja elämänne parantamiseksi? Miksi ette voi etsiä jostain itsellenne naisystävää, niin ei tarvisi sitten katkerana täällä jatkuvasti valittaa?

        Vai eikö naiset kelpaa muka sen takia, jos heillä on ollut suhteita ja miehiä jo ennen teitä? Te kun aina odotatte sitä että teille pitäisi olla joku neitsytnainen tarjolla, joten ihan turhaan siinä aikaa ja elämäänne tuhlaatte.

      • odotat varmaan kirjoitti:

        Asian eteen ei ole enää paljoakaan tehtävissä. Mutta se on toisen keskustelun paikka. Huomautan silti, että niiden neitsytnaisten perään haikailee vain muutamat täällä.

      • No mites
        lord.boredom kirjoitti:

        Kävi harmaan lumen kanssa? Kerrothan meille janoisille.

      • No mites kirjoitti:

        Kävi harmaan lumen kanssa? Kerrothan meille janoisille.

        Yritin kirjoittaa hänelle, mutta hänen profiiliinsa ei voinut lähettää yksityisviestiä, tai sitten hän oli blokannut minut. Sen pituinen se.

      • :(
        lord.boredom kirjoitti:

        Yritin kirjoittaa hänelle, mutta hänen profiiliinsa ei voinut lähettää yksityisviestiä, tai sitten hän oli blokannut minut. Sen pituinen se.

        Voi harmi. Olisi ollut kiva nähdä edes yhden parin löytävän toisensa näinkin roskaiselta palstalta.

      • Mies23
        odotat varmaan kirjoitti:

        No miksi sä tai keskustelun aloittaja ette voi itse tehdä mitään asian eteen ja elämänne parantamiseksi? Miksi ette voi etsiä jostain itsellenne naisystävää, niin ei tarvisi sitten katkerana täällä jatkuvasti valittaa?

        Vai eikö naiset kelpaa muka sen takia, jos heillä on ollut suhteita ja miehiä jo ennen teitä? Te kun aina odotatte sitä että teille pitäisi olla joku neitsytnainen tarjolla, joten ihan turhaan siinä aikaa ja elämäänne tuhlaatte.

        Siksi koska kärsin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta eikä mulla sen takia ole toivoakaan löytää naista. Hanki siinä sitten naista kun et uskalla mennä edes naisten juttusille ja vaikka uskaltaisinkin niin ei se ole niin yksinkertaista. Helposti käy niin että niistä naisista tulee korkeintaan jotain kavereita. Vaikka olis mitä ongelmia niin eipä toiset ihmiset sitä tunnu ymmärtävän. Aina saa vaan lisää paskaa niskaansa ja siinäpä hyvä syy vihata ihmisiä entistä enemmän.

        Tietysti joku raja mullakin siinä menee montako suhdetta naisella on jo ennestään ollut koska itse olen lähes kokematon. Olis se paljon mukavampaa olla edes lähes samalla tasolla sen naisen kanssa ettei tarvi jatkuvasti ajatella että kuinka monen miehen kanssa se nainen on jo aikaisemmin pelehtinyt. Olen kuitenkin luonteeltani niin introvertti ettei siitä seurustelustakaan ehkä tulisi mitään. Tämä ei tarkoita sitä että olisin epäsosiaalinen vaan sitä etten osaa enkä uskalla ilmaista itseäni. Helposti vaan käy niin että ihmiset luulee että olen epäkohtelias ja ylimielinen jos en uskalla puhua.

      • Vähän faktoja
        Mies23 kirjoitti:

        Eikö sun mies23 kannattaisi oikeesti hakeutua psykiatrille noiden sun ongelmiesi takia? Mitä apua sä luulet sulle siitä olevan, että sä kirjoittelet tällä palstalla näitä samoja vihamielisiä tekstejäsi ja haukut naisia siitä kun he eivät ole kiinnostuneita susta näiden sun ongelmiesi takia?

        Sun pitäisi vaan päästä kokonaan eroon noista vihamielisistä ajatuksista ja alkaa tutustumaan ihmisiin ja sitä kautta voisit myös löytää joskus sitä naisseuraa. Lisäksi sun pitäisi olla myös suvaitsevainen sen suhteen, ettet alkaisi heti naista/naisia tuomitsemaan sen takia, jos heillä on sattunut olemaan poikaystäviä jo ennen sun tapaamista ja suhun tutustumista. Et kai sä tosissasi luule, että 25v nuorilla naisilla ei muka olisi ollut ketään miehiä sua ennen?

        Sen vaan haluan sulle sanoa, että sun täytyy joko hyväksyä se fakta, että naisilla on ollut miehiä jo ennen sua. Tai jos et halua tätä asiaa hyväksyä, niin sitten sun on vaan opeteltava elämään ja olemaan koko loppuikäsi yksinään ilman minkäänlaisia naissuhteita tai ainakaan ilman mitään seurustelusuhteita.

        En vaan ymmärrä sitä, että mitä merkitystä sillä naisen menneisyydellä oikein on sulle ja miehille yleensäkin?

        Tässä sitä tulikin nyt melkoisesti asiaa. En kyllä usko että kukaan osaa sua täällä yhtään tämän paremmin neuvoa.

      • Mies23
        Vähän faktoja kirjoitti:

        Niin itse tietenkin valintani teen mutta kai mä nyt täällä saan edes pahaa oloani purkaa kun ei ole muutakaan. Luulis naistenkin nyt edes vähän ymmärtävän tuon pointin ettei se miehestä välttämättä tunnu kovin reilulta jos nainen on paneskellut vaikka 10 eri miehen kanssa ja mies ei vielä yhdenkään naisen kanssa. Olenko mä täällä useinkin käyttäytynyt vihamielisesti naisia kohtaan tai ylipäätään juuri ollenkaan? Kunhan olen vähän provosoinut ja yrittänyt saada keskustelua aikaan.

        Itseasiassa psykiatrilla mä jo olen käynyt mutta mulle tulee siitäkin vain enemmän sellainen olo että tulen vieläkin vihamielisemmäksi kun käyn siellä eikä mua ymmärretä. Joten olen ajatellut pysyä kaukana psykiatreista. Eihän ne osaa muuta tehdä kuin määrätä jotain turhia myrkkylääkkeitä ja lässyttää jotain turhanpäiväisiä asioita.

        No joo ymmärrän kyllä hyvin sen, ettei se psykiatrille meno sua välttämättä houkuttele. En kyllä itsekään heidän vastaanotolle suostuisi menemään jos mulla tarvetta olisi. Mieluummin yrittäisin etsiä apua jostain muualta.

        Mutta joo sellaista se elämä vaan monilta osin useinkin on, ettei se todellakaan ole aina reilua itseään kohtaan. Eikä tohon asiaan saisi mun mielestä liikaa takertua, varsinkaan jos kyseessä on sellainen asia johon ei pysty itse juurikaan vaikuttamaan.

        Tollaisessa asiassa sä kyllä takerrut mun mielestä liikaa siihen asian reiluuteen, kun odotat ja vaadit naisilta sitä, että he olisivat täysin kokemattomia tai lähes yhtä kokemattomia kun sä seksin suhteen, varsinkin jos kyse on jostain yli parikymppisistä naisista. Sun pitäis vaan osata hyväksyä se asia, että sillä sun seurustelukumppanilla on voinut olla ja varmasti onkin ollut muita miehiä ennen sua, eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai sellaista, että sun kannattaisi sitten vaan keskittyä väkipakolla sen koskemattoman neitsyt-naisen etsimiseen.

        Tai tietenkin voit pysyä erossa näistä "lutkista" ja keskittyä siihen nuorien neitsyt-naisin etsimiseen, joille sä olisit ensimmäinen tai korkeintaan toinen mies hänen elämässään. Mutta aivan turhaan sä mielestäni tuhlaat omaa elämääsi tollaiseen, varsinkin kun sullakin tota ikää alkaa olla jo kohta puolin liki 25v.

        Helpommalla vaan pääsisit, kun kelpuuttaisit itsellesi jostain jonkun 20-30-vuotiaan naisen välittämättä mitään hänen seksimenneisyydestään. Sitten kun löytäisit sen seurustelukumppanin ja pääsisit eroon siitä omasta kokemattomuudestasi, niin sun ei tarvisi kirjoitella täällä enää katkerana näitä samoja kirjoituksia.

        Ei kai tämä ihan huono tai pois suljettu idea ole, vai mitä?

        No olet ainakin jokseenkin oikeassa. Niinkai suurin osa minunkaltaisista luuserimiehistä joutuu tekemäänkin.

      • Mieti sitä
        Mies23 kirjoitti:

        Niin itse tietenkin valintani teen mutta kai mä nyt täällä saan edes pahaa oloani purkaa kun ei ole muutakaan. Luulis naistenkin nyt edes vähän ymmärtävän tuon pointin ettei se miehestä välttämättä tunnu kovin reilulta jos nainen on paneskellut vaikka 10 eri miehen kanssa ja mies ei vielä yhdenkään naisen kanssa. Olenko mä täällä useinkin käyttäytynyt vihamielisesti naisia kohtaan tai ylipäätään juuri ollenkaan? Kunhan olen vähän provosoinut ja yrittänyt saada keskustelua aikaan.

        Itseasiassa psykiatrilla mä jo olen käynyt mutta mulle tulee siitäkin vain enemmän sellainen olo että tulen vieläkin vihamielisemmäksi kun käyn siellä eikä mua ymmärretä. Joten olen ajatellut pysyä kaukana psykiatreista. Eihän ne osaa muuta tehdä kuin määrätä jotain turhia myrkkylääkkeitä ja lässyttää jotain turhanpäiväisiä asioita.

        Mutta et sinäkään voi olettaa että kaikki naiset pistävät elämänsä paussille siksi että sinulla on ongelmia. Ne ovat sinun omia ongelmiasi ja itse sinun täytyy niille jotain tehdä.

        Turha on kiukutella niille joilla on ollut suhteita. Heillä ei ole ollut sitä sosiaalista pelkoa, eivätkä he ole vastuussa sinun ongelmistasi.

      • Hämärän rajoilta

        Klikkasin linkkiä, ja takaumat veivät omaan nuoruuteen (toivottavasti ajalta ei ole säilynyt kuvamateriaalia; ja oikeastaan ero nykypäivään on vain siinä, että tuolloin vielä joutui enemmän pyörimään ikätovereidensa joukossa). Jokin tuossa kuvassa riipaisee syvältä, ja ihmisen täytyy olla joko täysin tunteeton tai naisen nimellä tunnettu evoluutiokone, mikäli tuo otos ei synnytä myötätuntoon kallistuvia tunnelatauksia.

        Sanoiksi näitä heränneitä tuntemuksia en usko koskaan voivani pukea. Voisinpa edes musiikiksi, vielä jonakin päivänä. Kirjoittaisin tuon kuvan pojan tarinan, omani ja ne tuhannet muut mollivoittoiseksi melodiaksi, hiljaisten näkymättömien fuugaksi, joka harvoin päättyy duurimuunnokseen; jota kukaan ei pysähtyisi kuulemaan, mutta ainakin se olisi kirjoitettu.

        (Olen yllättävän hyvä tuottamaan edellisen kaltaista "kännisen horinaa" selvin päin!)

        Mitä aloitukseen tulee, tuo tuntuu uskomattomalta. Olet nähnyt yhden illan aikana enemmän julkista seksuaalikäyttäytymistä kuin minä vuoteen. Voi tosin olla, että seuraan vähemmän muiden ihmisten käyttäytymistä (sen lisäksi että liikun vähemmän paikoissa, joissa muita ihmisiä yleensäkään on). Saatan olla vähän sokea tuollaisille - vaikkakin jokin leffalääppiminen tuskin jäisi minultakaan huomaamatta häiritsevyytensä takia. Ehkä olen vain ollut onnekas.

      • Hämärän rajoilta kirjoitti:

        Uskomattomalta. Mutta totta se on. Unohdin mainitakin yhden, mutta siinä kyseessä on vähän rajatapaus, johon ei varsinaisia hellyydenosoituksia liittynyt, lähinnä vain ensireaktioni oli, että vähän sellainen "pullea kaveripoika", tyyppi johon olisin voinut samaistua jos olisimme olleet samanikäisiä. Hänelläkin varsin sievä tyttö kädessä kiinni.

        Linkin kuva... on niin tutun oloinen.

      • Hassua, tavallaan

        Peruslimudisko. Yritetään olla jo niin aikuista mutta sitten ei vielä kuitenkaan ole mitään kovin luontevaa flirttiä tai kommunikaatiota tyttöjen ja poikien välillä. Se aika kun oltiin vaan leikkikavereita meni jo, mutta ei kuitenkaan olla vielä ihan aikuisia.

        Ihan tuttua joo, olen siis nainen. Muistan kyllä kuinka diskoon joskus kuudennella laittauduttiin nätiksi. Sitten pojat seisoivat omassa rivissä ja tytöt tanssivat keskenään. :D

        Jotkut tosi rohkeat tytöt ja pojat ehkä tanssivat keskenään, mutta ehdoton vähemmistö. Meidän luokalla taisi olla yksi pari joka tanssi ja pussaili. Ehkä jossain toinenkin. Mutta oppilaita kuitenkin joku 40, että siitä on hyvä laskea.

      • Julukee julukikutu
        Hämärän rajoilta kirjoitti:

        Klikkasin linkkiä, ja takaumat veivät omaan nuoruuteen (toivottavasti ajalta ei ole säilynyt kuvamateriaalia; ja oikeastaan ero nykypäivään on vain siinä, että tuolloin vielä joutui enemmän pyörimään ikätovereidensa joukossa). Jokin tuossa kuvassa riipaisee syvältä, ja ihmisen täytyy olla joko täysin tunteeton tai naisen nimellä tunnettu evoluutiokone, mikäli tuo otos ei synnytä myötätuntoon kallistuvia tunnelatauksia.

        Sanoiksi näitä heränneitä tuntemuksia en usko koskaan voivani pukea. Voisinpa edes musiikiksi, vielä jonakin päivänä. Kirjoittaisin tuon kuvan pojan tarinan, omani ja ne tuhannet muut mollivoittoiseksi melodiaksi, hiljaisten näkymättömien fuugaksi, joka harvoin päättyy duurimuunnokseen; jota kukaan ei pysähtyisi kuulemaan, mutta ainakin se olisi kirjoitettu.

        (Olen yllättävän hyvä tuottamaan edellisen kaltaista "kännisen horinaa" selvin päin!)

        Mitä aloitukseen tulee, tuo tuntuu uskomattomalta. Olet nähnyt yhden illan aikana enemmän julkista seksuaalikäyttäytymistä kuin minä vuoteen. Voi tosin olla, että seuraan vähemmän muiden ihmisten käyttäytymistä (sen lisäksi että liikun vähemmän paikoissa, joissa muita ihmisiä yleensäkään on). Saatan olla vähän sokea tuollaisille - vaikkakin jokin leffalääppiminen tuskin jäisi minultakaan huomaamatta häiritsevyytensä takia. Ehkä olen vain ollut onnekas.

        "Mitä aloitukseen tulee, tuo tuntuu uskomattomalta. Olet nähnyt yhden illan aikana enemmän julkista seksuaalikäyttäytymistä kuin minä vuoteen."

        Kulttuuriero. Tsasounain varjostamalla pohjoiskarjalaisella kylänraitilla, jolla kulkukoirat vapaana juoksentelevat ja sydänvikaiset vanhukset puskevat rollaattoreitaan hangessa eteenpäin, harvat kulkijat joutuvat keskittymään elämän perusasioihin. Siellä julkinen lemmenosoitus on paheksuttavampaa kuin veltostuneiden teinien, hipsterien ja laitapuolen kulkijoiden kansoittamassa paheellisessa metropolissa nimeltä Helsinski.

      • mies32
        Hassua, tavallaan kirjoitti:

        Peruslimudisko. Yritetään olla jo niin aikuista mutta sitten ei vielä kuitenkaan ole mitään kovin luontevaa flirttiä tai kommunikaatiota tyttöjen ja poikien välillä. Se aika kun oltiin vaan leikkikavereita meni jo, mutta ei kuitenkaan olla vielä ihan aikuisia.

        Ihan tuttua joo, olen siis nainen. Muistan kyllä kuinka diskoon joskus kuudennella laittauduttiin nätiksi. Sitten pojat seisoivat omassa rivissä ja tytöt tanssivat keskenään. :D

        Jotkut tosi rohkeat tytöt ja pojat ehkä tanssivat keskenään, mutta ehdoton vähemmistö. Meidän luokalla taisi olla yksi pari joka tanssi ja pussaili. Ehkä jossain toinenkin. Mutta oppilaita kuitenkin joku 40, että siitä on hyvä laskea.

        Toiset jäävät tuolle tasolle lopuksi ikäänsä.
        Toiset eivät ehkä ala-asteella / yläasteella ole syystä tai toisesta päässeet käymään limudiskoissa tai kotibileissä, niin se arvokas opettelun aika on jäänyt väliin. Sitten pitäisi opetella yksin erikoisena friikkinä aikuisiällä baareissa. Paljon vaikeampi tie, eivätkä kaikki pääse ikinä perille.

      • mies32 kirjoitti:

        Minä en päässyt koskaan käymään limudiskoissa - en muista, miksen. Saattoi olla kyse ihan siitä, että silloin ne eivät kiinnostaneet, kun niitä oli tarjolla, ja myöhemmin taas ei ollut tarjolla. En ole varma.

        Mutta kotibileet. Muistan, että ehkä ihan ala-asteen lopussa - oltiin siis 12-13 -vuotiaita - yksi tyttö kutsui luokkakavereitaan pitämiinsä kotibileisiin. En ollut silloin vielä ihan lopullisesti vaihtanut nimeäni Markku-Pekaksi, joten jopa minä sain kutsun. Muistan, että olisin halunnut mennä. En tiedä, millaiset bileet mahtoivat olla, mutta vanhempani taivuttelivat minut jäämään pois niistä, koska samaan aikaan oli joku partioleiri (joo, olin silloin partiossa), joka oli heidän mielestään parempaa ajanvietettä, ja jonka väliin jättämistä katuisin, ja että kyllähän niitä kotibileitä tulee.

        Oi joi, kyllähän niitä tulikin. Esimerkiksi seuraava taisi olla kymmenen vuotta myöhemmin, kun olin jo käynyt maistraatissa esittämässä seksi-CV:ni, ja nimenvaihdos oli väistämätön. Liian myöhäistä.

        Sellaista se on kun on ikäloput vanhemmat...

      • :( kirjoitti:

        Sellaista se on kun on ikäloput vanhemmat...

        Ei ne ikäloppuja ole vieläkään, eikä silloinkaan, mutta hyväätarkoittavuudessaan menivät välillä kyllä metsään. Täytyy muistaa, että heidän nuoruudessaan, 70-luvulla, ei ollut Markku-Pekkoja, vaan yksin jäivät vain täyshyypiöt. 90-luvulle tultaessa tilanne oli jo eri.

      • 2+19
        mies32 kirjoitti:

        Toiset jäävät tuolle tasolle lopuksi ikäänsä.
        Toiset eivät ehkä ala-asteella / yläasteella ole syystä tai toisesta päässeet käymään limudiskoissa tai kotibileissä, niin se arvokas opettelun aika on jäänyt väliin. Sitten pitäisi opetella yksin erikoisena friikkinä aikuisiällä baareissa. Paljon vaikeampi tie, eivätkä kaikki pääse ikinä perille.

        Eipä se limudiskojen puuttuminen lopultakaan paljoa vaikuta. Mä jättäydyin niistä pois koska olin se koulukiusattu rillipää läski (turha vetää enempää ei-toivottua huomiota puoleensa), ja päätin sitten lukiossa vähemmän rillipäisenä ja läskinä ottaa menetettyä aikaa takaisin luokkalaisen järjestämässä kotibileissä (olin vain yksissä) ja baareissa/normidiscoissa. Olin luullut, että en selviäisi niistä ilman aiempaa kokemusta, mutta yllättävän kivuttomasti ne sujuivat (kuten meikkaaminen muiden tyttöjen kanssa, pohjien ottaminen ja turhanpäiväinen lässytys bändeistä/viinasta/pojista).

      • mies32
        2+19 kirjoitti:

        Ehkäpä se tytöiltä sujuu helpommin, kun tytöt ensinnäkin puhuvat näistä asioista keskenään ja toiseksi tytön rooli parittelumarkkinoilla on passiivinen. Kuten sinunkin viestistäsi näkee: et edes ymmärrä mistä on kyse. Ei todellakaan siitä, että osaako puhua kavereidensa kanssa tyhjänpäiväisyyksistä.

      • Parittelekeskenäs

        Vai parittelumarkkinat....

        Niillä markkinoilla rahalla saa ja hevosella pääsee. Simppeliä on se.

    • Grow up!

      Minkälainen ihminen kadehtii toisten onnea?

      Onko se sinulta pois?

    • Jotenkin epäkypsää

      sinulta kadehtia toisten onnea. Joltain tämän palstan tyypilliseltä idiootilta tuollaista toki odottaisi, mutta ei sinulta, joka enimmäkseen vaikutat ihan tervejärkiseltä ihmiseltä.

      • En minä henkilökohtaisesti ketään kadehdi. Kavereihini kuuluu seurustelevia pariskuntia, enkä minä kadehdi heitä ainakaan "katkeralla tavalla", vaikka he koskettelisivat (ja koskettelevatkin) toisiaan toisinaan seurassani, joskin yleensä hillitysti. Edes tuo raitiovaunun mies sinänsä ei minua kadehdittanut, pikemminkin tulin hetkeksi hyvälle tuulelle kun tyyppi hehkutti lopuksi kihlaustaan ja kertoi musiikkiharrastuksistaan.

        Mutta se, että aivan kaikilla muilla on joku, se korpeaa, varsinkin kun samaan aikaan erehtyy ajattelemaan, miten juna on mennyt jo vuosia sitten ohitseni. Ei haittaa, minkälainen tyyppi on, tai ovatko hänen lähtökohtansa kenties huonommat kuin minulla - aina kaikille löytyy joku. Paitsi tietysti minulle ja ehkä palstan törkyturpaisimmille tyypeille, mikä sekin on sitten vähän huolestuttavaa, kun en muuten samaistu heihin (tai siihen) laisinkaan.

    • hippi myös

      "Kirjakaupassa yliopistohipsteritytöt kävelevät käsi kädessä risupartaisten ja hintelien hippipoikaystäviensä kanssa keskustellen tosi syvällisiä suudelmien välissä."

      Olenko minä tuossa lukevani jonkinlaista antipatiaa boheemia luovaa luokkaa kohtaan. On oma valinta olla sovinnainen,

      • Ei siinä pitäisi erityistä antipatiaa olla, lähinnä halusin erotella heidät teekkareista ja muista insinööreistä, ja siis korostaa, miten erilaiset tyypit löytävät seuraa.

        (Toisekseen minä olen sovinnainen, en ole voinut valita luonnettani. Täällä joskus alkuvuodesta tai viime syksynä ehdoteltiin, että miesten pitäisi jäljitellä jotain rokkitähtiä naisia viehättääkseen, mutta se ei edelleenkään ole kovin uskottavaa vaikkapa minulle leikata jotain shokkikampausta (tai jättää itse asiassa leikkaamatta) ja pukeutua niittiin ja nahkaan ja resuisiin farkkuihin).

      • mies32

        Ei hippeys kai ole mikään tae sen suuremmasta luovuudesta. Luovaan luokkaan mielestäni kuuluu monennäköistä kulkijaa, eivätkä hintelät risuparrat ole tuossa "luokassa" ainakaan enemmistönä.

        OT, mutta pitää aina välillä pyrkiä hillitsemään, kun näkee jonkun nostavan itseään kaapin päälle liian innokkaasti.

    • Pakko sanoa, että liiallinen nuoleskelu julkisuudessa kyllä etoo ainakin meikäläistä. ;P
      Ja tämä riippumatta omasta parisuhdestatuksesta.

      ..kaikelle on aikansa ja paikkansa.....

      • Sä oletkin

        tollanen karu jätkä!

    • Joo, itteki näen tuota vähän väliä. Varsinkin kun sattuu yks pariskunta näköpiiriin niin he eivät näytä toisistaan olevan erossa millonkaan... ei sillä ettäkö se olis mitenkään väärin, mutta itte vaan en jaksais samanlaista että joka ikinen hetki yhdessä, sellanen ahdistaa ainaki mua jos ei ole omaa tilaa ollenkaan.

    • Et taida olla

      kovin avara persoona sinäkään.

      • Haukkuminen on helppoa, mutta epäilen näiden kritisoijien olevan henkilöitä, jotka ovat saaneet itse seurustella ja harrastaa tätä pahamaineista katupettingiä. En tarkoita vaikuttaa taaskaan jankkaavalta assburgerilta, mutta tällaiset asiat nyt vaan pistävät silmään, ja vieläpä ikävästi. Samoin kun itse köyhempinä aikoina, siis opiskellessa, ja varsinkin sen jälkeen kun olin hetken aikaa työtön ja sossun asiakas, kadehdin vähän niitä joilla oli säännölliset ja riittävät tulot, ja luulen etten ollut mitenkään poikkeuksellisen epäkypsä siinä suhteessa.

      • .................
        lord.boredom kirjoitti:

        Haukkuminen on helppoa, mutta epäilen näiden kritisoijien olevan henkilöitä, jotka ovat saaneet itse seurustella ja harrastaa tätä pahamaineista katupettingiä. En tarkoita vaikuttaa taaskaan jankkaavalta assburgerilta, mutta tällaiset asiat nyt vaan pistävät silmään, ja vieläpä ikävästi. Samoin kun itse köyhempinä aikoina, siis opiskellessa, ja varsinkin sen jälkeen kun olin hetken aikaa työtön ja sossun asiakas, kadehdin vähän niitä joilla oli säännölliset ja riittävät tulot, ja luulen etten ollut mitenkään poikkeuksellisen epäkypsä siinä suhteessa.

        Tässä ihan hyvää kuunneltavaa: http://areena.yle.fi/radio/1684864

    • U cant hurry love

      Aloittajan tekstistä huokuu se bitter-sweetness. Toivon että säkin vielä törmäät sellaiseen naiseen joka tuntuu siltä oikealta juuri sulle. Mitä mä oon käsittänyt niin yksinäisiä naisia on paljon ja varmasti se sullekin juuri sopiva neitonen joka ehkä kulki kaupungin halki haaveillen just siitä omasta mörökölli-miehestä. =)

      • "Mitä mä oon käsittänyt niin yksinäisiä naisia on paljon"

        Minä olen käsittänyt aivan toisin :( Eilisillä matkoillani en yksinäisiä naisia nähnyt kuin yhden, ja hänkin jutteli puhelimeensa jollekin kaverilleen, joka oli ehtinyt jo jonnekin sisälle - baariin, kuvittelen. Miehiä näkyi kyllä yksinäisiä muitakin kuin minä.

      • mies32

        U have 2 hurry love if u r 30 & virgin.

    • Tsemiä

      Ja Hesassa olet? No ehkei sit ihan vielä osunut kohdalle mutta varmaan jossain vaiheessa. Ehkä tähän kohtaan sopisi vaikka kuunnella Youtubelta tai jostain Toton biisi Hold the Line.. (Love isn't always on time.. =))

    • tsemppiä!!

      Se mitä sinkkupalstoilla olen pyörinyt niin missään ei ole niin paljon yksinäisiä naisia kuin Helsingissä. Karkeasti arvioiden joka toinen Suomen sinkkunainen asuu Helsingissä (tai Espoossa tai Vantaalla), hyvännäköisiä ja usein koulutettujakin. Siis kymmeniä tuhansia sinkkunaisia jotka etsivät juuri sinua! (ai ai sitä odottavan p.illun tuoksun määrää ilmassa, sori välikommentti mutta pakko oli sanoa)

      Eikö sieltä sinullekin oma kulta löydy? Yritä tosissaan mutta huumorilla niin varmasti tärppää!

      • Tämä taisi olla sarkasmia?

      • Harhakuva on tuo

        " Siis kymmeniä tuhansia sinkkunaisia jotka etsivät juuri sinua!"

        Heh! Yksinäisiä naisia kyllä on ja tosiaan koulutettuja ja kauniitakin. Se ei kuitenkaan auta yhtään minun ja LB:n kaltaisia tavallisia miehiä.

        PK-seudun sinkkunaisille tavallisuus tuntuu olevan lähinnä kirosana. Jokainen etsii miestä, joka olisi jollain tapaa erikoinen ja ihmeellinen, tai vähintäänkin rahakas menestyyppi. Eivät ne naiset tavalliselle miehelle huomiotaan jaa.

      • mies32
        Harhakuva on tuo kirjoitti:

        No tylsimyshän nyt ainakin on erikoinen tyyppi, ei mikään normitavis.
        Ehkä tuota erikoisuutta pitäisi alkaa tuomaan esiin myös esimerkiksi sillä vaatetuksella ja hiuksilla jne.. Ei kaikkien tarvitse yrittää näyttää rokkistaralta, alakulttuureja / persoonasta kertovia tyylisuuntauksia on kymmeniä tai satoja. Ja uusia on jokaisella vapaus luoda.
        Jos näyttää harkitusti persoonalliselta oikealla tavalla, voi hyvinkin herättää monen naisen huomion paljon paremmin kuin tavis-lookilla. Tavis-lookilla huomiota saa vain jos on huomiota herättävän komea, ilmeikäs, iso, äänekäs tai vienyt taviksuutensa huipulle ja pukeutuu vain kalleimpiin tavis-merkkeihin ja harkituimpiin tavis-vaateyhdistelmiin.

        En nyt sano, että tämä olisi tylsimykselle paras veto, mutta yksi esimerkki matemaatikon tyylistä:
        http://quomodocumque.wordpress.com/2009/06/26/mathematicians-a-coffee-table-book-from-princeton-university-press/

        Että siitä vaan kasvattamaan komeaa täyspartaa ja opettelemaan piipun polttamista. Varmasti parempi huomioarvo kuin Leviksiin ja perustennareihin verhotulla huomiota herättämättömän näköisellä miehellä. Piippua kun sauhuttelet tupakkapaikoilla ahkerasti, saat siitä melko varmasti jutunjuurtakin.

      • lord.boredom

        Tiedän nyt takertuvani epäolennaiseen, mutta kun en voi vastustaa. Tupakoimattomuus on sosiaalinen vamma, josta ei voi parantua - tai ainakin minä pidän täysin mahdottomana, että 30 vuoden tupakoimattomuuden jälkeen alkaisin sauhuttelemaan. Ennemmin otan tatuoinnin. Olisi pitänyt nuorena vääntää sekin vitsa.

        No joo, ymmärrän pointin. Huomionhakeminen on minulle myös vierasta, mutta ei mahdotonkaan ajatus. Vaikea on kuitenkin ollut hakea "omaa tyyliä", edes hiusteni suhteen en oikein tiedä, mitä tekisin. Parturissa teen aina niin kuin ennenkin olen tehnyt, kun en tiedä mitä voisin tehdä toisin tai mitä uskallan kokeilla, ikään kuin sillä nyt mitään väliä olisi.

        Huomionhakeminen kuulostaa aika negatiiviselta.. Vaikka siitähän on osin kyse. Toisaalta myös sanattomasta viestinnästä, jossa kerrot olemuksellasi itsestäsi. Jos siis kerrot, etkä ala esittämään sitä rokkistaraa, joka et ole. Mikä sekään välttämättä mikään huono vaihtoehto olisi, ainakaan kertakokeiluna. Mutta parempi siis yrittää löytää sellainen persoonallinen tyyli, joka istuu juuri sinulle ja jossa tunnet olosi kotoisaksi.
        Tälläisen tyylin löytämiseen on varmasti minua parempia auttajia ja itse tunnet itsesi parhaiten. Netistä löytää varmasti kaikki mahdolliset tyylisuunnat kuvien kera, siitä vaan Google vinkumaan.

        Eikä tarvitse näyttää heti aluksi huutomerkiltä, mutta kun sinä esimerkiksi olet urbaani akateeminen, niin miksipä et voisi siltä näyttää? Tyylikkäästi ja persoonallisestikin. Jotain herrasmiesmäistä tyylikästä jujua vaatetukseen, niin luultavasti kaltaistasi etsivät naiset tykkäävät. Huomiohakuisuus = persoonallinen pukeutuminen kertoo myös rohkeudesta, jota naiset yleensä arvostavat.

        Hiusmallia voi katsella vaikka partureista löytyvistä kuvakirjoista ja aiheesta keskustella parturin kanssa tarkemmin, kaikki tyylithän eivät juuri sinun päällesi ja hiuksillesi sovi. Ja se sama Google tietysti auttaa tässäkin.

        Vaatteista ja tukasta saa myös usein itseluottamusta, kun tuntee näyttävänsä hyvältä. Tällä itseluottamuksella ja oletettavasti oikeastikin parantuneella ulkonäöllä naisensaanti helpottuu kummasti.

    • Tsemiä

      Se toton biisi ei ole.

    • tsemiä

      Ei se jos tsemppaa ole sarkasmia mutta jos ujuttaa seksistisiä juttuja paikkoihin joihin ne eivät kuulu niin se on...mitä se sitten onkaan... varsinkin henkilölle joka ei vaikuta pinnalliselta vaan päinvastoin.

    • Reipas Mies

      Eihän mikään ole sen parempaa kuin olla beibensä kanssa yhdessä. Se on ehtymätön henkinen voimavara, kaikki tuntuu paremmalta. Sitä positiivisen energian tasoa ei voi saavuttaa sinkkuna, se energia suojaa myös katkeruudelta missä vain. Meillä kaikilla on jollain tasolla mahdollista olla onnellisia ja suojata itsemme katkeruudelta vaikka se tarkoittaisi niiden asioiden tavoittelun lopettamista mitä kadehtii muilla.

      Negatiivisia tunteita ei tule kun olisi itse niin se jännä ja smooth naistenmies että näistä petting-naisista joku voisi olla sun kanssa.

      Jos rakkautta ei löydy Siperiasta niin ehkä vika on etsijässä. Silti, olosuhteet kun on huonot ne on huonot jokaiselle.

      Ei toki kenestäkään random miehestä heti tule suosittua naistenmiestä vain laittamalla nahkatakki ja resut lewikset päälle. Mutta jos se on sun juttu mitä haluat olla- niin totta hitossa sen voi antaa näkyä. Ei ole universiaalia naistenmiestä (ehkä Clooney, Beckham ja Dieter Bohlen ovat poikkeuksia) joka toimisi kaikkien tarjolla olevien naisten kanssa, vaan se miehen habitus vetoaa joihinkin naisiin ja joihinkin ei.

      Ja lopuksi, onko tärkeämpää taistella muita vastaan kuin haluta olla yksi ryhmästä?

    • habla.

      Minäpä sanon sulle lordi nyt yhden totuuden... Naisiahan on ja niitä löytää vaikka netin kautta jos haluaa ja jos on munaa ottaa ne vastaan ja tämä on fakta.
      Ongelma tulee ainoastaan siinä, jos haluaa löytää hoihan urheilullisen neitsyt naisen parisuhteeseen, jos ei itse ole enää niinkään nuori.

      Näitä diipa daapa naisia tosiaan riittää mailmassa ja heidän patjoihin ei oo niinkään vaikeaa päästä jos ei ihan tollo ole. Minusta sinun lordi pitäisi nyt lakata pettämästä itseäsi ja myöntää ettet vain uskalla kohdata näitä naisia face to face.
      Eiks vaan nyt olla asian ytimessä mitä?

      • Onhan minullakin tietysti kriteerejä, ja suurimman osan ajasta olen mieluummin yksin kuin naisen kanssa, joka ei minua itseäni kiinnosta mutta joka saattaisi ehkä olla kiinnostunut minusta. Eli voin olla nirso - en silti väsy toistamaan, etten etsi hoikkaa urheilullista neitsyttä.

        Tulen kyllä sen verran vastaan, että voi olla osin kysymys uskalluksesta. Tapaamisessa ja kohtaamisessa ei ole mitään erityistä kynnystä, mutta jos se johtaa johonkin pidemmälle, niin pelkään ehkä tuottavani pettymyksen. Jos tästä seuraakin, että välttelen kohtaamisia kertakaikkisesti, niin se on kyllä alitajuista toimintaa.

        Fakta silti on sekin, ettei vanhemmatkaan naiset - ja tarkoitan nyt ikäistäni vanhempia, ikäisiäni kun olen muuten hakenut, suhtaudu minuun niin kuin naiset miehiin suhtautuvat. Olen kyllä tekemisissä ollut, mutta vaikka olisimme humalassakin, ei estot häviä minulta eikä kiinnostus ilmaannu naiselta.

      • habla.
        lord.boredom kirjoitti:

        Onhan minullakin tietysti kriteerejä, ja suurimman osan ajasta olen mieluummin yksin kuin naisen kanssa, joka ei minua itseäni kiinnosta mutta joka saattaisi ehkä olla kiinnostunut minusta. Eli voin olla nirso - en silti väsy toistamaan, etten etsi hoikkaa urheilullista neitsyttä.

        Tulen kyllä sen verran vastaan, että voi olla osin kysymys uskalluksesta. Tapaamisessa ja kohtaamisessa ei ole mitään erityistä kynnystä, mutta jos se johtaa johonkin pidemmälle, niin pelkään ehkä tuottavani pettymyksen. Jos tästä seuraakin, että välttelen kohtaamisia kertakaikkisesti, niin se on kyllä alitajuista toimintaa.

        Fakta silti on sekin, ettei vanhemmatkaan naiset - ja tarkoitan nyt ikäistäni vanhempia, ikäisiäni kun olen muuten hakenut, suhtaudu minuun niin kuin naiset miehiin suhtautuvat. Olen kyllä tekemisissä ollut, mutta vaikka olisimme humalassakin, ei estot häviä minulta eikä kiinnostus ilmaannu naiselta.

        Nythän on lordi niin, että huora mies on naisten mieleen, joten meidän täytyy sopeutua vallitsevaan mailmaan ja tehdä itsestämme kaltaisiaan. Kaikki kriteerit nolliin nyt ja munaa suuhun vaan. Ei mitään parisuhteen ajatustakaan tässä vaiheessa, vaan homman nimi on nussia.....paljon.........valtavan paljon!

        Mullon perjantaille sovittu reissu jyväskylän kupeeseen. Tyttö haluaa ottaa multa suihin, ei mitään muuta.. Tähän tottuu yllättävän nopeasti, on helppoa olla sitä mitä naiset haluaa, jos vain on oma tahto sopeutua. Myy sielusi poika!

      • be a man
        habla. kirjoitti:

        Habla, yllätä itsesi ja tuo tyttö, "joka ei halua ottaa muuta kuin suihin", järjestämällä herkkääkin herkempi tapaaminen, jossa munaa ei ensimmäisenä tungeta suuhun -jos sitten ollenkaan.

        Jotkut naiset saattavat kuvitella, että heiltä odotetaan miesten taholta semihutsumaista käytöstä. Toiset saattavat testata miestä ehdottelemalla moisia, vaikka oikeasti haluaisivat tutustua mieheen ensin. Luulen, että nuo testaajat tekevät juuri niitä ohareita äijille, jotka juoksevat vain sen suihinoton tai panon perässä. Oharit tuntuu heistä ihan oikeutetuilta miehille, jotka ovat vain halvan seksin perässä juoksijoita.

    • dont give up

      Ai niinkö että tehdään tästä ***** mesta. No hei, mitä järkee siinä. ?

    • Toinen näkökulma

      Tuli seurusteltua useampi vuosi jolloin tajus ettei tuo todellakaan ole niin hienoa miltä se näyttää. Kun pussaili ja käveli käsi kädessä kuukaudesta ja vuodesta toiseen sen saman naisen kanssa alkoi kadehtimaan niitä vapaita miehiä jotka saivat tehdä mitä lystää.
      Tyttöystävän seura on loppupeleissä aika tylsää. Ystävien ja kavereiden seura on rehellisempää, antoisampaa ja kestää helpommin koko elämän.

      • Niin mutta

        tyttöystävään voi työntää kullin sisään.

      • turha murehtia
        Niin mutta kirjoitti:

        tyttöystävään voi työntää kullin sisään.

        Jos kyse on pelkästään kullin sisään työntämisestä sinulla ei ole mitään ongelmaa. Apua löytyy mistä vain. Aloita vaikka ostamalla pussi rinkeleitä. Siitä vain sopivan pituinen pötkö käteen ja työntö veto työntö ihan omaan tahtiin.

      • Panokeisari
        turha murehtia kirjoitti:

        Jos kyse on pelkästään kullin sisään työntämisestä sinulla ei ole mitään ongelmaa. Apua löytyy mistä vain. Aloita vaikka ostamalla pussi rinkeleitä. Siitä vain sopivan pituinen pötkö käteen ja työntö veto työntö ihan omaan tahtiin.

        Tyttöystävä kosteine ja tiukkoinen pilluineen vain tuntuu paremmalta kuin pussi rinkeleitä. Muuten ehdotus olisikin ihan hyvä, sillä keskimääräinen nainen on yhtä mielenkiintoista ja älyllisesti stimuloivaa keskusteluseuraa kuin rinkeli.

    • sdafsadfasdfasdfasdf

      Onneksi täällä päin toi rajoittuu kevääseen. Tai sitten työttömänä en vain liiku missään ihmisten ilmoilla.

      Eipä ainakaan minua häiritse käsikädessä kulkevat parit, mutta kiihkeä suutelu vaikkapa linja-auton seisomapaikalla metrin päässä istuvista ihmistä, joiden on pakko katsella suoritusta, on vastenmielistä. Kyseessä näet on periferilia jossa impo äijällä ei vain seiso, ellei toiset ihmiset ole katsomassa vierestä. Taitaa olla jo 1,5 vuotta kun viimeksi jouduin tuollaisen pervon uhriksi.

      Olin aikaisessa myös kysyä miten se nettiheilastelu meni, vaikkeihan asia minulle kuulukaan, mutta tuossa yllähän se vastaus tuli. Ehkä sitten siellä meni pupu pöksyyn tai oli kirjoitettu sekavassa mielentilassa.

      Oma yksinäisyyteni on mennyt jonkinlaiseen horrostilaan. En edes tunne itseäni yksinäiseksi, vaikka käytännössä en juuri näe ihmisiä. Ehkä olen alkanut laskea irti asioista joita en voi saavuttaa. Uskon näet edelleen että se oma toinen puolisko on oma itse. Pitää vain korvata ekstroverttien palvoma laumasieluinen ego omalla itsellä ja alkaa arvostamaan sitä. Todellinen yksilöllisyys on aina älyllistä itsenäisyyttä, ja siihen mies ei naista tarvitse.

      • adsffasfdsafsdafdsaf

        Lol piti tietenkiin kirjoittaa parafilia. Näin se meikäläisen muisti toimii sivistyssanojen kanssa.

    • Kuuden avioliiton jälkeen! Olisin valmis vaihtamaan kanssasi osia, sinä et taida tietää vielä helvetistä mitään.

      • kenen syy

        Miten kukaan voi päätyä naimisiin kuudesti jos ei omassa parinvalinnassa ole mitään vikaa. Huolitko jokaisen naisen joka vain sattuu huolimaan sinut? Kannattaisiko rimaa nostaa kuin alentaa?

      • kenen syy kirjoitti:

        Miten kukaan voi päätyä naimisiin kuudesti jos ei omassa parinvalinnassa ole mitään vikaa. Huolitko jokaisen naisen joka vain sattuu huolimaan sinut? Kannattaisiko rimaa nostaa kuin alentaa?

        Kuullostat aivan viidennelle vaimolleni sillä erolla, että hän kysyi. "Miten kukaan voi päätyä naimisiin neljästi jos ei omassa parinvalinnassa ole mitään vikaa. Huolitko jokaisen naisen joka vain sattuu huolimaan sinut."

        Ennen käytin kaikkia päihtetä ja sekoilin muutenkin mutta nyt olen raitis, joten rima on seitsämässä metrissä automaattisesti, ei kukaan nainen ole kunnon miehistä kiinnostunut.

    • Mikä perkele

      siinä on, että sinä et saa naista. Vika on pääsi sisällä. Suosittelen vierailua lanttumaakarilla

    • yx YTM Vantaalta

      Syksy saa ja minä myös

      • Minä en perkele

        saa sitten millän

    • päivädreamer

      Ei aina käy niin kuin haaveillaan.

    • Sinä kadehdit

      normaalien ihmisten normaalia elämää. Pitäisikö tästä päätellä että et ole normaali?

    • tsilleetällee

      Olisiko ollut kiihottavaa jos ne olisivat nussineet elokuvateatterissa?

    • syystunnelmia00

      Musta on ihanaa nähdä onnellisia ihmisiä!! Ehkä minäkin vielä joskus...

    • Jospa Lordi

      alkaisit valittamisen sijasta tehdä ehdotuksia naisille tyyliin " olet kivan näköinen, lähtisitkö kahville/bisselle". Toimii!

      • Kokeiltu on.

        Ei toimi jos ei omaa panomiehen naamaa

    • Olisi kiva nähdä

      Lordi harrastamassa pettingiä

      • Ajattelin haukkua pervoksi, mutta toisaalta on kai ihan normaalia että on kaikenlaisia fantasioita, joita ei voi koskaan toteuttaa.

    • candida

      juu, lääppiminen on junttimaista ja kyllästyttävää.
      sekä lisääntynyt kun vanhemmat ei viitsi enää kasvattaa

    • lonely sailor

      Olen yksinäinen nainen. Tajuan aloittajaa tosi hyvin. Ilman kumppania voi olla tosi raskasta elää. Tilanteeni johtuu huonoista valinnoista miesten suhteen, tielleni on osunut pari persoonallisuushäiriöistä. Enää en oikein edes uskalla ajatella tutustumista uuteen mieheen.

      • Kuinka monen

        moehen käyttämä olet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      87
      2417
    2. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      23
      1640
    3. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      78
      1564
    4. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      70
      1491
    5. Valmistaudu syyskuun OrpoPurraan: Hamstraa näitä ennen syyskuuta - Isossa osassa tuotteita hinnat..

      ..ovat kallistumassa, jopa satojen eurojen lovi IL: Hamstraa näitä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/175f5038-fe22-498
      Maailman menoa
      30
      1411
    6. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      350
      1383
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1184
    8. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      1096
    9. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      62
      1089
    10. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      227
      1073
    Aihe