Naisten kilpavarustelu ulkonäössä työpaikalla

Tuli viime maanantaina työpaikalle uusi "pimu". Oikein sutjakka, hyväpeppuinen, isorintainen ja nätti kaikin puolin. Aina hiukset nätisti laitettuna, kauniisti meikattuna ja hyvälle tuoksuvana.

Mutta todella läpinäkyvää ja ahdistavaakin se, mitä tämä uusi tulokas on naisissa aiheuttanut. Heti seuraavana päivänä pari muuta naista (jotka eivät siis erityisesti koskaan ole laittaneet itseään) alkoivat meikkaamaan ja kihartamaan tukkaansa, yksi oli käynyt ottamassa tänään raitoja, yksi ostanut tismalleen samanlaisen paidan!!! Kyllä, voitteko kuvitella? : 0

Eniten myötähäpeää herätti, kun tänään näin erään naisen tuijottavan tätä uutta naista kuin halpaa makkaraa. Oikein mietin, että miten naiset voivat olla näin läpinäkyviä ja kateudesta vihreitä.
5242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei taida naisparoillakaan olla kovin hauskaa, kun sinun kaltaisesi juntti maleksii päivät pitkät tuijottelemassa ja nuuskimassa. Teepä töitä vähän topakammin, niin ei tarvitse laskea, kenellä on tänään uudet raidat ja kenellä ei.

Äänestä

Musta tuntuu, että koko homma lähtee jo lapsuudesta. Tytöt kasvatetaan ulkoisen kauneuden palvontaan, niitä laitetaan ja sitten kehutaan näteiksi, ja pahimmillaan niistä kasvaa prinsessoja jotka pelaavat ulkoisilla avuillaan kun eivät muustakaan tunne saavansa arvostusta.

Kuvailemasi kateus löytyy kyllä miehistäkin ja selkeimmin sen näkee työpaikoilla, missä on sekä miehiä että naisia. Miehinen kateus kohdistuu silti useimmin muihin asioihin kuin kollegan ulkoiseen habitukseen.
Omalla työpaikallani, joka on miesvaltainen ja josta nyt pidän etäpäivää, ihan vaan tiedoksi räksyttäjille, uuden salskean ammattilaimiehen palkaaminen aiheuttaa kateutta työyhteisössä varsinkin jos selviää, että jätkällä on kallis auto, hyvin toimiva parisuhde ja näyttävä vaimo.

Äänestä

xD

Älä valita, oo tyytyväinen, että nyt ne muutkin ovat vähän enemmän viehättäviä eivätkä haise enää pahalta (?) ;))

Äänestä

Haha! Ja muuta informaatiota varsinaisesti huonosta ilmapiiristä ei nyt sitten heru kuin että KERRAN on nähty jonkun katsovan pahasti? Kun eihän se nyt voi tietenkään niinkään olla että kun muut saa positiivisessa mielessä puhtia vähän laittautua kun yhtäkkiä muutoksen herättämänä huomaa kuinka kivannäköistä se on ja voisi piristää arkea, ja että joku ostaisi paidan koska piti paidasta.... Jos jollain helvetin pahannäköisellä kurpalla on mukavannäköinen paita niin saako silloin ostaa samanlaisen paidan? Entäpä onko nyt laittautuminen loppuiäksi työpaikan naisilta jotenkin kielletty ja se oikeus varattu ainoastaan uudelle "pimulle"? Kysymyksiä ja draamaa duunissa, jännätys tiivistyy... :-D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmapiiri kärsii kirjoitti:

Tuli viime maanantaina työpaikalle uusi "pimu". Oikein sutjakka, hyväpeppuinen, isorintainen ja nätti kaikin puolin. Aina hiukset nätisti laitettuna, kauniisti meikattuna ja hyvälle tuoksuvana.

Mutta todella läpinäkyvää ja ahdistavaakin se, mitä tämä uusi tulokas on naisissa aiheuttanut. Heti seuraavana päivänä pari muuta naista (jotka eivät siis erityisesti koskaan ole laittaneet itseään) alkoivat meikkaamaan ja kihartamaan tukkaansa, yksi oli käynyt ottamassa tänään raitoja, yksi ostanut tismalleen samanlaisen paidan!!! Kyllä, voitteko kuvitella? : 0

Eniten myötähäpeää herätti, kun tänään näin erään naisen tuijottavan tätä uutta naista kuin halpaa makkaraa. Oikein mietin, että miten naiset voivat olla näin läpinäkyviä ja kateudesta vihreitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu